Helsinki ilman natseja – nyt ja aina!
Kutsumme kaikki jälleen itsenäisyyspäivänä 6.12.2023 klo 16 Helsinkiin Töölöntorille osoittamaan, että äärioikeistolle ei ole kaduilla sijaa – ikinä!
Helsinki ilman natseja on jo vuodesta 2016 kerännyt tuhansia mielenosoittajia kaduille vaatimaan rasismista ja fasismista vapaata yhteiskuntaa ja ollut mukana rakentamassa antifasistista liikettä. Viime vuonna äärioikeiston 612-soihtumarssi blokattiin jo toistamiseen ja pakotettiin kiertoreitille. Tämä saavutus asettuu kuitenkin vuosikausia kestäneeseen jatkumoon, jossa järjestäytynyt antifasistinen työ on marginalisoinut äärioikeiston toimintaa ja kuihduttanut tapahtumia. Jatkamme hyvänä alkanutta kehitystä ja viemme natseilta tilan tuuman kerrallaan. Tavataan Töölöntorilla, 612-marssin perinteisellä aloituspaikalla, antifasistisen riemukkaissa merkeissä.
Nykyisen hallituksen politiikkaa vastustamaan syntynyt massiivinen liikehdintä toimii inspiraatioina yhteiskunnalliselle kamppailulle ja jatkamme sitä ylpeydellä ja ilolla Töölöntorilla. Monet nykyään eduskunnassa tai jopa hallituksessa istuvat oikeistopoliitikot ovat vuosien saatossa osallistuneet 612-marssille ja nyt he levittävät vihamielistä ideologiaansa valtion korkeimmissa viroissa.
Israelin lokakuussa kiihdyttämä kansanmurha palestiinalaisia siviilejä kohtaan on kauhea muistutus siitä, mihin antidemokraattisuuteen ja kaikenlaisen vallan keskittymiseen tähtäävien ”ratkaisujen” polku voi lopulta pahimmillaan viedä. Siksi antifasismi on antirasismia, kamppailua trans- ja homofobiaa vastaan sekä taistelemista ympäristön varjelun ja naisten oikeuksien vuoksi. Se on vapauden puolustamista, jota äärioikeisto koettaa toiminnallaan rajoittaa.
On tärkeää pitää yhtä erityisesti kriisien ja mullistusten keskellä ja toimia vapaudellisten tavoitteiden puolesta. Voittaa voimme yhdessä, emme erillään. Ota siis liput ja banderollit sekä ystävät, sukulaiset ja työtoverit mukaan ja tulkaa kanssamme näyttämään, että äärioikeistolle ei ole tilaa Helsingin kaduilla tänäkään vuonna!
Mielenosoitukseen ei haluta puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia. Tapahtuman tarkempi aika ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
Tapahtuman järjestää Helsinki ilman natseja -koalitio, jonka muodostavat A-ryhmä, Varisverkosto, Helsingin vasemmistonuoret, Aurora Helsinki ja Emilia-ryhmä.
Kutsu Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen 2023
9
252
Vastaukset
- Anonyymi
Saako vihreät osallistua ? Saksassa vanhat natsit ja stalinistit perustivat vihreitten sisarpuolueen maahan
- Anonyymi
Ne on kuolleita joten ei relevanttia
- Anonyymi
Ei viherpunikkien marssia Helsinkiin, ei viherkommunisteja minnekään.!
- Anonyymi
Siellä riehuu tälläkin hetkellä natsit juutalaisvastaisine kyltteineen. Jostain syystä tulee mieleen uutisotsikko:
Asiakirjavuoto paljastaa Venäjän salaisen suunnitelman – valemielenosoituksia ympäri Eurooppaa- Anonyymi
Palestiinan lippuja, Neuvostoliiton lippuja. Suomen Itsenäisyyspäivänä!
- Anonyymi
Värvätäänkö tilaisuudessa sotilaita taistelemaan Venäjän puolelle Ukrainan natseja vastaan ?
- Anonyymi
Tuollaista rähinä- ja kapinatoimintaa ei kenenkään pidä hyväksyä.
- Anonyymi
Onneksi poliisi hoiti hommansa ja vei suvakkinatsit pois häiritsemästä isänmaallisia.
- Anonyymi
卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3865779Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151742- 1061001
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95914Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss46872- 52872
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?132872- 78861
- 41833
Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56827