Jämsä ja lasten tulevaisuus

Anonyymi-ap

Lasten tulevaisuutta on koulupäivä, odottelua, muutama tunti bussissa, läksyt ja unta. Joka välissä sitten somea ja kännykkää. Sitten ei tarvitse ihmetellä, miksi lasten kunto heikkenee niin että tulevaisuudessa tarvitaan sote 2 ja sote 3. Kukaan ajatteleva ihminen ei muuta maaseudulle enää.

Nyt mietitään vain taloittaa tänä vuonna. Ajatelkaa talouttaa 10-15 vuoden kuluttua, kun noiden koululaisten pitäisi pystyä maksamaan veroja ja puolustamaan maata.

Ainoa päätös, jolla hyväksyisin yli tunnin koulumatkat, on se, että koululaisille järjestetään päivittäin 2 tuntia kerhotoimintaa eli ensin ohjattua askastelua, käsityötä ja leikkiä ja toinen tunti ohjattua liikuntaa. Pitkämatkaiset ja lyhytmatkaiset samalle viivalle tulavaisuuden suhteen.

Toinen vaihtoehto on, että siirrytään 3 päiväiseen kouluviikkoon ja pitkän matkan omaavat ovat 2 päivää etäkoulussa jossakin sopivassa tilassa lähempänä kotia.

Lasten liikkumattomuudessa on tavaton pommi, jonka joku purkaa. Purkajat eivät ole nykyiset päättäjät vaan tulevat sukupolvet, joilta terveys nyt ryöstetään. Ei ihme, että PISA-tulokset putoavat, kun päättäjät eivät ymmärrä lasten tilannetta. Heillä kovin harvoilla on omia lapsia ja lapsenlapset ovat jo kaupungeissa.

18

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapsilla pitää olla tai kohta on sähköpyörät 10 vuotiailla ja automafia ehdottaa autoja17 vuotiaille se ei vanhempia hirvitä😳

    • Anonyymi

      Mistä tämä muutama tunti bussissa on taas revitty, Länkipohjassa koulumatka bussilla on n. 20min suuntaansa ja Koskenpäällä vähän enemmän.

      Tarkoitushakusta?

      • Anonyymi

        Taas tätä tuubaa köyhät on jutut munkin purijoilla 😅🤣


      • Anonyymi

        Niin, jokainen vanhempi on ihan omalla päätöksellään valinnut asuinpaikkansa. Jos koulumatkat täällä eäEteläisen-Suomen puolella ahdistaa niin paljon, etyä pitää yksityisopetuksen kokoiset kulut isänmaantoivon saattelemiseksi koulutien läpi olla yhteiskunnalta vailla, niin kannatan lämpimästi syrjäkylien tyhjentymistä.

        Suomessa on maailman sivu ollut oppilaita, joilla on pidemmät koulumatkat kun toisilla. Tulee myös olemaan.

        Ja se, missä tänä asia on todellinen ongelma. Ne kylät eivät todellakaan löydy Jämsästä. Siksi koko keskustelu on yksi iso vitsi. Kun on tehty aikanaan päätös, että kolmenkymmenen oppilaan kouluja ei ole mitään mieltä pitää yllä, niin vaikka kuinka asiaa yrittäisi ymmärtää, niin vaikea keksiä, miksi juuri nyt pitäisi vielä jarruttaa niiden törkeän hintaisen ja kokoajan, oppilaiden vähentyessä, kustannuksen maksamista, kun asia on jo keskusteltu ja on kaikkien tiedossa ollut koko ajan.

        Tiedossa on myös se, että vaikka, ehkä tänään jälleen livetäätäisiin jo tehdyistä (järkevistä ja perustelluista) päätöksistä, niin aivan tasan varmasti jo kahden vuoden kuluttua tasan sama fakta Tulee silmille, kun onkohan edes 20 oppilasta kouluissa.

        Silloin se per nenä kohtainen kustannus on jo niin järjetön, että on varmaan jonkinlainen virkavirhe käyttää yhteisiä varoja niin holtittomasti.

        Tässä vaiheesa sitten jo kaikki muut, reilusti yli tuhat oppilasta maksavat tästä päätöksestä hintaa ja kärvistelevät onnettomilla opetusvälineillä ja huonolla oppilastuella maksaen näiden muutaman kymmenen oppilaan, tilastojenkin valossa, kalliista ja huononpilaatuisesta oppimisesta.


    • Anonyymi

      Ymmärrä vaihtaa jo aihetta saman jauhaja

    • Anonyymi

      Haluan nähdä yläkouluikäisen, joka tunnin leikkii ja toisen jumppaa kerhotädin ohjeiden mukaisesti.

      • Anonyymi

        Mikset jumppaa jo apukoululainen


    • Anonyymi

      Ei yläkoulua lakkauttamassa olla kun alakoulua ollaan lakkauttamassa . Ei niiden alakoululaistenkaan tartte odottaa koulubussia, sen aikataulu on sovitettu koulupäivien suhteen.

      • Anonyymi

        Hallin koulu loppuu muutaman vuoden päästä. Se on ihan itsestään selvää. Länkipohjasta Jämsään kulkevalla bussilla kestää todellakin matkassaan tunti, koska se joutuu kiertämään Hallin kautta...

        Pisa-tulokset taas eivät liity mitenkään kännyköihin. Hei haloo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallin koulu loppuu muutaman vuoden päästä. Se on ihan itsestään selvää. Länkipohjasta Jämsään kulkevalla bussilla kestää todellakin matkassaan tunti, koska se joutuu kiertämään Hallin kautta...

        Pisa-tulokset taas eivät liity mitenkään kännyköihin. Hei haloo.

        Nyt oli puhe esim Länkipohjasta Halliin yläkouluun kun alakoulut suljetaan.


    • Anonyymi

      Kuka näitä ketjuja nyt tehtailee, aina vähän erilaisella otsikolla??

      Tuo koko väite "muutama tunti bussissa" päivittäin ei perustu tosiasioihin. Ei lakkautusuhan alla olevissa kouluissa Kaipolassa, Koskenpäässä ja Länkipohjassa edes.

    • Anonyymi

      Pienimuotoista sakinhivutusta välillä.

    • Anonyymi

      Varmaan huvittaa monien lappilaisten koululaisten vanhempia nämä matkaitkut täällä maalikylillä.

      • Anonyymi

        no varmati,jos joku lapissa asuva edes eksyy jämsän suomi24 sivulle


    • Anonyymi

      Lapsiperheet tulevat vähenemään Jämsässä koulujen lakkautuksen seurauksena.

      • Anonyymi

        Maalla asuminen eioo tarkoitettu köyhille.


      • Anonyymi

        Jäihin hukkuminenkin vähenee heti kun helteet alkavat


    • Anonyymi

      Mikä ihmeen odottelu ja istuminen??

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      631
      22497
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      128
      21921
    3. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      118
      11860
    4. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      395
      9867
    5. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      270
      6886
    6. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      25
      5841
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      150
      3069
    8. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      13
      2295
    9. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      68
      1798
    10. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      117
      1641
    Aihe