Iso kiitos perussuomalaisille kohtuuhintaisemmasta bensiinistä. Tämän lisäksi suuri veronalennus on tulossa. Autoilijat kiitämme ja työssäkävijät kiittää myös. Tätä me tarvitsemme. Tämä parantaa ostovoimaa.
Siunausta!
Siunausta!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 211
Vanhimmat
Kiitos Riikka, Mari ja muut myös itärajan sulkemisesta. Me äänestämme jatkossakin TOLKKUJA Perussuomalaisia.
Kiittäkää kaikkien tuotteiden kallistumisesta. Suudelkaa Rivo Riikan persettä.
Kaikkien tuotteiden kallistumisesta saamme kiittää Marinin Sannaa ja viisikkoa...
Se, että persut on hallituksessa niin tietää lamaa Suomelle.
Näin siinä todennäköisesti käy.
Purra jo lupaili veron korotuksia tulevalle keväälle, se on vastoin vaalilupauksia mutta kaikki muutkin lupaukset olleet valetta joten ei haittaa.
Aina.
Lama tulee jokatapauksessa vaikka siellä hallituksessa ei olisi ketään. Ei mikään puolue saa lamaa aikaan mutta varsinkin eu on laman takana.
Siunaa, siunaa perussuomalaisia. Myös Jussi Halla-ahoa, Riikka Purraa ja äänestäjiä.
Yy yy. Saatanaako pyydät siunaamaan
Noinko huonoa on luotto omaan tekemiseen.
Perussuomalaiset eivät vielä ole vaikuttaneet millään lailla bensiinin hintaan, mailmanmarkkina hinnat aiheuttaa hinnoissa heiluntaa.
Vuoden alusta jaleluvelvoite nostaisi hintaa noin 4 senttä litralta tämä korvataan kuluttajille verorahoista.
Jos puhutaan jälleen totta, Pensiinin hintaan ei ole hallitus vaikuttanut, vuoden alusta hallitus estää sen jakeluvelvoitteen hinnan nousun kuluttajille. ja se maksetaan verovaroista.
Elikkä käytännössä ei muuta tapahdu kuin se tuleva 4 sentin nousu hyvitetään, ja rahat kaivetaa toisesta taskusta.
Mutta vasemmistoliittohan on sanonut perussuomalaisten olevan vastuussa polttoaineen hinnasta.
Jos totta puhutaan niin Perussuomalaiset on aidosti tolkun ihmisten Suomen paras puolue.
sinä pöpi täällä tolkun imisiä, höpötät persu pölvästi.
Mikäs imisiä sinä oikein olet 😁
Näin on. Köyhien taskusta. Noidenkin kiittelijöiden.
Älä valehtele.
Mitä persu tuumaa?
Jos nyt ihan totta puhutaan niin PERSUT ei ole puolue laisinkaan, vaan pölöille ja aivottomille erikseen lanseerattu lapsellinen öyhötysliike.
Persut on hallituspuolue jolla on ns. ilmaherruus ja nehän piirtää jolla on liitua ja persuilla sitä on. Kansan valitsema hallitus.
Persut ei myy eikä kuvaa persettään.
Kyllä mutta ei siitä, että veron alennus otetaan jostain muusta pois.
tulet näkemään, että ne veron alennukset otetaan jostain muusta pois.
Mutta kun persulit ei puhu koskaan totta.
Milloinkas vasemmisto olisi puhunut totta ??
Ja paskat bensan hinta on nousussa, kallimppaa kuin edellisen hallituksen loppu aikana
Sannan hinta 95 bensalle oli 2,7 euroa litralta.
Etkö parempaa keksinyt. Persuja ärsyttää kun puhun totta ja jonka pystyn tarvittaessa aina perustelemaan.
Totuus on Hallitus ei ole polttoaineen hintaan vaikuttanut millään lailla. Nyt vuoden alusta se estää jakeluvelvoitteesta johtuvan hinnannousun joka on keskim 4senttiä litralta.
Tämän kompensoidaan verovaroista joka on jostakin muusta pois.
Tässä on se Perussuomalaisten polttoaineiden hinnanpuolitus. Kukaan ei tiedä mihin mailmanmarkkinahinnat kehittyy, joko ne laskee, tai nousee.
Oli mutta laski sitten kahden euron tuntumaan , kun hallitus vaihtui Sannan aikana bensan hinta oli 2,05-2-10 eilen tankkasin niin oli 2-14 sentiä.
Polttoainettahan Suomessa kuluu paljon. Tämä kuluttajille paljonpuhuttu hinnanlasku 4senttiä litralta maksaa veronmaksajille 163 miljoonaa euroa.
Tämä 4 senttiä ei kuluttajan elämään paljon hetkauta, mutta tällä 163 miljoonalla eurolla olisi voitu palkata satoja sairaanhoitajia.
Laskin tällä summalla 163 miljoonaa mikä piti Persujen mieliksi verovaroista maksaa että saatiin se 4 sentin alennus polttoaineille. Olisi saatu palkata yli 3000 erikois sairaanhoitajaa.
Persut puhuu aina joutavia,oliko se Polvisen poika kaveri totta.
Ei oo mistä palkata hoitajia, sehän tässä on onkelma
Kyllä niitä hoitajia löytyy, jos vain rahaa löytyy.
Kuten sanoin hallituksen toimesta ei bensiini ole laskenut tai noussut. Kaikki viimeaikaiset Polttoaineen hinnan vaihtelut ovat olleet joko jakelijoiden kilpailusta johtuvaa tai mailmarkkinanhinnan heilumisesta.
Ensimmäinen hallituksen vaikutus on 1.1 2024
Mistähän niitä löytää? Jos tiedät, niin olet ratkaissut yhden ison terveydenhuollon ongelman. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010020148.html
Elä vänkytä hallitus sen päättää.
Näin on. Ja muut menot nousee myös. Asuminen ,lääkkeet ,lääkärimaksut ,liikenteen liput ,työmatkat ym. Ja tyhmät persut kiittelee.
Sanna ei määrää bensan hintoja. Ei myöskään persut.
Juuri näin.
Ja persut taputtaa.
Aivan.
Juuri näin.
Ei päätä.
Toivottavasti huomasit kuinka paljon noiden hinnat nousivatkaan Marinin hallituskaudella...
On niitä 3 miljoonaa Filippiineillä.
Pitkä matka on hoitoon.
Tämä nyt ajetaan sivuraiteille. Oli puhe polttoaineiden hinnasta, jonka on odotettu ja jopa puhuttu laskevan. Kuitenkin hallituksen ensimmäinen toimi astuu voimaan vuoden alusta jolloin se jakeluvelvoite nostaisi hintaa 4 senttiä. Kuitenkaan hinta ei tätä 4 senttiä nouse koska Purra maksaa sen valtion kassasta hinta 163 miljoonaa euroa.
Laskin kuinka tällä rahalla saisi palkattua yli 3000 erikoissairaanhoitajaa. Kuulemma ei ole hoitajia, joten keksikää muuta mitä tällä 163 miljoonalla olisi saatu?
Niillä olisi saanut vaikka 300 hyvää suojatyöpaikkaa kepulaisille.
Samalla kannattaa laskea, kuinka monta 10 000 hoitajaa palkattiin, kun Marinin hallitus jakeluvelvoitteella nosti bensan hintaa ja saatiin jokunen 100 000 000 lisää veroeuroja valtion kassaan.
Muualla oltaisiin tyytyväisiä ja iloisia toimintakykyisestä ja hyvästä hallituksesta kääntämässä talouden suuntaa parempaan.
Täällä vihervasemmisto katkerana levittää vain paskapuheita. Hankkikaa apua kateuteenne.
Aamen.
Minä en kirjoita koskaan mikä ei ole totta toisin kuin Persut. Heittelette ilmoille omia mielikuvitus juttuja. Kertokaa mikä kirjoituksissa ei pidä paikkaansa, ja näyttäkää se virallisesti toteen.
Mielikuvitusta on se että Sanna olisi jatkanut pääministerinä ja hallitus olisi vihervasemmistohallitus nykyisen erinomaisen oikeistohallituksen sijaan.
Tämän hallituksen arvosanaksi on annettu kouluarvosana keskiarvolla 9,2. Edellisen hallituksen kannatus tippuu lähelle nelosta.
Tietäisitpä vielä kaiken, mitä ovat tehneet …ilmoille on todella heitetty mielikuvitusjuttuja ja emäalheita.??
Hyvä, että uskallat kirjoittaa puhuvasi totta, niin itsekkin toimin. Kerron asiat juuri niinkuin ne ovat kirjoihin js kansiohin kirjoitettu , eivätkä muutu muuksi koskaan.
Näytäppä tuo toteen, toinen Persuko sen arvosanan antoi.
Katsoppa näin. Kun jotakin väität se pitää pystyä näyttämään toteen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1ad2ac0e-2f90-4cd0-acda-e80bd4b37b08
Jos talouden suunta vaatii kymmeniä tuhansia köyhiä lapsia lisää on suunta väärä.
Persuilla ei ole virallista totuutta ,heittoja vain.
Voi taivas tuota teidän laskutaidon puutetta.
Toinen juuri.
Lukekaa persut tuo linkki ja itkekää.
Mitä se hyvä toiminta kykyinen hallitus on saanut tehtyä 6 kuukaudessa?
Kääntänyt taloutta parempaan suuntaan lisää velkaa ottamalla,,,mitä muuta?
Niitä jotka haluavat ja tekevät hyvää, niitä on aina sorrettu. Näkee sen täälläkin. Pelkkää ilkkumista perussuomalaisia kohtaan.
Teitä ei sorreta mutta toivotaan että opettelisitte puhumaan totta. Kaikki mitä täällä väitetään pitäisi pystyä näyttämään. Minua on häirinnyt kun Persut tietoisesti valehtelee, ja vielä höperömmät Persut uskoo sen. Lopuksi itse valehtelijakin alkaa uskomaan.
Minulla on periaate mitä väitän ja kirjoitan pystyn sen aina todistamaan.
Totta, että Perussuomalaisia täällä haukutaan - mitä törkeimmin -sitä en hyväksy kenenkään kohdalle…Riikkaa ja Sannaa -hävyttömästi. Tuohon mainitsemaasi -hyvään, on totta , että on tässä ps. hyviäkin ihmisiä ja tekevät hyvää.
Kuitenkin täällä - Kajaanissa on riitaista - ns.johdon taholta - sen tietävät jokainen , joka on joutunut heidän kohteekseen. Yksistään P,Kettusta solvattu - estetty ehdokkuudet ym.. tässä yksi esimerkki -näitä on paljon muitakin. Se tästä hyvän tekemisestä täällä meillä (PS) köörissä. Suuri osa kyllä tietää ja siksikin näitä kirjoitteluja tulee..
Tällä Perussuomalaisten on turha uhriutua. Täällä ei ole Perussuomalaisia haukuttu. Toivottu vain että jättäisitte tuon valehtelun vähemmälle, se ärsyttää sellaisia ihmisiä jotka tietävät asioista totuuden. Ei esim Kokomuksella ja muilla oikeistopuolueilla tälläisiä helppoheikkejä ole täällä repimässä leukoja.
Mitä hyvää persut antaa. Nostaa kaikkien palveluiden ja asumisen sekä työmatkojen hintaa ? Täytyy olla masokisti jos noissa on jotain hyvää.
Ja tiedät kyllä miksi nostaa? Jotta saadaan edellisen hallituksen mokat maksuun.
Eivät he ole syyllisiä mihinkään -aina toisten syy..täällä ainakin. En tiedä yhtäkään ps. mistään päin - näin suurta vastuunkantajaa- rehellisiä kuin Kajaanisss.
Kunhan nyt tekisitte edes jotain.
teot puuttuvat, puheita piisaa,
Mikähän tämä suuri veronalennus on ja millon se tulee? Kiinnostelis kyllä.
Ei se tule kuin 14.000 kuussa hankkiville
Kannattaa sinunkin tutustua Marinin ohjelman sijaan Orpon hallitusohjelmaan niin tuo selviää jopa sinulle.
Minä ainakin olen tyytyväinen ja tankkaan perussuomalaista bensaa ja tolkun ihmisenä käyn töissä ja hieno asia on että verotus kevenee. Edellinen pääministeri näytti "osaamisensa" ja lähti esittelemään takapuoltaan ulkomaille, pysyköön siellä jatkossakin niin vähä-älyisille riittää viihdettä.
Perussuomalaisten bensaa ? No nyt ylitit itsesi naurettavuudessa.
Perussuomalaisten bensa on korkeaoktaanista ja parasta bensiiniä. Palaa puhtaimmin ja siksi ilmastonmuutosta ei tarvita enää.
Ennenkin tankattiin trokarin toimittamaa polttoainetta edullisesti Iisalmentien varrelta, sieltä pihakaupasta löyty vaikka mitä myytävää. Nyt on hanat kiinni kun Venäjälle ei pääse ja polttoainetta ei saa. Muuten kauppa on auki.
Trokari poistaa varmaan tämän , onhan tämä veronkiertoa kaikkibollut vuosia.
95e ei ole korkea oktaanista ei diesel.
Vitut. Kaikki muu kallistuu kymmenkertaisesti. Taidat olla niitä persuja jotka on hoidon tarpeessa . Pian.
Varmasti on. Se on se kylähullu joka vierailee joka palstalla.
Juuri näin tapahtui edellisen hallituksen aikana. Hinnat suorastaan syöksyivät ylöspäin.
persut olleet mäkeä laskemassa kun muut matikan tunnilla.
On tolkun väen hallitus. Bensan ja dieselin halpa hinta laskee ruuan ja hyödykkeiden hintaa. Hyödykkeet kulkee kumipyörillä dieselin voimalla. Se on kansan etu tukea matalaa polttoaineen hintaa ja sen tekee PS juuri kuten lupasi. Aivan prikulleen.
Satosen Arto parhaillaan tekee Riikan käskystä reformia ja tulee 100 000 työpaikkaa uutta. Lisää verotuloja.
Marin, no se hallitus oli huulipunat pikkuhousut yms.
Käsittääkseni Orpo on se Satosen käskijä ei Purra jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Presidentinvaaleissa ääni Jussille on ääni rajaturvallisuudelle, taloudelliselle vakaudelle, työllisyydelle, se on ääni heikkojen ja sorrettujen puolesta.
Kyllä.
Ilman tolkun Perussuomalaisia maamme olisi jo perikadossa. Siksi se petolinnun perse karkasi ulkomaille ottamaan itsestään persekuvia.
Toivottavasti Riikka ei vain tee samaa. Sannaa nyt katseleekin mutta Luoja varjelkoon meitä Riikan leveältä perseeltä.
Eiköhän sinne perikatoon olla menossa kovaa kyytiä. Työttömyys kasvaa. Velkaa otetaan enemmän kuin viimevuonna. Asunnot eivät mene kaupaksi. Ensivuonna alkaa tulla leillaukset voimaan. Eiköhän se perikato ole jo.
Saat kiittää edellistä hallitusta ja Marinia etteivät asunnot käy kaupaksi.
Kyllä.
Monesta ikävyydestä saadaan kiittää Sannan hallituksen perintöä mutta onneksi tunnelin päässä on perussuomalaisten tuomaa valoa.
Sanna hallitsee Euroopan lisäksi Yhdysvaltojakin kun on korkoja nostanut kaikkialla.
Se tuulenhuuhtoma persekuva levisi sinne saakka kun nykyisin tieto liikkuu salamannopeasti.
Juuri näin . Riikan vartaloisia on 3 miljardia maailmalla , ei erotu joukosta toisin kuin Sanna.
Toisilla on mitä näyttää toisilla ei.
Ulkomailla Sannan kuvaa katsovat ja ajattelevat että Suomessa on nälänhätä kun ei ole lihaa luiden ympärillä ja muutenkin tuulen huuhtoma perse. Siinä hyvää Suomi-kuvaa siinä missä oli kontallaan bilettäminen ö-luokan julkkisten kanssa.
Juu mikään muuhan ei maailman bensan hintaan vaikuta kuin peruspellet 🤣
Sehän on tutkittua fakta tietoa että suomalaiset ovat maailman onnellisinta perussuomalaista tolkun kansaa. Pisa-tuloksetkin ovat lähteneet nousuun viime kesän jälkeen.
Oletko lukenut siitä että miesten viisarit lähteneet laskuun. Tiedätkö missä puolueessa miesten viisari ovat nousussa. Sen voin jo kertoa ennen alatte vääristelemään, ei ainakaan Perussuomalaisilla.
Ei pidä liikaa alkaa luottaa siihen jos puolueessa on yksi tai kaksi joiden viisarit osoittaa oikeaan suuntaan.
Perussuomalaisten tolkkujen miesten viisarit seisovat nousussa niin kuin kuuluukin ja viherkepulaisten viisarit näyttää alaspäin koska no tietäähän sen.... Kuten arvostettu MEP Teuvo Hakkarainen sanoi ei hänkään autoa tankatessa laita sitä pistoolia pakoputkeen 😁
kerroppa tuo Tynkkyselle.
Uutta autoa kuumeilevat, älkää ostako sähkäautoa!
Ostakaa mieluummin hybridi tai bensa-auto.
Vihervasemmistoa suututtaa kun PS tekee mitä lupaa ja äänestäjät ovat tyytyväisiä. Kiitos PS
Kukaan ilkiä valehdella niin paljon kuin persu.
Perussuomalainen puhuu totta ja totuuden puhuja ei tässä maassa yösijaa saa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af390958-aaa2-46af-9084-8c85dc6c60fd
Ootte naapurin vasalleja kaikki, ette saanu edes rajaa kiinni heti
Tämä vahinkolintu harakka sanoi tilille tulevan rahaa kun tankkaa. Vappusatanenkin kalpeni tästä lupauksesta. No kumpaakaan ei näkynyt viime vaalikaudella. Nyt näkyy perussuom. lupaus bensan hinnoissa ja eläke nousee pian 6 % .
Persut lupasi puolittaa bensanhinnan, älkää viilatko pilkkuja vaan puolittakaa bensanhinta, vaan riittääkö rahkeet?
Ei ole luvannut. Sannan persekuva on tainnut viedä lopunkin järjen sinulta?
Sinä taas valehtelet, persujen tapaan.
Otetaan tuo puheeksi parin vuoden kuluttua uudelleen.
Paljon on mustia jälkiä ajettu halvempaan huumori bensaan radion linkki.
Haapajärven yrittäjä tilat sama kulma poliisin kanssa.
Jarmo Paavola. Oma SP tilan ovet avattu.
YouTuben kautta tilit puhelut lähti ylinumdro juoksettamiseen.
Haluttiin toisen pankin pakot työn alle.
Hinnat näyttää syöksyvän alaspäin. Kiitos Riikka ❣️ ja kiitos Teboil.
https://www.polttoaine.net/index.php?cmd=20halvinta&bensa95E10=1
Sannan ajoista tultu jo reipas 50 eurocenttiä alas. Huimaa kehitystä autoilijan parhaaksi.
Moni äänestäjä on autoa tankatessa saanut vappusatasia takaisin kun äänesti Sannan ULOS
Tässäkin on suuri vale menossa. Hallituksen toimet eivät ole alentaneet, eikä nostaneet polttoaineiden hintoja. Ihmeellistä on tämä Persujen joukko kun he haluavat elää valheellisessa totuudessa.
Polttoaine veroa ei ole laskettu. Vuoden alusta tulisi jakeluvelvoitteen ansiosta 4 sentin nousu litralle tämän Purra hyvittää valtion kukkarosta, laittaa siihen 163 miljoonaa euroa verorahoja.
Onko vaikeata niellä totuus.
Tosiasia on että bensan hinta on laskenut, PS on hallituksessa ja enemmistö eli tolkun ihmiset ovat tyytyväisiä.
Bensiinin hinta ei ole laskenut hallituksen toimilla yhtään. Jakelijoiden kilpailu, ja maailmanmarkkinahinta heiluttaa hintaa jonkin verran.
On se Persuille hankala ymmärtää asia, mieluimmin eletään valheessa ja uskotaan siihen.
Persut on jonkinlainen uskonlahko, joka mielellään uskoo siihen minkä toivoisivat olevan olevan totta.
Tämän bensiinin hinnan muodostuksen voi tarkistaa netistä josta saa fakta tietoutta, mutta on mukava uskoa satuihin.
Hinnan voi tarkistaa parhaiten bensapumpulla valonumeroista ja ne osoittavat reipasta hinnanlaskua nykyhallituksen aikana. Se on fakta ja vain se merkitsee.
No se kuvaa juurikin sitä Persujen yksinkertaisuutta, siihempä se perustuukin kuinka Purralla ja kumppaneilla on helppo teitä vedättää.
Vedättää? Muistelen, miten Rinne arvopohjalliset jalassa lupasi vappusatasia jaella ja pöhköt äänestivät demarit vaalivoittoon 2019. Ei oo viel näkyny.
Rinne korotteli omat palkat ja seuraavissa vaaleissa kansa palkitsi.
https://liberalismi.net/wiki/Vappusatanen
Katsotaampa Purralle tulee sama kohtalo lupasi vuosia suuresta polttoaineen alennuksesta joka ei tule toteutumaan. Saa vuoden alusta rorpattua 4c nousun maksamalla sen verorahoista.
Elikkä tulevaisuudessa polttoaine voi nousta paljon tai laskea, riippuu siitä saadaanko Ukrainaan rauha, ja välit kuntoon Venäjän kanssa.
Venäjän kanssa ei kannata varautua mihinkään väleihin enää. Ehkä vasemmistoliittolaisten ja kepulaisten märissä unissa.
Näyttää polttoaineen hinta laskeneen jo reippaasti. TB 95 1,72,9
Venäjän omistamalla huoltoasemalla on varaa vaikka ilman jakaa polttoainetta. Näyttää noita venäjänystävä Persuja käyvän siellä tankilla. Ei kai vain köyhyys aja sinne?
Veron alennus nostaa jotain toista veroa, joten ostovoima tuskin nousee.
Tulee vain valinnan paikka mitä veroa haluaa maksaa.
Me perussuomalaiset paiskimme lisää töitä, jos raha jostain syystä tililtä uhkaa loppua. Toistaiseksi on 45 vuotta vielä omat rahat riittäneet
Kyllä.
Huono provo hehe , persuilla aina perse auki.
Jonottavat toimeentulo luukulla.
Persut ovat tämän päivän eliittiä.
Toissapäivänä sai Kajaanista 95-bensaa hintaa 1.749e/l.
Nyt, tiistaina, se on 2.009e/l. Ostin halvemmalla ja saan välirahalla itsenäisyyspäivän viinat ostetuxi.
Kyllä persujen lupaus piti!
Jos olisi huulipunahallitus vallassa, bensa maksaisi nyt 2.259e/l.
Huulipuna/punapikkuhousuhallituksen tavoite oli nostaa bensan hinta yli kolmen euron.
Sanna karkasi ulkomaille istumaan BMW takapenkille ja näyttämään tuulenhuuhtomaa ahteria 35000 äänestäjlleen. Sellaista vastuun kantoa.
Persut ovat loistaneet vinhalla takinkääntelyllä ja valehtelullakin.
Persulla menee suu leveään hymyyn tankilla. Bensa on halventunut kovasti ja huulipunahallitus taakse jäänyttä elämää 😁
Kaikkiahan se hymyilyttää jos polttoaineiden hinnat tippuvat. Hallituksen ansiosta se bensiini ei ole vielä tippunut senttiäkään.
Persujen tyylillistä ropakantaa johon ne uskoo itsekkin.
Olisi reilua jossa laittaisitte todisteen miten ne Persut ovat sitä hintaa laskeneet.
Tiedän että sitä normaalia höpinää tulee, mutta todisteita EI LÖYDY.
Ei niillä ole tosiasioita, valehtelevat kaikessa.
….ihan virkavallalle valehtelua…näin on näreet…
Onneksi on PS!!!!
Onneksi on Suomi 106v. - tuskinpa on vain PS:n ansioista.
Onneksi on Suomi 106v jossa PS hallituksessa, siitä pitää olla ylpeä.
Fakta on se että Punavihreuden tavoite on nostaa polttoaineen hinta niin korkeaksi että yhä harvemmalla olisi varaa omaan autoon. Näin Ilmasto saadaan pelastettua.
Tässä tietoa polttoaineen hinnasta viherpiipertäjävasemmistotolloille.
https://www.is.fi/autot/art-2000010037004.html
Luojan lykky, että päästiin Sannasta eroon ja pannaan kädet ristiin, ettei ikinä enää palaa politiikkaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8c1250b4-47ee-42d1-87aa-350ad1f54b30
Yritys on kova.
Toivottavasti tolloinkin demari nyt ymmärtää, mitä tarkoittaa jakeluvelvoite polttoaineissa ja mitä se maksaa kansalaisille. Onneksi persut ovat asian huomanneet ja hoitavat asian kansan parhaaksi.
Demari tajuaa ainoastaan miten laitetaan käsi toisen taskuun. Ja lupaillaan pankkitilille rahaa sekä vappusatasia. Edellinen pääministeri lupasi jopa opetuslapsilleen jäävänsä heidän rinnalleen vaan karkasi ulkomaille jo seuraavalla viikolla. Kissoja poltetaan jne. kaasuputkia rakennellaan Putinin kanssa. Onhan se touhua.
Iltalehden mukaan Marin juhli Kämpissä. Linnan juhlien kättely poseerauksen jälkeen pikaisesti kämppiin juhlimaan.
Marinin kävely kättelystä suoraan takaovelta pihalle osoittaa, mitä hän ajattelee Suomen itsenäisyydestä ja sen kunnioittamisesta - ei mitään.
Kyllä.
Presidentti Niinistö joutui muutaman kerran komentamaan pääministeri Marinia ja sellaista ei lesboäitien kasvattama ja hyysäämä naikkonen siedä.
Johtopäätöksesi on yleisesti hyväksytty.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ddb865f5-dd91-4adc-b8b8-6ced473a35e2
Parempaa ja edullisempaa PS bensaa, kiitos❤️
Meillä tolkun ihmisillä on nyt oikeat kissanpäivät kun bensan hinta on laskenut ja palkkaakin tulee mukavasti tilille ja verotus laskee. Itärajakin on laitettu kiinni ja poliisi pamputti sekä vei putkaan ihan oikein Helsingissä itsenäisyyden halventajia.
Kyllä. Seuraavaksi loppuu viher humpan soitto 😁
Teerisuon polttoaineasema ollut kiinni jo tovin siellä oli Venäjän tuonti löpö halpaa..myyjän pimee kassa kovasti karttui-
Pääseekö Esa ehdolle vai kieroillaanko?
….. esa hakkee vesakosta menovettä sillon se pääsee eholle kun yhessä kieroilevat….
Halla-aho ja Purra suunnittelivat mikä olisi nyt aluksi sopiva hinnan alennus ja laskivat polttoaineen hintaa. Jatkossa tulee lisäalennuksia ja erilaisia veroalennuksia millä hinta laskee entisestään.
Perussuomalaiset ymmärtävät hintamekanismit ja pitävät huolen ettei kallis polttoaine nosta ruuan ja muiden hyödykkeiden hintaa. Kansan hyvinvointi on meille tolkun ihmisille sydämen asia ja kaikista pidetään huolta.
Kertokaapa meille muille mistä näkyy se hallituksen päätös jolla polttoaineen hintaa olisi laskettu.
Tämä on taas niitä Persujen mielikuvitus juttuja jolla ei löydy minkäänlaista totuudenpohjaa.
Voitte valehdella keskenänne mutta näille julkisille alustoille ei pitäisi valheita suoltaa.
Ei ihme jos persut ovat menettäneet uskottavuutensa.
Tällä Marinin nostopäätöksen kumoamispäätöksellä se laskee https://www.is.fi/autot/art-2000010037004.html
Marinin nostopäätöksen kumoaminen ❤️
Tuossa nyt ei valitettavasti tiedetä kuka tulee maksamaan ja mitä. Kannattaa tuo lehtijuttu lukea loppuun ja tarkkaan. Eu velvoite määrää olevan hiilineutraali vuoteen 2030 jos siihen ei päästä silloin joudutaan maksumiehiksi.
Nämä asiat eivät ole muille yksinkertaisia kuin Persuille.
Ilmastohumppa heitetään roskakoriin naurunremakan säestyksellä viimeistään 2026, ehkä koko EU myös 2028 ja aletaan maksamaan bensa- ja muita ostoksia vahvalla Suomen markalla. Kansalla on töitä ja onnea. Vasemmistoliitto, vihreät ja Kepu on poistettu puoluerekisterista puuttuvan kannatuksen vuoksi. SDP sannalaiset ovat vielä nippa nappa 6-7% kannatuksessa.
Kannattaisi tutustua jo Sipilän hallituksen päätöksiin jossa Perussuomalaisetkin oli mukana.
Tässä suora kopio päätöksistä löytyy netistä laajempikin versio.
"
Sipilän hallituksen ensimmäinen merkittävä oma linjaus oli marraskuussa 2016 hyväksytty kansallinen energia- ja ilmastostrategia, joka ulottuu vuoteen 2030 saakka. Strategia oli toimenpanosuunnitelma Sipilän hallitusohjelman vuoteen 2030 tähtääville tavoitteille: lisätä uusiutuvan energian osuus yli 50 prosenttiin loppukulutuksesta, kasvattaa energiaomavaraisuus yli 55 prosenttiin, luopua kivihiilen käytöstä energiantuotannossa, puolittaa tuontiöljyn kotimainen käyttö ja nostaa liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus 40 prosenttiin (23,5 % polttoaineiden energiasisällöstä)."
Kyllä se jakeluvelvoite lähtee jo 2016 vuoden päätöksistä. Jos siitä nyt heivataan jossain vaiheessa se on edessä.
Persujen omia päätöksiään ovat rukkaamassa, siitä huolimatta he syyttävät aina muita!
Ne oli ne Soinin perussuomalaiset, loikkarit sai mitä ansaitsi ja nyt on TOLKUN meininki.
Persut ovat itse olleet jakeluvelvoitta lakiin laittamassa, nyt siitä Marinia haukutaan. Sipilä ja Persut saivat muutakin aikaan. Fortumin bisnekset Venäjälle, samoin kuin ydinvoimala yhteistyö Venäjän kanssa ( Pyhäjoen voimala joka keskeytettiin parivuotta sitten)
Ne oli Siniset, jotka siellä hääräsi hillotolpalla. Muistamme miten heidän kävi, kun alkoivat jakeluvelvotteita säätämään. Venäläiset osaa tehdä hyviä ydinvoimaloita, kuten Loviisa osoittaa. No joo, Tsernobyl, mutta se oli käyttäjien virhe.
PERSUT oli ylivoimaisesti suosituin puolue Kajaanissa eduskuntavaaleissa 2023. 27.6% ääniosuus joten kyllä kajaanilaiset tykkää PERSUISTA ja ainakin 27.6% on tolkun ihmisiä ehkä tänä päivänä vieläkin enemmän.
Kyllä.
Kiitos PS edullista bensiiniä kiitos nyt tankki täyteen ja PS Tiikeri tankkiin 😁 autokin tykkää ja kulkee kovempaa kun tankissa on edullista PS bensaa.
Persuja voi tavallaan käsitellä eräänlaisena uskonlahkona. Uskotaan asioihin joita luvattiin ennen vaaleja joita ei sitten toteutettu. Hallitus pystyy polttoaineiden hintaa säätelemään vain verotuksella, eikä sitä ole laskettu, eikä todennäköisesti tulla laskemaankaan.
Jakeluvelvoite jonka Sipilän hallitus sääti, nostaa hintaa koska fossiiliseen sekoitettava biopolttoainen on kalliinpaa. Sipilän hallitus halusi laittaa maksumiehiksi autoilijat, koska toinen mahdollisuus olisi ollut maa ja metsätalous.
Nyt on jakeluvelvoite jakaa edullisempaa PS bensiiniä ja kansa kiittää.
Mietippä tarkkaan.
Tammikuussa pitäisi tulla voimaan osa jakeluvelvoitteesta, joka nostaisi polttoaineiden hintoja keskim 4c/litra. Jakeluvelvoite tulee voimaan, koska Suomi on tavoitteisiin sitoutunut. Kuitenkaan hinta ei nouse sitä 4c koska Purra korvaa sen verorahoista, 163 miljoonaa euroa.
Tällä korvattavalla summalla olisi voitu palkata yli 3000 sairaanhoitajaa.
PS palkkaa lisää hoitajia ja bensa sen kun halpenee, taas pitää lähteä tankille mutta kyllä siellä hymyilyttää kun on niin halpaa että tekee mieli kiljua 😁
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/b81dcba4-0626-4703-88cb-f4106c01b17b
Ei onnistu Sannalta tämä mutta nyt on hallitus jolla on hyvä arvopohja.
Mutku ei tule, kiitos tolokun hallituksen. https://www.is.fi/autot/art-2000010037004.html
Pitäisi hoitsuja ensin kouluttaa muutama vuosi, kun niitä ei Suomessa juurikaan työttömänä ole. Ja jos on, niin saavat sellaisia tukiaisia, ettei kannata mennä töihin eli ovat kannustusloukossa. Onneksi hallitus puuttuu asiaan kovalla kädellä, jotta yhteiskunnan varoilla ei kotona loisi sairaanhoitajakaan.
PS tolkun Hallitus ❤️
Kukaan ei kaipaa enää Sipilöintiä tai Sannailua. Viherhumppakin heitetään roskakoriin. Suomea on siunattu PERSUILLA ja autoilu halpenee ja oluttakin saa halvemmalla, hyvä PS ainoa tolkku puolue.
Miettikääpä paljonko bensa maksaisi, jos häpyhuulihallitus olisi edelleen vallassa?
PS95E maksaa enää vain pulskat 1,7 e/l, ja hinta laskusuunnassa.
Rajatkin on kiinni.
Menee hyvin!
Vappusatasen maksaisi häpyhuulten lepattaessa bensalitra.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/b81dcba4-0626-4703-88cb-f4106c01b17b
Ei mulla muuta kuin kiitos Purra.
Purran toimet alentaa bensaa noin sentin ensin vuoden alusta, siinä Purran toimet.
Jakeluasemien mittarit näyttää totuuden, siinä ei vasemmistolaisen urputus paina mitään. Sannan häivyttää polttoaine laskenut 50-60 eurocenttiä. Siinä sitä on sosialistille ihmettelemistä.
Korjaus: häivyttyä peränsä esittelyyn
Kun tästä polttoaineen hinnasta puhutaan paljon. Hintahan heiluu jopa viikottain jopa 30c/litra. Riippuu jakelijoiden kilpailutilanteesta, ja mailmanmarkkina hinnoista.
Jos joku löytää faktatietoutta että hallitus olisi puuttunut hinnoitteluun, jospa laittaisitte siitä virallista tietoutta. Tiedän että sitä linkkiä ei tule kun sitä ei ole.
Nyt yritetään sumuttaa tietämättömiä ihmisiä muka että hallitus olisi hintaa laskenut.
Kyllä se on niin että äänet menee jatkossakin tolkun persuille ilman mitään linkkejäkin. Ei missään nimessä sille tuulenhuuhtomalle bileperseelle ja se puolueelle.
Saattehan te keskenänne uskotella toisille vaikka minkälaisia satuja mutta ette pysty näyttämään muuta kuin sanan helinää.
Nyt eletään tietokoneaikaa, eikä kuten ennen että oltiin hevosmiesten tietotoimistojen varassa.
Nyt jää valheista kiinni herkästi. Kaikki päätökset pystyy googlamalla tarkistamaan. Tiettyä kansanosaa pystyy voielä sumuttamaan mutta ei kaikkia.
Hevosmiehiltä kuulin että PERSUILLE menee ääni ja Mersuun tankataan edullista polttoainetta. Ja Suomella menee paremmin.
Poliitikot eivät ole alentaneet hintoja. Maailman markkinat sen tekevät. Lue tämän päivän Kainuun Sanomat. Siellä on teksti, jonka luulisi tyhmempikin ymmärtävän.
En ole sitä jälkeenjäänyttä lehteä lukenut vuosikausiin.
On ollut pitkästä aikaa edullista bensaa, Riikan jakeluvelvoite on että Suomi ja suomalaiset ensin! Perussuomalaiset jakelevat hyvinvointia koko Suomeen!
Menee ensi vaaleissakin ääni PS Perussuomalaisille on siinä jämy puolue! Se pidetään mitä luvataan!
Persut eivät vielä ole tehneet mitään mitä ovat luvanneet. Köyhempien kimpussa ovat.
Sanna VALEHTELI että tulen tänne istumaan teidän viereenne!
Mitenkäs kävi? Noh demarit miten kävi?
Sanna lähti ulkomaille bilettämään ja ottamaan perse ja vessakuvia jotka ovatkin hänen parasta osaamista. Me tolkun ihmiset olemme tyytyväisiä Riikan hallitukseen ja tankatessa tulee hyvä mieli.
bensan hinta laskee lupausten mukaisesti
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/6e85867d-cca1-4b75-8163-c4f2c4b50198
PS kannatus lähti nousuun ja SDP laskuun. Selittäkää miten tämä on mahdollista. Persujenhan piti romahtaa?
Kannattaa katsoa miksi se bensan hinta vaihtelee. Hinta heiluu ihan Amerikoissa asti.
Kun avaa linkin niin viisastuu, selvitetään tarkkaan mistä vaihtelut johtuu. Jutussa ei kyllä puhuttu mitään Purrasta, eikä Persuista.
https://www.is.fi/autot/art-2000010052056.html
Mutku mutku
Suuret kiitokset Perussuomalaisille - lämmitysöljyn hintakin on laskenut n. 200,- euroa tonnilta - sillä rahalla saan kuukauden sapuskat - kiitos kiitos!
Lue 12.12. julkaistu Kainuun Sanomat. Siellä kerrotaan ihan selvästi mistä polttoaineiden hinnan lasku johtuu. Ja siinä painotetaan, että politiikalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Media on huono häviäjä. Hallitusneuvotteluiden aikaan yritti kaikin keinoin estää hallituksen muodostamisen ja nyt kun hallituksen käden jälki alkaa näkymään niin eihän se ole hallituksen ansiota.
Sanna Marin sai kaiken tämän hyvän aikaan.
Eipä niitä roskalehtiä toimita lukea. YLE:n rahoitus pitää lopettaa kokonaan, niin räävitöntä on ollut asenne perussuomalaisia kohtaan.
Ei persut osaa lukea vähä älystä sakkia, tena täti niitä ohjailee eli Riikka.
Kutsumasi Tena täti tekee oikeaa politiikkaa ja bensa on halvempaa. Rahaa jää muuhun kulutukseen. Rahaa on jos on vähääkään älyää käydä töissä.
Liian halpaa vissin kun sotkamontien shellikin lopetti. Kopsalla nyt monopoli asema kajaanissa ,laittais nyt niitä aukioloaikoja vähän pidemmäksi aikaa että vois käydä iltakahveilla ja muillakin ostoksilla ja syömässä siinä. Shell oli kuitenkin ilta 24.00 asti auki ja kyllä siellä niitä asiakkaita oli illalla. Jos kajaanin ainoa huoltoasema menee kiinni jokapäivä klo.18.00 niin ei ihme jos tästä kylästä tulee tuppukylä.
Ilmastonmuutoksen takia polttoaineen myynti vähenee. Punavihreät yrittää polttoaineen hintaa pilviin nostamalla estää pienituloisia ajamasta omalla autolla. Autoilu on luvallista vain hyvätuloisille.
Perussuomalaisten polttoaineen hinnan alennus on vain tekohengitystä. Kun hallituspohja vaihtuu niin hintoja aletaan aktiivisesti nostaa 3 euron tavoitehintaa kohti.
Ottaisit selvää asioista, kun nyt siihen on mahdollisuutta. Ensinnäkään Perussuomalaiset eivät vielä ole alentaneet polttoaineen hintoja yhtään senttiä.
Sipilä hallitus sopi jo jaluvelvoitetavotteen jossa tullaan sekoittamaan biopolttoainetta 40% fossilisen sekaan. Tämä tapahtuu pienissä erissä. Lue ote Sipilän hallituksen päätöksestä.
"
Sipilän hallituksen ensimmäinen merkittävä oma linjaus oli marraskuussa 2016 hyväksytty kansallinen energia- ja ilmastostrategia, joka ulottuu vuoteen 2030 saakka. Strategia oli toimenpanosuunnitelma Sipilän hallitusohjelman vuoteen 2030 tähtääville tavoitteille: lisätä uusiutuvan energian osuus yli 50 prosenttiin loppukulutuksesta, kasvattaa energiaomavaraisuus yli 55 prosenttiin, luopua kivihiilen käytöstä energiantuotannossa, puolittaa tuontiöljyn kotimainen käyttö ja nostaa liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus 40 prosenttiin (23,5 % polttoaineiden energiasisällöstä)."
Kyllä se jakeluvelvoite lähtee jo 2016 vuoden päätöksistä. Jos siitä nyt heivataan jossain vaiheessa se on edessä.
Sipilä halusi laittaa autoilijat maksumiehiksi, muuten olisi käyty maa ja metsätalouden kimppuun.
Kannattaa ottaa selvää mitä tarkoittaa jakeluvelvoite, ja sitä miksi se on päätetty, ja se kuka sen päätti.
https://www.iltalehti.fi/iltv-suoraan-asiaan/a/15141915-a6f7-46ce-94be-ab8179159449
Sanna jätti pommin, selviää jutusta. Persut purki sen ja kansa kiittää.