Hyvä Keskusta! Karvinen ja Pesonen! ITÄ-SAVO 9.12,23

Tuo kirjoitus osui naulan kantaan! Tuo kirjoitus kannattaa lähettää myös suoraan kaupunginjohtajalle, joka myös edustaa samaa puoluetta. Juuri noin pitäisi ajatella ja toimia. Ja riippumatta puoluekannasta. Jos erikoislääkärien virat ovat vain suurissa kaupungeissa, eli "keskitetään", niin seurauksena on, että vähän syrjäisemmällä seudulla, vaikkapa pienemmissä kaupungeissa ei ole lähellä saatavissa sellaista lääkäriä, jota potilas tarvitsee. Siitä taas seuraa, että potilasta ei helposti lähetetä hänelle tarpeelliseen paikkaan ja sopivalle lääkärille, vaan on taipumusta siihen, että hänet lähetetään kotiin, ehkä määrätään särkylääkettä. Ja lähetetään kotiin. Tämä on liiallisen keskittämisen suuri vaara, ja se on todellinen. Ja niin myös tapahtuu usein. Tämä on totuus. Esim. Eloisan organisointi ei ole onnistunut, Sote uudistuksen tavoitteet eivät ole toteutuneet, eikä niitä ole käytännössä oikein toteutettu. Sote uudistus perustuu lakiin. Sitä on velvollisuus noudattaa. Ei se ole harkinnan varainen, vaan pakollinen, se perustuu lakiin. On tarpeellista palata kuuliaisesti noudattamaan Suomen Lakia. Suoraan sanottuna Sote-uudistuksen käytännön toteutus ei ole edennyt lain velvoittamalla tavalla.

16

587

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä kirjoitus?

      • ITÄ-SAVO Lauantaina 9.12.-23 Sivu2 Minne palvelut karkaavat?


    • Hyvin on näköjään luettu tuo ITÄ-SAVON kirjoitus!

    • Anonyymi

      Pitää Maanantaina mennä kirjastoon lukemaan Itä-Savo.

      • Anonyymi

        Tilloo se lehti kottiis ni ee tarvihe vaevvaotuva kirjasttoon lukemmaan:D:D:D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilloo se lehti kottiis ni ee tarvihe vaevvaotuva kirjasttoon lukemmaan:D:D:D

        Vitsin polokasitta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilloo se lehti kottiis ni ee tarvihe vaevvaotuva kirjasttoon lukemmaan:D:D:D

        Ihan sikahintainen läpyskä.


    • Anonyymi

      Ei tähän kehtaisi oikein mittään sanoa, mutta on kuitenkin: Miten työ kehtaatte, kepulaiset????

      • Anonyymi

        Keskustalle on eduksi, että se puolustaa maaseudun oikeuksia, esim. tasavertaisia terveyspalveluja. Kirjoittajat ovat aivan oikeassa. Ei ole eduksi, jos se liittyy kannattamaan Orpon ja Purran politiikkaa, että otetaan köyhimmiltä ja annetaan merkittäviä verohelpotuksia kaikkein rikkaimmille. Veron alennukset suosivat nimenomaan rikkaita. Se on tulon siirtoa köyhiltä rikkaille. Se ei ole perinteistä keskustan politiikkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustalle on eduksi, että se puolustaa maaseudun oikeuksia, esim. tasavertaisia terveyspalveluja. Kirjoittajat ovat aivan oikeassa. Ei ole eduksi, jos se liittyy kannattamaan Orpon ja Purran politiikkaa, että otetaan köyhimmiltä ja annetaan merkittäviä verohelpotuksia kaikkein rikkaimmille. Veron alennukset suosivat nimenomaan rikkaita. Se on tulon siirtoa köyhiltä rikkaille. Se ei ole perinteistä keskustan politiikkaa.

        Näin varmaan onkin mutta kun tämä koko sote-soppa on kepulaisten aikaansaannosta.


    • Anonyymi

      Jos edes pikkusen jäsentelis kirjoitustaan, niin voisi ehkä lukeakin...

    • Anonyymi

      Miten helvatissa kepujen puheet ovatkin niin ristiriitaisia?

      https://www.ita-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/6407070

      https://www.ita-savo.fi/paikalliset/6408806

      https://www.ita-savo.fi/paikalliset/6408675

      En luota edelleenkään pätkääkään kepulaisten omahyväidillä populistisilla rattailla ajeluun.

    • Anonyymi

      Tähän Sote asiaan liittyy vielä seuraavaa: Kun yrittää tilata aikaa lääkärille, tulee lähes aina vastaus: "Meillä on nyt ruuhkaa... ". Saattaa toistua vaikka soittaisi kymmenen kertaa. Tässä pitäisi reagoida heti. Laittaa Eloisan kaksi viisainta miestä suunnittelemaan, ja vaikkapa ryhmässä joku iäkkäämpi nainenkin, että miten tämä erittäin paha ja harmillinen epäkohta korjataan. Hermothan siinä menee sairaalla ja taitaa moni kääntyä yksityiselle puolelle. Eikö tosiaan löydy ELOISASTA tuota etevämpää suunnittelijaa, Nettiasiat voisi arvioida kouluarvosanalla 4-5. Nettiä ei suunnitella Nörteille, vaan esim, 60-vuotiaalle rouvalle, joka tilaa aikaa lääkäriin ja netin niksien hallinta puuttuu tai se on heikko. ...

      • Anonyymi

        Savonlinnan sote-keskuksen ajanvarauksen ruuhka-nauha on päällä jatkuvasti!!!
        Puhelut puretaan nauhalta ... usein aamuisin vielä edellisen päivän puheluita.

        Kun kaikki vanhat ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty ottamaan yhteyttä sote-keskukseen kuin tavallisella puhelimella, niin eikö yli 70-vuotiaille voisi järjestää erillistä puhelinpalvelua vaikkapa vain pariksi tunniksi aamupäivisin.
        Siis, että puheluihin vastattaisiin oikeasti ja jokainen nauhalle jäänyt puhelu purettaisiin välittömästi viimeistään puhelinajan jälkeen!

        Savonlinnassa on paljon vanhuksia, jotka eivät pysty käyttämään netin kautta chattejä vaan ainoastaan soittamaan 'vanhanaikaisesti' puhelimella.


    • Anonyymi

      Miten voidaan ilmiselvä, todella paha vika jättää korjaamatta. Niin vain tapahtuu ikään kuin kaikki olisi hyvin!? Ei ole hyvin! Katsokaa peiliin, kenen vika?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1229
    2. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1148
    3. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      858
    4. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      251
      832
    5. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      41
      810
    6. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      71
      788
    7. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      227
      786
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      107
      716
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      60
      689
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      608
    Aihe