Naisääni on raivonnut tunnin ajan ja huutaa mm. "taukoamatonta raivoamista". (14:02)
Ottaahan puolueet huomioon, että ultra-huuto inkkareiden tavoin vaikuttaa kaikkiin kaupungissa ja tuottaa "pöllähtäneen" olon. Jatkuva kontrolloimaton ultra-huuto voi kuulua muualle ja herättää omituista mielenkiintoa ja voi vaikuttaa myös sairaalaprojektin onnistumiseen.
Voiko joku vaikuttaa asiaan? Ilmeisesti kaupungin naisten pieleenmennyt hanke (tarpeeton ultra-huutelu aikaisemmin sotilaskäyttöön tarkoitetuilla taajuuksilla).
Kovaa huutoa Pulina ultra-kanavalla juuri tällä hetkellä
34
397
Vastaukset
- Anonyymi
Huomioittehan ettei palstan ylläpito voi olla tuntemattomilla tai vaarallisilla tahoilla vaan ylläpito voi olla vain tiedossaoleva hyvämaineinen taho. Asiasta on huomautettu aikaisemmin.
Tämä keskustelupalsta toimii Hämeenlinnan kaupungin nimen alaisuudessa. Ryhmäkanteella vastaatte lopulta toiminnan asianmukaisuudesta. - Anonyymi
Muistaisiko joku 1980-luvun "puhelinchättinumeron", johon saattoi soittaa milloin tahansa ja kuunnella tuntemattomien ihmisten pulinaa ja myös osallistua siihen?
Nyt tilanne näyttäisi olevan sama muuten paitsi että kaksisuuntaisten radioyhteyksien risteyskohtaan on sijoitettu jonkun henkilön pää. Eli chätti menee kaikenaikaa jonkun pään lävitse.
Käynnissä taustalla on luvaton taukoamaton kohdistettu radiolähetys (narrowcast), joka saattaa olla myös jonkinlainen sotilasoperaatio. - Anonyymi
Kyseessä saattaisi olla UltraCapita-huijaus, joka on paljon haitallisempi kuin takavuosien WinCapita. Kaikki jotka olette sitoutuneet tuollaiseen toimintaan olette huijareita ja huijaatte myös itseänne.
Pulina Ultra-yhteys estää oppimisen, suunnittelutyön ja elämästä nauttimisen. - Anonyymi
Päähenkilö Ultra-kanavalla on taukoamatta äänessä ja lörpöttelee todella ikävästi. Toisinaan hän ryhtyy lupailemaan äänen hiljentämistä ja sitten hetken aikaa veivaa äänen tasoa kuin jotain mikserin kanavaa ylös ja alas.
- Anonyymi
Luvaton Pulina ultra-lörpöttelijä esiintyy todennäköisesti tässä ketjussa https://tinyurl.com/ykd24hsa
He huutaa teille myös öisin kun nukutte. Poliisi ei ole saanut selville Hämeenlinnassa suomi-kommenttien taustallaolevia tahoja. - Anonyymi
Äänten kuulija on aloittanut ties kuinka monta ketjua.
- Anonyymi
Täysikuun skitsofreenikko.
- Anonyymi
Pulina ultra-lörpöttelijät aiheuttavat elämänlaadun heikentymisen täällä kaikille. He ovat todennäköisesti myös tämän palstan moderaattorit.
Palstan ylläpito eli "moderointi" pitäisi saada ultra-lörpöttelijöiltä pois ja siirrettyä kaupungintalolle kaupunginjohdon alaisuuteen.
Kaikkien puolueiden jäsenten tulisi löytää vastuuhenkilö puolueestaan, jolle toimittaa kielto lähettää mitään materiaalia ilman että sitä olisi tilattu (vastaa markkinointimateriaalin kieltoa). Olo kevenee heti kun ylimääräisen ultra-taakan saa pois.
Luvaton taukoamaton radiolähetys eli "pulina-piraatti" tulisi saada suljettua pysyvästi.
Tällaiset systeemit ja erikoispalvelut vain luvan kanssa - ei ilman. Ilman lupaa ultra-huutelu on UltraCapita huijaus ja haittaa ketä tahansa milloin tahansa. - Anonyymi
Kuuluu isokokoisen miehekkään naisen kiroilua.
- Anonyymi
Tawja?
- Anonyymi
Yksituumaisestiko te puolueet määräätte pulinat ja huudot kuunneltavaksi yötäpäivää kenelle tahansa? Jos nämä taajuudet oli tarkoitus ottaa sotilaskäytöstä siviilikäyttöön, niille ei enää voikaan luoda mitään legitiimejä palveluja.
Kukaan ei maksa pulina ultra-palvelusta mitään, jos se huonontaa elämänlaadun. Tämä ei varmaankaan voi olla mahdollista.
Ilmeisesti kukaan ei enää tee tutkimusta ja tuotekehitystä tai suunnittele sellaisen rahoittamista. Kun ultra-pulina ääni kuuluu, siinä ei mitään tutkita tai kehitetä.
Hei yli 50-vuotiaat reserviläiset, kokeilkaa huviksenne tällainen koe - ennen nukahtamista kokeilkaa mielessänne sanoa Yksi (1) Kaksi (2)... jos jonkun naisen ääni jatkaa tuosta pakkomielteisesti ...kolme...neljä... silloin teillä on henkilökohtainen Viipurin linna taustalla talvisodan lopussa.
Sieltä alkoi myös kuulumaan taukoamaton pulina-radio kun suomalaiset oli ajettu pois. - Anonyymi
Tässä on kolme linkkiä, jotka toivottavasti taustoittavat luvattoman pulina piraattiradiolähetyksen ja omituiset yölliset suomi-palstan kommentit:
1 FB-päivitykseni vuodelta 2021 on sarjakuva vuodelta 1968. Haddock on 50-vuotta täyttänyt suomalainen tai ruotsalainen reserviläinen ja kuvassa on myös kaksi valtapuolueen edustajaa, nuorempi tietäjä ja hieman erikoista ilmapiiriä tavoitteleva puolueen mysteerimies: https://tinyurl.com/mrkc4j4v
2 FB-päivitys vuodelta 2021 esittää epäillyn suomi-palstan moderaattorin ja taukoamattoman todella hurjan ultra-pulisijan: https://tinyurl.com/cdtnwh5j
3 Iltalehden artikkelin ensimmäinen lause kertoo mitä teidänkin taustallanne tapahtuu vaikka pulinan kuuluvuus ei vielä ylittäisikään kuulokynnystä: https://tinyurl.com/2ezdn2uj
Miten nopeasti saisitte luvattomat ultra pulinakanavat suljettua? Miten nopeasti saisitte Suomi24-palstan Hämeenlinnan keskustelupalstan moderointiin tarvittavat edellytykset toimitettua Kaupungintalolle? - Anonyymi
Voiko 50 vuotta täyttäneet reserviläiset ottaa huomioon, että edellisen viestin kohdan 2 kaltainen henkilö saattaa hääriä kimpussanne vaikka joka yö? Ovat jo ainakin 10 vuotta saaneet puuhailla kaikessa rauhassa.
Keskustelupalstan ylläpito on saatava heiltä pois ja tarvitaan piiloviestinnän kieltävä laki.
Työrauha. Yörauha. Normaalit olosuhteet. - Anonyymi
Tässä miltei vuosikymmenen vanhassa kuvakaappauksessa palstan yölliset ylläpitäjät sanailevat etävaikuttamisen mahdollisuuksista:
https://tinyurl.com/34m9hujd
Asia ei tuolloin kiinnostanut ketään. Josko se voisi nykyään alkaa kiinnostaa? - Anonyymi
Mee ny vlttuun täältä
- Anonyymi
Voiko joku yrittää tavoittaa miehen ja naisen, jotka kiroilevat ja huutavat luvattomasti avattuun Pulina ultraäänikanavaan? Jälleen kuuluu huutoa ja kiroilua, joka häiritsee elämää kaupungissa.
Heille ei voi toimittaa viestiä ilman että he syyttävät muita häirinnästä. Kyseessä vaiettu humanitaarinen kriisi - kiroileva mies ja nainen tarvitsisivat apua ja huutavat hätäänsä yötäpäivää. - Anonyymi
Mies ja nainen ovat tämän palstan moderaattoreita ja näkevät kaikki tietonne joka hetki.
- Anonyymi
Huuto hieman laantui mutta mies ja nainen ovat edelleen äänessä ja ilmeisesti huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Toinen heistä sanoi juuri, "mehän ollaan jo vähän kuin venäläisiä muutenkin" (18:32)
Teillä saattaa olla virheellinen asenne koko puolueella, joka voi johtaa arvaamattomiin seuraamuksiin. Asiasta on huomautettu useita kertoja aikaisemmin.
Teidän puoluetoiminta näkyy reskalla, jossa on vain luurankoja maalattu seinille. Tällaista puoluetoimintaa ei voi pitää hyväksyttävänä. - Anonyymi
Vuosia jatkunut luvaton maanalainen pulina-toiminta vaatisi taltuttamiseen ainakin
1 Lainsäädäntö joka kieltää luvattoman piiloviestinnän kohdistamisen (ainakin kahden hallituspuolueen edustajat ovat saaneet tiedot aikaisemmin asiasta).
2 Suomi-palstan moderointi on saatava pois mieheltä ja naiselta ja se on oltava yleishyödyllisten yhdistysten toimintaa (mies ja nainen kokevat olevansa "hämeenlinna" ...mehän täällä ollaan... eihän täällä ole muita...).
3 Kyseessä poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa oleva kunta tai kaupunki, jonka johtokonklaavin pulinoita ihmeteltiin vuosien ajan sanomalehden kirjoituksissa. Henkilöt ovat puoluetoiminnastaan juopuneita ja nyt kaupunki tarvitsee apua muualta. - Anonyymi
Huh, onneksi en itse kuule olemattomia ääniä.
- Anonyymi
> Huh, onneksi en itse kuule olemattomia ääniä.
Joku ne kuitenkin jossain kuulee ja kaikkia täällä ultra-pulinat haittaavat eli on turhaa kuormaa. Yöllisistä pulinoista on todisteet, eivätkä ne rajoitu vaan kuulemiseen vaan ovat myös liian yksityiskohtaisesti kohdistavaa tekstiä, jota tänne palstalle olette vuosien ajan kirjoitelleet päivin ja öin muun tekemisen puutteessa.
Ongelma voi olla niin paha, että sen havaitsemisessa ei enää nähdä metsää puilta. Siksi olisi hyvä jos kaupungin naiset voisivat jättää netin käytön puolen yön jälkeen. Näin ehkä selviäisi selviäisi mistä osoitteista pulinat kuuluvat, eikä luvatonta pulinaa välittyisi täältä muualle kuten Yhdysvaltoihin.
Tarkistakaa huolellisesti ettei pulinanne pääse leviämään ympäristöön millään taajuuksilla. Yölliset konfferenssipulinanne eivät saa haitata tai kohdistaa ketään täällä tai muualla. - Anonyymi
Varjopuolueen kohdistajanaiset käyvät jokaöisiä taukoamattomia konfferenssipulinoita ultrataajuuksilla muiden maiden vastaavien tahojen kanssa.
Kyseessä vaiettu yhteiskunnallinen kriisi, joka haittaa kaikkia kaupungissa ja muualla. - Anonyymi
Kysessä saattaa olla tämä YesVeCän-tilanne, joka jatkuu taukoamattomana taustalla nykyisin ultra- ja VR-taajuuksilla tapahtuvilla konfferenssipulinoilla ja -videoilla http://tinyurl.com/4fw7dwjz
Oleellisia tuossa videossa on ensimmäinen ja viimeinen lause.
Konfferenssipulinat kuuluvat ja näkyvät myös ilman VR-laseja, koska kyseessä on tehokkaat C ja X-alueen tutkataajuudet. Naiset esittelevät etenkin öisin innokkaasti mutta valitettavasti luvattomasti haltuunsa saamiaan langattomia kohdistus- ja piiloviestintäteknologioita, jotka toki ovat peräisin sotasovelluksista takavuosilta. He ovat esitelleet niitä myös televisiossa, jossa oli ajatustalukevia meedioita ja ennustajaeukkoja jo vuosia sitten.
Me reserviläiset näymme heidän tutkassaan ilmeisesti kaikenaikaa läpivalaistuina kohteina. Jokainen voi tietenkin helposti arvata jos ylikansallisen varjopuolueen muodostaneet naiset saavat tänne härnättyä tutkataajuuksilla hyökkäyksen, kenen täällä pitäisi mennä antamaan ensivastetta eli saamaan tulikaste.
Työrauha. Yörauha. Normaalit olosuhteet. - Anonyymi
Kysymys kaupungin naisille ja muille yökyöpeleille, luuletteko että saattaisitte itse kyetä luopumaan netin käytöstä puolen yön jälkeen? Ehkä alkaisi selviämään kohdistatteko te meitä VR-taajuuksilla joka yö vai kohdistaako joku muu meitä jostain muualta.
VR-käytön vähentäminen parantaa elämänlaatua kenellä tahansa. Valitettavasti muut eivät nyt voi valita puolestanne VR-käytön vähentämistä.
Jos kyseessä on riippuvuus, sitä pitäisi alkaa hoitaa jotenkin. - Anonyymi
Suomen yläpuolella on nyt gps-häirintää joten ensi yönä voit nukkua rauhassa. Putin kuuli rutinasi ja antoi yörauhan.
- Anonyymi
Nainen pauhaa jälleen luvattomalla ultrakanavalla, joka pitäisi sulkea.
Eihän puolueet muuten unohda suinkaan sitä, että yhdistysten edustajat eivät asioi maanalaisten tyyppien kanssa vaan pelkästään tunnettujen ja hyvämaineisten tahojen kanssa.
Puolueita tarvitaan vain lainsäädäntöön ja sen turvaamiseen. Yhdistykset toimivat lainsäädännön puitteissa huoleti ja ilman tarvetta asioida alamaailman kanssa.
Varautukaa esittämään jäsenyystiedot olipa kyseessä puolueen tai yhdistyksen jäsenyys tai maan kansalaisuus. - Anonyymi
Onko teillä toimivaa asukasyhdistystä käikälän ja harvialan kaupunginosissa? Teidän pitäisi selvittää esiintyykö alueella rettelöintiä jokaikinen yö.
Rettelöinti tarkoittaa paasaamista, joka saattaa häiritä nukkuvia ihmisiä. Kyseessä voi olla luvaton toiminta, joka vaikuttaa asuinalueen arvoon vaikka sitä ei siellä koettaisi haittaavana tekijänä. - Anonyymi
Myös Hattulan asukasyhdistyksen tiedot tarvittaisiin samasta syystä.
- Anonyymi
Jokaöinen rettelöinti ultra-kanavilla rikkoo yhteiskuntasopimusta ja saattaa olla useiden kansainvälisten sopimusten vastaista maanalaista aktivismia.
- Anonyymi
Itse en kuule öisin muita ääniä kuin nussimani kaunottaren voihkintaa.
- Anonyymi
Kaunotar tietää ultra-pulinoista enemmän kuin itse tiedät ja ennenkuin huomaatkaan, todella erikoiset ja sitkeät pulinat sitten vaan kuitenkin eräänä päivänä kuuluvat ja paasaavat öisin ja työssäkin.
Meidän naiset ovat pohjoisen villi-ihmisiä ja pohjan akkoja, jotka eivät kaihda mitään ennenkuin ne kesytetään (en tosin tiedä miten).- Anonyymi
Se kaunotar kiistää kuuluvansa Pulina-verkostoon. Melkoinen noita ja villinainen sängyssä toki. Yhtä kaikki, kyllä tästä aiheesta hyvät naurut saatiin. Kiitos.
- Anonyymi
Voiko naiset itse puuttua tilanteeseen jotenkin? Tilanne on siis teidän huimat taukoamattomat pulinat, jotka kuuluvat tutkataajuuksilla ja pilaavat yöunen laadun kaupungissa ja aiheuttavat ihmisille lasittuneen katseen. Esiinnytte yöllisissä konfferenssipulinoissa ties kenen äänillä ja hauskaa tuntuu olevan.
Oleellista olisi, että naiset puuttuisivat itse luvattomaan ja pahasti virheelliseen toimintaansa, mikä tietenkin olisi ensimmäinen kerta. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. - Anonyymi
Teidän katse näyttää samalta kuin tällä tv:n takavuosien meediolla http://tinyurl.com/5hfpd99e
Yrittäkäähän nukkua hieman öisin ja vähentää luvattomia konfferenssipulinoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1561304Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207980Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18956- 42879
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297875- 72865