isäksi

Oma kokemus, vaikka nainen olenkin: en koskaan alle kolmekymppisenä ajatellut, että haluaisin lapsia. Se ajatus oli aivan vieras minulle, ihan niin kuin se ei olisi kuulunut ollenkaan mun maailmaani. Lapset tuntuivat pitkään joltain "oudolta" maailmalta, rasittavalta, ihan hauskoilta, mutta enimmäkseen rasittavilta tyypeiltä.

Nyt olen reilusti yli kolmekymppinen ja odotan onnellisena esikoista. Olen tässä matkan varrella tutustunut muutamaan kavereiden lapseen, jotka ovat aika mainioita tyyppejä, mainioita persoonallisuuksia. Näin totaalisesti minulla ainakin mieli muuttui kun ikää tuli enemmän.

Kerroin vain tuon oman kokemuksen, sinulla voi käydä samoin että esim. kolmenkympin jälkeen ajattelet eri tavalla, tai sitten ei, ei sitä voi vielä tietää. Tai miehet voivat vaikka nelikymppisenä tai vanhempana alkaa kasvattaa perhettä tai sitten ei. Oma kokemus on siis se, että mielipiteet ja elämän tavoitteet ovat muuttuneet aika laillakin iän mukana.

Älä pohdi liikaa vielä koko elämää

Itselläni oli aivan samanlaiset ajatukset lähes näihin päiviin saakka. Aloimme vaimoni kanssa keskustella lapsista ja sieltä se sitten pikku hiljaa lähti. Nykyään tunnen olevani valmis isäksi, ainakin melkein :)

Älä kiirehdi asian kanssa. Mieti asiaa/asioita rauhassa.

nainen, enkä vieläkään pidä lapsista yhtään. Olen yrittänyt psyykata itseäni ajattelemaan, että ne omat lapset on sitten eri asia, koska mieheni haluaa lapsia. Hän ei tosin painosta millään lailla, ollaan sovittu että hankitaan sitten kun molemmista siltä tuntuu (jos sitten saamme edes lapsia, senhän näkee vasta sitten).

Olet 25, eli koko elämä edessä. Viestistäsi ymmärsin, että et seurustele vakituisessa suhteessa. (Meillä siis, taustatietona edelliseen, pian 10 v. aviossa.) Älä siis hätäile! Halu tulla isäksi tulee jossain vaiheessa jos tulee! Ja jos ns. vahinko käy, älä huoli, luonnolla on keinonsa korjata asia. Vaikket vielä raskauden aikana olisi riemun kukkuloilla, viimeistään poikasi/tyttäresi kasvaessa se tunne tulee. Ainakin minä uskon näin, vaikka vielä meillä lapsia ei olekaan.

Ja siis, kuten kirjoitin, tällä hetkellä toisten lapset eivät tod innosta. Työkaverit, jotka koko ajan jauhavat "kielellisesti lahjakkaista" tai "musiikillisesti lahjakkaista" kersoistaan, saavat minut lähinnä näkemään punaista. Ratikassa, jos joku kersa ulvoo täyttä kurkkua, hyppään ulos ja odotan pysäkillä seuraavaa vuoroa ennemmin kuin saan loppupäiväksi migreenin. Lapsista pidän vain jos ne ovat ns. hyviä tyyppejä, eli (tavallaan) samoilla kriteereillä kuin pidän/en pidä yleensäkin ihmisistä, siis (pääsääntöisesti) aikuisista. Mutta, luotan siihen, että jos joskus hankimme/saamme oman lapsen, luonto hoitaa asian. Siis älä sinäkään murehdi ennen kuin on "pakko"!

Mitä tulee niihin naisihmisiin, jotka haluavat vain lasta eivätkä parisuhdetta ylipäätään, niin sanoisin, että oikeita ratkaisuja olet tehnyt. Jos et vielä halua alkaa perustaa perhettä, on vain oikein katkaista suhde. Kuten kirjoitatkin, jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna. Toki elämä voi viedä ihmistä suuntaan jos toiseenkin ja yksilöllisiä ratkaisuja joudutaan koko ajan tekemään (enkä halua tuomita ketään), mutta lapselle on usein etu syntyä molempien vanhempien suunnittelemana ja toivomana.

..Ainakaan vielä. Olet vielä "nuori" ja ajatuksesi voi ja toivon vielä muuttuvan, mutta jos olet vakaasti päättänyt lapsettomuudestasi, kunnioitan päätöstäsi.

Itse olen 30 ja olemme yrittänneet saada lasta noin 1,5 vuotta, mitään vikaa ei pitäisi olla tutkimusten mukaan.
Olisi helpompi käsitellä asiaa, että That's it, lapsia emme saa ja sen kanssa on opittava elämään.

Muista se, että ei se lasten saaminen aina tapahdu niinkuin "elokuvissa"
ja löydät varmasti naisen, joka on samoilla periaatteilla kanssasi.

Mites toimiva valmissetti? Esimerkkinä 27-vuotias nainen joka on saanut lapsensa 19-kesäisenä ja lapsia vain tuo yksi eikä tarvetta enää lisää. Tällöin lapsi on jo 8-vuotias eli ohittanut "rasittavimmat" ikävaiheet. Tällöin et joudu vauvaiän pissikakka-yöhuuto-valvomis -rumbaan, et kaksivuotiaan ensiuhmakiukkuihin ynnä muihin vastaaviin juttuihin. Et olisi lapsen isä, joten sinulla ei olisi myöskään vastuuta lapsesta. Tuon ikäinen leikkii jo itsenäisesti kavereidensa kanssa eikä pyöri koko ajan jaloissa, eli saatte omaakin aikaa ihan kivasti. Tuon ikäinen lapsi voi myös jäädä yksin kotiin muutamaksi tunniksi joten ette tarvitse lapsenvahtia vaikkapa elokuviin mennessänne.

Eli... tällaisessa paketissa haittapuolien ja hyötyjen suhde olisi aika hyvässä balanssissa.

Itse en aio ikinä hankkia lapsia.
Arvostamme kihlattuni kanssa vapautta, itsenäisyyttä, ja ihania seksikokemuksia keskiyöllä tai vaikka aamulla suihkun jälkeen auringon täyttämässä olohuoneessa poreilevan limonadin ja ruusujen keskellä.
Meillä ei ole myöskään eläimiä, jotka voisivat häiritä.
Lapsen hankinta antaa varallisuudelle ja ajankäytölle aivan toisen suunnan, ei voi tehdä, mitä milloinkin huvittaa.
Myös ulkonäkö voi muuttua niin, ettei seksi enää tule mieleen saman ihmisen kanssa.
Tietysti suosittelen lasta kaikille, jotka tietävät mitä se tuo tullessaan ja ovat valmiita siihen.
No niin, tämän vastauksen kopioin edellisestä vastauksestani, mutta pääidea on sama: älä tee samaa mokausta kuin niin monet muut tekevät, älä tee lasta ellet ole 100% varma, koska se ei ole mikään pikkujuttu, se muuttaa elämää niin paljon (suhde naiseen voi mennä pilalle, oma vapaus jota jokaisessa suhteessa pitäisi olla, tulee kärsimään)
Älä todellakaan tee lasta naisen vuoksi, vaan etsi nainen, jolla on samanlaiset elämänarvot kuin sinulla, vain siten voit elää onnellisesti.