Kyläkeisarit

Aina niitä rutakon ruhtinaita ja konolanmäen keisareita on kotiseudullakin ruuhkaksi asti ollut.

Kyläkeisarin kruunajaisiksi riittää kuva ja haastattelu paikallislehdessä.
Keisariksi kruunatuilta irtoavat jalat maasta ja nimikylttejä ilmestyy autonkylkiin ja rintapieliin.
Joskus keisariksi kruunautumiseen riittää kun valitaan Kalle kalastuskunnan puheenjohtajaksi.
Siitä se riemu repeää.

Kaikille kyläkeisareille ja ruhtinaille yhteistä on huomion kerjääminen.
Huomio on kyläkeisareille ja ruhtinaille on samaa kuin lehmälle äpärikköön pääseminen.
14349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kun olin pieni penska niin meillä oli Alli niminen lehmä, itäsuomalainen ketkaselkäinen ja lyhyt jalkainen kyyttö.

Seurasin Allia kun Alli ahmi heinänteon jälkeen kasvanutta rehevää apilasäpärikköä silmät pyöreinä ja mätkähti syönnin jälkeen pitkälleen syömisiään märehtimään.

Nyt kun ajattelen, niin siinä pellolla ähkiessään Alli vaikutti aivan siltä kuin olisi saanut Kälviältä Pirkolta ja Pentiltä kiitoskortin.

Aina oli vanhemmilla pelkona, että liiasta äpäreen ahmisesta Alli saa puhallustaudin

Äänestä

Ei Alli ollut hyvä lypsylehmä mutta pyöräytti elinaikanaan kerran vuoteen uuden vasikan.
Vaikka Alli oli lehmälauman vanhin niin ei Allista myöskään laumanjohtajaksi ollut, paremminkin oli johdattelija.

Alli johdatteli laitumen ehtyessä aina itsensä ensimmäisenä kaurapeltoon.

Äänestä
  • Kun seuraan tubettajia niin aina tulee mieleen meidän kyyttö Alli kaurapellossa.

    Äänestä

Nyt tuli asiaa!

Äänestä

Huipputärkeää tietoa.

Äänestä
  • "Huipputärkeää tietoa."

    Tieto ja vertaus ovat kokonaan eri asioita.

    Äänestä

Mutta ne keisarin vaatteet....

Äänestä

Olipa mukava lukea asiaa Tuusniemi keskustelussa, kyllä tarina Allista osui asian ytimeen.

Äänestä

Tuusniemen on päätettävä kannattaako olla köyhä pieni kunta jossa on koko hallinto,organisaatio.Kiire liittyä jos joku enää huolii liitokseen.

Äänestä

Köyhtyy tietty koko ajan kun perskarva repii rahat kunnan matkailulta. Huonosti olette hoitaneet kunniakirja jutun. Tuo eikus huonontaa ja naurattaa toispaikkakuntalaisia.

Äänestä

Kamalaa Tuusniemi on 3 joukossa jossa on eniten työkyvyttömyyseläkettä nauttivia
Miten on mahdollista eikö kukaan ole työssä.

Äänestä

No on ainakin mettaukkeli ja konekikkeli kun on oma iso yritys.

Äänestä

Vaikka maailma märkänee ympärillä niin Kosulan ukkelit vaan humpati pumppaa.

Äänestä

Mites Vieremällä pyyhkii

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aina niitä rutakon ruhtinaita ja konolanmäen keisareita on kotiseudullakin ruuhkaksi asti ollut.

Kyläkeisarin kruunajaisiksi riittää kuva ja haastattelu paikallislehdessä.
Keisariksi kruunatuilta irtoavat jalat maasta ja nimikylttejä ilmestyy autonkylkiin ja rintapieliin.
Joskus keisariksi kruunautumiseen riittää kun valitaan Kalle kalastuskunnan puheenjohtajaksi.
Siitä se riemu repeää.

Kaikille kyläkeisareille ja ruhtinaille yhteistä on huomion kerjääminen.
Huomio on kyläkeisareille ja ruhtinaille on samaa kuin lehmälle äpärikköön pääseminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu