On se hyvä kun lakkoillaan! Alla suora lainaus:
PPE-köökki työntekijät lakossa to 14.12.
PPE-Köökki OY:n tiedote Oulaisten kaikkien koulujen ateriapalvelut ovat lakossa torstaina ja kohteen työt ovat lakossa, joten kukaan liittoon kuuluva ei saa tehdä lakonalaisia töitä. Valitettavasti emme pysty toimittamaan ruokia torstaille 14.12.2023.
Olemme tästä pahoillamme.
Eija Kangasoja, toimitusjohtaja
---
Lakon vuoksi koululaisille ei ole tarjolla lounasta eikä välipalaa koululla. Pyydämme huomioimaan tämän kotona. Hyvä aamiainen olisi hyvä tarjota lapselle ja nuorelle ennen koulun lähtöä. Eväät voitte tarvittaessa laittaa mukaan. Eväinä voi olla esimerkiksi leipää, jogurttia, hedelmiä, mehua / maitoa ja muuta tarvittavaa, jotta koulupäivän jaksaa.
Lisätietoja oman koulun koulunjohtajalta tai opettajalta.
Ari Sarpola | sivistys- ja kulttuurijohtaja
Oulaisten kaupunki
Lautatarhankatu 7B, 86300 OULAINEN
puhelin: 044 4793 240
PPE Köökki
107
2874
Vastaukset
- Anonyymi
Etkö osaa tehdä eväitä lapsellesi?
- Anonyymi
Minä ainaki osaan! Siitähän tulee hyvä säästö kun lopetetaan koko ruokahomma kouluista ja mennään eväillä?
- Anonyymi
Ennenkin tehtiin kouluun eväät,ja maitopullo repuun..
Hyvin sillä pärjätiin,tuli joa hyviä veromaksajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ainaki osaan! Siitähän tulee hyvä säästö kun lopetetaan koko ruokahomma kouluista ja mennään eväillä?
Persu äänestäneet eivät lakkoile vain kommarit temarit eivät pärjänneet vaaleissa niin tempuilevat naurettavaa .
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Peukku keittiöläisille!! Sen verran voi vanhemmat vaivautua että tekevät eväät "kullan nupuille".Tärkeän asiat lakkoilun taustalla.
- Anonyymi
onneksi kohta tulee uudet lait ja loppuu nää lakkoperseilyt, järjetöntä hommaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onneksi kohta tulee uudet lait ja loppuu nää lakkoperseilyt, järjetöntä hommaa
Ei taida tulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida tulla.
ei onneks oo sun päätettävissä, voit toki kuvitella että se vaikuttaa kun kerrot siitä täällä
- Anonyymi
Mistä ne lakkoilee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei onneks oo sun päätettävissä, voit toki kuvitella että se vaikuttaa kun kerrot siitä täällä
Sinäkö sen päätät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö sen päätät?
tutustu ihan rauhassa mutta älä pety jos eivät kysy sulta ensin mitään: https://tem.fi/tyorauhan-parantaminen-tyomarkkinoilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tutustu ihan rauhassa mutta älä pety jos eivät kysy sulta ensin mitään: https://tem.fi/tyorauhan-parantaminen-tyomarkkinoilla
Etkö osaa vai halua vastata kysymykseeni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tutustu ihan rauhassa mutta älä pety jos eivät kysy sulta ensin mitään: https://tem.fi/tyorauhan-parantaminen-tyomarkkinoilla
Menikö Persulla pupu pöksyyn kun et vastaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menikö Persulla pupu pöksyyn kun et vastaa?
Hienoa jos näin on. Itsekin persu. 👍
🙂👍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onneksi kohta tulee uudet lait ja loppuu nää lakkoperseilyt, järjetöntä hommaa
Juu (sitten tulee sarkasmia), ilman muuta, perseilyähän se, kun omista oikeuksistaan pidetään huolta!!!!!?
On se kumma, pitäiskö uskoa mitä "patruunat sanoo" ja nöyränä vaan puolustamatta oikeuksiaan olla?
Kyllä se kuule nyky demokratiaan kuuluu itseään puolustaa työelämässä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu (sitten tulee sarkasmia), ilman muuta, perseilyähän se, kun omista oikeuksistaan pidetään huolta!!!!!?
On se kumma, pitäiskö uskoa mitä "patruunat sanoo" ja nöyränä vaan puolustamatta oikeuksiaan olla?
Kyllä se kuule nyky demokratiaan kuuluu itseään puolustaa työelämässä!sen oikeuksistaan huolen pitämisen voi tehdä siellä työpaikan sisällä, suomen rampauttaminen saa loppua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sen oikeuksistaan huolen pitämisen voi tehdä siellä työpaikan sisällä, suomen rampauttaminen saa loppua
No huh, huh, taas, näitä älynlahjoja, oletko yksinkertainen (=persu)!!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö sen päätät?
Kommarit ja Demarit asialla toivottavasti kukaan ei enää vaaleissa näitä kouhkaleita äänestä.
- Anonyymi
..ei loimaa rahastolaiset saa mitään tukea.. ja tuskin korvauksiakaan.. maksut menee kyllä
- Anonyymi
Perusopetuslain 628/1998 31 pykälään mukaan oppilaille on tarjottava jokaisena työpäivänä täysipainoinen maksuton ateria. Taas pääsee kaupunki käräjille, jos ei mitään syötävää järjestä.
Saan kyllä omille lapsilleni terveelliset kunnon eväät mukaan, mutta suurella riemulla tuskin niitä syövät, kun tietää jo etukäteen joittenkin antavan lastensa ottaa karkkia, sipsejä, keksejä ja energiajuomaa evääksi...- Anonyymi
Ei ne kakarat siitä rikki mene jos jollain on paremmat eväät.
- Anonyymi
No lakkoilisitko sinäkin jos esim.lapsilisät,asuntotuet ,työttömyyskorvaukset otettais pois?? Tähän se tulee menemään jos ei mitään stoppia tee! Ehkä pitää vaan pitää oppitunti lapsillenne miksi ei kannata syödä sipsejä ym...ja se on kyllä vanhempien velvollisuus!

Lapsilisätkö se hallitus poistaa niin siksi ei saa lapset ruokaa lakon takia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No lakkoilisitko sinäkin jos esim.lapsilisät,asuntotuet ,työttömyyskorvaukset otettais pois?? Tähän se tulee menemään jos ei mitään stoppia tee! Ehkä pitää vaan pitää oppitunti lapsillenne miksi ei kannata syödä sipsejä ym...ja se on kyllä vanhempien velvollisuus!
Kiitos, käyn töissä ja hankin itse elantoni. Mielelläni soisin kaikille tukien varassa eläville hyvän elintason jos siihen olisi varaa. Nyt kuitenkin valtion talous on tullut siihen pisteeseen, ettei kaikkia halukkaita voida enää kotiin elättää. Silloin on pakko toteuttaa leikkauksia. On sitten jokaisen oma valinta tyytyykö muiden maksamaan elintasoon vai alkaako omilla toimillaan parantaa sitä.

Koitappa Persu ihmetellä mistä on valtion velka tullut ja sitä kanssa perään tässä että mistä ne työpaikat kaikille löytyy kun koko ajan tulee työttömiä lisää.!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitappa Persu ihmetellä mistä on valtion velka tullut ja sitä kanssa perään tässä että mistä ne työpaikat kaikille löytyy kun koko ajan tulee työttömiä lisää.!
Sitä tässä voi ihmetellä, miksi aina Oulaisten keittiö on köökistä lakossa? Silläkö työllisyys paranee kun Oulaisissa ei lapsilla ole kouluruokailua?
Oulaisten vihervasemmisto vauhdissa vai miksi näin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä tässä voi ihmetellä, miksi aina Oulaisten keittiö on köökistä lakossa? Silläkö työllisyys paranee kun Oulaisissa ei lapsilla ole kouluruokailua?
Oulaisten vihervasemmisto vauhdissa vai miksi näin?Lapsoset ei kuole nälkään Oulaisissa, mutta muuten olen samaa mieltä siitä, miksei muilla paikkakunnilla osallistuta lakkoon? Ilman muuta olisin lakossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitappa Persu ihmetellä mistä on valtion velka tullut ja sitä kanssa perään tässä että mistä ne työpaikat kaikille löytyy kun koko ajan tulee työttömiä lisää.!
Koitappa sinä keksiä jo jotain muuta kuin tuo ikuinen Persu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitappa Persu ihmetellä mistä on valtion velka tullut ja sitä kanssa perään tässä että mistä ne työpaikat kaikille löytyy kun koko ajan tulee työttömiä lisää.!
Muun muassa sun kotiin elättämisestä!? Makaa vaa sohvalla ja mesoa kun sua ei kukaan palkkaa huippujohtaja pesteihin
- Anonyymi
Ja sitten on hirveä itku kun koneyrittäjät vaatii lain noudattamista niin nyt puolustellaan köökkiläisiä ja kulttuurijohtaja kun jättävät lapset ruokkimatta. Jättäisi kaupungin kerma kissanristiäiset ja puurovaltuustot välistä niin saattaisi olla vara ostaa joltain yksityiseltä lapsille kouluruoka. Viimeksikin eväät oli ala arvoiset. Joillekin lapsille kouluruoka on päivän ainoa kunnon ruoka. Nämä arvostelijat että ettekö osaa tehdä eväitä ei tiedä sitä että kaikki eivät ole edes se puurolusikka suussa syntyneitä. Kaupunginjohtaja, hallituksen puheenjohtaja kuin myös muut kaupungin päättäjät ajaa tämän kylän alas ihan itse ja kohta aletaan syyttämään tästäkin persuja ja ilmastonmuutosta unohtamatta koronaa ja Ukrainan sotaa
- Anonyymi
Miten sinä olet osannut lapsen tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä olet osannut lapsen tehdä?
Luojan kiitos jälkeläiseni ovat jo koulunsa käyneet
- Anonyymi
Asiakommentti 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiakommentti 👍
Paras kommentti 👍
- Anonyymi
Kaupunki ei kyllä voi osallistua lakon piirissä olevien töitten tekemiseen,esim.ruaan hankkimiseen/laittoon! Selittäkää lapsillenne mikä on syy lakkoihin. Ei vaan se että ne ei viitsi tulla töihin! Lukekaa jos ette tiedä edes vanhemmat!

Kerrohan toki minkä vuoksi ei voi. Eihän kaupunki lakkoile vaan köökin työntekijät. Ei muuta kuin yksityispuolelta ruoka jos ei muuta onnistu. Kyllä sinnekki se raha kelpaa
- Anonyymi
" vara ostaa joltain yksityiseltä lapsille kouluruoka." !?
Olipahan ni-in persumainen ja persun kirjoitus, kuin ikään olla voi ts. ei päätä eikä häntää!!
Kannattaa ns. oikolukea se tekstinsä, ennen kuin painaa "lähetä" nappia, kun voi olla, ettei tekstissä ole logiikkaa, eikä muutakaan!? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luojan kiitos jälkeläiseni ovat jo koulunsa käyneet
Tarkoitat, että muuten olisivat yhden päivän ajalta kuolleet nälkään!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" vara ostaa joltain yksityiseltä lapsille kouluruoka." !?
Olipahan ni-in persumainen ja persun kirjoitus, kuin ikään olla voi ts. ei päätä eikä häntää!!
Kannattaa ns. oikolukea se tekstinsä, ennen kuin painaa "lähetä" nappia, kun voi olla, ettei tekstissä ole logiikkaa, eikä muutakaan!?Täältä se persu kortti nykästiinkin esiin..... Nythän on hyvä esimerkki kun kaupunki ostaa joulupuuron valtuutetuille ja virkamiehille yrittäjältä mutta sitäkö ei voi ostaa koululaisille.? Kuulostaapa erikoiselta
Toki eihän tuolla järjen juoksulla ole ennenkään loistettu kepulla ja vihervassareiden piireissä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunki ei kyllä voi osallistua lakon piirissä olevien töitten tekemiseen,esim.ruaan hankkimiseen/laittoon! Selittäkää lapsillenne mikä on syy lakkoihin. Ei vaan se että ne ei viitsi tulla töihin! Lukekaa jos ette tiedä edes vanhemmat!
Eli lapsille selittää, että kaupunki ei viitsi huolehtia lapsille ruokaa? No miksi ovat lakossa, miten se liittyy Oulaisten köökin toimintaan, mutta ei muiden kaupunkien?
Vai onko Kepu onnistunut tämänkin asian huolehtiin näin mallikkaasti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli lapsille selittää, että kaupunki ei viitsi huolehtia lapsille ruokaa? No miksi ovat lakossa, miten se liittyy Oulaisten köökin toimintaan, mutta ei muiden kaupunkien?
Vai onko Kepu onnistunut tämänkin asian huolehtiin näin mallikkaasti?Oisko sulla parempi mieli jos koko suomi olisi lakossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko sulla parempi mieli jos koko suomi olisi lakossa?
No miksi oot lakossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täältä se persu kortti nykästiinkin esiin..... Nythän on hyvä esimerkki kun kaupunki ostaa joulupuuron valtuutetuille ja virkamiehille yrittäjältä mutta sitäkö ei voi ostaa koululaisille.? Kuulostaapa erikoiselta
Toki eihän tuolla järjen juoksulla ole ennenkään loistettu kepulla ja vihervassareiden piireissäValtuutettuja ja niitä virkamiehiä, jotka sitä puuroa syövät, on "hieman pienempi"määrä, kuin muutama sata koululaista, eikö totta!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtuutettuja ja niitä virkamiehiä, jotka sitä puuroa syövät, on "hieman pienempi"määrä, kuin muutama sata koululaista, eikö totta!?
Ei kaupunki ole osallinen tähä vaan SAK Isokenkäset tarvitsevat palkan korotukset, jäsenet maksavat aivan turhasta heille törsäävät kapakoissa teidän rahanne kun hävisivät vaalit sitä kiukuttelevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi oot lakossa?
Etkö osaa vastata kysymykseeni?
- Anonyymi
Saako sielä koululla eväät jääkaappiin onko tätä mietitty?
- Anonyymi
Ei niitä yhden päivän takia tarvi mihinkään jääkaappiin laittaa, vaan suuhun.
- Anonyymi
Voi herra varjele tätä nykypolven ajatuksia!!!Vai jääkaappikin pitäis evälle laittaa! Kait te sitä vaatisitta sit jos sotakin syttyis??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä yhden päivän takia tarvi mihinkään jääkaappiin laittaa, vaan suuhun.
Ei niitä eväitä heti aamusta syödä. Voi laittaa vaikka ikkunapokien väliin niin pysyy hyvänä.
On siellä varmasti mikrot että saa sitten lämmitettyä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä eväitä heti aamusta syödä. Voi laittaa vaikka ikkunapokien väliin niin pysyy hyvänä.
On siellä varmasti mikrot että saa sitten lämmitettyä?Mikä eväs pilaantuu muutamassa tunnissa?
- Anonyymi
Kenttä lounas pihalla soppatykistä, kaupunkiko sen touhusi?
- Anonyymi
Ei ole kaupunki sitä järjestänyt. Se on ihan muiden aikaansaannosta
- Anonyymi
Missä tällaisesta on tiedotettu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kaupunki sitä järjestänyt. Se on ihan muiden aikaansaannosta
Miksi ei kaupunki järjestänyt? Kyllä siellä passaa puuroa vetää naamaan tänä iltana valtuutettujen nii saa koululaiset syödä ulkona hernekeittoa ja itse kaupunki ei halua osallistua asiaan mitenkään?
- Anonyymi
Voihan sitä käydä vaikka retkellä esim.paistaan makkaraa tai vaikka pitsalla.
- Anonyymi
Kuka sen pitsan maksaa, edelleen monelle lapselle tuo kouluruoka on ainut lämmin ateria koko päivänä?
Kaupunki täynnä johtajia eikä kukaan saanut touhuttua kouluruokailua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sen pitsan maksaa, edelleen monelle lapselle tuo kouluruoka on ainut lämmin ateria koko päivänä?
Kaupunki täynnä johtajia eikä kukaan saanut touhuttua kouluruokailua?Meneekö sulla kaljaan ja tupakkaan lapsen ruokarahat?
- Anonyymi
Eikös päivä koteihinkin tule ruoka myös köökiltä. Jääkö myös alle kouluikäiset ilman ruokaa
- Anonyymi
Koululaisten ruuat tulee Juho Oksalta. Rantsusta päiväkotiin.
- Anonyymi
On nyt nykyvanhemmilla kauhea ongelma tehdä eväät yhdeksi päiväksi? Olisittepa näkemässä, mikä määrä tulee päivittäin hävikkiä ruuasta, kun se ei kelpaa, maistu tai on muuten oudon näköistä. Lusikallinen menee joillakin tätä lämmintä ruokaa, mitä nyt ei yhtenä päivänä saa. Missähän vika? Varmaanki siellä kotona pizza-hampurilaisatetioilla kasvatetuilla lapsilla.
- Anonyymi
Ei eväät ole ongelma, vaan tuo lakko sekä miten kaupunki asian hoitaa. Siinäpä säästö puurovaltuustoon, lopetetaan kouluruokailu? Ai nii siinä tais olla joku laki, mutta eihän se koske Oulaisten kaupunkia. Valtuusto vois kans ottaa eväät mukaan niin säästää? Mutta osaako ne tehdä niitä....

Kannatatetaan. Omat puurot mukaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatatetaan. Omat puurot mukaan
Näin on. Seurataan tästä sitten monellako on omat puurot mukana vai oisko jollain jopa puurot ja vellit sekaisin: https://www.youtube.com/watch?v=oyarWGw3Sh0
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Seurataan tästä sitten monellako on omat puurot mukana vai oisko jollain jopa puurot ja vellit sekaisin: https://www.youtube.com/watch?v=oyarWGw3Sh0
Välikahvit viinerillä että jaksaa taas 45min päästä🤣
Menipä aivan höpsis koko touhu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei eväät ole ongelma, vaan tuo lakko sekä miten kaupunki asian hoitaa. Siinäpä säästö puurovaltuustoon, lopetetaan kouluruokailu? Ai nii siinä tais olla joku laki, mutta eihän se koske Oulaisten kaupunkia. Valtuusto vois kans ottaa eväät mukaan niin säästää? Mutta osaako ne tehdä niitä....
Tässähän lakkoillaan hallituksen suunnitelluista toimenpiteistä,ei kouluruuan laitosta!Antakaa nyt ne hampurilaiset lapselle mukaan mitä tarjoatte kotona.
- Anonyymi
"joten kukaan liittoon kuuluva ei saa tehdä lakonalaisia töitä. "
Kukaan ei voi määrätä osallistumaan lakkoon, oli liiton jäsen tai ei !- Anonyymi
Liity ytk:hon, mikäli sulle on ok työelämän/sopimusten heikennykset ja haluat vain ansiopäivärahaa tarvittaessa. Lakkoilu on nimittäin oikeus, eikä kaltaistesi vinkumisen aihe. Rikkuri taidat olla.
- Anonyymi
Milloin maataloustuilla elävistä Kepulaisista on sosialisteja tullut?
Antakaahan nyt demokraattisesti valitun hallituksen tehdä omanlaista politiikkaa. Niinhän se teki edellinenkin hallitus. Jakoi rahaa, kun lainaa kannatti ottaa ja rahaa oli. Ne vain jäi nuo maksuautomaatit päälle.- Anonyymi
No mitenkäs tämä Äärioikeisto koalitio tekee velkaa vielä enemmän kuin edellinen hallitus ja myy vielä valtion omaisuutta monella miljardilla.!
- Anonyymi
https://www.pyhajokiseutu.fi/lapset-saivat-lampiman-kouluruoan-lakosta-huolimat/6127381
Talkoilla hernekeittoa keskustan oppilaille, kaupunki kustansi ainekset.- Anonyymi
Perussuomalaisten Janne yks muutamasta mitkä Oulaisissa vielä osaa ja saa jotain aikaan, positiivisessa mielessä.
- Anonyymi
Kyllä kaupunki munas itsensä kun osti ruoat yksityiseltä lakon aikana kouluille ja persujen pisteet alas tällä hommalla!Eli keittiön työntekijät ei ole mitään heidän mielestään kun tehdään tälläinen munaus lakon aikana!Ei yhtä päivää saa vanhemmat kakaroilleen ruokaa itse tehtyä!!!
- Anonyymi
Ja olihan siellä kokoomusväkeäkin.Jos olis miesvaltasella aloilla lakot,niin ei mitään asiaa olis ollut tulla tekemään toisten töitä.Tässä nähdään naisten palkkakehitys tulevaisuudessa,ukot etunenässä ala-arvoistanassa heidän työtään Kait jätettiin astiat keittiölle että työntekijät voivat pestä ne.Opettajathan ei liikuta niveliään kun ei heidän työtä
- Anonyymi
Kyllä sinä nyt munasit ittes!
Olkaa lakossa viikonloppusin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja olihan siellä kokoomusväkeäkin.Jos olis miesvaltasella aloilla lakot,niin ei mitään asiaa olis ollut tulla tekemään toisten töitä.Tässä nähdään naisten palkkakehitys tulevaisuudessa,ukot etunenässä ala-arvoistanassa heidän työtään Kait jätettiin astiat keittiölle että työntekijät voivat pestä ne.Opettajathan ei liikuta niveliään kun ei heidän työtä
Opettajathan tekevät paljon töitä, myös kotona ja näinä päivinä enemmän, kun on erityistä tukea tarvitsevia luokissa tosi paljon, että ei kannata naputtaa tietämättömän turpaansa!
- Anonyymi
Mitäpä olet ite tehnyt koskaan pyyteettömästi? Vaikutat näiltä hyväosaisilta jotka on saaneet pennusta asti olla palkkatöisä ja vielä ollaan kokoajan itelle vailla kaikki, heti ,MULLE!
On niin vaikiiaa, yhyy
- Anonyymi
Kannattaisko pohtia oman "köökin perustamista" jonkun jo olevan toimintayksikön pohjalta , jossa valmistettaisiin yksiköihin murkinat jaettavaksi kohteisiin kuten jo nyt pienimuotoisesti tapahtuukin. Kokonaisuuden kannalta toisi hinnallista etua isommat hankintaerät, keskitetty valmistus ja kuljetus joista voi kilpailuttaa osioita jotta olisi resursseja eri tilanteiden kannalta. Olisi paikkakunnalla toimintaa, antaisi työtä ja raaka-aineiden valmistus lisääntyisi täällä "maalla"... Saa kommentoida.
- Anonyymi
Ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei.
..perustelut ... vai onko tyypillinen "kun minä en esitä niin ei.. vai kun meidän puolue ei.. niin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..perustelut ... vai onko tyypillinen "kun minä en esitä niin ei.. vai kun meidän puolue ei.. niin..
Ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei.
..eli tyypillinen mitään kehittävää "ei" osaavan vastaus.. ilmankos asiat on viturallaan..kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..eli tyypillinen mitään kehittävää "ei" osaavan vastaus.. ilmankos asiat on viturallaan..kyllä
Piruako kyselet jos et kerran halua vastauksia.
- Anonyymi
Taitaa olla sulla realiteetit hukassa? Siitä vaan perustamaan kouluruokayksikköä. Hanki viranomaisten, mm. terveystarkastajan luvat, hygieniapassit, terveystodistukset tekijöille. Hanki raaka-ainee sun muut ja vastaa mahdollisista ruokamyrkytyksistä yms. Tee omavalvontaa viranomaisten määräysten mukaan. Odotan innolla. Tekisitkö saman suomalaisille ruokajonossa oleville, köyhille, nälkäisille? Tuskin, kun ne omat ipanat on päivän nälissään ilman sun eväitä ja huutavat "hei, me kuollaan kaikki".

Sulla hyvin hallussa mitä tarvitaan, ei siis liene mitenkään ylivoimainen este kunnallisella tasolla jos toimeen ryhdyttäis. Kohta tulee eväät kylmänä oulusta ja käyttäjät itse lämmittää luonaan... niin ja varmaan viikoksi kerrallaan. Kannattais funeerata..vai ?

Miten niin Oulusta? Eihän Köökki ole Pohteeseen sidoksissa, vaan inhouse-yhtiö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin Oulusta? Eihän Köökki ole Pohteeseen sidoksissa, vaan inhouse-yhtiö.
Ootpa aika pihalla
- Anonyymi
Persut mielisteli viimeisen päälle näyttävästi, eikä edes peitelleet moista!
Pyyteettömyyshän oli tuosta toiminnasta, valovuosien päässä! - Anonyymi
Meidän äiti tekee teidänkin äitien ruuat !
- Anonyymi
Turha siinä on persuja haukkua. Kiitokset kuuluvat vaan Moilaselle ja Pajalalle he tämän ovat panneet alulle että kaikki rahat valuisivat toiselle paikkakunnalle. Takaisin samaan malliin niin kuin ennen mitään köökkiä,pohdetta yms.Maalaisjärki käteen.
- Anonyymi
Persut on pihalla pahasti Valtion ja kuntien asioista tuo populistisakki on täysiä siipiveikkoja jotka ei älyä hevonpaskaa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on pihalla pahasti Valtion ja kuntien asioista tuo populistisakki on täysiä siipiveikkoja jotka ei älyä hevonpaskaa .
Keskity sinä vain siihen paskaan ja jätä persut rauhaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskity sinä vain siihen paskaan ja jätä persut rauhaan.
Kyllä nytkin Kokoomus kiittelee kun saatiin nämä kokemattomat persut hallituksen aisankannattajaksi,jotta Kokoomus pääsee saneleen suunnan ja muut vikisee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nytkin Kokoomus kiittelee kun saatiin nämä kokemattomat persut hallituksen aisankannattajaksi,jotta Kokoomus pääsee saneleen suunnan ja muut vikisee.
Niinhän me tämä suunniteltiin😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nytkin Kokoomus kiittelee kun saatiin nämä kokemattomat persut hallituksen aisankannattajaksi,jotta Kokoomus pääsee saneleen suunnan ja muut vikisee.
Persut hoitaa kyllä hyvin asiansa(ainakin jotkut) asiansa/päämääränsä paikallispolitiikassa mutta tämä lakon alasampuminen oli todella ylilyönti! Ja kokoomus ym. avustajat!!Jos mainetta haluaa,niin osallistuminen siinä paikallispolitiikassa +.Ei siellä istumisessa ja tuppisuuna??
- Anonyymi
Mites meni kaupunki ja nämä voiton merkkejä mainostavat soppatykkiläiset?
Rikkuri eli lakon rikkoja on henkilö, joka tekee lakonalaista työtä tai ei noudata liiton päätöksiä työtaistelutoimenpiteistä.
Rikkuri toimii työtovereitaan vastaan työnantajan eduksi.- Anonyymi
Pitäisi ymmärtää mikä ero on työtaistelulla ja poliittisella lakolla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi ymmärtää mikä ero on työtaistelulla ja poliittisella lakolla...
Taustalla on hallituksen suunnitelmat heikentää työntekijöiden pärjäämistä, erottamista,päivärahojen pienentäminen,asumistuet ym.Nämäkö ei vaikuta esim.keittiötuöntekijöihin.Ne vaikuttaa kaikkiin ja myös kuntien menoihin kun köyhyys lisääntyy
- Anonyymi
Pyyteettömyyshän oli tuosta toiminnasta, valovuosien päässä!
- Anonyymi
Lakko oikeus on, ja sen ymmärrän.
Näitä soppatykki jakajia en ymmärrä lainkaan.
Miettikää miten munasitte itsenne.
Lisäksi taisi hygienia asiat olla hoitamatta.
Kaupunki maksoi kulut kaiken lisäksi ja kaupunginjohtaja kiittelee.
Onko kokemattomuus vai mikä ???
Jos auraajat menisi lakkoon, kaupunki ostaisi polttoainetta ja kuka milloinkin auraisi "talkoilla" katuja, ymmärrättekö tästä esimerkistä mitä olette menneet tekemään.- Anonyymi
Samaa mieltä! Jos esim.opettajat ym. ns parempaa palkkatyöläistä olisi lakossa,ei sinne varaopettajia otettaisi lapsia katsoon.Ei taitas K.J eikä K.R,S.O olla tuuraamassa ??Ei tulis juttua/hymyilyä paikallislehtiin ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä! Jos esim.opettajat ym. ns parempaa palkkatyöläistä olisi lakossa,ei sinne varaopettajia otettaisi lapsia katsoon.Ei taitas K.J eikä K.R,S.O olla tuuraamassa ??Ei tulis juttua/hymyilyä paikallislehtiin ym.
jokainen lakkolainen tässä maailmantilanteessa on putinin kätyri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jokainen lakkolainen tässä maailmantilanteessa on putinin kätyri
👍saa ajantasaisen kommunistirekisterin kun listaa lakkoilijat ja puhuvat myös että ihan yleinen "hiiskumaton" tapa että työnantaja pitää ylhäällä tämän porukan nimet vaikka ei missään virallisesti näin saisikaan tehdä mutta siitä listasta on hyvä katsoa jos työntekijä kuvittelee etenevänsä työurallaan tai muuta vastaavaa työpaikalla
- Anonyymi
Vastaväitteitä ja mustamaalausta on nähty myös paljon. Onkin hyvä muistaa, että meillä on täysi oikeus ilmaista mieltämme näitä hallituksen toimia kohtaan. Aikataulu on hallituksen sanelema, sillä mikäli haluamme vaikuttaa asioihin, ne on tehtävä ennen, kun asioista päätetään. Lakko ei ole kiusantekoa eikä ilkeyttä. Se on ainoa keinomme vaikuttaa hallitukseen, joka ei meitä halua muuten kuulla.
Oikeus olla eri mieltä ja näyttää se, on osa demokratiaa, kuten on myös oikeus poliittiseen mielenilmaisuun. Meillä on perusteet ja painava syy toimiimme. Me emme halua eriarvoisuuden kasvua, lisää köyhyyttä, pahoinvoivia lapsia ja nuoria. Niitä hallituksen leikkauslista tuo kuitenkin tullessaan.- Anonyymi
se hallitus on muodostunu porukasta joka on demokratian mukaisilla vaaleilla sinne valittu kansan puolesta asioita hoitamaan
tuntuu että häviävällä osapuolella märinä jatkuu sitten lakkojen muodossa kun heidän järjettömiä päätöksiä ei halutakaan enää toteuttaa - Anonyymi
Mitähän leikkaamatta jättäminen sitten toisi? Lisää valtionvelkaa niin ettei ole enää varaa huolehtia kenestäkään. Sitten vasta lapset, vanhat ja sairaat kärsivätkin.
Nyt leikkaukset heikentävät pääosin niiden asemaa, joista on vaan kivempi jäädä kotiin muiden elätettäväksi kuin tehdä itse jotain leipänsä eteen. Mieluummin leikataan niiltä nyt kuin oikeasti heikko-osaisilta tulevaisuudessa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän leikkaamatta jättäminen sitten toisi? Lisää valtionvelkaa niin ettei ole enää varaa huolehtia kenestäkään. Sitten vasta lapset, vanhat ja sairaat kärsivätkin.
Nyt leikkaukset heikentävät pääosin niiden asemaa, joista on vaan kivempi jäädä kotiin muiden elätettäväksi kuin tehdä itse jotain leipänsä eteen. Mieluummin leikataan niiltä nyt kuin oikeasti heikko-osaisilta tulevaisuudessa!Tosiasia on kumminkin että tämä Äärioikeisto hallitus on valheella saanut kannatuksensa .Perustelu ei vaaleilla äänestetty hallitusohjelmasta ja kun toitotettiin Valtion velasta nyt kumminkin Valtion velkaa tehdään enempi kuin milloinkaan eikä tätä laivaa käännetä sillä että huonompiosaisia kuritetaan ja verotusta kevennetään toisesta päästä ja vielä tämä Ääliöhallituksen suunnitelmat Turun pikarata hankkeesta miljardeineen on hölmöläisten hommaa kun täälläkin tiestön korjausvelka on valtavasti.!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003895609- 192349
- 1982191
- 1121564
- 871507
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu601043- 741042
IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka21009Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.131940Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59816