Haluaisitko kytkeä intuition päälle/pois tarpeesi mukaan?

Anonyymi-ap

Minä sävellän musiikkia. Muutaman kerran on käynyt niin että muita asioita tehdessäni mieli on syöttänyt tietoisuuteeni intuitiota, eli muutaman alkutahdin musiikkia joka sopisi sillä hetkellä tekeillä olevaan sävellykseen. Ihmisen tiedostamattoman mielen prosessointikapasiteetti on huikean suuri, ja intuitio tapahtuu kun mielen järjestelmä syöttää tietoiseen mieleen tiedostamattomassa mielessä käsiteltyä aineistoa.

Minä ajattelen että tiedostamaton mieli on ohjelmoitavissa suorittamaan monenlaisia tehtäviä. Me emme kuitenkaan tiedä miten tiedostamatonta mieltä ohjelmoidaan, miten ohjelmat ajetaan, miten ohjelmille annetaan niiden tarvitsemat tiedot ja miten ohjelman tuloksia luetaan.

Muukalaiset ovat aikoja sitten oppineet nämäkin asiat.

Ihmiset saisivat suurta hyötyä siitä että he pestaisivat muukalaisia kouluttamaan lapsemme mielen mahdollisuuksien tuntemiseen ja käyttämiseen.

12

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerrotaan kohtaamisista ufojen kanssa ja muistikatkoksista. Eli kykevät manipuloimaan ihmisen muistiakin. Se voi tosin jollakin lääkeaineellakin onnistua. Itselläni on muutama kokemus, joihin voi liittyä muistin osittainen pyyhkiminen. Olen tavannut hyvin selvänä mieleenjäävissä unissani kolme noin 8 vuoden ajan sisällä kuollutta kaveriani ja kaikki tapaamiset olivat samankaltaisia. Ensin sanoin itse, että luulin, että olet kuollut, johon kaveri ei sanonut mitään ja itse sanoin sitten hiljaisuuden jälkeen, että no, hyvä näin ja muistikuvat loppuivat siihen. Kaikkien kolmen kohdalla sama juttu ja kohtaamiset tapahtuivat kadulla rakennusten välissä, eikä ympäristöstäkään jäänyt tarkempaa mielikuvaa. Kerroin kolmisen vuotta sitten risteilyllä kaverilleni näistä tapaamisista, mutta ei oikein uskonut, että voisivat olla muuta kuin unta. En kuitenkaan muista koskaan uneksineeni mitään muuta näistä henkilöistä. Nyt kun tuo neljäskin kaveri kuoli 9 kuukautta sitten, niin olen toivonut hänen tapaamistaan, mutta ainakaan vielä ei ole tapahtunut mitään unimaailmassa sen suhteen. Tarvitaan varmaankin asianomaisen lupa ja tahtoakin, että tapaaminen järjestyy ja tuo neljäs kaveri oli hyvistä puolistaan huolimatta usein aika itsekeskeinen. Saattaa olla, että tuonelassa, morontiamaailmassa tms. voi joskus päästä vierailemaankin, mutta vain rajoitetulla muistilla. En ole koskaan kylläkään mistään lukenut tällaisista kokemuksista, joten kuulisin mielelläni, jos joku on kokenut vastaavaa.

      • Anonyymi

        Sitten on ollut näitä kokemuksia aiemmin kaksi ufokontaktia ja niiden pitkähköstä kestosta huolimatta muistan kaiken niihin liittyvän. Ei kannata kuitenkaan kysyä lisätietoa niihin liittyen, koska en halua kertoa. Sen voin ainoastaan kertoa, että taivaalle ilmestyi auringon näköinen objekti molemmissa tapauksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten on ollut näitä kokemuksia aiemmin kaksi ufokontaktia ja niiden pitkähköstä kestosta huolimatta muistan kaiken niihin liittyvän. Ei kannata kuitenkaan kysyä lisätietoa niihin liittyen, koska en halua kertoa. Sen voin ainoastaan kertoa, että taivaalle ilmestyi auringon näköinen objekti molemmissa tapauksissa.

        Jos englanti sujuu, niin vilkasepa tämä haastattelu.
        Erittäin mielenkiintoinen.

        https://www.youtube.com/watch?v=XmVQFX2Pp60


      • Anonyymi

        Sateenkaari ja viina on vienyt monta samanlaista tyyppiä. Onneksi en itse kuulu tuohon ensimmäiseen ryhmään. Aidsiin ne yleensä kuolevatkin 8 vuoden sisällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos englanti sujuu, niin vilkasepa tämä haastattelu.
        Erittäin mielenkiintoinen.

        https://www.youtube.com/watch?v=XmVQFX2Pp60

        Tuo on kyllä mielenkiintoinen video, mutta havaintoja ja asioita käydään niin hitaasti ja yksityiskohtaisesti lävitse, että puolta tuntia enempää en jaksanut katsoa. Kyseinen mies on kirjoittanut ja julkaissut kirja "god ufo" tai jotain sinne päin. Voisitko tiivistää tarinaa. Miten hän päätyi siihen, että valopallot liittyisivät jotenkin jumalaan? Valopalloja oli nähty tien mutkassa, jossa hänen tyttöystävänsä oli menehtynyt joskus aiemmin, mutta täytynee olla jotain muutakin. Oliko hänellä sanallista kommunikaatiota valopallojen kanssa? Tai oliko jotain sisäisiä voimakkaita kokemuksia tapahtumiin liittyen?


      • Anonyymi

        Kommentti muistikatkoksiin:

        Ihmisen koko mieli on hyvin laaja järjestelmä ja käsittää osastoja joiden muistitallenteisiin ei päivämieli pääse käsiksi. Jos toisen olennon kohtaaminen on tapahtunut toisella osastolla niin seurauksena on päivämielen muistikatko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentti muistikatkoksiin:

        Ihmisen koko mieli on hyvin laaja järjestelmä ja käsittää osastoja joiden muistitallenteisiin ei päivämieli pääse käsiksi. Jos toisen olennon kohtaaminen on tapahtunut toisella osastolla niin seurauksena on päivämielen muistikatko.

        "Osastoja, joiden muistitallenteisiin päivämieli ei pääse käsiksi". Liittyisiköhän tuo multipersoonahäiriöönkin? Kyseisessä tilassahan ihmisellä voi olla useitakin eri persoonallisuuksia, jotka eivät ole tietoisia toisistaan ja niillä on omat muistotkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Osastoja, joiden muistitallenteisiin päivämieli ei pääse käsiksi". Liittyisiköhän tuo multipersoonahäiriöönkin? Kyseisessä tilassahan ihmisellä voi olla useitakin eri persoonallisuuksia, jotka eivät ole tietoisia toisistaan ja niillä on omat muistotkin.

        Terveellä ihmisellä on yksi päivämieli, multipersoonaihmisellä on monta päivämieltä. Noin se minun mielestäni menisi mielen osastomallissa.

        Minun mielestäni hyvällä näyttelijällä on varastossa joukko päivämielimalleja, ja hän pukeutuu johonkin niistä työtä tehdessään.


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­­­N­y­m­­­f­­o­m­­­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#181685960

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      "Haluaisitko kytkeä intuition päälle/pois tarpeesi mukaan?"

      En haluaisi .en uskalla mennä sörkkimään.

    • Anonyymi

      "Ihmiset saisivat suurta hyötyä siitä että he pestaisivat muukalaisia kouluttamaan lapsemme mielen mahdollisuuksien tuntemiseen ja käyttämiseen."

      Siitä vaan kutsumaan neke reitä opetushommiin sinne peräkylälle niinalkaa sivistys ja sävellys vajaaälyisillä kakaroilla kasvaa. Tulijoistakaan ei näyttäis pulaa olevan kun saapuvat tasajalkaa polkien kaislahameissaan astaloita puunrunkoon kalistellen. Nääs kun onn rytmiä veressä. Vanhat mustavalkoiset Tarzan-elokuvatkin sen todistavat.

      • Anonyymi

        Kirjoittajan mieli kaipaisi kunnon pesua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2532
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      302
      2172
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      24
      1920
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1635
    5. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1556
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1499
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1386
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1359
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1315
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1096
    Aihe