Ensi vuonna maksan 500 euroa vähemmän veroja, siltä näyttää. Ja kun polttoaineen hinta on hallituksen toimilla laskettu näin alas ja se laskee lisää samaan aikaan inflaation kanssa niin elintasoni on korkeammalla kuin pitkään aikaan!
Nykyhallitukseen ei voi olla kuin tyytyväinen
Anonyymi-ap
33368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Bensan hinta ei riipu hallituksesta.
Purra muuten otti eilen lisää velkaa kolmetuhattaseitsämänsataa miljoonaa lisävelkaa. Siitä se sinunkin 500:n sadan alennus maksetaan. Ja muut maksavat tuon velan 2030-luvulla.
Odottele nyt ruuan ALV:n korotusta ennenkuin innostut.
Kyllä se riippuu koska vihervasemmistokin uhosi vaalien jälkeen mitä PS aikoo tehdä bensan hinnan alentamiseksi.
Eihän nuo vajaita mistään mitään ymmärrä.koulupudokkaat.
persut on töppö sakkia ,ne uskoo mitä vaan.Jos sanoo siinä on suklaata teille , vaikka olisi paskaa niin ne syö sen.
Duunareilla veronalennukset ja halpa polttoaine näkyy suoraan lompakossa, mutta onhan eläkeindeksitkin tarkistettu ja säädetty kohdalleen. Eläkeindeksejä nostettiin äskettäin. Köyhä pieneläkeläinen/ sairaseläkeläinen kiittää ostovoiman parantuessa.
Entäs työmatka vähennys verotuksessa,,,miten sille kävi?
Sinua on pahasti petetty persu pieni.
Sannan hallitus törsäsi velaksi ja sen vuoksi nyt pitää jonkun maksella takaisin. Sanna itse karkasi vastuutaan muualle.
Persuna en koe yhtään että minua olisi nykyhallituksen toimesta petetty.
Et ole vielä huomannut sitä.
Odottele rauhassa pari vuotta niin alkaa selkeytymään sullekkin .
Bensan hinnan alennus on kosmetiikkaa ja maksetaan muissa veroissa. Hallitus ei määrää bensan maailmanhintoja. Fakta.
Hallitus säätelee kuitenkin polttoaineiden hintamekanismeja ja se on tarkkaa hommaa ja se pitää osata hyvin mitä tekee. Riikka Purra sen osaa ja on hienosäätänyt hintamekanismit siten että suomalaisille on halpaa bensaa.
Ei säätele kuin hinnan sisällä olevaa veroa ja jakeluvelvoitteen osuutta.
Polttoaineen hinta määräytyy maailman markkina hinnoista.
itsekin olet nähnyt kuinka hinnat heittelevät jopa 10-15cent,,,viikon aikana.
Pienikin kahina jossain päin maailmaa tai terroriteko niin hinnat poppaavat välittömästi.
Kysyn sinulta vielä,,hallitusko Suomessa nämä alennukset ja korotukset määrää ja tekee????????
Hallituksen 4 centin alennus bensan hintaan kompensoituu jo eri jakelu yhtiöiden kilpailussa, esim,,ABC hinta 1.90/litra ja Neste 1.85 /litra tai toisin päin ihan miten haluat.
Viikossa tiistaina hinta on keskimäärin 1,80/ litra ja perjantaina 1.95.
Suomen hallitusko tämän hinnan muodostuksen määrää????
Juuri näin sanoivat radiossakin, hyvä kun toit esille niin tolvanakin ymmärtää.
Uskooko Persut itse että nyt olisi hallituksen toimilla laskettu polttoaineiden hintoja, vai onko se jälleen tietoista ihmisten harhauttamista.
Ensi vuoden alusta tulisi voimaan yksi sovituista jakeluvelvoitteista joka nostaisi polttoaineiden hintoja keskimäärin 4c/litra. Tämän korotuksen Purra maksaa veronmaksajien kukkarosta 163 miljoonaa euroa.
Kuluttajillehan nämä alennus ei liioin näy voi mennä jakelijoiden kukkaroon.
Tämä 163 miljoonaa kyllä näkyy mikä sovittiin hallitusneuvotteluissa että Persutkin voi sillä pullistella.
Tällä 163 miljoonalla olisi voitu hyvinvointialueille palkata yli 3000 sairaanhoitajaa.
Osa työntekijöistä on niin ahneita että kaikki heti minulle nyt. Uusia lakkoja suunnitellaan. Vieläpä poliittisia lakkoja laillista hallitusta ja lainsäädäntövaltaa vastaan.
Niin hyvin eivät asiat koskaan näemmä ole ettei vasemmisto siipi yrittäisi niitä romuttaa.
Tuskimpa olet ollut liioin palkkatyössä koskaan, kun et tunnu älyävän mitä hallituksen sanelema uusi työmarkkinalaki tarkoittaa. Eihän siinä yksin ole palkoista kyse.
Jos kepu tai demarit saisi päättää niin 163 miljoonalla palkattaisiin 3000 hoitajan sijaan 300 pikkupomoa sotealueen väliportaisiin papereita pyörittämään. Sitä vartenhan koko sote on olemassa. Hyvänä esimerkkinä tämä ruokaviraston virkamies joka porsasteli ja yliviikaroi ihan huolella. Sipilän perustama virka. Kuka uskoo että nämä olisi ainoita.
Niinpä. Hallitus on ajamassa ay-liikkeen lakkauttamista ja yrittäjien ylivallan lisäämistä ja silloin palkat tippuu reilusti nykyisen tason, koska eihän enää ole tessiä voimassa ja työnantajat ottaa töihin niitä, jotka suostuu halvimmalla tulemaan töihin. Eikä enää olisi vakituisia, kokoaikaisia töitä tarjolla, määräaikaisia ja osa-aikatöitä suurimmilta osin, koska esim.teollisuudessa tilausten mukaan tehdään töitä, joten sen alan yritykset pääsevät jatkossa helpommalla palkkakustannuksissa. EK sanelee jatkossa tahdin työmarkkinoilla.
Eipä nykyhallituskaan ole parantamassa sotealueiden tilanteita, mieluummin lykkää kela-korvauksia yksityisille terveydenhoitofirmoille, selittelivät asiaa sillä, ett saadaan muka hoitojonoja purettua, totuus taitaa olla muuta, eiköhän tuon alan yrittäjät ole orpoakin rahoittaneet vaaleissa, hyväveli-systeemi eli raaputa sä mun selkää, niin mä raaputan sitten sun selkää. Ja nykyhallitushan on siirtänyt sitä hoitajamitoitusta, mikä nyt piti astua voimaan, ties kuinka monen vuoden päähän. Totta, ett paikallisilla tasoilla, kunnilla, on liikaa henkilöitä johtoportaissa, sais karsia kovasti, mutt kunnat mieluummin vähentää tavallisia työntekijöitä omilta palkkalistoiltaan, ajavat alas terveyskeskuksia ja vanhusten hoivapaikkoja muka säästöjä hakevat, isoin säästö tulisi kunnallisten päättäjien määrien supistuksilla, ei ne paperinpyörittäjät oikeita töitä edes tee. Kansanedustajienkin määrän vois puolittaa, eihän kuntiakaan ole enää niin paljoa ja iso säästö tulis veronmaksajille ettei makseta turhien tyyppien pyörimisestä tuolla Arkadianmäellä.
Ai sulla yli 10000€/ kk tulot?
Luulen kuitenkin, että saat 50-80€ / vuosi enemmän käteen joka tarkoittaa n, 5 €/ kk
Älä vielä hihku. Ens vuonna on luvattu inflaation uudelleen kiihtyvän, joten pitkään ei kestä riemua sullakaan ja bensan hinta voi nousta maailmantilanteen mennessä huonompaan suuntaan tuolla lähi-idän suunnalla.
Ja onneksi on PS hallitus eikä sannat ja Mariat päättämässä.
Persut ovat ahneita, vie tämän maan perikatoon. Way to go Purra😁👍👍
Persut ottavat vähintään 14,4 miljardia velkaa ja tuskin riittää, tekee Suomen ennätyksen!
Onko tuo uutta?
Varmaa on että jos edellinen hallitus olisi edelleen vallassa velkaa otettaisiin sitäkin enemmän ja sikailu jatkuisi eikä mikään muutu parempaan.
Ei muille kuin persujen kannattajille, heitähän tässä höynäytetään.
Sulla unohtui kaikki mikä kallistuu samaan aikaan.
jep,,pelkästään työmatka vähennyksen omavastuun korotus jo syö tämän veron alennuksen.
Omavastuu vähennetään brutosta ja sen vaikutus on pitkämatkalaisen palkansaajan nettoon pieni, mutta yhteiskunnalle potti on iso.
Meillä äänestetään PERSUJA koska PERSUT ei petä.
SDP= Sanna Diivailee Pöljille.
teillä kaikilla vaipat,Riikalla kanssa tenat vaihdevuosien takia.
Mukava kun siellä ala-asteellakin olette politiikasta kiinnostuneita. Äänestysikään saapumiseen on kauan ja siinä ehtii viisastua paljon.