KELTAISEN VAARAN varoitus Keuruulle, Jämsään ja Mänttä Vilppulaan

Anonyymi-ap

Keuruulla asuva vaimoni ja sosiaaliohjaaja [email protected] voivat todistaa että näin on tapahtunut

Asuimme aiemmin 2009-2014 etelä marokossa ja matkustelimme enduro moottoripyörällä anti atlas vuoristossa ja länsi saharassa

Tapasimme paljon erilaisia ihmisiä ja matkailualan yrittäjiä . Keräsimme ison määrän sähköposteja ja minulla on ne kaikki nyt täällä Agadirin asunnossani. Pidän yhteyksiä verkostoon

Etelä Marokossa on pitkään piileskellyt suuri määrä saksalaisia uusnatseja jotka eivät uskalla palata kotimaahansa.
He ovat soluttautuneet yhteen al qaidan kanssa ja alkaneet ohjelmoida sen toimintoja saksalaisella älyllä. Vihollinen on yhteinen, amerikan yhdysvallat ja sen liittolaiset

He kohdistavat erityishuomiota Suomeen joka hiljattain joutui amerikkalaisten valtaamaksi . Ison suursodan mahdollisuus Suomen ja Baltian maaperällä on todennäköinen ja minä ehdotan exodus operaatiota Suomen eläkeläisväestön siirtämiseksi turvaan Länsi saharan 1600 km pitkälle kultarannalle.

Täällä on sama mukava ilmasto kuin kanarian saarella
ja sinne saadaan luxus luokan terveyspalvelut.

Jos euroopassa syttyy ydinsota, Länsi Sahara on riittävän kaukana. Suomen eläkeläiset saavat 0 % vero oikeuden takaisin , jollainen aiemmin oli. 5 % vero riittää terveyspalveluiden saamiseen

Poliisin laillisuusvalvonta sihteeri Pirkko Kankaanniemi sanoi että tämä suunnitelma on mainio vaikkei sotaa tulisikaan. Ikärakenne ongelma saataisiin pois

Vaimoni kertoi suomen konsulaatissa vuonna 2014 mitä olimme matkoillamme saaneet selville. Marokon al qaidalla on pohjoismaissa verkosto joka aikoo ruveta operoimaan saksalaisen kehittämillä uusilla aseilla . Puhelimen tai kynän näköisiä laitteita joista voivaan ampua äänettömästi hiuksen hienoja teräviä neuloja

Uhri luulee sitä ensin hyttysen pistoksi mutta pian alkavat kamalat oireet
Neuloissa on supermyrkkyä ja iho alkaa muuttua keltaiseksi koko kehossa, tulee helvetillisiä kipuja ja hallusinaatioita. Kahden viikon päästä armahtava kuolema
Tapasimme vuosina 2010 -2016 näitä saksalaisia ja al qaida miehiä paljonkin. Saimme äänitteitä ja valokopioita tappopuhelimien konstruktiosta ja myrkkyjen kaavoja.

Myöhemmin Melika halusi antaa ne tiedot suomen konsulaattiin Rabatiin . Mutta siellä sanottiin että heillä on jo kaikki ne . Ovat asiasta perillä.
Senjälkeen päätimme polttaa tuon aineiston
koska se asia ei meille tai keltaiset ry lle kuulu

12.7.2021 Mäntässä rikostutkija [email protected] kuulusteli minua tästä asiasta . Hänelle tuli selväksi edelläkerrottu ja se että Ramouz ja Hietikko eivät ole missään tekemisissä sellaisten tahojen kanssa jotka aikovat ruveta ihmisiä tappamaan

Suomen konsulaatti ei halunnut ottaa Melikan tarjoamia todisteta vaan väitti että heillä on jo kaikki tieto tästä asiasta .Mutta ovatko he siitä ilmoittaneet puolustusministeriöön ja onko varauduttu tuollaisiin hyökkäyksiin ?

Keuruun komisario [email protected] tietää että meillä on ollut riitatilanne 17 vuotta ulkomailta Keuruulle kidnapatun poikani piilottelun ja rahan kiristämisen takia.
Mutta siinä riitelyssä ei käytetä mitään laittomia keinoja, vain henkisen tason energioita. Aaltio sanoi että rikoslaki ei sellaisia asioita tunne

jos saksalaiset ja pohjoismainen al qaida puuttuvat ihmisoikeuksiin keuruulla mäntässä kauhajoella ja Porvoossa me emme sille mitään mahda. Parasta olisi että asianajaja <[email protected]>
keuruun ja kauhajoen poliisi tekisivät työnsä
ettei päästä sanomaan heidän auttavan puolalaisia kidnappaajia

islamin lain mukaan pojan varastaminen ja lapsuuskotinsa tuhoaminen rangaistaan kuolemalla. Ja jos joku sanoo veljelleen sinä hullu, sanoja vetää päälleen helvetin tuomion. Tuo laki on myös Raamatussa

en aio tehdä mitään laitonta
en anna määräyksiä siitä kenen tulisi saada kuolemantuomio
kerron vain totuudenmukaisesti mitä olen nähnyt ja kuullut

presidenttiehdokas jutta urpilainen on 2012
valtiovarainministerinä syyllistynyt vakavaan lahjontarikokseen, todistaa komisario Birger Spets

Jutta Urpilainen on täysin moraaliton sika , kelvoton presidentiksi. Hän jakoi valtiovarainministerinä ollessaan vuonna 2012 lahjuksia 500 miljoonaa euroa Marokon hallinnolle, että muuttaisivat lakia.

Piti saada verovapaus pois 50: ltä eläkkeellä olevalta suomalaiselta poliisilta, kuten rovaniemeläinen komisario Birger Spets, joka asiasta kertoi.
EU : n johdon pimeyttä osoittaa että tuollainen rikollinen lehmä nimetään Afrikka komisaariksi. Tytti Tuppurainen huutaa miten urpilaisella ovat arvot kohdallaan ´´ JOOPA JOO

Vaadin että rikoksella muutettu laki palautetaan takaisin. Se tarkoittaa että suomalaiset eläkeläiset saavat takaisin NOLLA % vero oikeuden

fb sivulla janne rautalahti on asiasta enemmän

2

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhdyn avaajaan

    • Anonyymi

      Mee niuvanniemeen pipipää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ole rohkeampi kuin koskaan

      ja kerro tähän suoraan kaivattusi nimi
      Ikävä
      111
      2401
    2. Oulussa puukotettu lasta

      Onko perussuomalaiset huolissaan julkisten tilojen turvallisuudesta. Miten sisäministeri Rantanen suhtautuu lapsiin kohd
      Perussuomalaiset
      448
      1809
    3. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      95
      1417
    4. Mitä tekisit jos

      täällä ois viesti sulle, otsikossa sun etunimi ? Ja viestissä sanotaan "minä rakastan sua" ja allekirjoituksena kaiva
      Ikävä
      91
      1403
    5. Nyt pärähtää - Uusi lavatanssiohjelma starttaa tv:ssä!

      Oletko toivonut lavatanssiohjelmaa televisioon? Puoli seiskan kesäilta tuo lavatanssit suomalaisiin koteihin. Juontajin
      Tv-sarjat
      21
      1341
    6. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      336
      1269
    7. Kokki Akseli Herlevin ex-rakas Emmi Suuronen kisasi Diilissä - Nyt Selviytyjissä: "Vaikka olen..."

      Emmi Suuronen ja Akseli Herlevi ovat ex-pariskunta. Nyt Emmi nähdään taas tosi-tv-ohjelmassa. Takana on jo Diili ja mis
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1249
    8. Ääripersu puukotti taas.

      Kamalaksi on mennyt. Persut ammuskelee ja puukko heiluu..
      Oulu
      195
      1115
    9. Miten ihmeessä

      on kaksi niin samanlaista. Älä ymmärrä väärin, en yritä mitenkään itseäni ylentää mutta eiköhän me jollakin radioaallol
      Ikävä
      53
      1099
    10. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      225
      1031
    Aihe