itsellä siis rv 5 5 ja parina päivänä on tullut ruskeaa "vuotoa" aivan kuin valkovuoto mutta ruskeaa..sitten sellaisia limaisia "kokkareita" aivan kuin jotain tosipaksua limaa..ja eilen tuli verta yhden pyyhkäisyn aikana mutta sen jäleen ei mitään taas ja sairaalalla eivät rupea katsomaan kun ultra on ensi keskiviikkona...ei ole kiva elää epätietoisuudessakaan..
miten alkaa
keskenmeno??
62215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minun keskenmenoni ensioireet olivat juuri tuollaiset, viikkoja oli silloin seitsemän. Muutaman päivän pienen ruskean vuodon jälkeen kuitenkin oireet loppuivat, ja luulinkin kaiken olevan hyvin.
Sitten vain yhtäkkiä koulussa ollessani alkoi todella raju vuoto, puolitoistaviikkoa ensioireiden jälkeen... Mitään ennakkovaroitusta ei ollut, kipua ei minkäänlaista missään vaiheessa.
Sitten vain raahauduin naistentautienpolille, joka oli onneksi ihan koulun vieressä, tutkimuksissa löytyi eloton sikiö. Vuoto loppui kokonaan, lääkkeitä ei uskallettu antaa, joten menin viikon päästä kaavintaan koska kohtu ei muuten tyhjentynyt...
Mutta voi olla tuo ruskea vuoto kai vaaratontakin, ainakin sanoivat lääkärissä niin, kun soitin sinne heti ensioireiden jälkeen. Toivottavasti sinulla on sitä vaaratonta sorttia!!
Molemmat keskenmenot alkoivat juuri tuollaisella vuodolla, parin päivän päästä alkoi kirkkaanpunainen vuoto.
Aika outoa, jos tk ei tutki asiaa, minulle molemmilla kerroilla sanottiin, että välittömästi päivystykseen. Sieltä lähete gynepolille ja kun yritin sitä lykätä seuraavaan päivään, niin lääkäri sanoi ei, heti pitää mennä.
Mä olin samantyyppisessä tilanteessa melkein 2 vuotta sitten. Tein testin ja positiivinen. Reilu viikkko eteenpäin ja rusehtava vuoto alkoi, parin päivän päästä tuli kirkasta verivuotoa pikkuhousunsuojallisen verran ja ultraan pääsin seuraavana päivänä. Ei ollut sykettä, mutta ei kuulemma aina tuolloin vielä näykkään. Viikon päästä menin uuteen ultraan ja sitten syke näkyi. Sitä rusehtavaa vuotoa kesti rv 14 ja on kuulemma normaalia raskauden alussa. Nyt meillä on 1v2kk vanha tyttö. Toivotaan että sullakin on vaan tuota normaalia alkuraskaus vuotoa.
kävin eilen ultrassa ja siellä oli ihan normaali vaavin alku,sykekkin näkyi jo..istukka täyttää kuulemma koko kohdun tässä vaiheessa niin reuna voi vähän vuotaa mutta on kuulemma ihan normaalia..
Toi on tosi ihana kuulla. Toivotaan että kaikki menee tästä eteenkinpäin kivasti. Tosi ihanaa odotuksen jatkoa sulle!
Kerran näinkin päin, onnea odotukselle!