On Suomen onni, että KEPU on kutistunut pienpuolueeksi. Erityinen onni on se, että KEPU ei enää koskaan pääse hallitusvastuuseen.
Annika Saarikko jää historiaan. Hän oli KEPUn tuhoon vienyt kymppi. Isänmaalle on tietysti onneksi, että terrorijärjestö MTK:n poliittinen siipi KEPU ei ole enään hallituksessa. Äänestäjille siis suuri kiitos!
Juha Sipilän (KEPU) lempilapsi Terraframe Oy teki viime tilikaudella yli 15 miljoonan euron tappion ja pahempaa on luvassa. Tämä on sitä KEPUlia taloudenpitoa...
Ihmisroska Riikka Moilanen haki sekä Sodankylän että Kokemäen kaupunginjohtajaksi. Nyt tämä KEPUli on ilmoittanut vetäytyvänsä kummastakin kisasta.
Mainioita uutisia torstaiaamuun: KEPUn kannatus on pudonnut prosenttiyksikön ja on nyt vaivaiset 10,5 %. Suunta on myös edelleen vahvasti alaspäin. Kulmuna sanoi puheenjohtajaksi tullesaan, että KEPU ei ole kymmenen pro…
Tänään aamulla saimme herätä erittäin myönteisiin uutisiin: KEPUn kannatus oli rojahtanut 1,5 prosenttiyksikköä ja on enään vaivaiset 10,7 %. Nyt on tapahtumassa KEPUn kuihtuminen pienepuolueeksi. Agraaripuolue KEPUn oh…
Erittäin hienoja uutisia näin itsenäisyyspäivän aattona: Epäisänmaallisen KEPUn kannatus on nyt painunut ennätysalas. KEPUa kannattaa enää vaivaiset 10,6 % suomalaisista. Pudotusta on edelliseen mittaukseen 2,7 prosentt…
Kimmo Tiilikainen nosti ministerinä opiskelukaverinsa Pentti Hyttisen Metsähallituksen pääjohtajaksi, vaikka tiedossa olivat jo aiemmat ongelmat Hyttisen johtamistavoissa. Tiilikainen syrjäytti härskisti arvostetun ja p…
Todella hienoja ja hyviä uutisia torstaiaamuun: KEPUn kannatus on rojahtanut jälleen prosenttiyksikön. Nyt KEPUa kannattaa enää vaivaiset 11,6 %. Uuden puheenjohtajan avulla KEPUn kannatus painuu pian alle 10 %:n ja se …
Eilen Iltalehdessa kantakirjaKEPUli Juha Rehula itki surkeuttaan. Luuseri putosi eduskunnasta ja edes valtiosihteeriksi ei kysytty. Rehulan kyvyt on punnittu ja köykäiseksi havaittu. Rehula vaikutti myös jutun kuvituses…
Eilisen hienoin uutinen ei ollut Suomen maailmanmestaruus jääkiekossa, vaikka sekin on erittäin hyvä uutinen. Hienoin uutinen oli, että KEPU kärsi rökäletappion myös eurovaaleissa katastrofiin päättyneiden eduskuntavaal…
Eilen Juha Sipilän tilaus toimitettiin perille. KEPU kärsi historiansa pahimman vaalitappion. Kansa oli perin juurin kyllästynyt vain omia etuja ajavaan Sipilään. Lisäksi neljässä vuodessa nähtiin, että Sipilästä ei ole…
Tänään julkistettiin uusimman puolueiden kannatusmittauksen tulokset. Ne ovat nannaa luettavaa. KEPU on nyt tipahtahtanut neljänneksi. Keulapaikalla jatkavat tuttuun tapaan SDP ja Kokoomus. SDP ja Kokoomus ovat sitäpait…
KEPUleilla synkkä kevätpäiväntasaus: Tänään julkaistun tuoreen puolueiden kannatusmittauksen mukaan, KEPUn kannatus syöksyy edelleen. Sipilän silmänkääntötemppu epäonnistui näköjään pahasti. KEPUn kauhua lisää se, että …
Hieno torstai! Aamulla uutisissa kerrottiin jälleen uudesta puolueiden kannatusmittauksesta. Se vahvisti viime viikolla julkaistun vastaavan tiedon: KEPUn kannatus on vapaassa pudotuksessa! Suomen kansan silmät ovat vih…
Mainiota, mainiota! Tuoreet puolueiden kannatusmittauksen tulokset ovat mannaa isänmaalle: KEPUn kannatus on taas rojahtunut. Nyt uudet pohjat ovat 14,1 %. Valtakunnallinen kannatusmittaus osoittaa, että Juha Sipilän ki…
Tänään on julkistettu Helsingin Sanomien uuden puoluekannatusmittauksen tulokset. Uutiset olivat mitä mainiointa kuultavaa: KEPUn kannatus on tippunuut uuteen pohjalukemaan ja se on nyt 14,7 % Samaan aikaan SDP ja Kokoo…
Hienoja uutisia torstaiaamuun: KEPUn kannatus on jälleen laskenut. KEPU on jäämässä viidenneksi eduskuntavaaleissa.
KEPUn kannatus on romahtanut peräti 1,1 prosenttiyksikköä tuoreen puolueiden kannatusmittauksen mukaan. Nyt KEPUa kannattaa enää vaivaiset 14,4 %. Se on KEPUn synkin luku pitkään aikaan. Samaan aikaan SDP:n ja Kokoomuks…
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkisti eilen raporttinsa. Raportissa sanotaan mm. että kansainvälinen kysyntä on edistänyt työllisyyden kasvua Suomessa. Raportin mielenkiintoisin osa on kuitenkin kova kritiikki Sip…