Taloyhtiön saunassa

Anonyymi-ap

Tämä tapahrui vajaa parikymmentä vuotta sitten. Olin silloin 23-vuotias ja meillä oli poikaystävän kanssa aina lauantai-iltana saunavuoro taloyhtiön saunalla. Oltiin illalla syöty ja juotu vähän viiniä ja saunassakin oli pari lonkeroa mukana. Pikkaisen siis olin hiprakassa mutta sellainen mukava lauantai-illan fiilis. Saunassa meillä oli jo vähän pussailua ja hyväilyä mutta ei sen pidemmälle kuitenkaan menty. Poikaystävä lähti vähän aikaisemmin kun tuli joku matsi ja sanoin että jään hetkeksi vielä löylyihin ja tulen perässä.

Yksin ollessani aloin hyväilemään itseäni, ensiksi vähän rintoja ja sitten pikku hiljaa kädet siirryivät alaspäin. Siirryin saunan alalauteelle jalat koukussa ylemmällä lauseella ja masturboin. Olin todella kiimassa ja tuntui hyvältä. En ollut kuitenkaan tässä huomannut, että meidän saunavuoro olikin jo päättynyt ja yhtäkkiä pesuhuoneeseen tuli alakerran naapurin reilu 50-vuotias Pekka.

Pekka oli varmasti kuullut huohotukseni ja tulikin vähän hämillään saunan ovelle kysyen että keskeyttikö jotain. Pekka sanoi, että voi kyllä odottaa pukuhuoneen puolella, että saan asiani hoidettua ja itseni pestyä. Vähän nolona sanoin että en mä tätä varmaan enää jatka ja menen pesulle samantien mutta Pekka saa minun puolestani mennä saunaan . Pekka kuitenkin sanoi, että jää vaan saunaan istumaan. Heiltä ei ole muita tänään saunalle tulossa. Menin nolona suihkuun mutta sinne mennessä huomasin Pekan puolijäykän kullin. Ollessani suihkussa tunsin kuinka Pekka yhtäkkiä koski takaapäin pakatoihini ja sitten rintojani hellästi hyväili ja sanoi että voi kyllä auttaa minua jos jotain kesken jäi. Olin edelleen todella kiihottunut ja samalla tuntui jollain tapaa väärältä mutta erittäin kiihottavalta ja hyvältä, että vanhempi mies hyväili minua.

Annoin Pekan jatkaa hyväilyä ja huokailin syvään. Seuraavaksi Pekan käsi siirtyi märkään alapäähäni ja olin aivan valmista tuon miehen käsittelyyn..hän hyväili samanaikaisesti rintojani ja pilluani ja painautui minua vasten. Pekka siirtyi selälleen ja asetteli minut ratsastusasentoon hänen päällensä..Samalla kun ratsastin hän hyväili ja nuoli rintojani ja sain valtavan orgasmin hyvin nopeasti. Sen jälkeen otin vielä Pekalta suihin ja hän laukesi rintojeni väliin. Jostain syystä ei enää illalla ollut virtaa poikaystävän kanssa rakastella.

Pekan kanssa tavattiin muutamia kertoja myöhemminkin. Ehkä niistä joskus toiste lisää..

4

14471

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipas Pekalla tuuria. Ollapa Pekka

    • Anonyymi

      Joo, keskiverron ala puolelle pornoscripti ö-luokan pornovideoon. Eipä tuossa mitään viisaria virittävää tapahtunut.

    • Anonyymi

      Sujuvasti kirjoitettu eroottinen tarina. Kyllä se tämän miehen viisaria värähdytti mukavasti, mielikuvitukseni toimiivielä.

    • Oikein miellyttävä kertomus! Kiitos!🌹👀

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe