Taidan olla kirottu ikuiseen yksinäisyyteen

Tuttu fiilis täälläkin

Olen myös kait liian ruma rakkauteen ja liian vaikea ihminen eikä minusta oikein välitä kukaan itsemurhani naurattaisi varmaan monia

Samaistun. Vaikea päivä taas tänään.

Voimia teille kaikille iltaanne!

Ajattele tietoisesti kauniisti ihmisistä. Alat pitää itsestäsi kun yrität parhaasi ja yrität estää tunnetiloja tai ajatuksien menemistä sinne suuntaan jonne ego yrittää ohjata. Auta tuntemattomia vanhuksia bussiin, avaa ovia jne. Itsetunto on hyvä rakentaa vahvalle pohjalle. Alkaa peilikuvakin näyttää erilaisesta ja huomaat myös mielen joskus luovan tarkoituksella asioita joista voi pahoittaa mielensä.

Kokemuksesta sanon vaan, että kauniit ajatukset luovat paremman ympäristön. Me ihmiset peilaamme paljon ja luotamme kaikkiin aisteihimme koskaan kyseenalaistamatta niitä. Ihmiset jotka riitelevät muistavat asiat eri tavalla. Muistommekaan eivät ole aina luotettavia. Mitä rehellisempi on sitä paremmin muistaa. Itselleen ajatuksissa myös muille kommunikoinnissa. Valehtelijat eivät muista seuraavana päivänä enää sekamelskaisesta mielestään mitä ovat kertoneet. Kun pyrit puhumaan rehellisesti ja suurentelematta niin ei ole mitään muisteltavaa. Mind Map on selkeä eikä pyörremyrsky kirjain aamiaismuroja leijailemassa taivaalla muodostaen epäselviä sanoja.

Oikeasti hyvillä teoilla ja oikeanlaisella kiltteydellä alkaa rakastamaan itseään. Muistelen joskus itse miten kauniisti ajattelin kaikista hetkillä jolla en kuvitellut sen olevan mahdollista. Ego pienenee ja mutta vahvenee omanarvontunteen lisääntymisestä. Paradoksi siis. Toki joskus ajattelen sitten rumasti kun en saa omia ajattelutuokioitani mutta ajatus on eri asia kuin sanoa. Sanon kyllä myös tarvittaessa rumemmin analysoiden toisen perinpohjaisesti, mutta vain jos se on välttämätöntä. Kun on argumentaatiokykyä ja asennetta julkisesti todistanut tarkoituksella luoden myös sen puolen esille niin ei tarvitse suuttua edes tietoisesti. Kunnioituksen saa joskus vain pelolla, mutta itse olen usein luonut elämässäni sen pelon iskemällä sitä kiusaajaa oikealle paikalle ravintoketjussa. Ajattelen sen hyväksi teoksi jossain tapauksissa. Nettiväittelyt ei nappaa eikä muutenkaan. Keskusteluista tykkään jos kumpikaan ei yritä voittaa sitä ja voin oppia jotain.

En ole pitkään aikaan piitannut mitä mieltä ihmiset ovat minusta. Siis yrittänyt vaikuttaa tai saada pitämään. Kyllä ne pitävät usein mutta ehkä se on enemmän aitoudesta johtuvaa. Eikä kaikista voi pitää. En pidä itsekään kaikista enkä osaa aina edes sanoa miksi ja ymmärrän hyvin jos joku ei jostain syystä pitäisi minusta. Armollisuus itselleen ja muille.