Nyt järkeä hyvinvointialueen päätöksiin

Hyvinvointialueen suunnitelmat loistaa taas järjettömyydellään, joka on tietysti tuttua jo aiemmista hölmöilyistä.
Nyt aiotaan lakkauttaa Juuan terveyskeskus ja jäljelle jäisi Kontiolahden terveyskeskus. Ei siinä paljon järki päätä pakota, jos tyhjään Kontiolahden kirkonkylään jätetään terveyskeskus, jossa ei edes oman kunnan asukkaat halua asioida. Kunnan suurimmasta taajamasta lakkautetaan terveysasema siinä luulossa, että he ajaisivat pidemmän matkan jonnekin Kontiolahdelle hakemaan terveyskeskuspalveluita. Ei taida kepulaisen märkä uni toteutua, vaan Lehmon alueen asukkaat tulee kuormittamaan Joensuun terveysasemia, koska ne on lähempänä kuin Kontiolahti ja lisäksi siellä on parempi mahdollisuus tutkimuksiin kuten röntgen.
Mitä taas tulee Juukaan niin siellä on mm. vuolukiviyritykset ja Koli jotka ehdottomasti tarvitsevat terveyskeskusta henkilökunnalleen ja asukkailleen. Jos joku Juuasta hakeutuu muualle terveyskeskukseen niin on satavarmaa, ettei se tapahdu hakeutumalla Kontiolahdelle terveyskeskukseen, vaan samalla ajetaan jo Joensuuhun.
Eli jos joku terveyskeskus lakkautetaan niin sen tulee ehdottomasti olla Kontiolahden kirkonkylän terveyskeskus. Sillä ei ole mitään perustetta jättää sitä toimintaan. Kontiolahtelaiset Joensuun ympäristökuntana voivat hakea palvelunsa Joensuusta ja kunnan pohjoisen osan asukkaat voi mennä Juukaan.
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuan terveysasemaltako poistettiin röntgen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvinvointialueen suunnitelmat loistaa taas järjettömyydellään, joka on tietysti tuttua jo aiemmista hölmöilyistä.
Nyt aiotaan lakkauttaa Juuan terveyskeskus ja jäljelle jäisi Kontiolahden terveyskeskus. Ei siinä paljon järki päätä pakota, jos tyhjään Kontiolahden kirkonkylään jätetään terveyskeskus, jossa ei edes oman kunnan asukkaat halua asioida. Kunnan suurimmasta taajamasta lakkautetaan terveysasema siinä luulossa, että he ajaisivat pidemmän matkan jonnekin Kontiolahdelle hakemaan terveyskeskuspalveluita. Ei taida kepulaisen märkä uni toteutua, vaan Lehmon alueen asukkaat tulee kuormittamaan Joensuun terveysasemia, koska ne on lähempänä kuin Kontiolahti ja lisäksi siellä on parempi mahdollisuus tutkimuksiin kuten röntgen.
Mitä taas tulee Juukaan niin siellä on mm. vuolukiviyritykset ja Koli jotka ehdottomasti tarvitsevat terveyskeskusta henkilökunnalleen ja asukkailleen. Jos joku Juuasta hakeutuu muualle terveyskeskukseen niin on satavarmaa, ettei se tapahdu hakeutumalla Kontiolahdelle terveyskeskukseen, vaan samalla ajetaan jo Joensuuhun.
Eli jos joku terveyskeskus lakkautetaan niin sen tulee ehdottomasti olla Kontiolahden kirkonkylän terveyskeskus. Sillä ei ole mitään perustetta jättää sitä toimintaan. Kontiolahtelaiset Joensuun ympäristökuntana voivat hakea palvelunsa Joensuusta ja kunnan pohjoisen osan asukkaat voi mennä Juukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu