Haluaisin kuulla kokemuksia ja tuntemuksia aborin jälkeisestä voinnista. Itse vakavasti aborttia pohdin elämäntilanteeni vuoksi. Olisin kiitollinen mikäli jaksatte psyykkisista tuntemuksistanne kertoa.
kokemuksia
tiina
131316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen jo äiti, tein abortin lapsiluvun, stressin ja väsymyksen, taloudellisten asioiden ja miehen takia.
Ennen aborttia oli tosi vedätetty olo, kun raskautta ei olisi pitänyt tulla. Säälin itseäni ja ajattelin, että ei kukaan sitä lasta halua, ja kaikki moittivat minua, jos sen pidän.
Abortin jälkeen itkin 2 viikkoa oikeastaan tauotta. En voinut mennä ulos, koska meikkaaminenkaan ei auttanut silmiin, ne olivat melkein umpeenmuurautuneet. Tajusin, että vain itseäni sai syyttää, mutta olin samalla vihanen miehelle ja sukulaisille, jotka kommentoivat lapsiluvustamme. Päätin, että en välitä rahasta yms enää pätkääkään, enkä myöskään sukulaisten kommenteista. Näin painajaisia joka yö, abortoiduista sikiöistä, vauvojen syntymistä, imetin omaa vauvaani, joka katseli suurilla silmillä. Harkitsin itsemurhaa, ja vain olemassaolevat lapset saivat jättämään aikeet. Miehestä päätin erota, ja olin jo laittanut paperit eteenpäin, kun hän taivutti terapiaan.
Vauvankaipuu on jäänyt hirveäksi, en edelleenkään pysty katsomaan toisten vauvoja menemättä tolaltani. Mies ja terapeutti ovat ehdottaneet, että jos silti tulisin raskaaksi. Se olisi hartain toiveeni, mutta samalla itseinho ja tunne, että tarvitsen jonkun rangaistuksen tekevät elämän tai edes raskauden suunnittelun mahdottomaksi. En halua olla kenenkään kanssa enkä nauttia enää mistään.
Syyllisyys, itseinho, häpeä, hirveä tuska, siinä ne tunteet. En ole tuntenut helpotusta yhtään sekuntia, enkä pysty tajuamaan, miksi tein sen enkä sitä, miksi kukaan ei yrittänyt puhua minua siitä pois. Antaisin oikean käteni, jos saisin tehdyn tekemättömäksi.
Ei tuossa tilanteessa varmaankaan kannata uutta vauvaa alkaa harkitsemaan.
Jos menit noin tolaltasi ja masennuit abortin takia, saanko kysyä, onko sinulla ollut mielenterveysongelmia aiemmin.
Useinhan käy niin, että stressaava tilanne laukaisee esim masennuksen joka kyllä olisi tullut esiin ilman tuota tapahtumaakin.
Toivon sinulle hyvää jatkoa, koita pitää huolta itsestäsi ja lapsistasi, vaikka sitten tuen avulla.
Ei ole ollut mielenterveysongelmia, olen varsin normaali perheenäiti. Pienten lasten kanssa eläminen on rankkaa ja me teimme sterilisaatiopäätöksen, jonka takia täytyy olla todella varma, ettei halua enempää lapsia.
Kun sain tietää raskaudesta, menin yksinkertaisesti paniikkiin ja tunsin oloni todella petetyksi, sen ei pitänyt olla mitenkään mahdollista. Ja aika yksinäiseksikin, koska mieheni ei asiasta sanonut juuta eikä jaata, hyväksyi abortin hakemisen heti. En ole periaatteesta aborttia vastaan, mutta olen ennen sterilisaatiota ajatellut, että vaikka vahinko kävisi, pitäisin lapsen. Sen jälkeen, kun lapsia ei enää pitänyt tulla, en ollut kertaakaan ajatellut sitä mahdollisuutta. Kaiken piti olla varmaa.
Se, miksi voin nyt niin pahoin, johtuu varmasti siitä, että en tehnyt päätöstä itsekkäästi vaan ajattelin miestä ja muiden mielipiteitä siitä, kuinka monta lasta ihmisillä saa olla. En mielestäni ollut kiintynyt vauvaan mitenkään, mutta kai se on syvällä sydämessä väärin ja kun ei kelloa voi kääntää taaksepäin tai hyvitellä tekoaan, tilanteen hyväksyminen on hirveän vaikeaa. Sitä abortoitua sikiötä ei vaan saa takaisin.
En oikeastaan haaveile uudesta lapsesta korvatakseni abortoidun, mutta omat arvot ovat menneet ihan eri järjestykseen kaiken tämän kokemani jälkeen. Olen tajunnut, että haluan oikeastaan ihan eri asioita ja haluan olla ihan erilainen ihminen, kuin mitä olen toisten toiveesta esittänyt. Jos jotain hyvää haluaa etsiä tästä sekamelskasta, niin ehkä viimeinkin olen oppinut arvostamaan sitä, mitä meillä on.
Mulle tehtiin abortti kolmisen vuotta sitten.. Itselle ei tullut minkäänlaisia katumuksen tunteita, masennusta tai muuta vastaavaa.. Olo oli ainoastaan helpottunut, koska tiesin ettei minulla ollut mahdollisuuksia olla äiti tulevalle lapselle..
Mulla ei ole ollut ainakaan vielä minkäänlaisia katumuksen tai muun syyllisyyden tunteita. Abortti oli mun kohdalla tämän hetkisen elämäntilanteen huomioiden ainoa vaihtoehto, olen ollut tosi helpottunut abortin jälkeen et kaikki on ohi. Pidän lapsista kyllä, olen jo kahden lapsen äiti mutta kolmas tuntui mahdottomalta tässä vaiheessa. Toisen lapsen sairaus ja muut seikat vaikuttivat päätökseen johon olen ollut tyytyväinen. Kaikkiinhan se tietenkin vaikuttaa eri tavalla.
abortin 15 vuotta sitten, taloudellisten seikkojen, opiskelun ja epävakaan liiton takia. Muutaman päivän tunsin surullista oloa mutten mitenkään hirveästi. Se asia ei kuitenkaan varmaan katoa koskaan, että joskus tulee mietittyä minkä ikäinen lapsi olisi nyt. Tällä hetkellä itselläni on jo useampi lapsi ja täytyy myöntää että näitä lapsia katsellessani joskus tulee syyllisyydentunteita, mutta en voi antaa näiden ajatusten vallata mieltä liikaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, on parempi elää tässä ja nyt.
Itse teetin abortin n 2 vuotta sitten.
Raskaus alkoi vakaassa ja hyvässä parisuhteessa, johon ei lapsia aijota hankkia. E-pillerit pettivät siitä huolimatta, että otan ne aina joka päivä samaan aikaan.
Kun molemmat olemme vapaaehtoisia lapsettomia, ehkäisystä ja sen pettämisestä oli keskusteltu jo etukäteen. Enkä hetkeäkään epäröinyt abortin teettämistä.
Ensimmäiset tunteet olivat kun tein raskaustestin, että ei voi olla totta. Miksi minä, joka en lasta halua, ehkäisystä huolimatta olen raskaana. Ja epäilin myös testin viallisuutta. Joten tein vielä toisenkin testin ennen kuin uskoin. Ja mahdollisimman nopeasti varasin ajan lääkäriin, jotta asian hoitaminen ei turhaan viivästyisi.
Kun operaatio oli tehty ja olin varma, että en enää ollut raskaana, olo oli helpottunut. Mitään syyllisyyden tunteita tai masennusta en ole potenut. Koska päätös oli omani, ja tiesin mitä tein ja miksi.
Se miksi tein abortin johtuu siitä, että olen todella vapaaehtoinen lapseton. Ko. elämäntapani syitä en rupea selittelemään. Sillä lapselliset tai lapsia haluavat eivät voi asiaa käsittää. Joten ihan turha tulla paasaamaan, että olisin pitänyt lapsen. En minäkään tule paasaamaan, että "olisit tehnyt abortin".
Eli tehkää mitä teette. Kunhan muistatte mitä se lapsen hoitaminen ja kasvattaminen vaatii. Rangaistukseksi itselleen tai muille sitä lasta ei kannata synnyttää. Tai paikkaamaan omia puutteitaan tai traumojaan.
Miettikää tarkkaan kumman valitsette, älkääkä antako muiden painostaa tekemään jotain mitä ette itse halua. Siitä ei seuraa muuta kuin surua ja tuskaa. Olkaa vahvoja valitsemallanne tiellä.
ja pähkäilin asian niin valmiiksi, ettei tullut pahaa oloa tai masennusta aiheesta. Vuosi abortin jälkeen törmäsin vahingossa abortoidun lapsen isään ja silloin kyllä pääsi itku. Yhdessä juteltiin ja mietittiin elämän kummallisuuksia.
Abortti tehtiin helmikuussa -05 ja en ole kertaakaan itkenyt sen jälkeen tästä syystä. Päätökseni oli oikea ja siksi en ole sitä katunut. Ajattelen joskus sitä millaista olisi jos olisin pitänyt lapsen ja huokaisen helpotuksesta etten lähtenyt siihen rumbaan. En olisi jaksanut sitä millään.
Kuulostaa ehkä liiankin helpolta, mutta näin se minulla on mennyt.
Mulle tehtiin abortin samaan aikaan. En kaatunu yhtään koska olen miettiny kaikki asiat etukäteen ja olen päättäny että kaikille tämä olisi paras vaihtoehto. Kerran päähän tuli sellainen ajatus ett jos olen jo harkinnu aborttia, niin en ole vielä valmis lapseen...
Minulla on parhaillaan lääkkeellinen keskeytys menossa. Raskauden keskeyttämisen päätös ei ole helppo, eikä se "oikea" ratkaisu. Omakohtaisesti sanon että vaihtoehdot olivat musertavat. Oikealta tuntuvaa, varmaa vaihtoehtoa/ratkaisua ei ole. Selvää oikeaa tai väärää vaihtoehtoa, kun järki ja tunteet poukkoilevat puolelta toiselle, ei ole. Päätös piti tehdä aikaisessa vaiheessa. Enkä voi koskaan tietää etten tehnyt väärin. Suru on ainoa mitä tiedän tällähetkellä. En voi muuta kuin itkeä ja surra. Toiste en tätä tule tekemään.
Raskauden keskeytys on henkisesti todella rankkaa!Luovuinhan lapsestani.
Voimia kaikille ja hyvää kesää
Älä tee aborttia vaan rakasta lastasi ikuisesti ellei hän ole vakavsti sairas siellä masussa tai sinä itse raiskattu...
on kaksi eri asiaa, voin käsitellä molempia.
fyysiseti abortti ei siis aiheuta mitään pahempaa kuin yleensä pitkittyneen verisen vuodon, ja jos se on tehty pillereillä on vuoto vieläkin runsaampaa ja kestää kauemmin kun kaavinnassa (itselläni vuotoa tuli noin tasan 1 kuukausi)...
henkisesti taas, se on raskaampaa. sitä itse ensin oli helpottunut että "pääai tilanteesta" pois, ja ettei tarvinnut ottaa enää vastuuta toisesta ihmisesta ja hoitaa pientä lasta, mutta sitten taas se syyllisyydentunne joka siitä seurasi kun päiviä oli kulunut, OLI HIRVITTÄVÄÄ.
En meinannut edes kyetä jatkamaan tätä normaalia arkea sekä kävin läpi tiettyä suruntunnetta ja ehkä pienen pientä katumustakin, mutta kaikkein eniten syyllistin itseäni siitä! Miksi ja miksi jne.
Nyt abortistani on kulunut (vasta!) kaksi kuukautta ja edelleen kärsin siitä, abortti jättää arvet.
Joillekin syvät, jopa, toisille se on helpompi juttu.
Minulle ei.