Joudunko tulimereen, jos en liity vanhoillislestadiolaisiin?
Tulimereenkö?
eriseura
121259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pyhä Pietari esitteli taivasta uusille tulijoille. Yhden oven ohitse piti kulkea aivan hiljaa. Yksi kysäisi "Miksi?"
"Koska siellä on vanhoillislestadiolaisia ja he luulevat yhä olevansa ainoita taivaassa:"
Koitas muistella 8-käskyä!
Raamatun mukaan on vain yksi ainoa oikea usko ja oppi. Oli nimi mikä tahansa. Näin VL:seuroissa opetetaan.
...Raamatussa on vain usko Jeesukseen omalle kohdalleen;)
Vl-oppia ei Raamattu tunne...
Raamttu tuntee myös väärää uskoa ja rauhaa ja näin myös vääriä jeesuksia.
4. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte.
Tule vennalaisten saarna tilaisuuksiin!
eri se ura
entistä vakuuttuneempi siitä, että en halua ikimaailmassa liittyä vl:n tai mihinkään muuhunkaan uskonnolliseen yhteisöön. Jos niin tekisin, olisin tässä "tulimeressä" jo täällä maallisessa elämässäni.
, sillä kyllä siitä olisi raamatussa maininta. Synnillisestä elämästä saatat joutua, mutta lestadiolaisuuteen kuuluminen ei ole kynnyskysymys.
tuomita vapauteen?
...perusteella varmastikin kuin vl:t tuomitsevat kadotukseen!!!!
Ollaan joka ikinen aivan samassa asemassa,jos tuomaroimaan toisiamme lähdetään!!
Meillä on lupa ja velvollisuus arvostella väärää oppia ja sen opettajia:
Joh.7:24. Älkäät tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaat oikia tuomio.
Matt.7:15. Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, on Jeesuksen sana.
Tämä ei siis ole sama kuin yksittäiselle ihmiselle kadotustuomion lausuminen. Sillä emme (useinkaan) tiedä kenenkään ihmisen viimmeisiä hetkiä, saiko parannuksen armon vai ei, täältä lähtiessään.
liittymällä vl:ksi.
Vain Jumala tietää kuka tulee autuaaksi, koska hän näkee sydämeen. Jumalalta ei voi mitään salata, hän tietää kenellä se elävä usko on.
Jumala ei halua yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen. Mutta raamattu ei valehtele, on vain kaksi paikkaa, johon ihmisten kuolemattomat sielut siirtyvät. Kaikki kastetut ovat Jumalan lapsia, monet tosin elävät kuolleessa tilassa, mutta niinkauan kun on armonaikaa, on mahdollisuus muutokseen.
Välttääkseen ikuisen eron Jumalasta, pitää siis olla Jumalalta saatu elävä usko.
Maailmassa kuolee paljon esim.pikkulapsia, muslimiperheistä tms.,he eivät joudu helvettiin, he tulevat autuaiksi, sillä heillä on edesvastaaja taivaassa, Jeesus Kristus.
Kaikki isotkin Jumalan lapset pääsevät taivaaniloon,jos heillä on kuolemanhetkellä sydämessä elävä usko.
Olen ollut monen kuolevan kristityn vuoteen äärellä ja nähnyt miten Taivaan Isä on noutanut "kypsää viljaa taivaaseen". He ovat kertoneet jo nähneensä mihin pääsevät ja eikä heillä ole enää ollut epäilyksiä.
He ovat päässeet perille, Jumalan luo.
Ihminen pelastuu siis uskolla Jeesukseen Kristukseen.
Mutta jollei ole uskoa kuolemanhetkellä eikä Jeesus ole tullut tutuksi tämän elämän aikana, niin pahalta näyttää.
Sitävarten meille on annettu tämä elämä, että löytäisimme iankaíkkisen elämän ja asiamme olisivat kunnossa Jumalan kanssa.
Varmasti kannattaa varmistaa paikkansa taivaassa niin kauan kuin armonaikaa on.
On oikein rukoilla Jumalan johdatusta.
Hän kuulee ja vie oikeaan paikkaan, kristittyjen joukkoon, jossa saa aloittaa uuden elämän Jeesuksen askelia seuraten.