... niin, että eka molemminpuolinen ihastus johti minun rakastumiseeni, mutta toinen ei sitten rakastunutkaan minuun, vaan jäi ihastuksen tasolle. Hän halusi lopettaa yhteydenpidon. Olin ihan yllättynyt, miten äkkiä rakkaus voi kuihtua. Olin todella rakastunut, mutta ei mennyt kuin pari viikkoa kuin tuo hullun huimaava tunne oli kadonnut. Olin itkenyt monta päivää, mutta itku helpotti ja pysyi keskittymään muuhunkin elämään. Koskaan aiemmin en ole päästänyt irti rakkaudesta noin helpolla tai pystynyt niin pian unohtamaan. Tulikin mieleen, että huijasiko tunteeni minua itseäni. Eikö se ollutkaan rakkautta vaan pelkkää ihastumista? En tiedä, sillä se tunne ihastumisen jälkeen oli niin hullua ja voimakasta, että kyllä sen täytyi olla rakastumistakin. Tapauksesta on kulunut jo kauan ja nyt jälkikäteen sitä on helpompi miettiä. On uusi ihana parisuhde ja vielä voimakkaampi rakkauden tunne. Nyt rakastuminen on muuttunut rakastamiseksi ja suhde on vakiintunut. Ihanaa elää rakkaudessa. Tuntuu vaan siltä, että mitä enemmän ikää tulee, sitä paremmin sitä oppii tuntemaan eri tunteita ja ymmärtämään niitä. Kyse ei ole mistään teinirakkaudesta, sillä kohti kolmeakymmentä tässä ollaan menossa. Tuntuu ihmeelliseltä, kun on nyt perhettä perustamassa, miten sitä onkin nuorempana voinut ihastua ihan typerän hullun lailla ja sitten se menee ohi ja voi tulla uudelleen eri henkilön kohdalla. Nyt tilanne on kuitenkin niin, että nykyinen suhde on jotain, mistä haluan pitää ikuisesti kiinni ja jos se on minun vallassa tämä asia, niin irti en päästä. Ihanaa kesää kaikille. :)
Ihastuminen muuttui rakastumiseksi, mutta
sitten tapahtui...
81396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta minä en pääse irti. Miten kykenit siihen? Miten pystyit olemaan ottamatta yhteyttä tähän ihmiseen, sillä tunteesi häntä kohtaan tuntuvat kovin tutuilta. Olen hulluna rakkaudesta, ikävästä..tämä tunne on aivan sairas! Miten pääsen eroon, miten ihmeessä? Toinen yrittää tahollaan samaa, tuloksetta.
rakastuneita toisiinne, miksi sitten ette mene yhteen? Vai rakastaako hän puolisoaankin? En ymmärrä miten voi oikeasti rakastaa kahta...
Niin, silloin, kun hän päätti katkaista yhteydenpitomme, kun ei halunnut aloittaa seurustelua, tunsin kovaa surua ja itkin monta päivää. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin itkeä yksin se suru pois. En voinut soittaa, mutta sorruin laittamaan viestiä muutaman kerran, mutta sitten tajusin, että se vaan pahentaa asiaa. Yritin tehdä kaikkea mukavaa. Kävin kaupungilla kavereiden kanssa, matkustelin ja hemmottelin itseäni. Hukutin ajatukset pois menneistä. Kun olin itkenyt tarpeekseni ja sain muuta ajateltavaa, pääsin yli. Ei tullut enää sitä oloa, että pitäisi soittaa tai laittaa tekstiviestiä. Suosittelen sitä samaa, että keksit itsellesi kivaa tekemistä ja jos itkettää, niin itke. Ole yksin kotona, itke ja huuda ja vollota. Ryve vaikka pari tuntia kunnon itsesäälissä ja sitten nouse siitä, niin kylläpä helpottaa. Huom. siihen ei kannata jäädä rypemään, sillä se ei enää ole tervettä. Kun on sitten itkenyt niin, että se jo ihan kyllästyttää, ei enää teekään mieli surra. Itkeminen ei mitään auta, mutta se tavallaan rauhoittaa. Kun taas saa itsensä rauhoitetuksi, voi taas ajatella järkevästi. Kun kykenee ajattelemaan järkevästi, voi kuunnella järjen ääntä, joka sanoo, että on parempi olla soittamatta ja tekstaamatta ja ottamatta yhteyttä. Sillä asiahan on niin, että poissa silmistä on poissa mielestä etenkin pitemmällä ajan tähtäimellä.
Ei kannata sortua siihen, että jää johonkin suhteeseen roikkumaan väkisellä, etenkin jos tunne on yksipuolista. Jos toinen on rakastunut ja toinen ei, tuntee ehkä jotain ihastusta, mutta pelaa samaan aikaan muittenkin kanssa, kannattaa kaksi kertaa harkita, antaako kohdella itseään niin ja tulla sydänsuruja. Minä en enää siihen suostu. Pakotin itseni unohtamaan tuon tunteilla leikkijän ja jatkamaan eteenpäin. Kyllä se elämä sitten tuo eteen uusia suhteita ja kunnon kumppanin, jonka kanssa jakaa elämä täysillä ja täysin. Toivotan sinulle onnea tielläsi ja voimia jaksaa ristiriitaisten tunteiden kamppailussa. Pysy lujana ja tee niin kun järki sanoo. Älä anna tunteen viedä silloin, kun se veisi sinut vain tuskansa giljotiiniin.
Itselläni on juuri nyt sama tilanne. Asioita pahentaa vielä se että kyseinen henkilö on erittäin hyvä ystävä.. Kaikenlisäksi tämä haluaa vielä ehdottomasti jatkaa ystävyyttä kun olen päässyt asian yli. Kun olen yrittänyt katkaista kokonaan välit hän on mm. sanonut että pitääkö ystävän sydän särkeä että omat haavat parantuu. Tällä hetkellä välit on poikki, onnistuin tällä viikolla katkaisemaan..
En tiedä, tuntuu pahalta ja tulevaisuus hieman pelottaa... Uskaltaako sen henkilön kanssa enää olla tekemisissä...
läpinäkyvä juttu...
Rakastuminen ei ole yhtä kuin rakkaus. Rakastuminen tarkoittaa samaa kuin ihastuminen. Ei ihastuminen muutu rakastumiseksi, sitä samaahan se vain on. Rakkaudesta ei toivu viikoissa, vaan aikaa menee paljon kauemmin.
Rakkautta on se, kun on elänyt yhdessä vuosikymmeniä, ja kun toinen kuolee pois... Sitä ei aamulla heti muista, että rakas on poissa, vaan keittää aamukahvit kummallekin - ja sitten se iskee, hillitön ikävä. Tai alkaa kertomaan rakkaalleen, mitä juuri sattui, mutta keskeyttää, kun tajuaa ettei hän ole enää vieressä, koskaan. Rakkauden huomaa menetyksestä.
kyllä rakkauden tietää ihan tosi elämässä, kun molemmat elävät, sanoista, teoista, näiden yhdistelmistä.
On aika surkeaa, jos tunnet vasta rakkauden sitten, kun toinen on jo kuollut. Olen tosi pahoillani, jos elämäsi on noin huonolla mallilla.
mutta lisäisin, että rakkauden huomaa myös menetyksen pelosta.tosin liian usein huomaa suhteen jälkeen, mitä on menettänyt...suhteen korjaaminen on niin vaikeaa, kun on tullu töppäiltyä...