Tuo kepun agentti Brysselissä päätti sitten lähteä halveksimaan kansanvaltaa sanomalla, että Hollannin ja Ranskan kansanäänestykset eivät pysäytä EU:n laajentumista. On kumma jos kansan mielipide ei merkitse mitään näille pyrkyreille. Hollannissa ja Ranskassa kansa sanoi demokraattisessa kansanäänestyksessä sanansa ja Rehnin tulisi kunnioittaa kansan näkemystä asioissa. Kansa on näissä kahdessa maassa sanonut EU:n byrokraateille, että nyt riittää. Mitä tekee Rehn? Jatkaa laajentumisyrityksiä Turkkiin. Vain Olli Rehn voi tässä tilanteessa lausua tälläistä. Mutta hänhän on kepulainen.
Vastaukset 3
No näköjään sokea kanakin joskus jyvän löytää.
Kevytkomissaari Olli Rehn on aivan oikeassa tuolla lausunnollaan. Hollannin ja Ranskan "kansan"äänestyksillä ei ole merkitystä niin kuin ei kansanäänestyksillä ole koskaan.- Unohditko että elämme
demokratiassa.
Halveksitko esim. Suomalaisia ihmisiä niin, että pidät meitä aivottomina olioina jotka eivät kykene ilmaisemaan mitä haluavat?
- Jallu
EU:lla on mennyt turhan lujaa. Nyt on syytä pistää jäitä hattuun ja lopettaa laajentumiskomisaarin virka.
EU:n marssijärjestys on ollut virheellinen. Tämä EU:n syventämisasia (perustuslaki) olisi pitänyt hoitaa ennen kuin ryhdyttiin 10 jäsenen kertaheitolla laajentamaan.
Liikaa on otettu ja nyt on sitten krapula!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110695
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64536- 39526
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät40465Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha73462Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!24445- 152424
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371