Olen saanut ulosoton lykkäystä 6kk, siitä on tullut virallinen paperi. Palkka on tullut tilille ja olen säästänyt autoon koska tarvitsen sitä tulevina vuosina työssä käyntiin.
Tänään kuitenkin ulosotto on ottanut tililtä 2000€ ja jättänyt noin 1000€. Osaako joku kertoa voiko näin tehdä, vaikka minulle juuri myönnettiin 6kk lykkäys? Ulosoton piti alkaa vasta huhtikuussa.
Ulosoton lykkäys.
11
1448
Vastaukset
- Anonyymi
Luultavasti on ok, ei sulla saa olla säästöjä ja tililtä vietiin se minkä sai, 1000e suojaosuus jäi. Lykkäys siis koskee varmaankin VAIN toistuvaistuloa
- Anonyymi
Jos lykkäyksen syy on maksukyvyttömyys tai pienet tulot tms? Silloinhan uo katsoi, että luitenkin pystyt säästämään tilillrsi rahaa, eli lykkyksen syy oli heidän mielestään keksitty.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä oli siis lykkäyksen perustelu niin olisi helpompi ymmärtää miksi uo toimi niinkuin toimi.
6 kuukautta on pitkä aika, itse sain vain 2 kuukautta lykkäystä kun ensimmäinen lasku meni uohon.- Anonyymi
Nykyään voi saada työllistymisen perusteella palkan ulosmittauksen lykkäystä enintään puoli vuotta, ja se koskee vain palkan ulosmittausta, ei säästöjä.
ulosottokaari 4 luku 51a pykälä https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P51a - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään voi saada työllistymisen perusteella palkan ulosmittauksen lykkäystä enintään puoli vuotta, ja se koskee vain palkan ulosmittausta, ei säästöjä.
ulosottokaari 4 luku 51a pykälä https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P51aEi tavis voi tietää tuollaisia..
Nykyään pienipalkkaiselta vouti vie maksimin vaikka olisi elatusmaksujakin samanaikaisesti ja jättää ne huomiotta.
Sosiaaliturva lasketaan bruttotuloista eikä ulosottoa huomioida mitenkään.
Netosta laskut maksetaan ei brutosta.
Sillon lähtee asunto alta ja syöksykierre alkaa käytännössä työlliseltäkin menee toimeentulo lopullisesti.
Täällä olosottomies veti välistä jätti tilittamästä rahat velallisten osalta.
Jäi kiinni helsinki vantaan passitarkastuksessa.
Oli muuten poliisi ammatiltaan.Linnareissu.
- Anonyymi
NOSTA RAHA SUKANVARTEEN..
- Anonyymi
Nukyään kaikki kallista tuo tonni suojaosana ei riitä nykyään mihinkään.
Tyhmäkin tajuaa ettei tonnin netto kuussa elä erkkikään tänä päivänä.
On pakko säästää koko ajan ja silti kaikkia pakollisia ei saa hoidettua.
Kun vouti varastaa rahat tililtä on entistä syvemmällä suossa.
Jo 2000 alussa kuuntelin päivittäin sivusta tuosta kun sosiaaliviranomaiset ESR projektissa kävi läpi asioita.
Ulosotto voi ajaa ihmisen niin nurkkaan nykyään ettei siitä selviä kuin elinkautisella.
- Anonyymi
Vääryydeltä kuulostaa. Olisiko Uljas ollut asialla? Eli automaattinen otto.
- Anonyymi
Vode sai suoritusosaan perustuvaa palkanosaa tuosta, sen takia.
- Anonyymi
Miten aloittajalle lopulta kävi, valititko tai mikä oli se syy?
- Anonyymi
Eipä yllätä ulosotto perseilee koko ajan pahemmin.
Suojaosia ei noudateta.
Valuaatiot myös päin persettä .
Asuntojen ja mökkien hinnat romahtaneet.
Arvopaperit aliarvostetaan murto-osalla todellisesta velallisen tappioksi.
No eipähän elinkautista istuessa huolet paina ei rasitu polla.
Sosiialiturva on vain siirtoloisia varten. Kosto elää. - Anonyymi
Uo vempula jätti kertomatta ettei tilille saa jäädä 1,5kk suojaosuutta enempää. Klassinen kun osa palkasta liittyy suoritteeseen. Tarkkana!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23468Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723221"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin462738IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-542578Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.892397Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭281271Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä201196- 931145
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3371053Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll14946