Kävi äskettäin niin, että nousin polviasennosta lattialta seisomaan, ja ennenkuin itse tajusin, olin jo kaatunut selälleni. Jonkinlainen tasapainohäiriö siis. Minulla on jo pitkän aikaa ollut jaloissa jonkinlaista heikkoutta, ja olen alkanut epäillä jalkojen puutumisen johtuvan jonkinlaisesta hermoviasta. Iltaisin jalkateriä särkee, mutta siihen auttaa jonkin verran rasvaaminen ja hierominen. Joskus joudun yöllä ottaman särkylääkkeenkin. Epäilen hermoratoja, koska esim. polven tai pohkeen kohdalta hierominen saattaa sähköttää alas nilkkaan tai jalkapöytään. Onko kenelläkään samantapaisia kokemuksia?
Vastaukset 8
- Anonyymi
Mietin vielä tapahtunutta ja ajattelin, että tuo kaatuminen voisi olla toki myös epileptinen kohtaus, aivokasvaimesta johtuva. Mutta silti on olemassa tuo jalkojen tunnottomuus ja iltaöinen särky.
- Anonyymi
Nyt luin, että selkärangan rappeutuma voi aiheuttaa samantapaisia oireita.
Selkäydinkanava voi ahtautua ja muutokset voivat painaa selkäydintä tai yksittäinen hermojuuri voi jäädä puristuksiin hermokanavaan.
Tavallisin oire on kävellessä alaraajoihin leviävä kipu, puutuminen tai voimattomuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt luin, että selkärangan rappeutuma voi aiheuttaa samantapaisia oireita.
Selkäydinkanava voi ahtautua ja muutokset voivat painaa selkäydintä tai yksittäinen hermojuuri voi jäädä puristuksiin hermokanavaan.
Tavallisin oire on kävellessä alaraajoihin leviävä kipu, puutuminen tai voimattomuus.Pitäisin todennäköisimpänä just tollasta ja/tai sitten muusta syystä johtuvaa ääreisneuropatiaa, jonka taustalla voi olla vaikka mitä, mm diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta, MS.
Monisairas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisin todennäköisimpänä just tollasta ja/tai sitten muusta syystä johtuvaa ääreisneuropatiaa, jonka taustalla voi olla vaikka mitä, mm diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta, MS.
MonisairasVuosittaisissa labrakokeissa minulla ei ole ollut mitään poikkeamia viitearvoista niistä kokeista mitä normaalisti tehdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuosittaisissa labrakokeissa minulla ei ole ollut mitään poikkeamia viitearvoista niistä kokeista mitä normaalisti tehdään.
Neuropatiaa ei voi todeta laboratoriotesteillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuropatiaa ei voi todeta laboratoriotesteillä.
Se oli viittaus tuon kirjoittajan viestiin, jossas puhuttiin diabeteksesta ja kilpirauhasesta.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18167718N
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Neuropatiaan liittyy tunnottomuus ja pistely, voi olla immuunivälitteistä ja covid rokotteenkin käynnistämää, tulehdusreaktiota missä elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791732
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo105705Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207654- 133628
- 51575
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä18549- 37546