Osakekauppa perustuu toisten työnteolla spekulointiin ja rikastumiseen.
Esimerkki: Henkilö omistaa yhtiön A osakkeita. Yhtiö A työllistää pienellä palkalla vähävaraisia. Yhtiö A tekee sitten jättituloksen ja jakaa tuosta ison prosentin osinkoina omistajilleen, jotka rikastuvat.
Osakkeenomistajat saavat mahan täydeltä tekemättä paljon mitään kyseisen rahan eteen. Vähävaraiset työntekijät, joka mahdollistivat, tai oikeasti tekivät tuon tuloksen yritykselle, saavat vain murto-osan tuotoista pienenä palkkana. Rikkaus todellakin revitäänkin työntekijöiden selkänahoista ja sijoittajat ovat tietenkin asiassa voittajia.
Yrityksenkin ainoa tehtävä kun on tuottaa voittoa omistajataholle.
Tulos (rikkaus) revitään työntekijöiden selkänahoista
45
731
Vastaukset
- Anonyymi
Vähäjärkistä jälkimarxilaista höbinää.
- Jos niin keljua niin kannattaa ostaa osakkeita, jättää kaljoittelut, tupakat, autonromut, kummalliset perhesuhteet, ruokot ja jonninjoutavat matkat väliin... minäkin keskipalkkainen olen säästämällä päässyt jo eka miljoonan makuun.- Anonyymi
Jos se minusta olisi kiinni, niin osakkeita saisi omistaa vain firman omat työnttekijät ja johto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se minusta olisi kiinni, niin osakkeita saisi omistaa vain firman omat työnttekijät ja johto.
Miksi ihmeessä?
- Anonyymi
Pieniä on jaettavat osinkot ja vaarana on yhtiön konkurssi, sijoittajalla?
- Anonyymi
Tämän takia juhlimme Wolt-miljonäärejä, jotka tekevät rahansa heikompien kustannuksella
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009977898.html - Anonyymi
"Osakkeenomistajat saavat mahan täydeltä tekemättä paljon mitään kyseisen rahan eteen."
Paitsi että osakkeenomistajan on pitänyt ensin kerätä pääoma, tavalla tai toisella, että voi omistaa niitä osakkeita.
"Vähävaraiset työntekijät, joka mahdollistivat, tai oikeasti tekivät tuon tuloksen yritykselle, saavat vain murto-osan tuotoista pienenä palkkana."
Jos ei olisi niitä osakkeenomistajia, eli ei olisi sitä yritystä, nämä työntekijät eivät saisi mitään.
Tietysti pitää muistaa sekin että jos se yrityksen osakkuus tulee itsestään, on jokaisella työntekijälläkin mahdollisuus alkaa osakkaaksi, kun sitä kautta se raha tulee "ilmaiseksi".
Mutta joo, menin taas halpaan provoon, lupaan olla viksumpi seuraavalla kerralla.- Anonyymi
On monia yrityksiä, jotka eivät ole osakeyhtiöitä. Ovat hyvinkin olemassa ilman osakkeenomistajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On monia yrityksiä, jotka eivät ole osakeyhtiöitä. Ovat hyvinkin olemassa ilman osakkeenomistajia.
Niin mitä sitten? Joku nekin joka tapauksessa omistaa.
- Anonyymi
Ainut vääristelemätön väite on tuo viimeinen lause, ja senkään takana olevasta logiikasta aloittaja ei todennäköisesti ymmärrä yhtään mitään.
- Anonyymi
Logiikka nykymaailmassa on se, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Elintasokuilu vain kasvaa.
- Anonyymi
Markkinatalous perustuu jatkuvaan kuluttamiseen ja kapitalismin jatkuvaan kasvuun. Kapitalistinen kasvu-ajattelu nojaa myös melko pitkälle jatkuvaan väestönkasvuun. Kapitalismi toimii vain, jos pääomat tuottavat, kasvavat ja lisääntyvät.
Loputonta kasvua rajallisella planeetalla ei voi kuitenkaan olla. Vähenevään väkimäärään pitää yhteiskuntia myös alkaa sovittamaan.- Anonyymi
Markkinatalous tarkoittaa vain järjestelmää jossa hinnat määräytyvät vapaasti ja kapitalismi sitä että yksityisomistus on sallittua. Ei kumpikaan vaadi toteutuakseen mitään sen kummempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markkinatalous tarkoittaa vain järjestelmää jossa hinnat määräytyvät vapaasti ja kapitalismi sitä että yksityisomistus on sallittua. Ei kumpikaan vaadi toteutuakseen mitään sen kummempaa.
Eli jos useimmat eivät kuluttaisi mitään, vaan olisivat omavaraisia, niin meinaatko, että tilanne olisi sama? Ihmiset eivät ostaisi tuotteita ja palveluja, kun ei kerta olisi tarve. Väitteesi ei siis pidä paikkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jos useimmat eivät kuluttaisi mitään, vaan olisivat omavaraisia, niin meinaatko, että tilanne olisi sama? Ihmiset eivät ostaisi tuotteita ja palveluja, kun ei kerta olisi tarve. Väitteesi ei siis pidä paikkansa.
No jos kukaan ei ostaisi mitään niin ei se tietenkään olisi markkinataloutta koska se ei olisi mitään taloutta, mutta sellainen tilanne on utopiaa. Jos ihmiset edes jonkin verran kävisivät kauppaa keskenään ja tuotteiden ja palvelujen hinnat määräytyisivät vapaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan se olisi markkinataloutta.
- Anonyymi
Nykyinen maailma perustuu tietenkin jatkuvaan kulutukseen. Tuotantolinjasta pihalle tullutta pitää myydä, että rahaa tulee yrityksen kassaan. Tuotteetkin tehdään sellaisiksi, että hajoavat ja uutta joutuu asiakkaat ostamaan tilalle. Mitä enemmän on ostajia, niin sen parempi yritykselle.
- Anonyymi
Jos sijoittaja saa pörssipelaamisellaan ison omaisuuden, niin se on kylläkin niiden yritysten työntekijöiden ansiota, eikä sen onnekkaan sijoittajan ansioita, vaikka rahaa sijoittikin pörssipelaamiseen. Osakeyhtiöiden osalta pelataan työntekijöiden työpanoksella, eli aloituksen väitä pitää paikkansa, vaikka jotkut pyrkivät kumoamaan väitteen.
- Anonyymi
Palkkamenot ovat keskimäärin yritysten suurin menoerä, usein paljon suurempi kuin tehty tulos. Varmaan jossain kehitysmaissa on kaikenlaista hyväksikäyttöä kun ihmisillä ei ole vaihtoehtoja mutta ainakin länsimaissa työntekijät saavat yleisesti ottaen ihan reilun korvauksen työstään, niinkuin pitääkin.
On turha rakennella väkisin vastakkainasetteluja. Sijoittajat ja työntekijät tarvitsevat toinen toisiaan ja heidän etunsa ovat enemmän yhtenevät kuin vastakkaiset.
- Anonyymi
Osa yritystuista on haitallisia ja jarruttaa kehitystä, sanovat asiantuntijat – ekonomisti purkaisi tukia metelistä piittaamatta
https://yle.fi/a/74-20019671 - Anonyymi
"Yrityksenkin ainoa tehtävä kun on tuottaa voittoa omistajataholle."
- Se oliskin jännää että jos olis joku muu tehtävä! - Vaikka tuottaa omistajille konkurssi. Tai tuottaa verotuloja? Tai elättää mahdollisimman monta työntekijää?- Anonyymi
Kyllä myös yritykset joutuvat maksamaan veroja. Valtiolle syntyy siitä tuloja, joten kyllä yrityksillä tietynlainen osuus ja velvollisuus tuon kautta valtion ja valtion hyvinvoinnin suuntaan on. Sama velvollisuus on kaikilla veroja maksavilla. Jotkut eivät halua osallistua tähän velvollisuuteen, vaan pyrkivät kiertämään veroja (verosuunnittelua).

Yrityksillä on tietysti velvollisuus maksaa verot ja noudattaa muutenkin lakia mutta niiden ainoa tavoite on tuottaa voittoa omistajille. Osakeyhtiölaki itse asiassa määrää näin, ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta sovittu.
Verosuunnittelu ei ole veronkiertoa vaan ihan normaalia laillista verojen optimointia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrityksillä on tietysti velvollisuus maksaa verot ja noudattaa muutenkin lakia mutta niiden ainoa tavoite on tuottaa voittoa omistajille. Osakeyhtiölaki itse asiassa määrää näin, ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta sovittu.
Verosuunnittelu ei ole veronkiertoa vaan ihan normaalia laillista verojen optimointia.Verosuunnittelus kätetään myös usein "porsaanreikiä" hyväkseen.
- Anonyymi
Koijataanhan apinaakin - sama asia.
- Anonyymi
Jos rikastuminen muiden työnteolla pidetään "koijaamisena", niin sitten kyllä.
- Anonyymi
Orpon hallitusohjelma on yksityisille terveysyhtiöille: ”10 toivetta oli, 11 saatiin läpi”
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/lahde-paljastaa-kuinka-herkullinen-orpon-hallitusohjelma-on-yksityisille-terveysyhtioille-10-toivetta-oli-11-saatiin-lapi/fc7f0acf-6d6e-47b0-89fb-3181505b6033
"Petteri Orpon (kok) hallituksen sote-aikeet ovat yksityisen sektorin kannalta jopa kiusallisen mieluisia."
Hallitus ajaa yritysten ja sijoittajien etuja.- Anonyymi
"Hallitus ajaa yritysten ja sijoittajien etuja."
Tämähän on loistava asia. Yritysten kautta hyvinvointia jakautuu koko kansalle.
Mieti minkälaisia on maat, joissa yritystoiminta on vaatimatonta.
Gambia, Eritrea, Liberia, Sudan, Somalia, Kosovo, Tadzikistan, Malawi, Ruanda, Namibia, Tsad, Moldova, Niger jne jne
Haluammeko Suomen tuonne samalle listalle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hallitus ajaa yritysten ja sijoittajien etuja."
Tämähän on loistava asia. Yritysten kautta hyvinvointia jakautuu koko kansalle.
Mieti minkälaisia on maat, joissa yritystoiminta on vaatimatonta.
Gambia, Eritrea, Liberia, Sudan, Somalia, Kosovo, Tadzikistan, Malawi, Ruanda, Namibia, Tsad, Moldova, Niger jne jne
Haluammeko Suomen tuonne samalle listalle?Kyse on monesti ahneudesta, eli kun mikään ei riitä yritykselle.
Toissa vuosisadan suuri talousfilosofi Karl Marx oli ennemmin kommunisti, kuin kapitalisti, kun taas viime vuosisadan suuri teollisuuspamppu Henry Ford oli kapitalisti eikä kommunisti. Silti yksi kummankin kirkkaimmista oivalluksista oli suurin piirtein sama:
Tuotannon hedelmät, talouskasvu, tulisi jakaa kohtuullisen tasapainoisesti pääoman ja työvoiman välillä. Jos liian suuri osa tuloista päätyy voittoina pääoman omistajille ja liian pieni osa heruu palkkoina tuotannon tekevälle työväelle, seuraa tästä ennen pitkää talouden lamaantumista ja lopulta pääoman ja työvoiman välirikko ja yhteenotto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on monesti ahneudesta, eli kun mikään ei riitä yritykselle.
Toissa vuosisadan suuri talousfilosofi Karl Marx oli ennemmin kommunisti, kuin kapitalisti, kun taas viime vuosisadan suuri teollisuuspamppu Henry Ford oli kapitalisti eikä kommunisti. Silti yksi kummankin kirkkaimmista oivalluksista oli suurin piirtein sama:
Tuotannon hedelmät, talouskasvu, tulisi jakaa kohtuullisen tasapainoisesti pääoman ja työvoiman välillä. Jos liian suuri osa tuloista päätyy voittoina pääoman omistajille ja liian pieni osa heruu palkkoina tuotannon tekevälle työväelle, seuraa tästä ennen pitkää talouden lamaantumista ja lopulta pääoman ja työvoiman välirikko ja yhteenotto.Sivuutat yksilön ahneuden niinkuin se olisi jotenkin pienempi paha.
Sinä otat sen miljoonan koska vaan tilillesi jos kerrotaan että tästä ei jää kiinni ja on ihan ilmaista rahaa, aivan kuten 99,8 prosenttia tekisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivuutat yksilön ahneuden niinkuin se olisi jotenkin pienempi paha.
Sinä otat sen miljoonan koska vaan tilillesi jos kerrotaan että tästä ei jää kiinni ja on ihan ilmaista rahaa, aivan kuten 99,8 prosenttia tekisi.Lottovoittona varmasti jokainen ottaisi. Rikollisesta toiminnasta johtuen en ole sitten varma, että enää jokainen ottaisi. Moraali ja oikeustaju ovat monella vahvat.
- Anonyymi
Monissa firmoissa työntekijät saa mahdollisuuden ostaa edustamansa firman osakkeita usein jopa ale-hintaan.
- Anonyymi
Kannattaa varmaan sen köyhän duunarin sitten itsekin ostaa firman osakkeita jossa vääntää niska limassa töitä. Pääsisi työntelemään rahasäkkejään kottikärryillä.. Useasti ainoa mikä estää on se sama saamaton asenne, niin töissään, kuin kaikessa muussakin. Ei väliä paljonko saa, käsi on silti aina toisen taskulla.
- Anonyymi
Köyhä on monesti köyhä, koska palkka ei ole riittävä. Palkkansa jatkeeksi joutuu moni hakemaan erilaisia tukia. Jos tuo on sitä toisen taskulla käymistä, niin tuossa mainitaan syy ja seuraus.

On se varmasti noinkin, mutta mitä olen tässä elämäni aikana ihmisiä katsellut niin minun mielestäni köyhä on useimmiten köyhä sen vuoksi, ettei osaa käyttää rahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se varmasti noinkin, mutta mitä olen tässä elämäni aikana ihmisiä katsellut niin minun mielestäni köyhä on useimmiten köyhä sen vuoksi, ettei osaa käyttää rahaa.
Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka, tutkijat sanovat
https://seura.fi/asiat/tutkivat/koyhyys-suomeen-on-syntynyt-tyota-tekevien-koyhien-luokka-tutkijat-sanovat/
Suomeen syntyi köyhien työssäkäyvien luokka
https://www.hs.fi/suomi/art-2000004322823.html
Tuskin kaikki ovat sellaisia, jotka eivät rahaa osaa käyttää. Väitän, että palkkojen pienuus on suurempi syy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka, tutkijat sanovat
https://seura.fi/asiat/tutkivat/koyhyys-suomeen-on-syntynyt-tyota-tekevien-koyhien-luokka-tutkijat-sanovat/
Suomeen syntyi köyhien työssäkäyvien luokka
https://www.hs.fi/suomi/art-2000004322823.html
Tuskin kaikki ovat sellaisia, jotka eivät rahaa osaa käyttää. Väitän, että palkkojen pienuus on suurempi syy.Jos yksinasuva ihminen käy töissä, missäpäin Suomea vaan, voitaneen olettaa että hänen tulotasonsa on vähintään 1000 euroa kuukaudessa. Kalleinta asuminen on pk-seudulla, mutta jos maksat vuokraa 650, saat siihen asumistukea 310 euroa kuukaudessa, jolloin asumiskustannuksiksi tulee 340 euroa kuukaudessa ja elämiseen jää 660.
Palkan pienuus ei siis voi olla yksinasuvien ihmisten kohdalla se selitys köyhyydestä jos kaikkein pienimmälläkin palkalla tulee toimeen pääkaupunkiseudulla.
Ehkä tuo palkan riittämättömyys liittyykin siis lapsiperheisiin ja mahdollisesti nimenomaan yksinhuoltaja talouksiin.
Kumpia on sitten enemmän, yksinasuvia toheloita jotka eivät hallitse taloudenhallintaa vaiko itsensä piippuun polttavia yksinhuoltajia.
Asun itse pääkapunkiseudulla, joten se voi värittää mielipidettäni, mutta olen edelleen sitä mieltä, että noiden yksinasuvien talouttaan hallitsemattomien määrä on isompi kuin alipalkattujen yksinhuoltajien.
Samaa puoltaa tilastokeskuksen tilasto pienituloisista, joita oli vuonna 2022 noin 730.000. Pienituloisissa lapsiperheissä asuu noin 300.000 henkeä, joten voisi arvailla että aikuisia heistä on noin 140.000.
Pienituloiset jakautuu siis suhteeseen ei lapsiperheet 590.000 ja lapsiperheet 140.000.
SE, että kuinka moni heistä ei tule taloudellisesti toimeen, on toki arvoitus, joten spekulointi on vain spekulointia eikä sinällään kerro mitään faktoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos yksinasuva ihminen käy töissä, missäpäin Suomea vaan, voitaneen olettaa että hänen tulotasonsa on vähintään 1000 euroa kuukaudessa. Kalleinta asuminen on pk-seudulla, mutta jos maksat vuokraa 650, saat siihen asumistukea 310 euroa kuukaudessa, jolloin asumiskustannuksiksi tulee 340 euroa kuukaudessa ja elämiseen jää 660.
Palkan pienuus ei siis voi olla yksinasuvien ihmisten kohdalla se selitys köyhyydestä jos kaikkein pienimmälläkin palkalla tulee toimeen pääkaupunkiseudulla.
Ehkä tuo palkan riittämättömyys liittyykin siis lapsiperheisiin ja mahdollisesti nimenomaan yksinhuoltaja talouksiin.
Kumpia on sitten enemmän, yksinasuvia toheloita jotka eivät hallitse taloudenhallintaa vaiko itsensä piippuun polttavia yksinhuoltajia.
Asun itse pääkapunkiseudulla, joten se voi värittää mielipidettäni, mutta olen edelleen sitä mieltä, että noiden yksinasuvien talouttaan hallitsemattomien määrä on isompi kuin alipalkattujen yksinhuoltajien.
Samaa puoltaa tilastokeskuksen tilasto pienituloisista, joita oli vuonna 2022 noin 730.000. Pienituloisissa lapsiperheissä asuu noin 300.000 henkeä, joten voisi arvailla että aikuisia heistä on noin 140.000.
Pienituloiset jakautuu siis suhteeseen ei lapsiperheet 590.000 ja lapsiperheet 140.000.
SE, että kuinka moni heistä ei tule taloudellisesti toimeen, on toki arvoitus, joten spekulointi on vain spekulointia eikä sinällään kerro mitään faktoja.Joka tapauksessa on todettu, että Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka tapauksessa on todettu, että Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka.
Juu, sitä en kiistä.
Mutta kun kirjoittaja heitti epäilyn että tuo olisi merkittävin köyhyyden aiheuttaja niin sitä hieman pohdin, että pitääkö tuo paikkansa.
Ainakin omassa tuttavapiirissä ei ole yhtään palkan takia köyhtynyttä, sensijaan on useampi ihminen jotka eivät vaan hahmota rahankäyttöä, osa näistä tienaa päälle 30t euroa vuodessa, silti joutuvat ongelmiin kun rahat ei riitä. tutuissa on toki pienituloisiakin, jotka elävät palkan tulon jälkeen viikon kuin kuningas ja loppukuukausi ollaan nälässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, sitä en kiistä.
Mutta kun kirjoittaja heitti epäilyn että tuo olisi merkittävin köyhyyden aiheuttaja niin sitä hieman pohdin, että pitääkö tuo paikkansa.
Ainakin omassa tuttavapiirissä ei ole yhtään palkan takia köyhtynyttä, sensijaan on useampi ihminen jotka eivät vaan hahmota rahankäyttöä, osa näistä tienaa päälle 30t euroa vuodessa, silti joutuvat ongelmiin kun rahat ei riitä. tutuissa on toki pienituloisiakin, jotka elävät palkan tulon jälkeen viikon kuin kuningas ja loppukuukausi ollaan nälässä.Aiemmin mainitut yskinhuoltajat ovat varmasti tällainen ryhmä, joita tarkoitetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka tapauksessa on todettu, että Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka.
Entä sitten? Mitä sille roskasakille sitten pitäisi tehdä? Jonkin laitos jossa annetaan ainoastaan tarvittava ruoka/materiaali, kun on jo moneen kertaan todettu, että rahankäytöstä ei kerta kaikkiaan tule mitään?
Jos tuntuu että on rahat tiukilla, kannattaako niitä lapsia silloin hankkia? Toki niistäkin saa lapsilisät (jotka voi juopotella). Työtön ("köyhä") ihminen, jolla on aikaa, saa vuodessa pelkästään tölkkejä keräämällä rahapotin jolla pääsee itse pörssiin vaikka kirjaston tietokoneella.
Ongelmat on edelleen samat; ääretön saamattomuus, hetkessä eläminen, "kovat kivut" ja kun mikään ei vaan kiinnosta. Siinä vaiheessa kun kuvitteellisest tölkkirahat riittävät tuoppiin, sinne ne menee, eikä mihinkään säästöporsaaseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten? Mitä sille roskasakille sitten pitäisi tehdä? Jonkin laitos jossa annetaan ainoastaan tarvittava ruoka/materiaali, kun on jo moneen kertaan todettu, että rahankäytöstä ei kerta kaikkiaan tule mitään?
Jos tuntuu että on rahat tiukilla, kannattaako niitä lapsia silloin hankkia? Toki niistäkin saa lapsilisät (jotka voi juopotella). Työtön ("köyhä") ihminen, jolla on aikaa, saa vuodessa pelkästään tölkkejä keräämällä rahapotin jolla pääsee itse pörssiin vaikka kirjaston tietokoneella.
Ongelmat on edelleen samat; ääretön saamattomuus, hetkessä eläminen, "kovat kivut" ja kun mikään ei vaan kiinnosta. Siinä vaiheessa kun kuvitteellisest tölkkirahat riittävät tuoppiin, sinne ne menee, eikä mihinkään säästöporsaaseen.Kiitos rehellisestä mielipiteestä.
Toivon että pääset vielä tutustumaan tilanteeseen jossa olet sairas, etkä saa oikeaa diagnoosia, etkä sen johdosta hoitoa, etkä myöskään mitään taloudellista tukea.
Sitten kun tuo kestää useamman vuosikymmenen, voidaan keksiä joku herjaamaan sinua roskasakiksi koska sinulla on vain 600 euroa per kuukausi käytettäväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos rehellisestä mielipiteestä.
Toivon että pääset vielä tutustumaan tilanteeseen jossa olet sairas, etkä saa oikeaa diagnoosia, etkä sen johdosta hoitoa, etkä myöskään mitään taloudellista tukea.
Sitten kun tuo kestää useamman vuosikymmenen, voidaan keksiä joku herjaamaan sinua roskasakiksi koska sinulla on vain 600 euroa per kuukausi käytettäväksi.Jokainen yli kymmenenvuotias ihminen, joka älykkyysosamäärältään kykenee nettiinkin kirjoittelemaan, ymmärtää oman vanhenemisensa tai mahdollisuutensa sairastua/vammautua varsinkin ikääntyessään. Siksi nuorena pitää ITSE YMMÄRTÄÄ eläkepotin kerryttäminen. Samoin ennen kuin hankit lapsia, varmistat että pystyt siitä ITSE huolehtimaan, jos lapsi ei pärjääkään.
Jos nyt vammaudun vakavasti, niin loppuelämäksi on jo enemmän kasassa, kuin mainittu 600€/kk, eikä siihen ole laskettu euroakaan holhousvaltiomme almuja, jota kuitenkin palkansaajan on pakko maksaa.
Verotusjärjestelmä suomessa on sellainen, että 2 - 10k€ kuukaudessa tienaavien tulot on verotuksen jälkeen niin lähellä toisiaan, että se ei millään tavalla selitä köyhyyttä.
Suomen eriarvoistuminen on käytännössä yksin peruskoulutusjärjestelmämme syytä, jossa lapsille ei opeteta millään tavalla rahankäyttöä tai talouden hallintaa. Niille kelle se opetetaan kotona, heistä tulee näitä "kapitalisti-porvareita".
Toinen koulutusjärjestelmän vakava ongelma on, että ihmiset kasvatetaan malliin, jossa mitään työtä/asiaa ei saa yrittää tehdä itse, jos ei ole kolutusta siihen. Valmiista ruoka-annoksestakin kannattaa se satanen maksaa, jos ei ole kokkikoulun päättötodistusta takataskussa.
Vasemmisto tai sdp ei vahingossakaan vihjaa, että muutaman kympin kuukausisäästöllä voisit itsekin ruveta porvariksi ja hypätä ajoissa oravanpyörästä, vaan ohjaavat kannattajansa hankkimaan elantonsa varastamalla toisilta. Kaikki sijoittaminen maalataan propagandalla kapitalistien myrkyksi, jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen yli kymmenenvuotias ihminen, joka älykkyysosamäärältään kykenee nettiinkin kirjoittelemaan, ymmärtää oman vanhenemisensa tai mahdollisuutensa sairastua/vammautua varsinkin ikääntyessään. Siksi nuorena pitää ITSE YMMÄRTÄÄ eläkepotin kerryttäminen. Samoin ennen kuin hankit lapsia, varmistat että pystyt siitä ITSE huolehtimaan, jos lapsi ei pärjääkään.
Jos nyt vammaudun vakavasti, niin loppuelämäksi on jo enemmän kasassa, kuin mainittu 600€/kk, eikä siihen ole laskettu euroakaan holhousvaltiomme almuja, jota kuitenkin palkansaajan on pakko maksaa.
Verotusjärjestelmä suomessa on sellainen, että 2 - 10k€ kuukaudessa tienaavien tulot on verotuksen jälkeen niin lähellä toisiaan, että se ei millään tavalla selitä köyhyyttä.
Suomen eriarvoistuminen on käytännössä yksin peruskoulutusjärjestelmämme syytä, jossa lapsille ei opeteta millään tavalla rahankäyttöä tai talouden hallintaa. Niille kelle se opetetaan kotona, heistä tulee näitä "kapitalisti-porvareita".
Toinen koulutusjärjestelmän vakava ongelma on, että ihmiset kasvatetaan malliin, jossa mitään työtä/asiaa ei saa yrittää tehdä itse, jos ei ole kolutusta siihen. Valmiista ruoka-annoksestakin kannattaa se satanen maksaa, jos ei ole kokkikoulun päättötodistusta takataskussa.
Vasemmisto tai sdp ei vahingossakaan vihjaa, että muutaman kympin kuukausisäästöllä voisit itsekin ruveta porvariksi ja hypätä ajoissa oravanpyörästä, vaan ohjaavat kannattajansa hankkimaan elantonsa varastamalla toisilta. Kaikki sijoittaminen maalataan propagandalla kapitalistien myrkyksi, jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.Sulla on elämässä selvät sävelet noissa ajatuksissa.
Jää kuitenkin paljon tilanteita noin suoraviivaisen ajattelun ulkopuolelle, enkä ala niitä sinulle tässä vääntämään rautalangasta, sillä se olisi turhaa.
Kaikkea hyvää sinulle, toivotaan että elämäsi etenee hyvissä merkeissä, koska muuten saatat yllättyä siitä, miten erilaisia ongelmia voi elämänkaareen olla kätkettynä, ilman että niihin osasi varautua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten? Mitä sille roskasakille sitten pitäisi tehdä? Jonkin laitos jossa annetaan ainoastaan tarvittava ruoka/materiaali, kun on jo moneen kertaan todettu, että rahankäytöstä ei kerta kaikkiaan tule mitään?
Jos tuntuu että on rahat tiukilla, kannattaako niitä lapsia silloin hankkia? Toki niistäkin saa lapsilisät (jotka voi juopotella). Työtön ("köyhä") ihminen, jolla on aikaa, saa vuodessa pelkästään tölkkejä keräämällä rahapotin jolla pääsee itse pörssiin vaikka kirjaston tietokoneella.
Ongelmat on edelleen samat; ääretön saamattomuus, hetkessä eläminen, "kovat kivut" ja kun mikään ei vaan kiinnosta. Siinä vaiheessa kun kuvitteellisest tölkkirahat riittävät tuoppiin, sinne ne menee, eikä mihinkään säästöporsaaseen.Mikä on mielestäsi roskasakkia? Tuossa puhutaan kuitenkin työssä käyvästä väestöstä. Työtä tekeväkin voi olla köyhä, kuten todetaan.
Itselleni roskasakki on sellaisia, jotka eivät yhteiskunnasta piittaa ollenkaan. Sellaiset, jotka esim. elävät muiden siivellä ja välttelevät ihan tahallaan työntekoa, mutta myös sellaiset, jotka käyttävä yhteiskuntaa hyväkseen ajakseen omaa etuaan ja rikastumistaan. Sellaisetkin ovat minun kirjoissani roskasakkia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on elämässä selvät sävelet noissa ajatuksissa.
Jää kuitenkin paljon tilanteita noin suoraviivaisen ajattelun ulkopuolelle, enkä ala niitä sinulle tässä vääntämään rautalangasta, sillä se olisi turhaa.
Kaikkea hyvää sinulle, toivotaan että elämäsi etenee hyvissä merkeissä, koska muuten saatat yllättyä siitä, miten erilaisia ongelmia voi elämänkaareen olla kätkettynä, ilman että niihin osasi varautua.Kiitos samoin.
Mainitsen tässä kuitenkin vielä, että olen myös kirjoittanut hoitotahtooni, ettei minua hoideta ollenkaan, eli en niiltäkään osin tule kuormittamaan yhtiskuntaa, vaikka olen siitäkin saanut maksaa. Samoin olen käynyt aina yksityisellä lääkärillä ja maksanut samalla kunnallisesta terveydenhuollosta.
Kaikki tämä ihan ammattikoulupohjalta alimmasta työväenluokasta. Asenne vaikuttaa paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on mielestäsi roskasakkia? Tuossa puhutaan kuitenkin työssä käyvästä väestöstä. Työtä tekeväkin voi olla köyhä, kuten todetaan.
Itselleni roskasakki on sellaisia, jotka eivät yhteiskunnasta piittaa ollenkaan. Sellaiset, jotka esim. elävät muiden siivellä ja välttelevät ihan tahallaan työntekoa, mutta myös sellaiset, jotka käyttävä yhteiskuntaa hyväkseen ajakseen omaa etuaan ja rikastumistaan. Sellaisetkin ovat minun kirjoissani roskasakkia.Kuten tuossa sanoin, palkansaajien kesken suomessa ei ole nettotuloissa juuri mitään eroja ja kelatuet yhdessä on myös mediaanitulojen luokkaa. Eli "roskasakkia" on vaikka se porukka joka ei osaa tuolla summalla pärjää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758