Kertokaa kokemuksianne VARHASTA

Anonyymi-ap

eli Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen puuhista eli siitä miten on nyt systeemit muuttuneet . Oletteko olleet rahallisesti hyväksikäytettyjä??? Kuinka monen omainen on joutunut jopa 100 kilometrin päähän Kela-kuljetuksella ja Akuutista vailla omaista niin ettei omaiselle edes soitettu. Ei ilmoitettu TYKS Akuutista, että nyt viedään sairasta ihmistä puoli tajutonta KelaTaksilla sadan kilsan päähän.

Mitä meinaatte, osaako KelaTaksin kuljettaja arvioida, jos sairas saa kohtauksen matkalla ??? Ei ole kuljettajalla minkäänmaailman terveydenhoidon tuntemusta, senkun ajaa vaan .

Ja se kuinka paljon koko VARHA on tullut maksamaan varsinaissuomalaisille, niin sairaille kuin heidän omaisilleen.

Omainen siis siirretään 100-150 kilometrin päähän vuodeosastolle toiseen kaupunkiin kotikaupungistaan vaan sillä perusteilla ettei suuressa eteläsuomalaiseessa kaupungissa ollut yhtään vapaata osastopaikkaa sairaalle.

miksi näin on? miksi ei oel vuodepaikkaa sairaalle isossa kaupungissa, jossa uusia sairaaloita ja useampia vanhempia. ???Aika outoa on .

myöskin huomioitava asia, niin monesti omainen joutuu yöpymään myöskin sairaan omaisen kanssa kaukana toisessa kaupungissa ja se ei todellakaan ole halpaa. tässä tapauksessa VARHAN toimista jouduttiin maksamaan 2500 euroa ylimääräistä, mikä summa olisi jäänyt kokonaan pois, mikäli omainen olisi niinkuin aiemminkin saanut olla omassa kotikaupungissaan toipumassa. aika oudoksi onmennyt terveydenhuolto,....!!!!

3

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      Kovin outoa on. Kuten myös arvioinnissa käytetyt kriteerit.

    • Anonyymi00003

      Mitään hyvää ei ole heistä sanottavaa!!!
      Hoitovirheitä ovat tehneet, eikä tämä ole ensimmäinen vaan useampi!!!
      Potilasasiamies rupee asiaa hoitmaan ja tarvittaessa olen valmis lähtemään käräjille!

      • Anonyymi00004

        Siksi Sdp.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      304
      3011
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2027
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1794
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1347
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe