sen varalta, että työttömyyden kohdatessa eläminen olisi minimaalisesti turvattu.
Jokainen on työssä ollessaan maksanut itselleen työttömyysvakuutusmaksua
4
108
Vastaukset
- Anonyymi
Työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitetaan mm. työttömyysturvaa, aikuiskoulutustukea ja eläke-etuuksia. Työntekijällä ja työnantajalla on työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuus ja he molemmat maksavat siitä osansa.
- Anonyymi
Se ei le nyt tulonlisä,palautus,kuten hallitus väittää!
- Anonyymi
Edellisen hallituksen aikana työttömyys oli sen verran alhaalla,
että 700 miljoona jäi käyttämättä työntekijöitten maksamista
työllisyysvakuutusmaksuista.
Hallitus sieppasi (selkosuomella varasti työntekijöitten maksamaa rahaa )
niistä 700 miljoonasta 200 miljoonaa (rikkaitten käyttöön?)
mutta työnantajan maksamat maksut sai työnantaja pitää.
Miksi sitä 200 miljoonaa ei voida käyttää esim. lapsiperheköyhyyteen,
miksi työttömien lapsia rangaistaan ? - Anonyymi
Oikeistolainen inuu miksi me emme saa muuta kuin peruspäivärahan ?
No, kun ette ole maksaneet kassaan mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623