Suurituloisetko maksavat paljon veroja ?
Anonyymi-ap
31362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Veroparatiiseissa arvellaan olevan vuositasolla miljardin dollarin verran
verottamatonta suomalaista varallisuutta.
Rikkaat ei maksa veroja. Demarit poisti varallisuusveron!
Varallisuusvero on eri asia kuin veroparatiiseihin verottajalta piiloon kätketyt rahat.
Varallisuusvero, aikaisemmin omaisuusvero, oli Suomessa vero, jota maksettiin varallisuuden perusteella vuoteen 2005 asti. Varallisuusvero otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1919 annetulla tilapäisellä lailla.
Varallisuusvero lakkautettiin vuodesta 2006 alkaen Matti Vanhasen (kesk) hallituksen
aikana
Keskusta-SDP-RKP hallitus eli Matti Vanhasen I hallitus poisti varallisuusveron,
mikä oli järkevä teko.
Kun ihminen on maksanut jo ansiotuloveroa ja hankkii ansioillaan omaisuutta siitä
piti taas maksaa vero, vaikkei se omaisuus edes olisi tuottanut tuottanut mitään
(esim. oma talo)
Verotettavan varallisuuden alaraja ja veroprosentti säädettiin yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Viimeksi, vuonna 2005, luonnolliset henkilöt maksoivat varallisuusveroa 80 euroa, jos henkilön ns. käypää arvoa alemmalla verotusarvolla laskettuna varallisuus oli 250 000 euroa, sekä tämän rajan ylittäneestä varallisuuden osasta 0,8 prosenttia. Verovelvolliset yhteisöt maksoivat varallisuusveroa yhden prosentin varallisuudestaan.
Varallisuusveroa kannettiin siitä riippumatta, oliko omaisuudesta saatu tuloa vai ei.
Väärä tieto, kepu& vanhanen saa tästä sulan hattuunsa.
Veroparatiisi kätkennällä vältetään noudattamasta alkuperämaan lainsäädäntöä ja yhteiskunnallisia velvoitteita sekä ennen kaikkea verotusta. Sillä vääristetään tulo- ja varallisuuserojen todellista tilaa sekä piilotellaan laittomia menettelyjä, joilla varallisuus ja tulot on luotu.
Orpon hallitus halusi nostaa profiilia verotusta keventäen, kehua retostellaan kevennys mitätön kuukausi tasolla käteen. Veroja mielummin kiristettävä väliaikaisesti, arvonlisävero laskee kulutusta, köyhä etsii säästöjä ruuassa
Marin toi useaan otteeseen verojen laistamisen, sieltä saadaan tuloja jotka ei mielytä Orpoa.
Nostaako tunnin rata Orpon imagoa, että jotain hienoa saada aikaan, hienoudet voi unohtaa.
Pitäisi keskittyä ettei työttömyys lisäänny holtittomasti, vaikka yrityksiä menee konkurssiin niin terveemmät jää eloon, uusia syntyy tarpeeseen. Satosen aika muuttaa puheet teoiksi, ryhdyttävä tekemään sopu ammattiliittojen kanssa, riita ei lisää työllisyyttä.
Luottoluokituksen lasku olisi paha isku talouteen.
Lisään.
Ecomistit listanneet suomen talouden tilan, Tila tiedostettu muutenkin etenkin huimalla velankasvulla, lisäksi vain leikataan eikä tuloja keksiä.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/18b05756-73e7-4274-bc43-2d04ee431f3f
Bottoms Up !! suositteli britit:))
Millä ihmeen konstilla pääsemme pois Jumbo sijalta, kreikan kustannuksella Timo Soini teki populismia aikoinaan, kreikka alkoi saada taloutta kuntoon kun selätti finanssi kriisin 2013, suomi 2017.
Ikärakenteen epätasapaino, nyt lisäksi avoimet työpaikat vähentyneet, yritysten kannattavuus heikentynyt kun tilausmäärät vähentyvät.
Vaaliaikaiset puheet ei enään päde vaikka kokoomus olevinaan talousosaaja puolue tänään puolue eduskunnassa ilmoitti kokoomus eroaa vasemmistosta siinä, teemme yrityksiä suosivaa politiikkaa joka lisää työllisyyttä.
Millä tavalla, yritys verotus ei korkeampi kuin muissa pohjoismaissa, kilpailukyky kohdallaan. Varmasti kokoomus piireissä tajutaan missä vika, sama vika kuin Kataisen hallituksen aikaan paitsi nyt ei kilpailukyky ole haittana. Keinot puuttuu, tai ei osata vaikka jotain olisi tehtävissä.
Eduskunnassa tänään soten rahoitus ja sen leikkaus, hyvinvointialueitten menot kasvaa joka vuosi, päivän selvä, nyt pyrkimys vähentää terveydenhoito kuluja, heikentää terveydenhoito palveluja. Normaali aikana taloudessa valtion tulot kasvaa joka vuosi, nyt ei kasva, velka kasvaa.
Terveydenhoito on asia mihin hallituksen ei pitäisi laittaa leikkauksia . Tuntuu joskus etteivät edes tiedä sitä miten paljon palveluiden tarvetta on jo nyt, ja kaikki saavat ainoastaan tietää että on kuukausien jonoja . Siis jos minä tulen sairaaksi niin en voi odotella kuukausia päästäkseni hoitoon. Tämä leikkaus systeemi tulee lisäämään jonoja akuutti vastaanotoille ja ae taas on kova rasite henkilökunnalle . Joten terveyden hoito pitäisi toimia vielä hieman paremmin kun tähän asti . Ja psykiatrisella tulee olemaan pitkiä jonoja kun kaikki leikkaukset on keitetty toimintaan. He ovat kaikki ihmisiä sitä ei saa unohtaa .
Hallitus pelaa vaarallista peliä. Luottoluokituksen lasku olisi todellakin isku
talouteen.
Pahoin pelkää, että persuhallitus ajaa Suomeen EKP:n holhoukseen.
Miksi Purra ei ota vastuuta ? Ei hän näköjään muuhun pysty
kuin haukkumaan edellistä hallitusta ja esittämään itsensä ja puolueensa ilkeämielisen ja puolueelliseksi koetun median viattomina uhreina ?
Uhriutumispuhetta on kuultu perussuomalaisilta jo kyllästyttävän kauan,
ja on omituista, että hallitusvaltaa käyttävä henkilö näkee itsensä jonkin sortin uhrina.
Samanaikaisesti Purra kuitenkin valtiovarainministerinä valmistelee sosiaaliturvaan rajuja leikkauksia, jotka pahimmassa tapauksessa syrjäyttävät ihmisiä yhteiskunnasta.
Purra on ihan tuuliajolla, puhuu mitä sylki suuhun tuo.
Puoluekokouksessaan hän julisti olevansa fiskaalikonservatiivi,
mutta äskettäin tuuli taas heilutteli hänen huuliaan ja hän sanoi,
ettei ole vasemmistolainen eikä oikeistolainen.
Kyllä pisti nauruksi hänen hölöpölöjuttunsa,
Purra on fiaskokonservatiivi.
Purra on kävelevä katastrofi.
Nyt mennään tällä persuhallituksen tuulesta temmatulla "hokkus-pokkus
toivotaan toivotaan"-politiikalla,
jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan rikastuttaa rikkaita (velkarahalla)
ja köyhdyttää köyhiä ja ottaa lisää velkaa, vaikkei mitään kriisiä ole.
Mitään aikomustakaan hallituksella ei ole valtiontaloutta vakauttaa,
vain rikkaitten varallisuutta lisätä.
Eihän se ole mikään salaisuus, että Kokoomuslainen talouspolitiikka ajaa sijoittajien ja yritysten parasta.
Ei ole salaisuus, mutta PS on antanut kuvaa olevansa työväenpuolue, mutta se
käänsikin alta aikayksikön takkinsa vaalipäivän jälkeen ja onkin "kokoomus
kakkonen" lisämausteena kova rasismi, jota toki on on kokoomuksen persusiivessäkin.
Henriksson uskalsi sanoa suoraan veronkiristystä leikkausten sijaan.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010033952.html
Henrksson vetää kotiinpäin, yrittää uskotella jotain mitä RKP ei ole.
Heriksson näyttäisi jotenkin selittelevän, ettei ME RKP:ssä olla
syyllisiä mihinkään.... ja ME RKP:ssä ollaan eri maata,
mutta eihän se pidä paikkansa. Siellä Henriksson samassa hallituksessa
ollut tekemässä kaikkia raakoja pätöksiä,
vaikka selittelee:
"Siitä Henriksson ei ole huolissaan, etteikö Rkp erottuisi hallituksessa riittävästi muista puolueista.
”Ainakin hallituksen sisällä kyllä tiedetään, että Rkp:llä on selkeä ääni. Keskustelut on kuitenkin hyvä käydä ennemmin sisäisesti.”
”Rkp on aina pyrkinyt hallitusvastuussa olemaan rakentava puolue, joka löytää ratkaisuja ongelmiin. Tässä hallituksessa erona on se, että meidän suhteellinen painoarvomme on aika lailla painavampi kuin monessa aikaisemmassa hallituksessa.”"
Kukapa ei vetäisi kotiinpäin.
Veron kiristykset ei nekään mielyttäviä eikä leikkaukset, hyvinvointivaltio demokratiassa kohtelee ensin heikommassa asemassa olevia hyvin,
Minä kirjoitan mitä haluan.
Elinkeinoelämä, ikärakenne syyllinen nykytilanteeseen.
Suomen sosiaaliturva on kohdallaan, Sotessa ei vikaa, vika suomen työtätekevä kansa ei tuota tarpeeksi peittääksemme kulut.
20 % Kansasta edustaa porvareita tekevät väärää talouspolitiikkaa.
20 % Kansasta edustaa äärioikeistoa joilla ei hajua taloudesta, kyttäilevät aikansa kuluksi pakolaisia.
Hs johon viittaat on äsken saanut maanpetostuomion
Ei maksa, mutta ne hyvävelikerholaiset ovat tehneet lakeja, jotka vievät ihmiarvon muilta.
https://www.tyj.fi/news/tyottomyysturvan-leikkaukset-on-hyvaksytty-eduskunnassa/
Seuraavaksi tulee laki, että työttömän täytyy muuttaa kadulle.
Suomi lakkasi olemasta sivistysvaltio, kun junttipersut alkoivat
hitleröidä Orpon kanssa.
Aloituksen linkille 100 + pistettä.
Ja kiertävät niitä.
Mikä dankari työtön lorvija on
samanlainen juoppo kuin lakkovahdit
En aio maksaa lorvijoiden ansiosidonnaista ja niiden juopottelua loisien