MAAPALLON YMPÄRI.

Jos nyt voi niin sanoa että maapallon ympäri, niin Pertti Duncker seilasi maailmanympäryspurjehdusta Merivuokolla.

Hän menehtyi 68 vuotiaana. Minä täytin vajaa kuukausi sitten 65.

On tullut joskus ajateltua, ei nyt toki pallon ympäri, mutta hieman laajempaa matkailua, jopa veneellä.
Harkinnassa oli aikanaan siirtyä moottoripaateista purjepuolelle, mutta Vaasan saaristo varsinkin niillä seuduilla joissa tuli enemmän veneiltyä, ei suosinut syväyksiltään ja rantautumisiltaan kyseistä, joten jäi vain ajatuspohjalle. Moottoriveneellä taasen ei ollut järkevää edes ajatella ruotsia kauemmaksi.

Tokihan matkailla voi muillakin tavoilla, myös ns. omatoimisesti, mutta kuitenkin joutuu käyttämään palveluja ilmateitse kuten myös merille.

Rikkaat ja erityisen rikkaat matkustelee esimerkiksi yksityiskoneillaan ja sehän onkin varsin simppeliä kun ei tarvitse kustannuksia ajatella.

Luulisi kyseisen upporikkaan, vauraan ja äveriään kroisos pennasen, joka on varakas atleetti, matkustelevan ja matkustelevan nimenomaan perheensä kanssa thaimaan saaria kauemmaksi.

Hänellähän ei ole varakkuudestaan kiinni lähteä vaikka kaikkien rakkaidensa ( Pattayan rakkaiden ) kanssa lennähtelemään exoottisille laguuneille snorklaamaan ja ryyppäämään vuokratulla yksityiskoneella, tai jahdilla jossa plotteri tuut tuut.

"Mulla on omaa rahaa maksaa vaikka 10 x ambulanssilentoa maapallon ympäri viisi hoitajaa mukana ja pari lääkäriä.
2010"

6

249

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aihe kiinnostaa minua ja on kiinnostanut jo kauan, joten koetan vastata asiallisesti kohtuullisen asialliseen aloitukseesi.

      Olet ainakin ajatellut asiaa ja hieman ottanut asioista selvää, kuten on varsin ymmärrettävää rannikkokaupungin pojalle. Pikkupoikana meille järvikaupupungin pojille meri oli suuri, kaukainen, loputon ja tuntematon haave.

      Toisen vaimon kanssa meillä oli jo seurusteluaikoina haaveena että hommataan kunnon merikelpoinen purkkari, opetellaan merenkulun salat ja lähdetään seilaamaan.

      Kai se unelma kaatui arkeen ja talveen, en muista. Voi olla että rima oli liian korkealla ja kumpikaan ei oltu eläköitymässä, joka olisi ollut edellytyksenä kuukausien tai vuosien veneretkille.

      Mutta kyllä me nautittiin ja lapset nautti täysillä halvan dieselfiskarin kyydistä. Wallas pitkitti veneilykautta, piti venhon lämpimänä ja kuivana.

      Sillä käytiin poikaporukallakin vielä myöhään syksyllä viettämässä tunnelmallisia hetkiä suomenlahdella. Paatti poukamaan parkkiin, pullo pöytään ja musa soi. Ohjaamokajuutassa oli tilaa helposti kuudelle hengelle, mukavat sohvat ja pöydät.

      Kyseisellä 11 metrisellä pieniruokaisella fiskarilla olisi teoriassa voinut ajella isommillakin merillä, mutta mukavuuden kärsiessä kovassa aallokossa. Vaan tulipa tuo testattua kerran hölmöyspäissään yli 20 m/s myräkässä.

      Hangonniemen kärjessä tajuttiin että takaisinkääntyminen ei ole mahdollista. Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen päästiin saarten suojiin. Oksennuskin tuli röykytyksessä. Aamulla olikin sitten miltei tyyntä.

      Ne joille lapsia on siunaantunut useampia ja pitkällä aikavälillä, tietää sen miten hankalaa on löytää sellaista yhteistä tekemistä, joka sopii kaikille eri vaiheissa oleville lapsille, sekä aikuisille.

      Esimerkkinä huvipuisto. Itkuhan siellä tulee kun isoveikka pääsee laitteisiin johon oma mitta ei vielä riitä.

      Ei ole mitään järkeä myöskään ottaa pienveneeseen rasavillejä pienokaisia. Se on valtava turvallisuusriskikin ja he vaatii joka sekunti tekemistä ja valvontaa. Ei puhettakaan että tyynelläkään heitä voisi päästää kannelle ilman valvontaa.

      Tyttäreni tykkäsi aina rakennella majoja ja piiloutua milloin minnekin. Sydän kurkussa sai etsiä että eih... minne se nyt on mennyt...?

      Kerran parkissa rakensi sohvatyynyistä veneen keulakajuuttaan taitavan piilopaikan, ja vaikka tiedettiin ettei hän sieltä ole voinut huomaamatta poistua, niin meinasin jo hypätä sukeltamaan mereen josko sittenkin olisi livahtanut.

      Pitäisi olla melkoinen vene ja henkilökuntaa joka ehtisi varmistaa lasten turvallisuuden. Tylsää heillä ei koskaan ollut, vaan olivat seikkailussa mukana täysin sydämin.

      Sama koskee kaikkea matkailua kun on pieniä lapsia. Tässä alkaa meilläkin olemaan ekaa kertaa kuuteen vuoteen mahdollisuus suunnitella matkaa kauemmas.

      Vaan mitäpä lisäarvoa 4-6 vuotiaat antaa sille että lentäisimme maapallon toiselle puolelle vaikkapa Jenkkeihin? Ei mitään. Heillä on nähtävää ja koettavaa vielä paljon lähempänäkin.

      Jos lähtisimme esimerkiksi kevättalvella Lappiin, niin se menisi täysin lasten ehdoilla. Ei missään viikossa eikä kahdessa opeteta sen ikäisiä laskettelemaan ja jos opetettaisiin, se olisi itkua hampaiden kiristelyä se eka Lapin loma tuskaillessa kun ei pysy pystyssä ja ei opi heti.

      Kun alettiin lautailemaan poikien kanssa aikoinaa, se vei sellaisen kaksi kautta että se oli omatoimista laskettelua. Okei voihan siellä kelkalla vetää ahkiota jne vähän hiihdellä, paljuilla ja saunoa hienoissa maisemissa. Mutta sen kummempaa aktiivilomaa siitä ei aikaiseksi saa.

      Siellä pitäisi olla sellainen kaksi viikkoa. Ruotsinristeily olisi ehkä helpompi ja antoisampi pienille iltashown kera.

      Tällä hetkellä tuo puolen tunnin päässä oleva tekojärvi kavereiden kanssa on paljon houkuttelevampi lapsille kuin ajatus jostakin kaukomaasta.

      Tekojärvellä on mukana serkut, tädit, sedät ja lapsenvahdit, herkkuja ja yhdessäoloa. Se riittää mainiosti kaikille. Finski venytti koronan vuoksi lentopisteiden käyttöaikaa ja se on ollut syynä miksi olen buukannut itseni bisnekseen viime kerroilla.

      Nyt pisteet on käytetty ja ikimaailmassa en buukkaisi koko perhettä bisnekseen. Niillä rahoilla saa ostettua sen sijaan lapsille vaikka jonkun skuutin mieluummin tai vastaavan. He ei takuulla anna mitään lisäarvoa sille että penkillä voi olla pitkittäin tai poikittain.

      2010

      • Aina löytyy syy olla tekemättä jotain.

        Minun perheissä lapset ei ole koskaan rajoittanut mitään tekemistä mm. matkailua, matkustimme tänne thaimaahan suomesta kun poika oli 6 viikon ikäinen.

        Aina on ollut ok rinkka ja lapsi mukana missä tahansa kun oli rinkkaikäinen.

        Lapset oppii veneilyn säännöt, mutta se edellyttää veneilyä.
        Moni perhe asuu esimerkiksi saaristossa ja heidän lapsensa ei ole este veneilyyn.

        Höpö kaksi kautta lautailun opetteluun, no tietysti jos opettelu tapahtuu vain lapinmatkailun yhteydessä, eikä ole innostunut esimerkiksi kotiseudun rinteisiin.

        Olet kertonut oman nuorimmaisen päiväunista ja pimeästä huoneesta.
        Kun tuo on mielipide ja käytäntö, niin on se hankalaa.
        Kun lapset tottuu että nyt taas mennään, niin sopeutuvat siihen ja nukkuvat missä kulloinkin kun nukuttaa.

        Lapsia ei tule hankkia jos ne muodostuu elämän rajoittimiksi.

        Ota pienimpäsi 2010 rinkkaan ja lähde hänen kanssaan kahdestaan telttailemaan pariksi yöksi. Voin kertoa että hän nauttii siitä ja muistaa jutun kauan pyytäen uutta matkaa.
        Jos ei telttaa, niin sitten vaatimaton mökki jossain ilman mukavuuksia ja ulkokeittiö.

        Silloin sinäkin voit rentoutua ja vaikka jättää kirjautumatta tälle palstalle.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Aina löytyy syy olla tekemättä jotain.

        Minun perheissä lapset ei ole koskaan rajoittanut mitään tekemistä mm. matkailua, matkustimme tänne thaimaahan suomesta kun poika oli 6 viikon ikäinen.

        Aina on ollut ok rinkka ja lapsi mukana missä tahansa kun oli rinkkaikäinen.

        Lapset oppii veneilyn säännöt, mutta se edellyttää veneilyä.
        Moni perhe asuu esimerkiksi saaristossa ja heidän lapsensa ei ole este veneilyyn.

        Höpö kaksi kautta lautailun opetteluun, no tietysti jos opettelu tapahtuu vain lapinmatkailun yhteydessä, eikä ole innostunut esimerkiksi kotiseudun rinteisiin.

        Olet kertonut oman nuorimmaisen päiväunista ja pimeästä huoneesta.
        Kun tuo on mielipide ja käytäntö, niin on se hankalaa.
        Kun lapset tottuu että nyt taas mennään, niin sopeutuvat siihen ja nukkuvat missä kulloinkin kun nukuttaa.

        Lapsia ei tule hankkia jos ne muodostuu elämän rajoittimiksi.

        Ota pienimpäsi 2010 rinkkaan ja lähde hänen kanssaan kahdestaan telttailemaan pariksi yöksi. Voin kertoa että hän nauttii siitä ja muistaa jutun kauan pyytäen uutta matkaa.
        Jos ei telttaa, niin sitten vaatimaton mökki jossain ilman mukavuuksia ja ulkokeittiö.

        Silloin sinäkin voit rentoutua ja vaikka jättää kirjautumatta tälle palstalle.

        Kympille tämä tärkeämpää ... Viikonloppuna Pattayalle, poikain kinkerit luvassa! ... ja hänelle on hankalaa järjestää yhdessä lapsille tekemistä kun ovat eri ikäisiä ja eri pituisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kympille tämä tärkeämpää ... Viikonloppuna Pattayalle, poikain kinkerit luvassa! ... ja hänelle on hankalaa järjestää yhdessä lapsille tekemistä kun ovat eri ikäisiä ja eri pituisia.

        Niin ja ... Tekojärvellä on mukana serkut, tädit, sedät ja lapsenvahdit, herkkuja ja yhdessäoloa. Se riittää mainiosti kaikille .... LÄHEISRIIPPUVAINEN ... Ja lapsia täytyy vahtia, kun iskällä ja äiskällä on tärkeämpää puuhaa ... mikä lienee suomilasten lapsuuden muistot ... PERHEEN KESKEN?


    • Anonyymi

      Kerro ihmeessä kaikista mielikuvitusmatkoistasi joita olet tehnyt eri puolille maailmaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      523
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe