SDP ei ole yhteiskuntakelpoinen. Vasemmistodiktatuuri ja sosialismi ei käy.
Otetaan perspektiiviä:
SDP aloitti Sisällissodan 1918, Helsingin työväentalolta, Paasitornista se alkumerkki tuli. 38 000 suomalaista kuoli. näistä 75% oli vallankumousyritykseen ryhtyneitä punikkeja.
SDP oli aloittamassa myös Talvisotaa yhdessä Stalinin kanssa, kun sdp:n Otto Ville Kuusinen perusti varjohallituksen Terijoelle. Vallankaappausyritys sekin. Venäläiset marssi Suomeen ja idea oli, että vasemmisto liittyy näihin pelastajiin. Sinne Raatteen tielle ne juhlaparaatiin tarkoitetut torvet ja soittajat jäi. Meillä oli toiset nuotit.
SDP järjesti meille helvetinmoisen laman 1992, kun silloinen metalliliitto kärkenä ei hyväksynytkään neuvoteltua ja tarpeellista yhteiskuntasopimusta, vittuiltiin Ahon hallitukselle. Konkursseja, itsemurhia, valtava työttömyys ja köyhyyden kirot. Jälkiä korjaillaan vieläkin. Sen ajan lapset saivat traumoja. Kiitos SDP ja metalli.
Vuoden 2018 poliittiset lakot oli sdp:n vittuilua Sipilän hallitukselle. Lakot eivät johtaneet mihinkään.
Tämän vuoden lakot on sdp:n vittuilua Orpon hallitukselle ja etenkin persuille. Lakoilla ei saavuteta mitään hyvää. Lakkojen hintalappu yrityksille ja yhteiskunnalle on yli 100 miljoonaa euroa.
Varsinaisia sdp:n aivopieruja kaikki, joista ei ole ollut muuta kuin haittaa Suomen kansalle.
SDP:n olisi jo aika ymmärtää, että vasemmistodiktatuuri ei ole vaihtoehto.
Suomi on kansanvalta ja demokratia. Maan itsenäisyys ja hyvinvointi on yhteinen asia.
SDP:llä asennemuutoksen paikka. Emme kaipaa vasemmistodiktatuuria Suomeen.
7
85
Vastaukset
- Anonyymi
Naurattaa Elorannan touhut. Kantaa kulkueessa tarvitaan neuvotteluja -kylttiä. Sitten kun on neuvottelut, niin SAK:n liittojen porukat kävelee ulos. Kolmikantaan SAK ei ole tuonut mitään vaihtoehtoja. On tyhjä paperi. Se, että ei mitään muuteta ei ole vaihtoehto. Köyhää touhua. SAK:lla ei ole veto-oikeutta. Lakot ovat heikkouden osoitus. Niillä ei saavuteta mitään. Pelkkää pullistelua. 20 000 tienaavien yritys osoittaa tarpeellisuutensa. Vaihtoon!
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Sama aloittaja jakaa AGENDAANSA USEALLE PALSTALLE. Hän puhuu vasemmistodiktatuurista, mutta ei suostu huomaamaan, että nyt on voimassa OIKEISTODIKTATUURI. Ihmiset erehtyivät äänestämään persuja, ja seurauksena oli, että valtaan päästyään nämän väsäsivät kokoomuksen kanssa hallitusohjelman, jossa toimitaan porvareiden robinhoodeina, otetaan köyhiltä ja jaetaan rikkaille. Ei se ole mitään demokratiaa.
Mitä lakkoiluun tulee, se on demokratian perusoikeus. Hallitusohjelmaan kirjoitetut toimenpiteet ovat pelkästään työnantajapuolen sanelemia, joila ei ole mitään yhteyttä työllisyyden parantamiseen. On todettu, että kuilu työnantajaleirin ja työntekijäpuolen välillä vain kasvaa, ja se ei kuulu suomalaiseen tapaan toimia.- Anonyymi
Ei ole oikeistodiktatuuri. On kansan valta ja demokratia. Se, että SDP joutui oppositioon oli kansan tahto. Siihen on tyydyttävä.
- Anonyymi
Vittu Eloranta, Kokko ja Nieminen, joulukortit on lähetetty jo kauan sitten, eikä ole vieläkään tulleet perille. Se ei ole ainakaan hallituksen ja Orpon vika. Sylttytehdas on Hakaniemessä.
Kuinka monessa koulussa lapset jäivät ilman jouluateriaa tänä vuonna, kun SAK lakkoili demokratiaa ja kansanvaltaa vastaan? Ei mitään häpyä ja vastuuta. Hyökkäys Eduskuntaa vastaan, kuten Trumpilla. Naurettavaa ja vihaa nostattavaa toimintaa. En kannata. Eikä moni muukaan. Perkele! - Anonyymi
SDP istuu viltissä ja heittää hiekkaa kaukaloon. Se ei peliä paranna. Häpeä. Siirtolistalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911525
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1711220En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041070Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15957- 83885
- 66803
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40777Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K60744Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289743Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107738