Olen ihan rikki

Anonyymi-ap

Sairastuin hypomaniaan kaksi kuukautta sitten. Minulla ei ole ikinä ollut minkäänlaisia mielenterveysongelmia aiemmin. Olen ollut uskollinen puolisolleni 30 vuotta, mutta hypomaniassa sekosin kunnolla ja petin häntä ja ylivertaisuusvinoumassani paljastin tämän hänelle julmalla tavalla. Merkittävin maniaoire oli hyperseksuaalisuus. Vaikka varsinainen hypomaniajakso on ohi, olen ollut siitä asti aivan sekaisin. Kognitiivinen kapasiteetti on romahtanut, en hahmota aikaa jne. Päivistä selviäminen on ponnistelua.

En ollut pettämisen suhteen täysin avoin ja jatkoin salailua vielä selkeän manian loputtua. En osannut katkoa välejäni ”riskikontakteihin” vaan yritin tyhmyyttäni normalisoida näitä suhteita ja todistaa itselleni, että sekopäissänikin minulla toimi järki. Ei toiminut. Yritin ja yritän saada kiinni siitä, mikä olen, mitä tästä seuraa ja miksi tein niin kuin tein. En ymmärrä. Olen sekaisin, masentunut ja ahdistunut. Pelkään tulevaisuutta ja uudelleen sekoamista.

Samaan aikaan käyn läpi elämäni pahinta parisuhdekriisiä, ja voimavaroja asian selvittelyyn ei ole. Puoliso palaa huutamaan samoja kysymyksia toistuvasti, enkä osaa niihin vastata. Tiedän, että olen loukannut häntä ja pahasti, mutta en tiedä, miten asian voisi korjata.

En enää tiedä, mihin asiaan ja ongelmaan pitäisi keskittyä ja tarttua. En pysty toipumaan, kun parisuhde on vereslihalla ja puoliso purkaa pahaa oloaan (ihan ansaitusti) minuun. Toisaalta minulla ei ole enää voimavaroja selvitellä sekä identiteettikriisiä että parisuhdekriisiä. Miten tästä voi selvitä?

2

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo estoton käytös voi olla vaikka oire muistisairaudesta ei välttämättä bibolaarihäiriöstä.

    • Anonyymi

      Yliseksuaalisuus voi kuulua hypomaniaan, mutta pettäminen on aina pettämistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      162
      7226
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4158
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      49
      3611
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      147
      3200
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2946
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      48
      2444
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2336
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      273
      2039
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      1995
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1896
    Aihe