Pelvottaa...

Aloitin uuden aiheen, anteeksi...

Eli siis olen erittäin nuori.
Mopokortti pitäisi hankkia tänä kesänä.
Seurustelin 3kk, jonka aikana harrastimme kaksi kertaa, ensimmäinen kertani meni sille "jätkälle". Käytimme kondomia, joten ajattelin että kaikki on ok.
Toisella touhukerralla [n. kk sitten] harrastus loppui lyhyeen. Ihmettelin, mutta unohdin.
Nytten voin usein pahoin [koulusta lähtenyt oksentamisen takia, ym] ja aamulla on pakko nousun jälkeen mennä takaisin sänkyyn, kun on niin järkyttävä olo.
Mahaani särkee ja käyn usein vessassa. [ennen kävin ehkä kerran päivässä, nyt se on lisääntynyt huimasti]. Ja rintani ovat arat, mutta yleensä ne ovat aina kuukautisten tulopäivinä.
Ja muutenkin, kun minulla alkaa kuukautiset, tiedän koska, sillä alapäätäni alkaa jomottaa vietävästi ja nyt ei ole niitä oireita tullut.
Menkat ovat myöhässä ja kiukuttelen [kiukkutteluni takia meillä meni poikki muutama päivä sitten, mutta olemme erittäin hyvissä väleissä, ehkä liiankin läheisissä "ystäviksi"]. Itse en epäile, en toivo, että olisin mukamas raskaana, mutta paras kaveri, jolle kerroin, epäili asiaa. Itse vain tuhauhtan ja sanon "kyllä ne kuukautiset tulee kohta".
Mutta aina on se JOS.
Kertokaa jotain varmoja merkkejä.
Ainakin äiti sanoi että hänelle ei maistunut kahvi ollenkaan ja nyt itse en juo sitä ollenkaan, ihmettelen kyllä, koska ennen olin hirveä sumppihirmu :)
Mutta en minä ole.
Eikös niin..?

Niin.. Ja vielä siitä harrastamisesta. Sain jälkeenpäin kuulla että kortonki lähti paikoiltansa, kunnes hän huomasi sen parin työnnön jälkeen. Että pelkoni vain kasvavat.
En olisi valmis. Sukulaiset eivät olisi valmiita.
Mutta en haluaisi tappaakkaan ikinä lastani. Jos semmoinen joskus sattuisi tulemaan.
143914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

en halua mainostaa itseäni, että hei, mä oon kova mimmi, kun puhun näinkin suuria asioita, en todellakaan..
Olen vain tiedonhaluinen..
Olen ulkonäöltäni ja luonteeltani muiden mielestä aika "tunteeton". Kyllä hymyilen, nauran, heitän läppää ja rakastan ihmisiä. Mutta vain harvat tietävät että osaan itkeäkin. Eilen "entisen" poikaystäväni [kun hän oli meillä taas yötä tuttuun tapaansa] kanssa aloimme juuri nukkumaan, kuuntelin radiota ja sieltä tuli Joutsenlaulu, parahdin itkuun. Nyt olin tietokoneella ja parahdin itkuun, ilman syyttä. Niin kova, silti sisältä niin herkkä, mutta en ole koskaan ennen näyttänyt tunteitani [muutakun "hei daah, oon teini - mä juon viinaa" - kännissä, kunnes on siinä pisteessä että kaikki on sekaisin]. Olen nytten rauhoittanut juomistani, mutten polttelua. Häpeän itseäni. Itseasiassa aloitin polttamisen siksi, että pääsisin pian pois. Minkähänlaisen kuvan annan itsestäni jos olisin raskaana.... Minkälainen äiti minusta tulisi..
Vain Jumala tietää..
Ja toivottavasti se ei anna sen tapahtua..
Toivottavasti ei..
Sillä en jaksaisi pienen ihmisen menetystä..
[niin lähellä ollut itsetuhoa, nyt päässyt eroon, kun tuttavani hirttäytyi, suru oli kova, mutten halunnut tuottaa enää lisää surua muille].
Pääni on ihan sekaisin.
Pelosta.
Tietämättömyydestä..
Mutten halua tehdä testiäkään..

Äänestä
  • tee raskaustesti hyvä ihminen, äläkä stressaa! neuvolassa saat testin tehtyä ilmaiseksi, mutta jos rahaa on niin hae testi apteekista. maksaa alle kymmenen euroa! kyllä se siitä. noi hormoonitki voi heitellä nuorella! pärjäile :)

    Äänestä

  • minä87... kirjoitti:

    tee raskaustesti hyvä ihminen, äläkä stressaa! neuvolassa saat testin tehtyä ilmaiseksi, mutta jos rahaa on niin hae testi apteekista. maksaa alle kymmenen euroa! kyllä se siitä. noi hormoonitki voi heitellä nuorella! pärjäile :)

    Haluan odottaa menkkoja.. Kun ne tulee..
    Mä en pysty.
    Heikottaa pelkkä ajatuskin..

    Äänestä

  • *yö on liian pitkä* kirjoitti:

    Haluan odottaa menkkoja.. Kun ne tulee..
    Mä en pysty.
    Heikottaa pelkkä ajatuskin..

    voi olla ettei tuu menkkoja vähään aikaa, jos stressaat. tee se testi, nii nukut yöskin paremmi! oon aika varma että se testi vaan osottaa ettet oo raskaana, ja sitten kaikki on hyvin. usko mua! mulla sitä kokemusta joskus ollut kans samast aiheest! ;)

    Äänestä

  • minä87.... kirjoitti:

    Epäilen että stressi ja pelko voimistavat tuntemuksia, tekevät sen todelliseksi..
    Odotan viikon menkkoja, sittem teen testin...

    Äänestä

  • *yö on liian pitkä* kirjoitti:

    Epäilen että stressi ja pelko voimistavat tuntemuksia, tekevät sen todelliseksi..
    Odotan viikon menkkoja, sittem teen testin...

    omapahan on asiasi

    Äänestä

  • minä87......... kirjoitti:

    omapahan on asiasi

    Tulos oli negatiivinen.
    Phiuh.

    Äänestä

  • minä87... kirjoitti:

    tee raskaustesti hyvä ihminen, äläkä stressaa! neuvolassa saat testin tehtyä ilmaiseksi, mutta jos rahaa on niin hae testi apteekista. maksaa alle kymmenen euroa! kyllä se siitä. noi hormoonitki voi heitellä nuorella! pärjäile :)

    Tee testi neuvolassa!!!Itselläni apteekin testit eivät antaneet tulosta, vaikka lupaavat heti kun menkat päivän myöhässä,vaikka raskaana olin.

    Äänestä

  • neuvolassa kirjoitti:

    Tee testi neuvolassa!!!Itselläni apteekin testit eivät antaneet tulosta, vaikka lupaavat heti kun menkat päivän myöhässä,vaikka raskaana olin.

    mulle terkkari kerran sanoi (kun epäilin olevani raskaana) että usein ne apteekin raskaustestit on varmempia ku se mikä neuvolassa tehdään.

    Voi Luoja. Minä oon kans sellasessa tilanteessa että testi pitäis tehä. Kuukautiset yli kuukauden myöhässä! Mutta toisaalta, aikaisemminkin on ollut myöhässä ja kun tein testin ni sitte tuli heti kohta. Voiskohan johtua siitä että ressaan että oonko vai enkö oo.

    Mahdollisuus raskauteen kyllä on, mutta aika pieni... Kun kumia on käytin exän kans eikä se rikkikään mennyt..

    Äänestä

omat oireeni raskauden alussa ovat rintojen arkuús/turvotus,pistely alavatsassa,inhotus rasvaiseen ruokaan,himo hedelmiin ja salmiakkiin.finnit naamassa!!
Nämä siis minun oireita.Jokaisella voi vaihdella oireet.

Äänestä
  • mähän sanoin että stressaat turhaan :) hyvä että oli negatiivine =)

    Äänestä

kyl sä kuule taidat olla raskaana .. ite oon ja mul o samat oireet.. ja vähän enemmänki.. vaik ihan alus meiä toukka onki... mut jos haluut mailailla ja jutella aiheest, ni ois iha kiva :) itellä ikää 17, laskettu aika helmikuus 2006.
mailaa : [email protected]

Äänestä

tosiaan raskaustesti ei aina näytä oikeaa tulosta. menisit terveyskeskukseen, kerro asiasi siellä, ei haittaa vaikka pelottaa ja alkaisit itkeä. he osaavat hommansa siellä. saat apua ja tukea. jos haluat, laita s-posti osoite niin kirjoittelen.

Äänestä

mulla oli TÄYSIN samat oireet (16vee) eka raskaustesti oli negatiivinen, huokasin helpotuksesta, mutta kuitenkin halusin tehdä testin muutaman päivän päästä uudestaan ja positiivinen oli. kuten myös sit terveyskeskuksessa tehty testi. että kannattaa tehdä se oikeesti myös sielä tk:ssa!:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*yö on liian pitkä* kirjoitti:

Aloitin uuden aiheen, anteeksi...

Eli siis olen erittäin nuori.
Mopokortti pitäisi hankkia tänä kesänä.
Seurustelin 3kk, jonka aikana harrastimme kaksi kertaa, ensimmäinen kertani meni sille "jätkälle". Käytimme kondomia, joten ajattelin että kaikki on ok.
Toisella touhukerralla [n. kk sitten] harrastus loppui lyhyeen. Ihmettelin, mutta unohdin.
Nytten voin usein pahoin [koulusta lähtenyt oksentamisen takia, ym] ja aamulla on pakko nousun jälkeen mennä takaisin sänkyyn, kun on niin järkyttävä olo.
Mahaani särkee ja käyn usein vessassa. [ennen kävin ehkä kerran päivässä, nyt se on lisääntynyt huimasti]. Ja rintani ovat arat, mutta yleensä ne ovat aina kuukautisten tulopäivinä.
Ja muutenkin, kun minulla alkaa kuukautiset, tiedän koska, sillä alapäätäni alkaa jomottaa vietävästi ja nyt ei ole niitä oireita tullut.
Menkat ovat myöhässä ja kiukuttelen [kiukkutteluni takia meillä meni poikki muutama päivä sitten, mutta olemme erittäin hyvissä väleissä, ehkä liiankin läheisissä "ystäviksi"]. Itse en epäile, en toivo, että olisin mukamas raskaana, mutta paras kaveri, jolle kerroin, epäili asiaa. Itse vain tuhauhtan ja sanon "kyllä ne kuukautiset tulee kohta".
Mutta aina on se JOS.
Kertokaa jotain varmoja merkkejä.
Ainakin äiti sanoi että hänelle ei maistunut kahvi ollenkaan ja nyt itse en juo sitä ollenkaan, ihmettelen kyllä, koska ennen olin hirveä sumppihirmu :)
Mutta en minä ole.
Eikös niin..?

Niin.. Ja vielä siitä harrastamisesta. Sain jälkeenpäin kuulla että kortonki lähti paikoiltansa, kunnes hän huomasi sen parin työnnön jälkeen. Että pelkoni vain kasvavat.
En olisi valmis. Sukulaiset eivät olisi valmiita.
Mutta en haluaisi tappaakkaan ikinä lastani. Jos semmoinen joskus sattuisi tulemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu