Jeesuksen paluuta on odotettu jo ainakin 2000 vuotta. Syvennytäänpä tähän asiaan oikein hartaalla tutkistelulla. Mistä hän tulee ? Miten hän tulee ? Onko hänellä suuri sotajoukko mukanaan ? Miten hän pystyy taikomaan olemattomat ihmiset haudoista ?. Raamatussa ei kerrota Jeesusken osanneen lentää elinaikanaan, eikä pois lähtiessäkään, vaan pilvi vei hänet yläilmoihin. Jos Jeesus oli lihaa ja verta kuolemansa jälkeen, niin ei hän voisi kulkea seinien läpi. Suoraan sanottuna me aikuisetkin tarvitsemme joulupukkia eli Jeesus taru olentoa.
Lestadiolainen oppi julistaa monen muun uskonnon tavoin sitä, kuinka Jeesus tulee takaisin ja vie palatessaan omansa jonnekkin taivaaseen, jonka olinpaikkaa ei tiedetä.
Maailmalla on ikää paljon enemmän kuin 6000 vuotta, jonka raamatun historia vain tuntee. Suomen kamarallakin on todistettavasti elelty jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Jääkausikin on vanhempi kuin raamatun tuntema historia. Jo esihistorialliset ihmiset miettivät sitä, mitä elämä oikein on ja mistä se on saanut alkunsa. Kun muuta parempaa selitystä ei ole keksitty eikä löydetty, niin on pitänyt kehitellä tällainen Jumala uskonto, jollaista palvontaa löytyy kaikkien kansojen keskuudesta.
Kristinusko on verrattain nuori, johon me nyt pitäydymme ja pidämme sitä ainoana oikeana. Kun tiedetään maailmassa olleen ihmisiä jo miljoonia vuosia, niin nytkö vasta hiljatttain parituhatta vuotta sitten tarvitsi maailman synnit sovittaa.
Nyt jos koskaan Jeesuksen pitäisi tulla takaisin ja laskeutua mieluiten Palestiinan maaperälle pelastamaan siellä kärsivät ihmiset. Täytyyhän Jeesuksella olla jotain kättä pitempää tai atomiase, jos aikoo tuhota koko maapallon. Kyllä Jeesukselle olisi tehtävää täällä joka kolkassa, mutta lapsenmielisesti kuvittelemme vaan Jeesuksen tulevan sitten joskus, kun sen aika on. Se aika on nyt, eikä joskus hamassa tulevaisuudessa. Eikös tätä tappamista ja hävitystä ole näitten vuosituhansien aikana nähty jo enemmän kuin kylliksi, joten mikä maksaa, ettei Jeesus vaan tule.
Joulukin taas tulee ja Jeesuksen syntymää muistellaan ja pääsiäisenä vastaavasti kuolemaa ja ylösnousemusta. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, siis mitään ihmettä, jota odotellaan ja odotellaan, aikaa kuluu ja seurapenkeissä toistellaan samoja odotuksia, kehoitellaan uskomaan itse synnit anteeksi, että päästään heti kuoleman jälkeen tapaamaan enstisiä tuttuja ja omaisia. Voi millaista lapsellista uskoa. Miten sinne taivaaseen muka mennään, kun ruumis mätänee maassa. Sielu sinne menee. Eikä mene ! Mielikuvitusta se vaan on . Maasta olet sinä tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman, Jeesus Kristus sinun vapahtajasi on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista. Tämän olemme jokainen kuulleet monet kerrat. Ristiin ja pahasti menee kyllä tämäkin toivotus.
Vain ensimäinen ihminen on tullut maasta ja kaikki muut äitien kohdusta. Kattokaas kun ensimäisellä ihmisellä ei ollut äitiä niin on uskottavaa, jotta maasta se jollain ihmeen konstilla tuli, mutta kaikki tulevat kyllä jälleen maaksi. Entäs se herättäminen viimeisenä päivänä. Ei ole ketään heräteltäviä, koska jo sanana tuo herättäminen on virheellinen, koska kuollut ei ole unessa, vaan hävinnyt totaalisesti olemattomiin mitä pidempi aika on kulunut. Päivämies lehden kuolinilmoituksissa lukee; pääsi taivaan kotiin tai enkelit noutivat taivaan kotiin. Tietysti tämänkaltaiset kirjoitukset on käsitettävä siten, että ne lohduttaa . Kun kerran vasta viimeisenä päivänä kaikki taiotaan esiin, niin eikait ne vielä voi olla siellä taivaasssa vai kaukaisella galaksilla.
Niin ja entäs sitten se viimeinen tuomio. Missähän sellaisen pystyisi pitämään, jonne miljardit ihmiset sopisivat kuuloetäisyyden päähän. Jonkunhan se täytyy sitä väkimäärää ohjailla ja heitellä helvettiin. Kuka ikänään näitä' asioita pohtii, tulee siihen tulokseen, että on äly vapaata uskoa. Joo, tiedetään, ei saa järjellä pohtia, vaikka järki on meissä se tärkein arvo, jolla tässä elämässä pärjää. Joku järki selitys täytyy olla näissäkin raamatun opeissa ja ennustuksissa, mutta kun ne pitäisi vaan heittää uskomisen asteelle, niinkuin joulupukki.
Jokohan olisi Jeesuksen aika tulla takaisin ?
28
309
Vastaukset
- Anonyymi
Jeesus ei selviäisi päivääkään hengissä. Ennen puolta päivää joku pakolainen olisi jo puukottanut sen kadulla ja hurraava väkijoukko kuskaisi ruumista avolavalla ympäri toria.
- Anonyymi
Kyllä vaan, ei selviäisi, ellei hänellä itsellään ole salaista asetta. Jeesus tapatti vapaaehtoisesti itsensä ja samoin tapattivat kaikki hänen opetuslapsensa, kun uskoivat tällä tavalla kristinuskon sanoman kulkevan voitosta voittoon. Onhan se kyllä kulkenutkin, mutta ei siitä kaiken kattavaa maailmanuskontoa ole silti tullut. Aika ovelasti muuten raamatun kirjoittajat tehneet sanoessaan, että evankeljumin pitää saarnattaman kaikkialla ja vasta sitten tulee loppu. Mitähän tuo lause oikein pitää sisällään. Pitääkö esim. Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa päästä saarnaamaan ja saada edes osa heitä kääntymään, ennenkuin voidaan ajatella, että evankeljumi on tavoittanut esim. Kiinan ja Pohjois-Korean johtajat Xi Jinping ja Kim Jong-Un
- Anonyymi
Jeesus ei selviäisi päivääkään hengissä. Ennen puolta päivää joku pakolainen olisi jo puukottanut sen kadulla ja hurraava väkijoukko kuskaisi ruumista avolavalla ympäri toria.
Muslimi - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18158511Q
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Jeesus ei kertonut, että Hän on jo käynyt aikoja sitten.
1.Kor.10:
3 Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa [2. Moos. 16:14,15; 5. Moos. 8:3]
4 ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. [2. Moos. 17:6; 4. Moos. 20:10,11]- Anonyymi
Mormoni uskonto kertoo Jeesuksen käyneen Amerikassa tuomassa kultaisilla levyillä hengellistä sanomaa. Kyllä minua huvittaa tuo, miten kaikenlaisia uskontoja on syntynyt juurikin amerikan yhdysvalloissa. Ei tämä yli 2000 vuotta sitten syntynyt ristinusko ole sen kummempaa, kuin vaikkapa Intian tai Kiinan uskonnot. Ihmiset ne ovat keksineet jokainen omalle ryhmälleen omanlaisensa uskonnon ja niin teki Herra Lars Levi Laestadiuskin omanlaisensa uskonnon, jota tämä kansa pitää ainoana aitona .
Suomalaiset rukoilivat sotiemme aikoina 1939 - 1944 pelastusta selvitä Neuvostoliiton kynsistä ja niinhän se selvisikin, mutta millä tavalla sen Jumalan sormi oli siinä mukana? Ei mitenkään, vaan kyllä ansio kuuluu omalle sitkeydelle ja peräänantamattomuudelle lisättynä hyvällä tuurilla. Nyt voi siis rukoilla Ukrainan puolesta, koska se antaa juuri tätä samaa tahdonvoimaa ja peräänantamattomuutta, jolla suomikin selvisi itsenäiseksi. Nyt kun äskettäin juhlittiin taas suomen itsenäisyyspäivää, niin kyllä juhlapuheissa korostetusti tuli esiin sotilaidemme kova halu puolustaa ja taistella, mikä auttoi selviytymään kunnialla itsenäisyyttä silmällä pitäen. Jumalan merkitys taas jäi nopen osalle eli ei hänen osuus ollut niin ratkaisevaa.
- Anonyymi
> Jokohan olisi Jeesuksen aika tulla takaisin ?
"Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."
Matt. 24:14
Tuo ei ole vielä tapahtunut ja se myös pyritään estämään, todennäköisesti juuri siksi, ettei loppu tulisi.- Anonyymi
Niin. Pitäisi saada esim. Kiinan valtava väestö käännytetyksi kristinuskoon ja moni muu väestörikas valtio. Ei tule toteutumaan ikinä, siitä olen ihan saletti. Siksipä maailmanloppu ei voikaan tulla koskaan.
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Pitäisi saada esim. Kiinan valtava väestö käännytetyksi kristinuskoon ja moni muu väestörikas valtio. Ei tule toteutumaan ikinä, siitä olen ihan saletti. Siksipä maailmanloppu ei voikaan tulla koskaan.
Ei se kääntymistä tarkoita, kun tieto asiasta ja siksi ennen Jeesuksen tuloa on ensin tempaus;
1. Tess. 4:17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
Sen jälkeen on vielä 1000vuotinen valatakaan, jossa Pyhät ovat opissa, sitten vasta Jeesus tulee omiensa kanssa Jumalan Valtakuntaan, eli Uuteen Jerusalemiin.
Josta Ilm 21;1-6.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Pitäisi saada esim. Kiinan valtava väestö käännytetyksi kristinuskoon ja moni muu väestörikas valtio. Ei tule toteutumaan ikinä, siitä olen ihan saletti. Siksipä maailmanloppu ei voikaan tulla koskaan.
Niin. Pitäisi saada esim. Kiinan valtava väestö käännytetyksi kristinuskoon..
Siis RAKKAUTEEN !
- Anonyymi
Maailman loppu tulee huhtikuun 15 päivä
- Anonyymi
Nyt kerkee vielä istuttaa omenapuun perustaa perheen ja rakentaa talon ostaa auton ja käydä afrikassa ja seuroissa synnit anteeksi ennenku jeesus tulee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kerkee vielä istuttaa omenapuun perustaa perheen ja rakentaa talon ostaa auton ja käydä afrikassa ja seuroissa synnit anteeksi ennenku jeesus tulee
Siionin laulun sanoin onneni on olla herraa lähellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siionin laulun sanoin onneni on olla herraa lähellä
Vai virsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai virsi
Ei ainakaan Siionin uikutus, tekijä on Pekka Simojoki ja hän ei taatusti ole vl.
- Anonyymi
Eiköhän sen maailmanlopun tee ihmiset, siis nämä ydinase valtiot, joista joku lähettää ensimmäisenä ohjuksen toista kohti ja muut tietysti vastaavat. Se ei kuitenkaan liene ihan kokonaan maailmanloppua, vaan kyllä jonnekkin syrjäisille paikoille jää ihmisiä henkiin aloittaakseen tuhkasta taas kaiken alusta. Katsoin tässä eilen dokumentin Mariupolin tuhosta ja kyllä mielessä siinsi koko ajan, et miksi ei Jumala tule pelastamaan, vaikka kirkoissa ja rauhanyhdistyksissä alati rukoillaan maailmarauhan ja etenkin Ukrainan sekä Palestiinan siviiliväestön puolesta. Kyllä nämä rukoukset ovat jääneet kuulematta yläkerran isännältä, mutta rukoukset ovatkin vaan sellaista itsesuggestiota, joilla rauhoitetaan omaa ja kuulijoitten mielialoja.
- Anonyymi
Mvlehdessä oli et venäjä suomi sota käydään 2025 eintein sano et neljäs nuijilla
- Anonyymi
Ite veikaan et ihminen kehitty apinasta hampaitten vuoksi
- Anonyymi
Yks vaihtoehto et ihminen kehitty käärmeestä et se sai kädet ja jalat käärmeeltä kun lankes syntii ja käärmeen kielen et ihmisel oki aluks kakshaarsnennkieli mut nyt se on käärmeellä ja sai hampaat siltä et vois syyä omenia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yks vaihtoehto et ihminen kehitty käärmeestä et se sai kädet ja jalat käärmeeltä kun lankes syntii ja käärmeen kielen et ihmisel oki aluks kakshaarsnennkieli mut nyt se on käärmeellä ja sai hampaat siltä et vois syyä omenia
Et nyt käärme luikertelee et ihminen ei vois luikerella vastuusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et nyt käärme luikertelee et ihminen ei vois luikerella vastuusta
ja käärme tuomitsee kuolemaan ne jotka ei usko jeesukseen koska se ei tykkää jeesuksen vastustajista koska on kateellen et ne tekis parannuksen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yks vaihtoehto et ihminen kehitty käärmeestä et se sai kädet ja jalat käärmeeltä kun lankes syntii ja käärmeen kielen et ihmisel oki aluks kakshaarsnennkieli mut nyt se on käärmeellä ja sai hampaat siltä et vois syyä omenia
Vl ei kokenut evoluutiota, vaan jäi käärmeeksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vl ei kokenut evoluutiota, vaan jäi käärmeeksi?
Evoluutiosta puheen ollen oletko koskaan tullut ajatelleeksi tämmöistä. Ensimmäinen ihminen tai ensimmäinen, mikä tahansa eläinlaji ei ole syntynyt, ihminen äidistä eikä eläin emästä, vaan kaikki ensimmäiset ovat tulleet niin sanotusti suoraan maasta. Ja mikä ihmeellisintä, samalla kun syntyi mikä tahansa laji, oli sitten uros tai naaras, niin samaan aikaan, kas kummaa sattui syntymään se toinen sukupuoli, jotta lisääntyminen kullakin saattoi jatkua naaraan ja uroksen parittelusta, eikä kenenkään jatkossa tarvinnut syntyä maasta. Tässä ei voi luottaa evoluutioon, että se olis ollut niin onnekasta sattumaa tuhansilla eläinlajeilla, kaloilla, linnuilla ja pedoilla. Mutta jos evoluutio on sama kuin Jumala, niin silloinhan asiassa ei ole mitään jossiteltavaa.
Elämän alkuperä on niin kimurantti juttu, ettei se selviä muuten kuin menemällä sinne seurapenkkiin, jossa selitetään, että Jumala loi kaikki elolliset ja teki siis kaikille ensimmäisille olioille sekä uroon että naaraan. Sattumanvaraista ei mitenkään voi olla se, että kaikki elolliset olisivat osanneet kloonata itsensä ja parin samaan aikaan, koska jos toinen pari olisi vasta pitkän ajan kuluttua kehittynyt, niin se vastakkainen sukupuoli olisi ehtinyt jo kuolla. Eikö olekkin hassu juttu, kun ajatellaan meitä ihmisiä. Mies ja nainen kehittyiuvöt maasta yhtä aikaa ja sen perästä jälkeläiset syntyivätkin luonnollisesti parittelun ja raskausajan kuluttua. Kuitenkin tämä paratiisi kertomus on sinällään niin ristiriitainen, että ei mene jakeluun koko touhu. Aatami ja Eevako olisivat eläneeet ikuisesti vain kahdestaan ja samoin tietysti kaikki muutkin eläimet. Luonnon laki ja järjestyskö muuttui syntiin lankeemuksen jälkeen niin, ettei pysyvä olotila enää ollutkaan mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutiosta puheen ollen oletko koskaan tullut ajatelleeksi tämmöistä. Ensimmäinen ihminen tai ensimmäinen, mikä tahansa eläinlaji ei ole syntynyt, ihminen äidistä eikä eläin emästä, vaan kaikki ensimmäiset ovat tulleet niin sanotusti suoraan maasta. Ja mikä ihmeellisintä, samalla kun syntyi mikä tahansa laji, oli sitten uros tai naaras, niin samaan aikaan, kas kummaa sattui syntymään se toinen sukupuoli, jotta lisääntyminen kullakin saattoi jatkua naaraan ja uroksen parittelusta, eikä kenenkään jatkossa tarvinnut syntyä maasta. Tässä ei voi luottaa evoluutioon, että se olis ollut niin onnekasta sattumaa tuhansilla eläinlajeilla, kaloilla, linnuilla ja pedoilla. Mutta jos evoluutio on sama kuin Jumala, niin silloinhan asiassa ei ole mitään jossiteltavaa.
Elämän alkuperä on niin kimurantti juttu, ettei se selviä muuten kuin menemällä sinne seurapenkkiin, jossa selitetään, että Jumala loi kaikki elolliset ja teki siis kaikille ensimmäisille olioille sekä uroon että naaraan. Sattumanvaraista ei mitenkään voi olla se, että kaikki elolliset olisivat osanneet kloonata itsensä ja parin samaan aikaan, koska jos toinen pari olisi vasta pitkän ajan kuluttua kehittynyt, niin se vastakkainen sukupuoli olisi ehtinyt jo kuolla. Eikö olekkin hassu juttu, kun ajatellaan meitä ihmisiä. Mies ja nainen kehittyiuvöt maasta yhtä aikaa ja sen perästä jälkeläiset syntyivätkin luonnollisesti parittelun ja raskausajan kuluttua. Kuitenkin tämä paratiisi kertomus on sinällään niin ristiriitainen, että ei mene jakeluun koko touhu. Aatami ja Eevako olisivat eläneeet ikuisesti vain kahdestaan ja samoin tietysti kaikki muutkin eläimet. Luonnon laki ja järjestyskö muuttui syntiin lankeemuksen jälkeen niin, ettei pysyvä olotila enää ollutkaan mahdollista.On sanottu, tähdistä me tulimme joka oli Jumalan istutus työ.
- Anonyymi
Ei hän uskalla, koska tietää että potkaisen häneltä kurkipotkulla hampaat kurkkuun 👊
- Anonyymi
Sulta leikataan ruumiinosat ja hampaat irrotetaa pihdeillä
- Anonyymi
Täytyyhän Jeesuksella olla jotain kättä pitempää tai atomiase, jos aikoo tuhota koko maapallon.
Outo lause? Ihmiseltä joka ns uskoo?
Uskoo Larssiin vetelään.
EIKÖ KRISTUS OLE RAKKAUS SUURIN ?
Miksi Rakkaus ja Valo tuhoaisi maapallon?
Ei Kristus tuhoa,vaan nyt olet sen toisen puolella..
Kun Kristus tulee aikaaan,ei hän tuhoa maapalloa vaan väärin tekijät..ja niitä on paljon liki puolet maailmasta !
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005027513- 2302630
- 262571
- 1601897
- 1141758
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357- 761173
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41145