Hyvät metsästäjät/riistanhoitajat, maa- ja metsätaloudenharjoittajat, ammattikalastajat, kokoajan laajenevan susivaara-alueen asukkaat sekä muut joita luontoasiat koskettavat!
Olemme vaikeassa tilanteessa. Olen kirjoittamani kirjan luvussa nro:4 tuonut esiin perustuslakiin pohjautuvan mallin siitä miten maatamme tulisi johtaa. Luvun johtamismalli on toteutettavissa ilman, että yhtäkään lakipykälää muutetaan. Itse asiassa perustuslain mukainen johtaminen vaatii sitä, että kansan eduskuntavaaleissa antaman mandaatin voimasuhteiden mukaan muodostetaan enemmistöhallitus, joka päätehtävänään vastaa lakien säädöstä ja muusta valtakuntamme johtamisesta.
Hallituskoalitio, jonka toiseksi suurimpaan puolueeseen allekirjoittanut itsekkin kuuluu sai aikaan historiamme metsästysmyönteisimmän hallitusohjelman. Hallitusohjelmasta olisi saatu parempikin, mutta tässä lyhyessä kirjoituksessani en ota tapahtumain kulkuun sen enempää kantaa. Joka tapauksessa lienette lukeneen kirjoittamani PS-blogin "Analyysi hallitusohjelmasta" mikä löytyy puolueemme blogisivustolta. Viitaten analyysiini, hallitusohjelman puitteissa, jos se toteutetaan oikein saamme paljon aikaiseksi, mutta väärin toteutettuna siitä tulee itsensä peilikuva.
Käytännössä mitään ei ole saatu aikaiseksi vaikka hallitus on ollut vallassa yli puoli vuotta. Huomioiden ensivuoden vaalit, ne tulevat myös viemään aikaa varsinaiselta lainsäädäntötyöltä. Nyt olisi toiminnan aika ja toiminnaksi ei voida laskea joka puolella toistettavaa mantraa suden kannanhoidollisen metsästyksen toteutumisesta tulevana talvena. Kyse on minimaalisesta 28 suden kannanhoidollisesta poikkeusluvasta jotka Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö mielivaltaisesti hajauttaa ympäri poronhoitoalueen eteläpuoleisen Suomen. Poikkeusluvat tulevat menemään myös paikallisiin hallinto-oikeuksiin tulevien vihersabotöörien valitusten johdosta toimeenpanokieltoon.
Metsästys on spesifi laji ja on luonnollista, että moni kansanedustaja sekä ministeri ei tunne kyseistä tärkeää alaa riittävästi. Edellä esitetty mahdollistaa sen, että minoriteetti vaaleissa vaihtumattomien virkamiesten muodossa omaa suuren vallan ja kansa, joka äänesti vihervasemmiston oppositioon ei saa haluamiaan muutoksia. Tämän ovat jo vuosia sitten todenneet noin 30 % äänestysikäisistä jotka asioiden muuttumattomuuden takia ovat kroonisessa epäuskossa perustuslain mahdollistaman sekä myöskin edellyttämän johtamisen toteutumisesta. Myös riistaviranomaiset kuten Riistakeskus ovat täysin viherpolitisoituneita Kyseisien viranomaisten ratkaisuja, jotka eivät miltään osin vastaa sitä todellisuutta missä suurin osa metsästyslain suoran vaikutuksen alla elävistä kansalaisista elävät tuetaan Luonnonvarakeskuksen häikäilemättömästi manipuloiduilla tutkimuksilla. Oikeuslaitoksemme on puolueellinen ja sen päätökset kuullostavat metsästystä tuntevien korvissa yhä enemmän ja enemmän totuudesta vieraantuneilta. Lisäksi politisoitunut, näennäisesti riippumaton media, metsästysmedia mukaanluettuna toistaa vihreää valhetta.
Olemme siis huomattavien haasteiden keskellä. Kehoitan kaikkia sotilasterminologian mukaisesti antamaan "tulitukea" politikoille jotka tekevät parhaansa vanhakantaisen suomalaisen metsästyksen pelastamiseksi. Edellä esitetty tulitukipyyntö käsittää käytännössä seuraavaa:
-Välittäkää tietoa Metsästyskirjasta, asiaakin tuntematon joka lukee kirjoittamani teoksen ajatuksella saa metsästyksestä/ muusta siihen liittyvästä todellisen kuvan. Nettiversion lisäksi Metsästyskirja on ostettavissa hyvin varustelluista kirjakaupoista ja se olisi mitä mainioin joululahja Riistakeskuksen aikakaudella metsästyskoulutuksen saanneelle henkilölle tai lukijalle joka on kiinnostunut luonnosta ja sen hoidosta mutta ei itse metsästä.
-Vieroksun lähtökohtaisesti lakkoja ja kannatan terveessä hengessä toteutettua talkootyötä. SRVA-toiminta ei ole sitä! Ehkä konkreettisin asia mitä yksittäinen metsästäjä/metsästysseura voi tehdä on irtaantua SRVA-toiminnasta ja muista vapaaehtoisuuteen perustuvista hankkeista. Jos osallistumme niihin, annamme hiljaisen hyväksynnän vihreille taustavaikuttajille. Jos eroamme niistä, se on näkyvin ja tuntuvin toimi mitä yksittäinen metsästäjä voi tehdä. Asiasta koituu valitettavaa haittaa poliisille sekä maa- ja metsätaloudelle. He kyllä ymmärtävät, tekemättömyys koituisi vielä suuremmaksi haitaksi koska lainsäädäntö ei muuttuisi.
-Irtaantukaa HELMI-ohjelmaasta, olette siinä vain rengin roolissa kuten Metsästyskirjan luvussa nro:5 tuon esille. Projektit kääntyvät metsästäjiä ja eritoten maanomistajia vastaan. Moni varoitukseni on jo toteutunut ja yhteistyö vihreiden kuten radikaalin BirdLife-Suomen kanssa ei tule päättymään hyvin.
-Kuten aikaisemmin mainitsin, ensivuonna on useammat vaalit. Käykää kertomassa kentälle jalkautuneille poliitikoille metsästyspolitiikan katastrofaalisesta tilasta, järkevät kyllä kuuntelevat!
PALSTATILAN JOHDOSTA JATKUU SEURAAVASSA OSIOSSA!
ON RATKAISUN AIKA!
6
487
Vastaukset
Tiedustelkaa myös vaalityötä tekeviltä politikoilta syytä siihen miksi monesta kansallemme yleishyödyllisestä leikataan, mutta veronmaksajien rahoja käytetään kohtuuttomasti viherbyrokratian pyörittämiseen. Ympäristöministeriö on tarpeeton, Ruotsin oikeistohallitus lakkautti omansa itsenäisenä toimijana valtakautensa ensimmäisellä viikolla. Riistakeskuksen budjetti paisuu saman aikaisesti kun rahainkäytön "läpinäkyvyys" vähenee. Mielivaltaisia ELY-keskuksia tuetaan lähes 200 miljoonalla eurolla vuodessa ja Luonnonvarakeskus etsii 80 miljoonan euron edestä suden ulostetta saamatta, tai toisin sanoen haluamatta saada mitään aikaan. Metsäkeskus taas rikkoo metsänomistajien perustuslaillista omaisuuden suojaa yli 40 miljoonalla eurolla sekä HELMI/SOTKA-projektit saivat jatkoa, joka tarkoittaa myös lisärahoitusta. Edellä esitetty, kiteytetty viherpolitisoitunut byrokratiahimmeli tulisi saada säästölistalle!
-Riistakeskus pyytää nettisivuillaan vastaamaan kyselyynsä omasta toiminnastaan. Vaikka Riistakeskuksen kyselyt ovat tyyliä "kun itse kysyy ja itse vastaa saa haluamansa" ottakaa tehtäväksenne vastata. Ainakin kyseinen omansa pettänyt viherorganisaatio saa itse tuntuvan osoituksen siitä, että "poliittinen tuuli" on kääntymässä myrskyksi!
Arno Westerholm
Luutnantti ammattiriistanhoitaja/metsästäjä
metsätaloudenharjoittaja PS-poliitikko- Anonyymi
Hyvä kirjoitus!
- Anonyymi
Jälleen tämä kommentti piilotettu vastustajien öyhötysten alle.
- Anonyymi
Voi mite itsekäs Voi vain olla .
- Anonyymi
Et vieläkään ole päässyt äidinkielen alkeet kurssille. xD
- Anonyymi
RIISTAKESKUS ANTANUT KAIKILLE KUUDELLE HAETULLE SUDENKASTOLUVALLE KIELTEISEN PÄÄTÖKSEN. ÄLKÄÄ OSALLISTUKO TÄHÄN VALEKANNANHOIDOLLISEEN, POIKKEUSLUPAPERUSTEISEEN FARSSIIN. IRTI SRVA:STA JA KAIKISTA MUISTA VIHERPOLITISOITUNEISTA PROJEKTEISTA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748