Näitä ei koskaan

..runot/rakkausrunot voivat olla keino unohtaa arki, joskus harmaakin sellainen, hetkeksi, rentouta..
Toisaalta, niihin ei auttaisi eläytyä liikaa.
Silloin voi alkaa haaveilla turhia; esim. kuvitella, että jossain on joku täydellisesti omat unelmat täyttävä ihminen. Joku, joka poistaa kaikki ongelmat ja murheet elämästä.
Kun kuitenkin jokaisessa on omat särmänsä, niin itsessä kuin siinä toisessa. Ja vanha totuus kun on, että toista ei voi muuttaa, olisi muututtava itse. Mutta mahdottomalta tuntuu sekin.
Silti voi olla täysillä onnellinen, kun hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on. Ja kuinka hellyttävää, kun joskus huomaa toisen tekevän tarkoituksella jotain, jolla haluaa miellyttää minua.
Oma "runotyttö" -kausi oli reilut neljännesvuosisata sitten. Mutta, luen edelleen aina silloin tällöin.
Kaikki se tulkinnanvara, mikä niissä usein on on hienoa.

On aivan ihanaa vaipua nostalgiaan ja miettiä mitä silloin joskus tulikaan kirjoitettua sinne päiväkirjaan, ja miten se runosuoni tulvi..
Voi kun saisikin nuo ajat takaisin..
Enhän tosiaan haluaisi olla enää nuori seitsentoista vuotias, kyllähän se elämä on omia neuvojaan antanut.
Niinhän se on että:
Elätä muistoja, mutaa älä elä niissä...

vuosiin ei ollut tullut runoja luettua, mutta talvella löysin taas. Olen lukenut kokoelmia ja "vanhoja tuttuja" runoilijoita Eeva Kilpeä, Arja Tiaista, Märta Tikkasta jne. Löysin myös itselleni uuden suosikkirunoilijan, Gösta Ågrenin.