Olen todella huolestunut jos ensiviikolla rajat avataan itärajalla. Sehän on tiedossa että siellä odottaa satoja, jopa tuhansia ihmisiä saapumaan niin "vastaanottavaan" suomeen. Nyt, jos milloin on korkea aika pitää huolta omistaan ja turvata rauha meille suomalaisille. Helsinki on kaukana itärajasta, nämä ongelmat eivät tunne siellä niin läheisiltä, mutta koko maan se lopulta jyrää. Onko suomen hallituksella ja päättäjillä oikeasti halu pysäyttää kokonaan rajan yli "vikurointi". Suuret puheet ovat aina sotaveteraaneista jotka ovat saaneet ansioillaan aikaan itsenäisen suomen, miksi nyt ei ole tekojen ja toiminnan aika. Päätetään niin että rajat ovat kiinni ja sillä selvä. isäni oli 5-vuotta sodassa, haavoittuneena palasi. Isän "kulkusissa" minäkin olen sodan käynyt, äitini evakko. Mielestäni meillä yritetään antaa julkinen, maailmalle leviävä kuva suomesta "lintukotona", mikä ei pidä paikkaansa. Meillä vanhusten hoito, nuorten hyvinvointi, terveydenhoito yms. ovat nykyisin ihan retuperällä. Eikö ole uskallusta maailmalle kertoa ettei meillä mene hyvin. Pisa-tuloksetkin jo kertovat sen. Jos maailmalle hehkutetaan ns. ihanasta suomesta, niin ei ole ihme että tunkua on pakolaisista. Kerrotaan maailmalle totuus, kuinka huonosti terveydenhoito, vanhustenhoito toimii suomessa. Ei tänne kannata tulla. Vai onko suomi niin vieraskorea jotta oman maan kansalaisten kustannuksella "kestitään" rajan yli tulleita. Toivon todella sanomani kulkevan päättäjien korviin
rajatko auki
28
366
Vastaukset
- Anonyymi
En tiedä pitääkö tässä ottaa kohta oikeus omiin käsiinsä jos ei suomessa poliisi eikä armeija pysäytä laittomien rajanylittäjien vyöryä että pitääkö tässä kohta itse lähteä itärajalle aseen kanssa ampumaan rajan ylitse tulevia
- Anonyymi
Miksi juuri itä-rajalle kun muitakin rajoilta vyöryy jatkuvasti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi juuri itä-rajalle kun muitakin rajoilta vyöryy jatkuvasti?
Itä-rajan kautta kun tulee putinin lähettämiä hybridisotureita ja wagner-ukkoja, siksi raja on pidettävä kiinni.
- Anonyymi
Ainoa vaihtoehto taitaa olla ottaa laki omiin käsiin. VIrkamiehet ovat sellaisia selkärangattomia vätyksiä, ettei heistä ole hoitamaan tehtäviään ja suojelemaan suomalaisia, vaikka siitä heille palkka maksetaan. Pitää koota miehiä ja aseita ja mennä rajalle pitämään pakolaiset puomin takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto taitaa olla ottaa laki omiin käsiin. VIrkamiehet ovat sellaisia selkärangattomia vätyksiä, ettei heistä ole hoitamaan tehtäviään ja suojelemaan suomalaisia, vaikka siitä heille palkka maksetaan. Pitää koota miehiä ja aseita ja mennä rajalle pitämään pakolaiset puomin takana.
Vai silleen. No kukahan teistä länkyttäjistä sinne rajalle lähtisi?
Pakkasella sohva on mukavampi ja hiihtoakin tulee TV:sta...
Taas tuota iänikuista pitäisi mennä, pitäisi tehdä-juttua, mutta kaikki kuitenkin vain odottaa että joku muu menee ja tekee.
Mutta ei sinne kukaan vaan mene, koska omaa persettä ei haluta laittaa likoon.
Lopettakaa siis tuo turha ja lapsellinen länkytys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itä-rajan kautta kun tulee putinin lähettämiä hybridisotureita ja wagner-ukkoja, siksi raja on pidettävä kiinni.
Eli et näe muilta rajoilta tulevissa mitään uhkaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itä-rajan kautta kun tulee putinin lähettämiä hybridisotureita ja wagner-ukkoja, siksi raja on pidettävä kiinni.
Mitähän ukkoja tuli Ruotsin rajan kautta kymmeniätuhansia ja Haavisto haetutti isisterroristiporukkaa oikein valtion kyydillä.
- Anonyymi
Suomi miehitetään terrorismiin valmiina olevilla henklöillä . Eikä päätösten tekijät huomaa mitään
- Anonyymi
EI NÄÄ SUOMEN PELLET HALLITUS, RAJAVARTIOLAITOS, PUOLUSTUSVOIMAT USKALLA RAJAA KIINNI PITÄÄ, SÄÄLITTÄVÄÄ TEATTERIA JA MAILMALLE NAURUN AIHETTA.
- Anonyymi
Suomi ei ole koskaan pitänyt rajaa kiinni vain Venäjä on pitänyt koska rajasopimus jonka mukaan kukaan ei päässyt Suomen rajalle sanomaan asylym koska Venäjä tarkisti kaikilta Suomeenkin tarvittavat asiakirjat jos niitä ei löytynyt matka ei jatkunut tämä on siis maailmalla harvinaista että toinen maa vaatii toisen maan asiakirjoja.Myös valvonta rajoilla oli sitä luokkaa että yrittäjiä ei paljoa ollut eikä ihmissalakuljettajia kiinnostanut.Nyt rajasopimus on pantu poikki vastatoimena Suomen toimiin ja ihmissalakuljettajat kiinnostui heti, sama kävi muillakin rajoilla joilla oli samanlainen sopimus mutta Venäjä on ne vastatoimina lopettanut monessa muussa maassa jo aiemmin.Nyt Suomessa valitetaan että Venäjä päästää ihmisiä rajalle ilman mitään asiakirjoja mikä on ihan normaalia muualla maailmassa koska meidän rajasopimus oli niin poikkeuksellinen ja vasta nyt se nähdään miten siunattuja oltiin kun meillä se sopimus oli.Sopimus pitäisi neuvotella takaisin voimaan mutta tuskin tulee mitään kun ollaan valmiina ottamaan maa täyteen matuja kunhan ei tarvitse venäläisten kanssa neuvotella.
- Anonyymi
Rajat pitää olla kiinni. Siellä jo ovat mainostaneet rajojen aukioloaikatauluja.
Ei enää tule satoja vaan alkaa tuhansien ihmisten vyöry.
Suomi on liian pieni maa tähän! - Anonyymi
Halla-Ahon mielestä tajapuomi pitäisi siirtää rajan kohdalle, niin ei jäisi ei kenenkään maata Venäjän ja Suomen rajapuomien väliin näille tunkeutuville matuille
- Anonyymi
Oikeassa on.
- Anonyymi
ilmeisesti et ole koskaan käynyt Helsingissä. Sehän on täynnä mustia afrikkalaisia ja muita ählyjä.
- Anonyymi
Riittää kun meet Lieksaan.Kalja pakit käsissä kävelevät,kui euroopanomistajat,keskelläpäivää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riittää kun meet Lieksaan.Kalja pakit käsissä kävelevät,kui euroopanomistajat,keskelläpäivää..
Hyvin ovat integroituneet!
- Anonyymi
Mahtuu tänne maakuntiin tyhjillään asuntoja tervetuloa
- Anonyymi
No voi elämä, me saadaan ihmisiä autioituville maaseudulle. Talot ja muut jo valmiina niin sinne vaan. Miljoona ihmistä on muuttanut kaupunkiin niin tilaa on.
Kannatan päästämistä.
Saadaan maaseutukaupat ja palvelut samalla nousuun.
Hyvin ovat tietoisia miten täällä on tilaa asua niin siksi suunta tänne. - Anonyymi
Oletko kuinka rahakas ja valmiina syöttämään, juottamaan ja siivoamaan näiden matujen jälkiä sekä kulkemaan hengen vaarassa kaduilla ja kylillä.
- Anonyymi
Mitä eroa ihmisissä on suomalaisiin vastaaviin? Se ero että nämä ihmiset saattavat mennä töihin eivätkä elä millään liiton tai vastaavan suojassa kun töihin meno ei heidän mielestä kannata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä eroa ihmisissä on suomalaisiin vastaaviin? Se ero että nämä ihmiset saattavat mennä töihin eivätkä elä millään liiton tai vastaavan suojassa kun töihin meno ei heidän mielestä kannata.
😂💩🤣💩😂💩🤣...!!!
- Anonyymi
Putinin punikit vastustaa rajan sulkemista, heille Putinia myötäileville tutkijoille toivoisin menoa ja pysyvää asuinpaikkaa ryssän maalle.
- Anonyymi
no nyt, pummia pusikossa ahistaa,
pelot estää ymmärtämästä,
että puuttini on oikeistolainen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no nyt, pummia pusikossa ahistaa,
pelot estää ymmärtämästä,
että puuttini on oikeistolainen...Mytta puuttini tykkevää näistä suomen viherkommunistiloista jotka vain lietsoo epäsopua suomeen...
- Anonyymi
Suomea ohjataan ulkomailta...... Brysselistä.......
- Anonyymi
Rajan takana pörisee sankka parvi kärpäsiä ja suomi avaa taas hunajapurkin kannen, senhän tietää kuinka siinä käy.
Suomi-hunajapurkki pitäisi muuttaa etikkapulloksi, ettei se houkuttelisi niin paljon kärpäsiä. - Anonyymi
Myö ollaani täällä susrajoil nii iäs että tänne voi mehän kautta kävellä. Sie jos halluut estää mokkien tulon nii siu pittää kakkia enemmän kavuille jouluna ku oot syönny sian.
- Anonyymi
Siehän se niitä mökkiä myyt ! Onko sulla rahapula?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1324784
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233232Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132644- 462211
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2591753Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471689- 321577
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201516- 281500
- 951221