Azazel veljeskunta

Anonyymi-ap

Koska Azazelin Tähti on idealistinen seura, käytännön toimintamalleilla on sen sisällä varsin rajallinen merkitys. Perustajien uskoessa siihen, että oleellista on itse annetun impulssin puhtaus ja oikeat motiivit sen ilmentämiseen, mistä ajallisesti & kaavallisesti oikea toiminta kulloisenkin hetken edellytysten mukaan on luonnollisesti johdettavissa, ei meillä ole mitään ehdottomia säädöksiä koskien ulkoista toimintaa. Tästä syystä lienee myös ymmärrettävää, että niiden henkilöiden jotka etsivät yhteyttä veljeskuntaan, ei kannata vaalia minkään ulkoisen, persoonallisen hyödyn ajatuksia, sillä veljeskunnan työ tehdään toisella alueella ja toisenlaisista motiiveista: tämäntyyppisestä työnteosta seuraava palkinto kuuluu pikemmin luonnon ja sielun annettaviksi ja on subjektiivista laatua.

Miksi siis veljeskunta? Mitä hyötyä – näin voi pragmaattinen lukija meiltä kysyä – on koko veljestöstämme, sen jäsenille tai muille, jos se ei pyri selkeästi organisoituun toimintaan? Onko kyseessä ehkä jonkinlainen harrasteklubi, jonka ”lipun alle ihmiset ovat tulleet tunnustamaan itselleen omaa erinomaisuuttaan”? – Ei suinkaan, me vastaamme. Päinvastoin pidättäytyminen selkeästä ohjelmallisesta vaikuttamisesta me olemme paljon paremmassa turvassa maailmanparannuksen hybrikseltä kuin siinä tapauksessa, että rauhoittaisimme omaatuntoamme järjestelmällisellä prosessilla ulkoiseen vaikutukseen. Meidän filosofiamme mukaan aidoin vaikutus alkaa aina sisäisestä muutoksesta, ja toimet ulkomaailmassa seuraavat itsestään sisäistä kasvua.

”Veljeskunta” merkitsee meille nimenomaan yksilöiden veljeyttä. Niinpä jokainen veli asettaa itselleen omat tavoitteensa ja seuraa niitä, ja veljeskunta on häneen tyytyväinen niin kauan kuin hänen aatteensa ovat yhdenmukaisia veljeskunnan omien ajatusten kanssa: elleivät ne olisi, henkilöllä ei olisi ollut syytä liittyä veljeskuntaan, ja mikäli hän kokee mielensä muuttuvan, ei hänellä ole todellista syytä pysyä yhteydessämme. Me nimittäin uskomme, että samasta henkisestä rungosta suuntiinsa erkaantuvat oksat ovat voimakkaampia tuon rungon ansiosta ja antavat osaltaan sille voimaa; mutta että runko ilman oksia tai oksat ilman runkoa eivät voi kestää pitkään erossa toisistaan. Yhteytemme niihin, joiden kanssa voimme tuntea aateveljeyden voimakkaan sidoksen, ravitsee sieluamme ja antaa meille sekä tyyneyttä että sisäistä ryhtiä; ja niin kauan kuin se perusta jolle rakennamme on puhdas ja sitä toteuttavien veljien intentio myös puhdas, tulee veljeskuntaamme kuuluvien yksilöiden työ tuottamaan hyvää hedelmää kokonaisuudelle ja sen jokaiselle osalle.

Tämä työ voi olla luonteeltaan millaista tahansa: taiteellista, älyllistä, sosiaalista tai uskonnollista; jokaisella veljellä on vapautensa suorittaa se millä tahansa haluamallaan tavalla, sillä hänen tunnustamansa perusohjelma ja aate itse antavat hänelle lukemattomia mahdollisuuksia toteuttaa kutsumustaan temperamentilleen ja kyvyilleen soveliaalla tavalla.

Kaipa meillä kuitenkin jonkinlaisia silmämääräisiä tavoitteita on? Luonnollisesti. Nämä tavoitteet ovat yksinkertaisuudessaan seuraavat: pyrkiä toteuttamaan Teosofisen Seuran ohjelmakohtia niin sanotusti aktivoituina mentaalisella tasolla, ja ”uuden ajan” luomin mahdollisuuksin & edellytyksin, ainakin tietyssä meille tutussa aspektissa. Lyhyesti esitettynä teosofiset ohjelmakohdat kuuluvat näin:

1) Veljeskunta-ajatuksen toteuttaminen hengessä, joka ei katso pinnallisiin eroavaisuuksiin.
2) Pyrkiä löytämään kaikkien maailmankatsomuksien ja uskontojen yhteinen ydin, tosi filosofia.
3) Tutkia henkisiä voimia luonnossa ja ihmisessä.

Joku saattaa pitää merkillisenä haluamme muodostaa uusi seura vanhan pohjalle identtisin säännöin. Syy tähän on kuitenkin helposti selvitetty. Ensinnäkin, me emme pyri eroon Teosofisesta Seurasta emmekä kiistä juuriamme sen yhteydessä; mutta johtuen siitä käytännöllisestä suunnasta johon T.S. on varsin laajalle levinneenä seurana tahtonut kulkea tai pakosta ajautunut, me pidämme parempana muodostaa vanhan totuuden uuden ilmentymisaspektin erilleen seurasta, jonka näkemykset okkulttisen maailman lainalaisuuksista saattavat käytännön tasolla poiketa omistamme.

Jo Azazelin Tähden veljeskunnan nimestä näkee, että me uskomme Saatanaan ja kunnioitamme häntä, ja vaikka teosofinen kirjallisuus itsessään tukee tätä näkemystämme, emme me tohdi esittää laajemmissa ihmisjoukoissa epäilemättä vaikeasti nieltäviä väitteitämme valmiin seuran sisällä, vaan koemme paremmaksi rakentaa oman veljeskuntamme vanhan idean, mutta ei vanhan muodon pohjalle.

Okkultismin filosofia on ikuinen ja häviämätön, vaikka ihmiskunnan toistaiseksi kovin vähän henkisesti ja älyllisesti kehittynyt enemmistö ei sen todellisuutta voikaan tajuta. Kautta historian ja esihistorian, niin pitkään kuin ihminen itsetietoisena olentona on ollut olemassa, on läpi sen vaiheiden kulkenut ”Hermeksen kultainen ketju”, okkulttisen tieteen muotojen ja sen mysteereihin vihittyjen perimys. Koskaan ei tätä tiedettä ole sellaisenaa

0

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 504
        7558
      2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

        kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
        Ikävä
        230
        2640
      3. Kun katsoin häntä

        Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
        Ikävä
        26
        2571
      4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

        On mennyt jo monta hommaa ohitse.
        80 plus
        160
        1907
      5. Haluisin niin

        Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
        Ikävä
        114
        1768
      6. 24h Kirppis

        Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
        Jämsä
        3
        1479
      7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

        Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
        Uusikaupunki
        0
        1367
      8. Minkälainen koti

        kaivatullasi on?
        Ikävä
        76
        1183
      9. Nyt mielipiteitä kehiin?

        Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
        Kuhmo
        62
        1158
      10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

        Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
        Tv-sarjat
        4
        1155
      Aihe