Omien sanojensa mukaan edustaa Suomea ylpeästi sinivalkoisessa asussa MM-kisoissa, olishan nyt kutsu pitänyt tulla😂
Olisi varmaan änkyttänyt Niinistölle kättelyssä tota, tota,tota, ääää, ööööö, hmmmmm, ja, ja, ja vit....n hyvää itsenäisyyspäivää.
Miksei Martina saanut kutsua Linnan juhliin
213
1040
Vastaukset
- Anonyymi
Martina pääsi teeveehen haastateltavaksi eikä ollut edes ensimmäinen kerta Itsenäisyyspäivänä. Oli toki myös kutsu linnan juhlinen jatkoille mutta lapset ja seuraavan päivän työt ja treenit. Toki ei ehkä halunnutkaan mennä, koska sitten seuraavan päivän lehdet olisivat olleet vain Martina, Martina, Martina.
- Anonyymi
Martina kuuluu kiinnostavimpiin julkisuuden henkilöihin tällä hetkellä. Myös sen takia häntä yritetään tietyiltä tahoilta lytätä alas, mutta se kertoo vain lyttääjistä itsestään, ei Martinasta. Kateus vie kalatkin vedestä,kuuluu vanha sanonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ei kai nyt mitään pelkkää julkisuuden pelleä kutsuta, kai jotain muuta pitää löytyä.
Eihän Martinalla ole mitään muuta meriittiä kuin miessuhteet , siitä tuskin kutsua Linnan juhliin tulee ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai nyt mitään pelkkää julkisuuden pelleä kutsuta, kai jotain muuta pitää löytyä.
Eihän Martinalla ole mitään muuta meriittiä kuin miessuhteet , siitä tuskin kutsua Linnan juhliin tulee ?Rikollinen ja epärehellinen marttiina, ei saa koskaan mitään kutsua ja samaa sanon nykyisestä hallituksesta.... paska orpo paska Purra jne........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai nyt mitään pelkkää julkisuuden pelleä kutsuta, kai jotain muuta pitää löytyä.
Eihän Martinalla ole mitään muuta meriittiä kuin miessuhteet , siitä tuskin kutsua Linnan juhliin tulee ?Mitkä ne sun meriitit ovat? Sinä PELLE et ole koskaan päässyt edes telkkariin! Ai niin, mutta sun meriittihän on PITUUS!
Tuolla kirjoitustaidolla ja välimerkkien käytöllä et kyllä elämässäsi ole pitkälle pötkinyt. Siksi kai olet jäänyt vain Martina Aitolehden stalkkeriksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikollinen ja epärehellinen marttiina, ei saa koskaan mitään kutsua ja samaa sanon nykyisestä hallituksesta.... paska orpo paska Purra jne........
Oppisit nyt ensiksi edes kirjoittamaan! Onko Hallitus viemässä sulta loputkin edut, vai mitä täällä itket?
- Anonyymi
Äläs nyt liioittele 06:22. Martina ei ole enää otsikoissa eikä kiinnostava. Tiedät tämän kyllä itsekin. Jos seuraavan päivän lehdet olis Martina, Martina nii sehän olis Martinan onnenpäivä. Ei edes Seiskassa ole enää luetuimpien joukossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina kuuluu kiinnostavimpiin julkisuuden henkilöihin tällä hetkellä. Myös sen takia häntä yritetään tietyiltä tahoilta lytätä alas, mutta se kertoo vain lyttääjistä itsestään, ei Martinasta. Kateus vie kalatkin vedestä,kuuluu vanha sanonta.
No ei todellakaan ole kiinnostava muiden kuin sun mielestä! Olet fanaattinen ja sairaalloinen Marttiina-fani!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppisit nyt ensiksi edes kirjoittamaan! Onko Hallitus viemässä sulta loputkin edut, vai mitä täällä itket?
Nuo persaukiset valittaa, että köyhiltä viedään kaikki, mitä niiltä voi viedä, kun ovat niin helvetin köyhiä? Yhteiskunnan elättejä ikuisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläs nyt liioittele 06:22. Martina ei ole enää otsikoissa eikä kiinnostava. Tiedät tämän kyllä itsekin. Jos seuraavan päivän lehdet olis Martina, Martina nii sehän olis Martinan onnenpäivä. Ei edes Seiskassa ole enää luetuimpien joukossa
Kuka täysjärkinen lukee Seiskaa, johon tollot laittaa toisistaan kuvia ja saavat siitä kiljurahat. Huumerikollisia ja muita rikollisia, kuten Sofian valkopesuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina kuuluu kiinnostavimpiin julkisuuden henkilöihin tällä hetkellä. Myös sen takia häntä yritetään tietyiltä tahoilta lytätä alas, mutta se kertoo vain lyttääjistä itsestään, ei Martinasta. Kateus vie kalatkin vedestä,kuuluu vanha sanonta.
Kuka Martina?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai nyt mitään pelkkää julkisuuden pelleä kutsuta, kai jotain muuta pitää löytyä.
Eihän Martinalla ole mitään muuta meriittiä kuin miessuhteet , siitä tuskin kutsua Linnan juhliin tulee ?Sinulla raukalla ei edes miessuhteita, kun kukaan ei huoli. Entäs Sofian miessuhteet, jokainen koulujakäymätön ja rikollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppisit nyt ensiksi edes kirjoittamaan! Onko Hallitus viemässä sulta loputkin edut, vai mitä täällä itket?
Siellä se stalkkeri itkee, kun köyhiltä viedään kaikki. Mitä niiltä köyhiltä voi viedä, kun ovat jo valmiiksi köyhiä.
- Anonyymi
Martina on koosteeseen hyvin kiteyttänyt Itsenäisyyspäivän ja Suomen. Eli juhlamekko, Suomen lippu, lohikeitto ja talven pakkaset ja villasukat jalassa. Martinan tunnusmerkki on nuo harmaat villasukat lenkkareissa ja viimeisen päälle merkkivaatteet päällä. Monella ei olisi pokkaa tuollaiseen.
- Anonyymi
6:27 Olisit sanonut ihan suoraan, että monellakaan ei ole VARAA tuohon!
- Anonyymi
Martinahan syö aina sitä riisi-tonnikalamössöään, kiva, että sillä oli sentään Itsenäisyyspäivänä jotain muuta ruokaa tuon kamalan sotkun sijaan.
- Anonyymi
Kyllä taas näytettiin ja tuli todistettua miten älyttömän tyhmää väkeä näissä julkisuuden hakuisissa naikkosissa toden totta ON . Kieltämättä joukossa myös muutama mieskin
Mitä kummallisimmissa ja muka ns.pukusuunnittelija esim. Rintalan "luomuksia" .
Ei tulisi mieleenkään lähteä kävelemään punaiselle matolle tuollaisen KOLTUN kantajan vieressä. Hävettäisi niin julmetusti.- Anonyymi
Sulla ei ole edes mahdollisuuksia käyttää Rintalan suunnittelemia pukuja saati päästä linnaan juhlimaan.
- Anonyymi
Mistä tunnistaa pahaasuovan ja katkeran aloituksentekijän ? No ensin aivan voi olla asiallinen aloitus tehty ja heti samaan vetoon haukkuu ja loukkaa kirjoituksessa henkilöä tarkoitukselisesti . No ainakin tiedetään millainen hekilö on tälläisten kirjoituksien perusteella tunnistettavista .
- Anonyymi
Olen just samaa mieltä. Näin ulkopuolelta katsottuna aivan hirveitä.
- Anonyymi
Mistä tuntee aloituksentekijän ? Voi olla asiallinen aloitus ja samaan vetoon haukkuu henkilöä arvostellen ja loukaten kirjoiuksillaan. Ei kukaan sivistynyt henkilö kohdista pilkkaa ja henkilöön kenellä on esimerkiksi lukihäiriö. Jos aikuiset henkilöt toimivat näin ja on hyväksyttävää, se nähdään millaiset lapset seuraavat vanhempiaan ja jatkaen heidän ala arvoista käytöstään.
- Anonyymi
6:46 No eihän Rintalan sunnittelemat puvut edes sinulle sopisikaan!
- Anonyymi
Ei kehdannut viedä Plösöä edes niihin sivupileisiin..
- Anonyymi
Kenestä puhut tai kirjoitit ? Esimerkiksi Martina Aitolehti ei ollut missään bileissä vaan kotona perheensä kanssa ja linnanuhlija katsellen .
- Anonyymi
Täälläkin on otsikko että lapsen isä oli lähtenyt maksullisen perässä Dubaihin. Ehkä Martinalta olisi heti ensimmäisenä kysytty tästä asiasta ainakin Seiskan toimittajan toimesta. Parempi olla menemättä.

Seiskan toimittajat olisivat myös kysyneet Martinalta Stefun tallin sähkökatkoista ja sitten olisi ollut isot otsikot että Martina oli yksin juhlissa, missä australialaisrakas, onko tullut ero?

Rekimummolla on kova huoli jos melkein ( ex vävy ) Dubain reissulla erehtyy Sofiaan toistamiseen, niin miten käy Hangon villan ja tallin....yyyhyhhhyyy

Eiköhän kutsu ole yleensä Avec....
Mitä nämä tollot siellä Linnan juhlissa tekisivät ? - Anonyymi
Luin vain otsikon mutta nyt tuo jostain Rekimummosta (kirkkoreki?) kirjoittava väittää että se maksullinen nainen olisi ollut Sofia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin vain otsikon mutta nyt tuo jostain Rekimummosta (kirkkoreki?) kirjoittava väittää että se maksullinen nainen olisi ollut Sofia.
Eikös tuo ole se Reikimummoa hokenut, joka ei näköjään osaa kirjoittaa, ja nyt sitten väittää Sofiaa maksulliseksi naiseksi. Nyt on elämänkirjat sekaisin sillä.

Se on jo vanhus ja lapsena mennyt kirkkoreellä joulukirkkoon ja dementia vaivaa, niin ymmärtää tuon että kirjoittaa Rekimummo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rekimummolla on kova huoli jos melkein ( ex vävy ) Dubain reissulla erehtyy Sofiaan toistamiseen, niin miten käy Hangon villan ja tallin....yyyhyhhhyyy
siis...reiki
- Anonyymi
7:11 Voi sua PLÖSÖÖ, oletko noin katkera!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän kutsu ole yleensä Avec....
Mitä nämä tollot siellä Linnan juhlissa tekisivät ?Mitäs se TOLLO täällä mumisee, kun ei näytä tietävän asioista yhtään mitään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo ole se Reikimummoa hokenut, joka ei näköjään osaa kirjoittaa, ja nyt sitten väittää Sofiaa maksulliseksi naiseksi. Nyt on elämänkirjat sekaisin sillä.
Tuo Reikimummo kirjoittaja hokee myös Kortekieltä, Lehdykkää, mummoa, kielitaidotonta, kouluttamatonta, kirjoitustaidoton jne. On muuten sama ihminen, joka näitä Martina aloituksia tehtailee. Tuohan on todella vanha ihminen, voi jo käyttää nimitystä vanhus, ikää jo pitkälti yli 70 vuotta.

Tuo Reikimummo, Sofian lähiomainen kailottaa opiskelusta, kuitenkaan koko suvusta ei löydy yhtään ainoata, joka olisi opiskellut peruskoulua kunnialla loppuun. Tolloa porukkaa, eikö tämä Sofia äiti jolla on noita lapsia monelle miehelle, niin yritti työttömänä käydä lähihoitajaksi, mutta siihen taisi sekin lopahtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenestä puhut tai kirjoitit ? Esimerkiksi Martina Aitolehti ei ollut missään bileissä vaan kotona perheensä kanssa ja linnanuhlija katsellen .
Linnanuhlija, just joo, taas Martinan ikifani asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo Reikimummo, Sofian lähiomainen kailottaa opiskelusta, kuitenkaan koko suvusta ei löydy yhtään ainoata, joka olisi opiskellut peruskoulua kunnialla loppuun. Tolloa porukkaa, eikö tämä Sofia äiti jolla on noita lapsia monelle miehelle, niin yritti työttömänä käydä lähihoitajaksi, mutta siihen taisi sekin lopahtaa.
Sofia äiti..... Ei ole Sofia äiti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo ole se Reikimummoa hokenut, joka ei näköjään osaa kirjoittaa, ja nyt sitten väittää Sofiaa maksulliseksi naiseksi. Nyt on elämänkirjat sekaisin sillä.
Onko tuo Sofia maksullinen nainen? Eikö hän ota kaikesta maksun tavarana, kuten laukkuina, kenkinä, koruina ja viinoina. Joskus maksattanut Nikolle ulosottovelat yli viikymmentätuhatta ja Stefanille kaksikymmentäviisituhatta jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo Reikimummo, Sofian lähiomainen kailottaa opiskelusta, kuitenkaan koko suvusta ei löydy yhtään ainoata, joka olisi opiskellut peruskoulua kunnialla loppuun. Tolloa porukkaa, eikö tämä Sofia äiti jolla on noita lapsia monelle miehelle, niin yritti työttömänä käydä lähihoitajaksi, mutta siihen taisi sekin lopahtaa.
...Sofian äiti.... Ylivieskasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis...reiki
Voi Luoja tuon höperön muorin apulaista, taitaa olla Ylivieskan sisarpuolet Sofian apuna ja niitähän riittää. Yhyy, yhyy...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sofia äiti..... Ei ole Sofia äiti.
Ei tosiaan ole äiti, eikä kukaan mies halua lapsensa äidiksi huumerikollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on jo vanhus ja lapsena mennyt kirkkoreellä joulukirkkoon ja dementia vaivaa, niin ymmärtää tuon että kirjoittaa Rekimummo.
Rekimummo on köyhästä perheestä ei niillä tolloilla ollut hevosta eikä kirkkorekiä.
- Anonyymi
Esko siellä illalla lasten ja koiran kanssa. Lapset leiponeet pipareita. M taas kertoi omassa instassaan, että lähti Mtv haastattelusta kotiin tyttöjen kanssa leipomaan pipareita. Mikä se totuus on, kun ei oikein jutut täsmää.
- Anonyymi
Kyllä sitä taikinaa vielä jäi. Muuten, huolimatta vuosia kestäneestä someraivosta ja ilkeämielisistä ja vähättelevistä lööpeistä Martina vain paahtaa menemään täysillä. Martinan elämä ja muutaman stalkkerin jutut oksennuspalstoilla Martinasta on kuin yö ja päivä. Martina elää elämäänsä ja kaikki NORMAALIT näkevät elämäänsä, joka on aivan toista kuin muutaman, yhden pahimman, stalkkerin jutut kun yrittää käsikirjoittaa Martinan elämää uudelleen. Jopa elämäkertaa väittää valheeksi. Miehiä ei hyväksy Martinalle ja alkaa heti pommittamaan törkyviesteillä Martinan miestä ja tämän läheisiä. Onko tervettä? No jokainen tajuaa että EI OLE TERVETTÄ!
- Anonyymi
Kyllä ne yhdessä ovat siellä leiponeet mutta kai jäi hieman kesken kun piti mennä haastatteluun. Esko otti joulutortun ja lapsi sanoi että äidin tekemiä.
- Anonyymi
Martina ajeli autolla kotiin MTV- haastatelusta ja illalla ulkoilutti Nala koiraa, joten lopeta sekoilusi ei ollut missään bileissä Martina .
- Anonyymi
Kuka poistaa asialiset viestit ? Martina meni suoraan kotiin MTV - haastattelusta kotiinsa ja katsomaan perheensä kans linnanjuhlia. Illalla ulkoilutti Nala koiraa ja ei ollut yhtään missään bileissä Martina.
- Anonyymi
Niitä instan satuja ei kannata uskoa !
- Anonyymi
Eskokin kirjoittaa PIKAARVONTA
Olisiko kuitenkin PIKA-ARVONTA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka poistaa asialiset viestit ? Martina meni suoraan kotiin MTV - haastattelusta kotiinsa ja katsomaan perheensä kans linnanjuhlia. Illalla ulkoilutti Nala koiraa ja ei ollut yhtään missään bileissä Martina.
Se poistattaja on tuo joka tuolla kirjoitteli jostain Rekimummosta ja väitti että se maksullinen nainen, jonka perässä Stefu kuulemma meni Dubaihin, olisi ollut Sofia. Taisi nyt syyllistyä kunnianloukkaukseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se poistattaja on tuo joka tuolla kirjoitteli jostain Rekimummosta ja väitti että se maksullinen nainen, jonka perässä Stefu kuulemma meni Dubaihin, olisi ollut Sofia. Taisi nyt syyllistyä kunnianloukkaukseen?
Tuo mummohokija, joka kirjoittelee yhyyyy yhyyyy, vaikuttaa nuoremmalta naiselta jolle on ehkä jäänyt joku mummotrauma lapsuudesta. Onko äiti laittanut mummon hoiviin kun itse ei ole saanut lasta kuriin, ja siitä jäänyt ikäinen trauma kun on yhtäkkiä pitänyt noudattaa sääntöjä.

Mitäs jos se mummo ja se mummon hoiviin laitettu tyttö molemmat nyt täällä kirjoittelevat?

Siellä pohjoisempana on varmaankin vielä aika myöhäänkin ajeltu kirkkoreellä? Eikös se ole jonkin sortin takapajulaa kuitenkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eskokin kirjoittaa PIKAARVONTA
Olisiko kuitenkin PIKA-ARVONTA8:26 Voi sua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se poistattaja on tuo joka tuolla kirjoitteli jostain Rekimummosta ja väitti että se maksullinen nainen, jonka perässä Stefu kuulemma meni Dubaihin, olisi ollut Sofia. Taisi nyt syyllistyä kunnianloukkaukseen?
Kenen kunniaa siinä loukattiin ? Reikimummon, Stefanin, Sofian vai kenen ??
- Anonyymi
Ei tarvitse välttämättä kirjoittaa kunnianloukkauksia mutta jos vaikuttaa että on vuosikausia mustamaalannut joitain kuten tuon Reikimummon ja Martinan stalkkeri on aivan todistettavasti tehnyt, niin silloin syyllistyy vainoamiseen, ja vainoaminen on rikos. Toki tuo Reikimummo-hokija syyllistyy aika ajoin myös kunnianloukkauksiin. Jo se että väittää tuon Reiki-mummon eli vanhoista kirjoituksistaan näkee että tarkoittaa Martinan äitiä, eli jos väittää hänen täällä kirjoittelevan niin sellainenkin valhe täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Joskus vuonna 2012 väitti tehneen jopa aloituksen Satu Tuomistosta ja aivan siinä ketjussa kirjoittaa että Martinan äiti. Eli mikä on siis tuon vainoajan yhteys Satu Tuomistoon?

Tuo Reikimummo -hokija on sama joka puolustaa henkeen ja vereen Pikkaraista ja haukkuu kun Martina jätti. Koska hokijalla lienee joku yhteys myös Satu Tuomistoon? niin lieneekö sattumaa että Pikkarisen veli on ollut kahteen otteeseen avoliitossa Tuomiston kanssa.

Väitti kivenkovaa että nämä nuoret blondit, joiden kanssa Hannu hengaili heti eron jälkeen, olivat vain ystäviä. Vaikka Hannu oli nähty jo marraskuussa 2021 ainakin yhden näiden kanssa, kun vielä olivat Martinan kanssa yhdessä. Tänne oli joku kirjoittanut blondin nimenkin. Tämäkin blondi oli jo aikanaan päässyt Seiskan sivuille Jeren salarakkaana kuulemma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
8:26 Voi sua!
Voi Esko, kun et osaa kirjoittaa PIKA-ARVONTA 😳
Eikö siellä Nurmeksen peruskoulussa opetettu ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse välttämättä kirjoittaa kunnianloukkauksia mutta jos vaikuttaa että on vuosikausia mustamaalannut joitain kuten tuon Reikimummon ja Martinan stalkkeri on aivan todistettavasti tehnyt, niin silloin syyllistyy vainoamiseen, ja vainoaminen on rikos. Toki tuo Reikimummo-hokija syyllistyy aika ajoin myös kunnianloukkauksiin. Jo se että väittää tuon Reiki-mummon eli vanhoista kirjoituksistaan näkee että tarkoittaa Martinan äitiä, eli jos väittää hänen täällä kirjoittelevan niin sellainenkin valhe täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Joskus vuonna 2012 väitti tehneen jopa aloituksen Satu Tuomistosta ja aivan siinä ketjussa kirjoittaa että Martinan äiti. Eli mikä on siis tuon vainoajan yhteys Satu Tuomistoon?
Taas on kristallipallosta katsottu ja mummon arkistot ovat auki 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä taikinaa vielä jäi. Muuten, huolimatta vuosia kestäneestä someraivosta ja ilkeämielisistä ja vähättelevistä lööpeistä Martina vain paahtaa menemään täysillä. Martinan elämä ja muutaman stalkkerin jutut oksennuspalstoilla Martinasta on kuin yö ja päivä. Martina elää elämäänsä ja kaikki NORMAALIT näkevät elämäänsä, joka on aivan toista kuin muutaman, yhden pahimman, stalkkerin jutut kun yrittää käsikirjoittaa Martinan elämää uudelleen. Jopa elämäkertaa väittää valheeksi. Miehiä ei hyväksy Martinalle ja alkaa heti pommittamaan törkyviesteillä Martinan miestä ja tämän läheisiä. Onko tervettä? No jokainen tajuaa että EI OLE TERVETTÄ!
Totta, nuo stalkkerin jutut eivät todellakaan ole terveen ihmisen juttuja! Jokainen terve ihminen joka stalkkerin juttuja lukee kyllä tietää, että tuo ihminen on todella SAIRAS!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen kunniaa siinä loukattiin ? Reikimummon, Stefanin, Sofian vai kenen ??
Noi sun välimerkit, OPETTELISIT EDES! Opettele ensin kirjoittamaan, ennen kuin täällä huutelet jotain Reikimummoa, Kortekieltä jne...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi Esko, kun et osaa kirjoittaa PIKA-ARVONTA 😳
Eikö siellä Nurmeksen peruskoulussa opetettu ?No eikä sulle STALKKERI opetettu koulussa välimerkkien käyttöä? Tuo sun välimerkkien käyttö on todella surkeaa, hyvin näkee ettet todellakaan ole kouluja käynyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä taikinaa vielä jäi. Muuten, huolimatta vuosia kestäneestä someraivosta ja ilkeämielisistä ja vähättelevistä lööpeistä Martina vain paahtaa menemään täysillä. Martinan elämä ja muutaman stalkkerin jutut oksennuspalstoilla Martinasta on kuin yö ja päivä. Martina elää elämäänsä ja kaikki NORMAALIT näkevät elämäänsä, joka on aivan toista kuin muutaman, yhden pahimman, stalkkerin jutut kun yrittää käsikirjoittaa Martinan elämää uudelleen. Jopa elämäkertaa väittää valheeksi. Miehiä ei hyväksy Martinalle ja alkaa heti pommittamaan törkyviesteillä Martinan miestä ja tämän läheisiä. Onko tervettä? No jokainen tajuaa että EI OLE TERVETTÄ!
Martina joutuu jo tonnilla houkuttelemaan osallistujia. Toi teksti mitä lainaat, on siitä Martinan kirjasta, sen sanelusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo mummohokija, joka kirjoittelee yhyyyy yhyyyy, vaikuttaa nuoremmalta naiselta jolle on ehkä jäänyt joku mummotrauma lapsuudesta. Onko äiti laittanut mummon hoiviin kun itse ei ole saanut lasta kuriin, ja siitä jäänyt ikäinen trauma kun on yhtäkkiä pitänyt noudattaa sääntöjä.
Yhyy, yhyy on stalkkerin apulainen. Taitaa olla Sofian sisarpuolia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi Esko, kun et osaa kirjoittaa PIKA-ARVONTA 😳
Eikö siellä Nurmeksen peruskoulussa opetettu ?Opettele itse laittamaan välimerkit oikeisiin paikkoihin haisunäätä.
- Anonyymi
Eikö sinulla tosiaan ole muuta hommaa, kuin kytätä Martinan perhe-elämää? Mikset seuraa Sofian elämää, siinä olisi sinulle funtsaamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eikä sulle STALKKERI opetettu koulussa välimerkkien käyttöä? Tuo sun välimerkkien käyttö on todella surkeaa, hyvin näkee ettet todellakaan ole kouluja käynyt!
,,,,,.. ....... :::::::: ;;;;; ?????????? !!!!!!!!
Tässä sulle välimerkki-intoilija välimerkkejä kerralla tarpeeksi. Valitse sopivia niin paljon, että ne sulle kerrankin piisaa! - Anonyymi
Pitäisikö höperölle stalkkerille Martinan tiedottaa mitä tekee milloinkin? Hullu tuo muori on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen kunniaa siinä loukattiin ? Reikimummon, Stefanin, Sofian vai kenen ??
Tuosta stalkkerin porukasta ei taida löytyä yhtään, jolla olisi hampaat. Jokainen on yhtä pitkä, kuin leveä n. 120cm.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi Esko, kun et osaa kirjoittaa PIKA-ARVONTA 😳
Eikö siellä Nurmeksen peruskoulussa opetettu ?Ethän sinäkään ymmärrä välimerkeistä mitään, rääpäle.
- Anonyymi
Noh, noh, ihan rauhallisesti ja asiallisesti nyt. Martinan osallistuminen Linnan etkoihin oli kyllä outo. Parin minuutin haastattelu ja mitään ei tullut sanottua. Utula ei luultavasti saanut ohjelmaan tarpeeksi haastateltavia, joten Martina oli pyydetty mukaan täyttämään se kahden minuutin pätkä. Mutta outoa ja vaivaannuttavaa se oli.
- Anonyymi
Martina oli haastateltavana myös vuonna 2020. Vuonna 2021 oli kutsuttuna Vanajanlinnassa itsenäisyyspäivän aaton juhlissa.
- Anonyymi
Ei Martina ensimmäistä kertaa ollut Mertarannan haastateltavana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina oli haastateltavana myös vuonna 2020. Vuonna 2021 oli kutsuttuna Vanajanlinnassa itsenäisyyspäivän aaton juhlissa.
Nyt oli Martina kaivettu naftaliinista, että saataisiin taas jotain noloa haastista aikaiseksi !

Taitaa Mertaranta ottaa varman päälle ja nauraa itsekseen.....😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina oli haastateltavana myös vuonna 2020. Vuonna 2021 oli kutsuttuna Vanajanlinnassa itsenäisyyspäivän aaton juhlissa.
Saiko Martina oikein jotain sanottuakin ? Hmm joo öööm hmmm...etc.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt oli Martina kaivettu naftaliinista, että saataisiin taas jotain noloa haastista aikaiseksi !
Miksei tuo HUUTOMERKKI osu millään oikeaan paikkaan? Olet sä tavallisen NOLO!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saiko Martina oikein jotain sanottuakin ? Hmm joo öööm hmmm...etc.
Taitaa ottaa kovasti isoon päähän, vai mitä?
- Anonyymi
Kyllä ne ovat aivan muun tason julkisuuden henkilöitä, ketkä Linnan juhlissa juhlivat. Martina ja muut hänen kaltaisensa "julkkikset" ovat niitä, joilla ei arvojuhliin ole mitään asiaa. Eihän Martina ole ollut missään gaaloissakaan kutsuvieraana, vaan on joutunut itse maksamaan pääsylippunsa päästäkseen patsastelemaan punaisella matolla salamavalojen välkkeeseen.
- Anonyymi
Onhan siellä linnan juhlissa Teuvo Hakkarainenkin ollut monta kertaa, enemmän tai vähemmän tuiskeessa. Yleensä enemmän. Ja jos teidän äänet olisi riittäneet niin siellä olisi koikkelehtinut myös Romu-transu. Minihame olisi pitänyt vaihtaa pitkään hameeseen, eli se olisi ollut kiva nähdä. Toki paljon sai teiltä sieltä Oulun vaalipiiristä ääniä, uskomattoman paljon, neljätuhatta. Kertoo teistä pohojoosen miehistä aika tavalla.
- Anonyymi
VALHETTA, Martina on kyllä saanut kutsuja gaaloihin! Joten alahan näyttää VALHEELLISET väittämäsi toteen!
- Anonyymi
8:48 Martina sitä, Martina tätä, Martina siellä, Martina täällä, eikö sun päähäsi mahdu mitään muuta? Olisiko aika päästää jo IRTI Martina Aitolehdestä. Vai etkö osaa? Maailmasi ja ajatuksesi pyörii yksinomaan Martina Aitolehden ympärillä! Ymmärrätkö, ettei elämäsi ole ihan terveen ihmisen elämää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä linnan juhlissa Teuvo Hakkarainenkin ollut monta kertaa, enemmän tai vähemmän tuiskeessa. Yleensä enemmän. Ja jos teidän äänet olisi riittäneet niin siellä olisi koikkelehtinut myös Romu-transu. Minihame olisi pitänyt vaihtaa pitkään hameeseen, eli se olisi ollut kiva nähdä. Toki paljon sai teiltä sieltä Oulun vaalipiiristä ääniä, uskomattoman paljon, neljätuhatta. Kertoo teistä pohojoosen miehistä aika tavalla.
Teuvo Hakkarainen oli aikanaan kansanedustaja , valitettavasti.

Täällä kirjoittelee pääasiassa niitä jotka äänestivät Hakkaraista tai ainakin samasta puolueesta. Ai mistä tietää? No kirjoitusten tasosta tietenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä linnan juhlissa Teuvo Hakkarainenkin ollut monta kertaa, enemmän tai vähemmän tuiskeessa. Yleensä enemmän. Ja jos teidän äänet olisi riittäneet niin siellä olisi koikkelehtinut myös Romu-transu. Minihame olisi pitänyt vaihtaa pitkään hameeseen, eli se olisi ollut kiva nähdä. Toki paljon sai teiltä sieltä Oulun vaalipiiristä ääniä, uskomattoman paljon, neljätuhatta. Kertoo teistä pohojoosen miehistä aika tavalla.
Okei, sinunkin mielestäsi Martina kuuluu samaan kategoriaan kuin Teuvo Hakkarainen ja Romu-Transu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei, sinunkin mielestäsi Martina kuuluu samaan kategoriaan kuin Teuvo Hakkarainen ja Romu-Transu?
Ei Martina yllä edes näiden Teuvon & Romu-Transun tasolle 😂

Hakkarainen ja Romu-Transu kuuluu samaan sarjaan kuin tuo Martinan stalkkeri. Jokainenhan sen näkee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo Hakkarainen oli aikanaan kansanedustaja , valitettavasti.
VÄLIMERKKI taas viturallaan! Martinan STALKKERI ei millään opi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Martina yllä edes näiden Teuvon & Romu-Transun tasolle 😂
Martinan stalkkeri kuuluu sinne yhteiskunnan alimpaan kastiin, etkä sieltä todellakaan enää ylös pääse! Hänestä ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä, pelkkä menoero!
- Anonyymi
Mihinkään juhliin ei kyllä huumerikollisia kukaan pyydä. Mahtavan näköistä olisi, kun marokkolainen olisi lonkka pystyssä ja iso feikki/Diorin laukku laitettu noutopöytään oikein keskelle. Siellä se huutaisi ja välillä iso tekoperse heiluisi, se olisi mahtavaa katseltavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinan stalkkeri kuuluu sinne yhteiskunnan alimpaan kastiin, etkä sieltä todellakaan enää ylös pääse! Hänestä ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä, pelkkä menoero!
Milloin tämä Martinan stalkkeri ilmoittaa, kuinka monesta työpaikasta hänet on irti sanottu ja miksi? Milloin hän kirjoittaa elämästänsä kirjan?
Varmaan sitten, kun oppii nuo välimerkkien käytön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VALHETTA, Martina on kyllä saanut kutsuja gaaloihin! Joten alahan näyttää VALHEELLISET väittämäsi toteen!
Mikä skaala se oli, kun Sofiaa ei päästetty sisään, kun oli niin sekaisin viinasta vai jauhoista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinan stalkkeri kuuluu sinne yhteiskunnan alimpaan kastiin, etkä sieltä todellakaan enää ylös pääse! Hänestä ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä, pelkkä menoero!
Eiköhän sinne alimpaan kastiin kuulu huumetuomion saaneet.
Kerro Stalkkeri sinun työhistoriasta, että monestako työpaikasta sinut on pantu pois, kerro.
- Anonyymi
Martina stalkkeri on keskiyöllä avannut tämän ketjun, kun toiset laittaa itsensä yöpuulle, niin stalkkerilla on vain Martina mielessään. Voi reppanaa, kun häntä ei oltu kutsuttu Linnan juhliin, eikä edes telkkariin. Siellä se on itkenyt koko yön nyhnyy....
PS. Pikaselauksella ketjusta löytyy suoraan kunnianloukkauksia, sekä sellaista tekstiä, joka menee suoraan eteenpäin! Stalkkeri myös kirjoittaa Eskon olevan homon, hän on kirjoitellut tuota asiaa aikaisemminkin, mikä on täysin VALHEELLISTA väittämää. Stalkkeri vastaa vielä kirjoituksistaan!- Anonyymi
No nyt tuli kunnianloukkauksia oikein roppakaupalla.
- Anonyymi
Palstapoliisi otti jälleen nokkiinsa idolinsa takia ja nyt tupsahti uhkailuja, jos ne Martinan kustannuksella vitsailijat eivät lopeta. Kukahan laittaa tämänkin palstan kommentoijia vastuuseen ja mihin vastuuseen. Totta nuo törisevät Martinasta.

9:40 Aika alhaista, jos kirjoitukset ovat mielestäsi vitsailua! Tiedätkö, että siinäkin on raja milloin vitsailu menee yli ja ihminen on psyykkisesti sairas! Voit lukea artikkeleita googlaamalla, jollet tuota asiaa tiennyt!
- Anonyymi
Kyllä on Martinan meriitit niin köykäisiä ettei naikkosta paremman väen pippaloihin kutsuta, vaikka yläluokkaa kuvittelee olevansakin.
Kaapissa roikkuu useampikin huonoa makua edustava juhlarytky nyt käyttämättömänä, kun rouva viettää itsenäisyyspäivää villasukat jalassa pipareita leipoen.
Utula sentään kutsui kaverinsa haastikseen, ettei tyrkky ihan vallan unohdu.- Anonyymi
Kyllä nyt korpee Rekimummo -hokijaa. Pitäisikö mennä ostamaan kukkakupasta itselleen kimppu lohdutukseksi.
- Anonyymi
Olisi voinut mennä juhliin mutta kun on treenikausi menossa, työ ja lapset ja toisen isä luuhaa missä luuhaa, niin valitaan ne tärkeimmät tietenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi voinut mennä juhliin mutta kun on treenikausi menossa, työ ja lapset ja toisen isä luuhaa missä luuhaa, niin valitaan ne tärkeimmät tietenkin.
Mikähän käärme on luikerrellut taas Stefun elämään kun näyttää että muut asiat on taas menneet oman lapsen edelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt korpee Rekimummo -hokijaa. Pitäisikö mennä ostamaan kukkakupasta itselleen kimppu lohdutukseksi.
Onneksi ei korpee yhtään 🤣 kukat on jo ostettu .
Ei tarvitse mitään feikkiruusuja kuvata instaan, kuten eräs mukahyvinvointivalmentaja 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi voinut mennä juhliin mutta kun on treenikausi menossa, työ ja lapset ja toisen isä luuhaa missä luuhaa, niin valitaan ne tärkeimmät tietenkin.
Siis mitä ? Oli linnanjuhlat ja siellä 1700 henkilöä ja täällä vainooja kirjoittelee ja haukkuu vaan Martina Aitolehtieä. Ei ole ollut kuin haastattelussa MTV - ja sekin oli taas liikaa vainoojalle .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ei korpee yhtään 🤣 kukat on jo ostettu .
Ei tarvitse mitään feikkiruusuja kuvata instaan, kuten eräs mukahyvinvointivalmentaja 😂Vielä korpee nekin sata ruusua jotka Martina sai ystävänpäivänä eräältä tuntemattomalta, josta kukaan ei vielä tiennyt mitään. Epäiltiin kyllä että ei tuolla ruusujen ostajilla ole rahasta puutetta ja ruusujen määrä kertoi kyllä aika suuresta rakkaudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mitä ? Oli linnanjuhlat ja siellä 1700 henkilöä ja täällä vainooja kirjoittelee ja haukkuu vaan Martina Aitolehtieä. Ei ole ollut kuin haastattelussa MTV - ja sekin oli taas liikaa vainoojalle .
Martinalla olisi ollut mahdollisuus mennä linnan juhlien jatkoille, mutta ei mennyt.
- Anonyymi
KukkaKUPALLA näyttää olevan nyt todella vaikeaa....kun häntä ei koskaan kutsuta LINNAN juhliin. KukkaKUPALLE ei kyllä sopisikaan mikään noista Martinan MUODIKKAISTA mekoista. KukkaKUPPA voi vain haaveilla moisesta....
KukkaKUPALLA näyttää olleen TAAS harhat valloillaan!
KukkaKUPPA voisi mennä kysymään UTULALTA miksi Martina Aitolehti pääsi haastateltavaksi? KukkaKUPPA saisi paskaisen naurun päällensä, miten alas tuo stalkkeri voikaan mennä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä korpee nekin sata ruusua jotka Martina sai ystävänpäivänä eräältä tuntemattomalta, josta kukaan ei vielä tiennyt mitään. Epäiltiin kyllä että ei tuolla ruusujen ostajilla ole rahasta puutetta ja ruusujen määrä kertoi kyllä aika suuresta rakkaudesta.
Joo todella korpee ja niin v***n kateellinen niistä feikkiruusuista 😂
Älä nyt viitsi , ymmärrät varmaan itsekin kuinka naurettava ja säälittävä olet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo todella korpee ja niin v***n kateellinen niistä feikkiruusuista 😂
Älä nyt viitsi , ymmärrät varmaan itsekin kuinka naurettava ja säälittävä olet.Martina myy toimistoTYÖläisille ruokaohjeita 😳
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo todella korpee ja niin v***n kateellinen niistä feikkiruusuista 😂
Älä nyt viitsi , ymmärrät varmaan itsekin kuinka naurettava ja säälittävä olet.Martinassa ei ole mitään kadehdittavaa, mutta se peräkamarin fani luulee niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KukkaKUPALLA näyttää olevan nyt todella vaikeaa....kun häntä ei koskaan kutsuta LINNAN juhliin. KukkaKUPALLE ei kyllä sopisikaan mikään noista Martinan MUODIKKAISTA mekoista. KukkaKUPPA voi vain haaveilla moisesta....
KukkaKUPALLA näyttää olleen TAAS harhat valloillaan!
KukkaKUPPA voisi mennä kysymään UTULALTA miksi Martina Aitolehti pääsi haastateltavaksi? KukkaKUPPA saisi paskaisen naurun päällensä, miten alas tuo stalkkeri voikaan mennä!Martinan asut on hirveitä, nakumekko ja nyt joku ranta-asu/bilemekko viritys napa paljaana. Martinasta näkee, että on huono itsetunto, kun luulee, että merkkivaate on aina hieno.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinalla olisi ollut mahdollisuus mennä linnan juhlien jatkoille, mutta ei mennyt.
Mistähän sä 11:06 tiedät, että olisi ollut mahdollisuus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KukkaKUPALLA näyttää olevan nyt todella vaikeaa....kun häntä ei koskaan kutsuta LINNAN juhliin. KukkaKUPALLE ei kyllä sopisikaan mikään noista Martinan MUODIKKAISTA mekoista. KukkaKUPPA voi vain haaveilla moisesta....
KukkaKUPALLA näyttää olleen TAAS harhat valloillaan!
KukkaKUPPA voisi mennä kysymään UTULALTA miksi Martina Aitolehti pääsi haastateltavaksi? KukkaKUPPA saisi paskaisen naurun päällensä, miten alas tuo stalkkeri voikaan mennä!Jumittaa, jumittaa 11:38 toistat itseäsi. Koska pääset eteenpäin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ei korpee yhtään 🤣 kukat on jo ostettu .
Ei tarvitse mitään feikkiruusuja kuvata instaan, kuten eräs mukahyvinvointivalmentaja 😂Oletko muistanut myös KUPAN, ettei vaan pääse leviämään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo todella korpee ja niin v***n kateellinen niistä feikkiruusuista 😂
Älä nyt viitsi , ymmärrät varmaan itsekin kuinka naurettava ja säälittävä olet.Voi kuinka säälittävä sä olet, kun et saa millään edes välimerkkejä oikeisiin paikkoihin. Etkö sä millään opi? Onko koulut jäänyt käymätää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinassa ei ole mitään kadehdittavaa, mutta se peräkamarin fani luulee niin.
FANI, voi tuota pikkuista TAAS se jaksaa hokea FANISTA! Miksi sä muuten kirjoittelet Martinasta? Täytyyhän tuohon kaikkeen jokin syy olla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinan asut on hirveitä, nakumekko ja nyt joku ranta-asu/bilemekko viritys napa paljaana. Martinasta näkee, että on huono itsetunto, kun luulee, että merkkivaate on aina hieno.
Sullahan se huono itsetunto on, kun pitää Martinaa jatkuvasti haukkua. Tutkittu asia millaiset ihmiset haukkuvat netissä, kun yrittävät sitä huonoa itsetuntoaan nostattaa haukkumalla.
Sinähän et tiedä muodista mitään, eikä sinulle ikinä sopisikaan Rintalan suunnittelevat puvut!
Pue sä vaan päälle ne raappahousut ja isoäitisi aikaisen laamapaidan ja pysyttele visusti sisällä, ettei toisten tarvitse nauraa sua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumittaa, jumittaa 11:38 toistat itseäsi. Koska pääset eteenpäin?
No lopeta Kukkakuppa se jumituksesi ja mene OMASSA ELÄMÄSSÄSI ETEENPÄIN!
- Anonyymi
Eikö tuo jo ala horsmaa kasvamaan, kun on parikymmentävuotta haukkunut Martinan perhettä. Pitäisi riittää jo, kun ei tuosta muorista, eikä hänen suvusta ole yhteiskunnalle, kuin menoja.
Iljettävä olio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinassa ei ole mitään kadehdittavaa, mutta se peräkamarin fani luulee niin.
Vanhus kirjoittelee FANEISTA, mutta kirjoittaahan hän myös FEIKISTÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FANI, voi tuota pikkuista TAAS se jaksaa hokea FANISTA! Miksi sä muuten kirjoittelet Martinasta? Täytyyhän tuohon kaikkeen jokin syy olla!
Tuo "pikkuinen" on ikäloppu vanha opettaja, lähes 80 vuotias!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinalla olisi ollut mahdollisuus mennä linnan juhlien jatkoille, mutta ei mennyt.
Kyllähän sinne linnan juhlien jatkoille olisi päässyt ihan kuka tahansa, kunhan vain olisi etukäteen ostanut pääsylipun/illalliskortin.
- Anonyymi
Miksi tuo Martinan stalkkeri laittaa aina välilyönnin ennen välimerkkejä? Ei ymmärrä. Myös heittomerkin jälkeen ja eteen tekee välilyönnin. Se eläkkeellä oleva opettajakin laittoi välilyönnin ennen pilkkua Martinan instan kommenteissa. Se joka instassaan kirjoittaa jopa feikki vaikka vanha onkin. Sattumaa varmaan.
- Anonyymi
Käyttääkö vanhat ihmiset tosiaankin sanaa feikki? Mutta tuohon mennäkseni niin luulisi opettajaihmisen, eli korkeastikoulutetun, tietävän miten välimerkkejä käytetään. Mutta ei se koulutus mitään takaa kuitenkaan.
- Anonyymi
Siis lainausmerkin jälkeen ja eteen... ei varmaan tiedä miten heittomerkki tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis lainausmerkin jälkeen ja eteen... ei varmaan tiedä miten heittomerkki tulee.
Esim. Sofia Belorf on kirjoittanut kirjan Hesburgerking mutta Sofia Belórf on taas Dubaissa Stefun kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim. Sofia Belorf on kirjoittanut kirjan Hesburgerking mutta Sofia Belórf on taas Dubaissa Stefun kanssa.
Kysymys ei ole siis ollenkaan samasta ihmisestä koska ensimmäisessä puhutaan Katiska-jutusta ja toisessa taas... eiku? Nyt sekosin jo näissä elämän kiemuroissakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys ei ole siis ollenkaan samasta ihmisestä koska ensimmäisessä puhutaan Katiska-jutusta ja toisessa taas... eiku? Nyt sekosin jo näissä elämän kiemuroissakin.
Pitää varmaan lähteä pohojoseen selvittelemään ajatuksia että ne tulisivat kirkkaammiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyttääkö vanhat ihmiset tosiaankin sanaa feikki? Mutta tuohon mennäkseni niin luulisi opettajaihmisen, eli korkeastikoulutetun, tietävän miten välimerkkejä käytetään. Mutta ei se koulutus mitään takaa kuitenkaan.
Eurytmian tuntiopehan sen tietää 😂
- Anonyymi
12:39 Mielestäni tuo stalkkeri on juuri tuo vanha kuivunut opettaja, mutta sillä ei ole koskaan mennyt opit perille. Vanha opettaja kirjoittaa juuri VÄÄRIN samalla tavalla, kuin tuo stalkkeri. Toki ikäkin on jo pitkälti yli 70 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyttääkö vanhat ihmiset tosiaankin sanaa feikki? Mutta tuohon mennäkseni niin luulisi opettajaihmisen, eli korkeastikoulutetun, tietävän miten välimerkkejä käytetään. Mutta ei se koulutus mitään takaa kuitenkaan.
Tuo vanha opettaja todellakin kirjoittaa sanan feikki. On varmaan joskus kuullut moisen sanan ja toistaa sitä kirjoituksissaan.
- Anonyymi
Tämä stalkkeri kopioi ja matkii toisten kirjoittamia lauseita tai sanoja....olen huomannut omianikin lauseita kopioinut. Ei keksi mitään omaa, on sanallisesti köyhä. Mutta puuttuu hanakasti kirjoitusvirheisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vanha opettaja todellakin kirjoittaa sanan feikki. On varmaan joskus kuullut moisen sanan ja toistaa sitä kirjoituksissaan.
Enitään opettanut narttuja miten rahaa tienataan ja siihen sen taidot riittäneet ja nyt haukkumassa palstoilla kunnon veronmaksajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurytmian tuntiopehan sen tietää 😂
Tuo opettaja ihminenhän on sairas!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vanha opettaja todellakin kirjoittaa sanan feikki. On varmaan joskus kuullut moisen sanan ja toistaa sitä kirjoituksissaan.
Paskat mikään opettaja. Kertoisi stalkkeri nyt sen, että monestako työpaikasta hänet on sanottu irti ja miksi? Olisi ihmisillä hauskaa, kun avautuisit oikein itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vanha opettaja todellakin kirjoittaa sanan feikki. On varmaan joskus kuullut moisen sanan ja toistaa sitä kirjoituksissaan.
Vanha opettaja myös kirjoittaa IKIFANI ja FANEISTA, mahtaa tuo enää edes tietää mitä nuo sanat tarkoittavat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys ei ole siis ollenkaan samasta ihmisestä koska ensimmäisessä puhutaan Katiska-jutusta ja toisessa taas... eiku? Nyt sekosin jo näissä elämän kiemuroissakin.
Sofia Ylivieskasta on myös kirjassa. Eihän Sofia osaa kirjoittaa, mutta Nacci kertoo totuuksia, kun Sofia asui huume- ukkojen kanssa. Samassa talossa asui, mutta Sofialle ei annettu avaimia asuntoon koskaan. Joutui joskus viettämään yön ulkona, kun ei avattu ovea.
- Anonyymi
Kuka täällä tietää miksi Martina ei mennyt linnan juhlien jatkoille? Onko joku nähnyt kutsun 😀. Sitäpaitsi napatoppi, halkio vesirajaan asti, ei ole itsenäisyyspäivän juhliin sopiva, että hyvä kun ei mennyt. Onko sillä neljänkympin kriisi, kun vaatteet koko ajan paljastavampia? Martinan seuraajat käy kuumana jostain syystä. Ihan vaan sellainen pointti, että myös harjoituskaudella voi osallistua juhliin, selvinpäin voi nääs olla.
- Anonyymi
nääs ..mitkä työt 😳
- Anonyymi
Voi sua vanhus sentään. Et sitten katsonut Linnan juhlia, kun et nähnyt kenelläkään halkioita vesirajaan, vai?
Parempikin arvostelija, kun itse ei ressukka tiedä vaatteista ja muodista yhtään mitään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sua vanhus sentään. Et sitten katsonut Linnan juhlia, kun et nähnyt kenelläkään halkioita vesirajaan, vai?
Parempikin arvostelija, kun itse ei ressukka tiedä vaatteista ja muodista yhtään mitään!14:41 napapaitaa ei näkynyt. Muutamalla oli halkio ylös asti ja sitä tyylin ammattilaiset kritisoivat, ei kuulu arvokkaaseen pukeutumiseen. Voin arvostella, tiedän selvästi paljon sua enemmän. Ymmärrätkö edes sitä, että arvokkaaseen juhlaan ei ole tarkoituksenmukaista pukeutua "muodin mukaan " vaan klassisesti perinteitä noudattaen? Lue pukeutumisetiketti, et löydä napapaitaa.
- Anonyymi
... seuraavan päivän työt?
- Anonyymi
Ei näkynyt Sofiaa linnan juhlissa. Olisi ollut mukava nähdä, kun lonkka pystyssä olisi Niinistöä yrittänyt iskeä ja maiskutellut, kun sylkeä olisi valunut turbohuulien sivuilta. Lähtiessään olisi vetänyt ikkunakarmilla Jenniä ja huutanut Saulille:”Vit..miten aiot korvata minulle tämän kaiken”!
- Anonyymi
Kyllä se Martina tota vi..u sanaa käyttää vähintään yhtä ahkerasti ja se on kuitenkin kahden lapsen äiti. Joten älä viitsi. Arpeutuneet näki ne on Martinankin huulet. Kun haukut Sofiaa noista asioista, nii haukut samalla Martinaa. Tajuatko?
- Anonyymi
Eikö sinulle ole vieläkään selvinnyt, ettei Linnan juhliin kutsuta ketään kolmos- tai nelosluokan alatyylisiä julkkiksia. Ei Sofiaa sen enempää kuin Martinaakaan. Ei niitä pyydetä moneen muuhunkaan juttuun, kuten TTK-ohjelmaan tanssimaan tai Masked Singeriin laulamaan, vaikka ne ovat huomattavasti kevyempää sarjaa. Joku raja se olla pitää.

TOTTA !
Joku raja sentään täytyy olla. Löytyyköhän enää mitään tv ohjelmaa mihin Martinaa ja Sofiaa kelpuutettaisiin, en oikein usko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOTTA !
Joku raja sentään täytyy olla. Löytyyköhän enää mitään tv ohjelmaa mihin Martinaa ja Sofiaa kelpuutettaisiin, en oikein usko.Ei ikinä pidä verrata Martinaa Aitolehtieä tähän miesten elättiin Sofia B. Toinen perheelinen kahden lapsen äiti ja oman yrityksen omistaja !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä pidä verrata Martinaa Aitolehtieä tähän miesten elättiin Sofia B. Toinen perheelinen kahden lapsen äiti ja oman yrityksen omistaja !
Totta, Martina tekee elääkseen töitä, Sofia humputtaa maailmalla miesten elättinä tarjoten itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä pidä verrata Martinaa Aitolehtieä tähän miesten elättiin Sofia B. Toinen perheelinen kahden lapsen äiti ja oman yrityksen omistaja !
Perheelinen, onnelinen, rehelinen. Martinan ikifani taas vauhdissa

Samanlaisia roskajulkkiksia ovat kumpikin, vaikka sitten olisivatkin omalla tavallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se Martina tota vi..u sanaa käyttää vähintään yhtä ahkerasti ja se on kuitenkin kahden lapsen äiti. Joten älä viitsi. Arpeutuneet näki ne on Martinankin huulet. Kun haukut Sofiaa noista asioista, nii haukut samalla Martinaa. Tajuatko?
Älä kuule vertaa Martinaa tuohon marokkolaiseen. Kaunis hymy Martinalla ja kaunis suu, ei ole tuollaiset rupihuulet ja alahuuli roikkuu niinkuin ruunalla tällä työtä vieroksumalla Sofialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perheelinen, onnelinen, rehelinen. Martinan ikifani taas vauhdissa
Oman yrityksen ainoa työntekijä 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se Martina tota vi..u sanaa käyttää vähintään yhtä ahkerasti ja se on kuitenkin kahden lapsen äiti. Joten älä viitsi. Arpeutuneet näki ne on Martinankin huulet. Kun haukut Sofiaa noista asioista, nii haukut samalla Martinaa. Tajuatko?
Sofialla on nuo kauheat ruunan huulet, jotka valuu sylkeä ja maiskuttaa. Älä edes vertaile Martinan huulia samana päivänä.
- Anonyymi
Kaikenlaisia kyteviä kipinöitä ja mommoja on liikkeellä.
- Anonyymi
Toinen huolehtii lapsista ja toinen Eskosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen huolehtii lapsista ja toinen Eskosta.
Varsinaisia tyhjäpää pellejä molemmat 😟
- Anonyymi
Ja toiset ottavat vartin iloja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinaisia tyhjäpää pellejä molemmat 😟
No toki sähän oletkin aikamoinen PELLE!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toki sähän oletkin aikamoinen PELLE!
Mihin muuten 14:43 kommentoijan äly ja järki ovat jääneet? Kovin näyttää tyhjältä tuon ihmisen aivotoiminta!
- Anonyymi
Täällä joku kirjoitteli, et huumorin varjolla kirjoittaa Martinasta. Eikö tuo sairas ihminen tiedä missä menee huumori/sairauden raja!
Tutkimusten mukaan huumorityyleistä sarkasmi ja kyynisyys ovat tyypillisiä psykopaattisille ihmisille. Sarkasmi on purevaa ivaa tai purevan ivallinen ilmaus, jolla ilmaistaan kielteistä ja arvostelevaa asennetta tiettyjä henkilöitä tai tapahtumia kohtaa. Se on sanallista ironiaa, joka on tarkoituksellista, peittelemätöntä ja yleensä loukkaavaksi tarkoitettua. Siihen voi liittyä teatraalinen ja vahva liioittelua. Kyynisyys huumorityylinä puolestaan on pilkallisuutta, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä ja julkeutta. Kyynisyyttä voi olla esimerkiksi jonkun toisen henkilön innon tai jonkin asian leimaaminen samantekeväksi lannistavalla tavalla. Tällaisin keinoin psykopaattinen ihminen sitoo itsetehostuksen motiivista lähtöisin olevan ”huumorinsa” alistamisen ja henkisen väkivallan kontekstiin. Psykopaattinen ihminen ei hyväksy myöskään häneen itseensä kohdistuvaa huumoria!- Anonyymi
Jopa on sinulle mennyt ihon alle, kun läheskään kaikki eivät kyselemättä palvo sinun idoliasi Martinaa. Teillä faneilla on kummallinen tyyli leimata sairaiksi kaikki ne henkilöt, jotka eivät palvo Martinaa. Minä kyllä kirjoituksesi luettuani sanoisin, että teillä Martina-faneilla on hurjasti psykoottisia ongelmia.
- Anonyymi
Kiitos 14:48 todellakin tuo tutkimus sopii juuri Martinan stalkkeriin. Hänhän on juuri tuollainen ihminen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos 14:48 todellakin tuo tutkimus sopii juuri Martinan stalkkeriin. Hänhän on juuri tuollainen ihminen!
Lopuksi tuohon tekstiin voisi lisätä, kuten alkuperäisessäkin tutkimuksessa oli, että tuollaiset henkilöt ovat usein MYÖS patologisia valehtelijoita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopuksi tuohon tekstiin voisi lisätä, kuten alkuperäisessäkin tutkimuksessa oli, että tuollaiset henkilöt ovat usein MYÖS patologisia valehtelijoita!
Tämän diagnoosin mukaan Martina on psykopaattinen, koska hän valehtelee mennen tullen tai kertoilee useinkin muunneltua totuutta. Lisäksi hän ehkä potee dementiaa, kuten monet elämän ehtopuolta käyvät ihmiset, koska hänellä on erityisen huono muisti puheiden ja tekemisistensä suhteen.
- Anonyymi
Missähän tutkimuksessa arvoisa 14:48 kerrotaan, että sarkasmi on psykopaatin merkki 😀 pistäpä linkki, kun tuollaista tutkimusta en muista nähneeni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa on sinulle mennyt ihon alle, kun läheskään kaikki eivät kyselemättä palvo sinun idoliasi Martinaa. Teillä faneilla on kummallinen tyyli leimata sairaiksi kaikki ne henkilöt, jotka eivät palvo Martinaa. Minä kyllä kirjoituksesi luettuani sanoisin, että teillä Martina-faneilla on hurjasti psykoottisia ongelmia.
FANEILLA? Kerro ihmeessä kuka palstalla FANITTAA Martinaa? Alahan pistää mustaa valkoiselle!
Tuo tutkimus on ihan suoraan Martinan stalkkerille osoitettu, tuollainen ihminenhän stalkkeri on! Stalkkeri on psyykisesti sairas, sen kyllä jokainen terve ihminen tietää.
Sinä voit sanoa ihan mitä tahdot, sinullahan on taipumus kääntää kaikki asiat päälaelleen, kuten saiiras ihminen yleensä tekee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän diagnoosin mukaan Martina on psykopaattinen, koska hän valehtelee mennen tullen tai kertoilee useinkin muunneltua totuutta. Lisäksi hän ehkä potee dementiaa, kuten monet elämän ehtopuolta käyvät ihmiset, koska hänellä on erityisen huono muisti puheiden ja tekemisistensä suhteen.
Ei tuo tutkimus Martinasta kerro, vaan ihmisistä jotka stalkkaavat jotain ihmistä sairaasti! Kuten esim. sinä, joka sairastata jotain muistisairautta, olethan jo elämäsi ehtoopuolella!
Miten sä osasitkin TAAS KAIKEN KÄÄNTÄÄ TOISINPÄIN. Tuollainen kuuluu myös psykopaatin persoonaan!
Netistä voi jokainen lukea lisää tutkimustietoa millaiset sairaat ihmiset nettikirjoittelijaksi/stalkkereiksi/vainoajiksi ryhtyvät! Jokaisella ihmisellä sentään pitäisi olla sen verran järkeä, että tietävät mihin ryhtyvät Toki ymmärrän hyvin, etteivät sairaat ihmiset EDES tiedä mitä tekevät! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FANEILLA? Kerro ihmeessä kuka palstalla FANITTAA Martinaa? Alahan pistää mustaa valkoiselle!
Tuo tutkimus on ihan suoraan Martinan stalkkerille osoitettu, tuollainen ihminenhän stalkkeri on! Stalkkeri on psyykisesti sairas, sen kyllä jokainen terve ihminen tietää.
Sinä voit sanoa ihan mitä tahdot, sinullahan on taipumus kääntää kaikki asiat päälaelleen, kuten saiiras ihminen yleensä tekee!sairas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FANEILLA? Kerro ihmeessä kuka palstalla FANITTAA Martinaa? Alahan pistää mustaa valkoiselle!
Tuo tutkimus on ihan suoraan Martinan stalkkerille osoitettu, tuollainen ihminenhän stalkkeri on! Stalkkeri on psyykisesti sairas, sen kyllä jokainen terve ihminen tietää.
Sinä voit sanoa ihan mitä tahdot, sinullahan on taipumus kääntää kaikki asiat päälaelleen, kuten saiiras ihminen yleensä tekee!Jopa sinua ärsyttääkin oikein raivoon asti tuo 14.54 kommentti. Mutta niinhän se vanha sanonta onkin, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa on sinulle mennyt ihon alle, kun läheskään kaikki eivät kyselemättä palvo sinun idoliasi Martinaa. Teillä faneilla on kummallinen tyyli leimata sairaiksi kaikki ne henkilöt, jotka eivät palvo Martinaa. Minä kyllä kirjoituksesi luettuani sanoisin, että teillä Martina-faneilla on hurjasti psykoottisia ongelmia.
PALVO?
IDOLIASI?
FANEILLA?
Vanha mummottelija lähes 80 vuotias käyttää tuollaisia sanoja.....Hups keikkaa.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän diagnoosin mukaan Martina on psykopaattinen, koska hän valehtelee mennen tullen tai kertoilee useinkin muunneltua totuutta. Lisäksi hän ehkä potee dementiaa, kuten monet elämän ehtopuolta käyvät ihmiset, koska hänellä on erityisen huono muisti puheiden ja tekemisistensä suhteen.
Sinähän se patologinen valehtelija olet, käännöt myös kaiken asian aina päälaelleen!
Se kuuluu myös psykopaattisen ihmisen luonnekuvaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän se patologinen valehtelija olet, käännöt myös kaiken asian aina päälaelleen!
Se kuuluu myös psykopaattisen ihmisen luonnekuvaan!Sinun arviosi mukaisesti jokainen Martina-fani on psykopaatti. Vaikka on se jo monesti todettu, että kukaan tervepäinen ei suhtaudu täysin vieraaseen ihmiseen niin fanaattisesti kuin Martinan seuraajat tekevät. Ja pelkästään siksi, että tuo nainen on julkkis, roskasellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missähän tutkimuksessa arvoisa 14:48 kerrotaan, että sarkasmi on psykopaatin merkki 😀 pistäpä linkki, kun tuollaista tutkimusta en muista nähneeni.
Eivät nuo fanittajat kerro, kun sellaista tutkimusta ei ole. Ne vaan porukalla kommentoivat täällä apinan raivolla, kun eivät muuhunkaan pysty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän se patologinen valehtelija olet, käännöt myös kaiken asian aina päälaelleen!
Se kuuluu myös psykopaattisen ihmisen luonnekuvaan!Missä tämmönen tutkimus löytyy? Sullako on ihan omat tutkimisarkistot? Kenties ihan omat tutkimukset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä tämmönen tutkimus löytyy? Sullako on ihan omat tutkimisarkistot? Kenties ihan omat tutkimukset?
Noilla Martinan faneilla on tapana usein vedota nimettömiin tutkimuksiin. Ehkä sellainen saa heidät kouluttamattomat ja hädin tuskin lukutaitoiset tuntemaan itsenä tärkiksi. Sellaiset "tutkimukset" ovat yhtä tyhjän kanssa kuin Martinan väitetty PT-koulutus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän diagnoosin mukaan Martina on psykopaattinen, koska hän valehtelee mennen tullen tai kertoilee useinkin muunneltua totuutta. Lisäksi hän ehkä potee dementiaa, kuten monet elämän ehtopuolta käyvät ihmiset, koska hänellä on erityisen huono muisti puheiden ja tekemisistensä suhteen.
Kukaan ei vedä valehtelussa vertoja aloitusten kyhääjälle ja Sofialle, siinä on kaksi, jotka osaavat valehtelun taiat.
Kumpikin on yhteiskunnan alinta elätettävää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä tämmönen tutkimus löytyy? Sullako on ihan omat tutkimisarkistot? Kenties ihan omat tutkimukset?
Psykopaateista löytyy tutkimus tuloksia ihan netistä.
Osaatko etsiä ja lukea niitä.
- Anonyymi
Olipa huono haastattelu. Vaikeaa puheen tuottoa, puolialaston nainen itsenäisyyspäivänä. Ihme sönkötystä niin kuin jonku ulkomaalaisen sanoma moikka herättäisi suurta ihmetystä. Martina oli taas tosi kujalla tossa haastattelussa.
- Anonyymi
Ei AUTA YHTÄÄN SUN HERJAAMINEN ja SOLVAAMINEN! Ja sä vielä TYHMYYTTÄSI menit katsomaan, olet kyllä tavallisen TOLLO ja sit tulet sitä tänne selostamaan!
Hyvä haastattelu oli ja Martina kauniina ja ihana asu päällään. Revi siitä vainoaja, mutta varo ettei silmäpussisi roiku jo poskilla.....
Sä kun pukisit tuollaisen Rintalan suunnitteleman asun päällesi, sulla nauraisi jo hevosetkin, elleivät naura jo! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei AUTA YHTÄÄN SUN HERJAAMINEN ja SOLVAAMINEN! Ja sä vielä TYHMYYTTÄSI menit katsomaan, olet kyllä tavallisen TOLLO ja sit tulet sitä tänne selostamaan!
Hyvä haastattelu oli ja Martina kauniina ja ihana asu päällään. Revi siitä vainoaja, mutta varo ettei silmäpussisi roiku jo poskilla.....
Sä kun pukisit tuollaisen Rintalan suunnitteleman asun päällesi, sulla nauraisi jo hevosetkin, elleivät naura jo!Luuletko, että herjaamalla ja solvaamalla saat kommentoijaa muuttamaan mielipidettään samanlaiseksi kuin omasi on? Martinan ulosanti on huonoa ja hänellä on lähes aina tilanteeseen sopimattomat asut ja meikit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei AUTA YHTÄÄN SUN HERJAAMINEN ja SOLVAAMINEN! Ja sä vielä TYHMYYTTÄSI menit katsomaan, olet kyllä tavallisen TOLLO ja sit tulet sitä tänne selostamaan!
Hyvä haastattelu oli ja Martina kauniina ja ihana asu päällään. Revi siitä vainoaja, mutta varo ettei silmäpussisi roiku jo poskilla.....
Sä kun pukisit tuollaisen Rintalan suunnitteleman asun päällesi, sulla nauraisi jo hevosetkin, elleivät naura jo!16:56 menikö noin pahasti hermoon. Jos toi on Rintalan puku, niin ei kuitenkaan ole itsenäisyyspäiväjuhlaan tarkoitettu. Napapaita, halkio vesirajaan, paljon, liian paljon, paljasta pintaa. Ja niitä silmäpusseja kun haikailet, niin katso Martinan kasvoja tuossakin haastattelussa
- Anonyymi
Niinhän Martina on joka ainoassa haastattelussa. Ei kertakaikkiaan kykene puhumaan sujuvasti ja asiaa. Verbaalisesti täydellinen nolla.
Jos hänellä olisi edes puolet Pimiän, Ståhlin tai jonkun muun kohtuullisen juontajan kyvyistä, niin tottahan tuolla tyrkky julkisuudella hänet olisi jo palkattu tv isopalkkaiseen juontajan hommaan, mutta jos suusta tulee ainoastaan käsittämätöntä hömppää ja sekin ....ööömhmm joo tavallaan ööm joo.....niin eipä paljon kysyntää voi olla. Jopa Mikko Leppilampikin on sujuvasanaisempi, vaikka ei hänenkään ammattiosaaminen kovin ihmeellistä ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei AUTA YHTÄÄN SUN HERJAAMINEN ja SOLVAAMINEN! Ja sä vielä TYHMYYTTÄSI menit katsomaan, olet kyllä tavallisen TOLLO ja sit tulet sitä tänne selostamaan!
Hyvä haastattelu oli ja Martina kauniina ja ihana asu päällään. Revi siitä vainoaja, mutta varo ettei silmäpussisi roiku jo poskilla.....
Sä kun pukisit tuollaisen Rintalan suunnitteleman asun päällesi, sulla nauraisi jo hevosetkin, elleivät naura jo!Mistä tiedät, että Jukka Rintalan puku? On nimittäin harvinaisen tyylitön itsenäisyyspäivän juhla-asu. Ei aikuinen nainen ole juhlassa napapaidassa, se nyt on faktaa. Martinalla toi paljaan pinnan esittely näköjään iän myötä sen kuin lisääntyy. "Mitä kaipaat Suomesta eniten kun olet paljon ulkomailla " "ööööö, luontoa 😀 ". Todella luonnonystävä, kun vapaaehtoisesti tekee parhaansa ilmakehän saastuttamiseksi. Martinan kaikki matkat on täysin vapaaehtoisia. Työnsä ei edellytä matkustusta. "Mitä perinteitä opetat lapsillesi" "öööö, nuoremman (ei ole nimeä ilmeisesti, kuka puhuu lapsistaan nuorempi ja vanhempi) käytiin katsomassa kun lippu nostettiin salkoon ja helikopterit pörräsi" oujee
- Anonyymi
Ihan hyvä haastattelu oli ja pukukin oli kaunis.
- Anonyymi
Ihme sönkötystä oli ja hirveä puku. Ei se Martina osaa sujuvasti puhua, sen huomaa toistuvasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme sönkötystä oli ja hirveä puku. Ei se Martina osaa sujuvasti puhua, sen huomaa toistuvasti
Totta. Ei ole Martinasta puhujaksi, ihmeellistä sönkköä ja sössöä, pää heiluu ja ankka huulien huulien maiskuttelu , onko jotenkin vaikea puhua kun isot leegot ??
- Anonyymi
Seiskan nuori naistoimittaja teki taas jutun Martinasta. Pitihän siihen vetää mukaan taas tuo Stefun tallin sähkökatko halveksuvassa mielessä. "Uutta hevosta oli ostamassa kun vanha poni oli kylmässä tallissa ilman vettä" -tyyliin.
Huomionarvoista oli että jutussa mainittiin että Stefu on Dubaissa mutta ei sanaakaan että Sofia on siellä myös. Todella poikkeuksellista toimintaa Seiskalta.- Anonyymi
Saman tason jutut on Seiskalla kuin Martinan stalkkerilla. Aivan sitä myöden että Sofia on Seiskan ja Martinan stalkkerin suosikkityttö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman tason jutut on Seiskalla kuin Martinan stalkkerilla. Aivan sitä myöden että Sofia on Seiskan ja Martinan stalkkerin suosikkityttö.
Katsoin tuolla toisaalla olevaa tekstiä ja taitaa Berg tai Sofia täällä kirjoitella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoin tuolla toisaalla olevaa tekstiä ja taitaa Berg tai Sofia täällä kirjoitella.
Molemmilla on myös yhteys Seiskaan. Berg on kirjoitellut Seiskalle blogeja ja Sofia vaikuttaa olevan Seiskan suolejuksesssa ja valkopestävänä ja molemmat ovat olleet omalla tavallaan Martinan kimpussa. Berg valehtelemalla ja mustamaalaamalla ja Sofia vikittelemällä miestä ja mustamaalaamalla.

Eivät siis poikkea millään tavalla Martinan pahimmasta stalkkerista. Toki en tiedä onko fyysisesti vikitellyt Martinan miestä mutta ainakin luulee omistavansa ne ja alkaa pommittamaan miestä ja tämän läheisiä törkyviesteillä. Sofia pommitti heruttelukuvilla.

Bergillä nuo heruttelukuvat jäivät vain lehtien palstoille mutta ministeri ainakin kiinnostui ja alkoi lähettelemään viestejä, samalla tavalla kuin Aku on innostunut myös vähäpukeisista naisista.

Koita nyt pikkuhiljaa päästä Bergistä jo yli. Kuinka kauan jauhat?

Niin kauan kuin tuo Martinan stalkkeri itkee sitä että Bergiä vedettiin hiustenpidennyksistä. Juuri tänään taas itki.

Jostain syystä asia on koskettanut Martinaa ainakin 15-20 vuotta vainonnutta stalkkeria sydänjuuria myöden.

Ei vaan millään näytä pääsevän asiasta yli. Lähes päivittäin jaksaa vieläkin muistuttaa asiasta.

Ei se ole päässyt yli tuosta viinilasillisestakaan. Eikös se ole hokenut sitä nyt ainakin 8 vuotta. Olisiko niin että vian ei tarvitse olla suuri jos se on päässä?

Juuri näin. Martinalta puuttuu vain takaraivo, mutta se riittää. Hole kokakuuksi.

Sulla puuttuu aivot.
Paha juttu, niitä ei saa uusia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoin tuolla toisaalla olevaa tekstiä ja taitaa Berg tai Sofia täällä kirjoitella.
Joo , sofia ja Berg täällä kirjoittelee....👏🏻😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla puuttuu aivot.
Paha juttu, niitä ei saa uusia.Voihan Aussi hemmo fiksata Martinalle hieman tekoälyä, hän kun on siinä expertti 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan Aussi hemmo fiksata Martinalle hieman tekoälyä, hän kun on siinä expertti 😂
Sinulle myös. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan Aussi hemmo fiksata Martinalle hieman tekoälyä, hän kun on siinä expertti 😂
Hyvä idea! Martinalla on selkeesti tekoälylle tarvetta.
- Anonyymi
Martina juhli eilen illalla juomalla yhden lasin viiniä ennen autoilua.
- Anonyymi
Pressanlinnan järkkäreillä ei ollut tarpeeksi voimaa.
- Anonyymi
Tähän sopii suositun naislaulajan kirjoituksesta lainaus:
"Nyt saa vi*tu riittää.. On pers*est, kun jatkuvasti herää vit*tus. Miten vi*us jotkut äijät on niin vi*un moukkia?"- Anonyymi
Tarkoittiko että "motun viukkia", hehhehheeee!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittiko että "motun viukkia", hehhehheeee!!!!
Elä ivaa, tuollaset väännökset on tarkoitettu vain nettitrolleille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elä ivaa, tuollaset väännökset on tarkoitettu vain nettitrolleille.
Elä, elä, elä.....😳
- Anonyymi
Ethän sinäkään saanut kutsua, eikä Sofia. Katsos kun ette olisi päässeet sisälle, kun olette aina niin päissään ja vielä vartin ilot päälle. Olisi ollut kyllä mukava katsoa, kun Sofia olisi hymyillyt tekohymyä, niin että isot Legot olisi loistanut ja mikä asento, lonkka pystyssä hienosti. Entäs Nikon huumerahoilla ostettu laukku se olisi laitettu näkösälle, että varmasti Jenni olisi sen huomannut.
- Anonyymi
Olisi kyllä ollut hienoa nähdä Aitolehdykkä rimpuilemassa useamman järkkärin syleilyssä 🤗
- Anonyymi
Sofiahan kävi jo melkein linnan porteilla. Pidätyssellissä oli 10 päivää. Vanha konkari näissä huume kuvioissa. Hämeenlinnan naisvankilaan olisi päätynyt. Rantishan pääsi linnaan. Martinalla ei tosiaan ole asiaa linnaan. Siinä olet oikeassa.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516650- 776075
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki1054988Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273685- 2063246
- 413065
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/243024mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132889- 1561681
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3551637