Joulupuu on rakennettu

Laitatteko tänä vuonna joulukuusen? Muovikuusi vai aito? Sisälle vai ulos? Millaiset koristeet?

26

481

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen saanut ystävän metsästä valita joulukuusen itse ja ajanut sen autolla kotiin.
      On lasitetulla terassilla, koristeina vain muutama nauha ja palloja, ei edes valoja. Silmäni lepäävät enemmän siinä kuusessa kun koristeissa. Kaunis on. Odotan kuinka kauan kestää rapisematta, tässä pakkasten tultua vesi jalassa tietenkin jäätyi mutta eilen ainakin oli sula.

      • Meillä muovikuusi lasitetulla parvekkeella. Valohuppu kellertävin valoin. Valojoulutähti ja muutama samanlainen koriste. Ei tarvitse kastelusta huolehtia 😊. Näkyy kivasti sisälle.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Meillä muovikuusi lasitetulla parvekkeella. Valohuppu kellertävin valoin. Valojoulutähti ja muutama samanlainen koriste. Ei tarvitse kastelusta huolehtia 😊. Näkyy kivasti sisälle.

        Oikea kuusi sisällä ollut nyt viikon valoineen ja koristeineen. Tekokuusi parvekkeella valoineen on ollut lokakuun puolivälistä. Nukkekodin kuuset marraskuun alusta. Pöytäkuusi pöydällä koko vuoden.

        Osa joulukoristeista on koko vuoden koristeita muutenkin. Lisää koristeita alan laittaa lokakuussa.

        Rakastan joulua ja sen fiilistä❤️

      • Siili2 kirjoitti:

        Meillä muovikuusi lasitetulla parvekkeella. Valohuppu kellertävin valoin. Valojoulutähti ja muutama samanlainen koriste. Ei tarvitse kastelusta huolehtia 😊. Näkyy kivasti sisälle.

        Siis laitetaan parvekkeelle vasta aatonaattona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikea kuusi sisällä ollut nyt viikon valoineen ja koristeineen. Tekokuusi parvekkeella valoineen on ollut lokakuun puolivälistä. Nukkekodin kuuset marraskuun alusta. Pöytäkuusi pöydällä koko vuoden.

        Osa joulukoristeista on koko vuoden koristeita muutenkin. Lisää koristeita alan laittaa lokakuussa.

        Rakastan joulua ja sen fiilistä❤️

        Ilmeisesti olet ns Joulu-ihminen :).

        Minun jouluni alkaa joululahjojen hankkimisella joskus loka-marraskuussa. Seuraavaksi amaryllis kukkimisen odotuksineen. Glögillä ja tortuilla olen käynyt pariin otteeseen kahvilassa. Kauneimmat joululaulut tunnelman metsästyksessä. Joulupäivän aamuna joulukirkko.

        Varsinainen kodin joulukoristelu vasta siivouksen jälkeen joulunalusviikolla. Ja ne heti viimeistään loppiaisen jälkeen pois. Silloinhan alkaa kevään odotus, päiväkin jo kukonaskeleen pitempi. Minun jouluni on vain noin aatonaatosta loppiaiseen. Sen jälkeen olen saanut joulusta tarpeekseni.

        Jouluihminen olen ollut koko ikäni✨🎄✨

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jouluihminen olen ollut koko ikäni✨🎄✨

        Toiset on, toiset ei.
        Minulle joulu merkitsi enemmän kun lapset oli pieniä, lasten juhla.
        Nykyisin joulun "laitto" materialistisessa mielessä supistunut. Fiilistelen lähinnä tunnelmilla.

        Tänä jouluna innostuin laittamaan pienelle pöydälle valkoisen talolyhdyn ja sen ympärille tonttuja, kuusia ja metsän eläimiä. Tai tarvikkeet on valmiina, näpertely enää puuttuu :).

    • Anonyymi

      En vietä joulua.

      Sisen ei tarvi kuusienkaan kans sählätä. Aikanaan ostin joskus jopa kuusenkin torilta. Sinällää kyllä ok, aito hajukuusi haisee kyllä hyvälle. Vitutusta puolestaan aiheutti se, autoa piti imuroida juhannuksenakin neulasista.

      Nuorena pöndellä mun tehtäviin kuului kuusen varastaminen. Onhan niitä kuusia itelläkin, mutta naapurin metästä se pitää hakea, näin se vaan on. Kerran olin katellut naapurin metästä hyvän kuusen kesällä. Joulun alla sitten rämmin umpihangessa sitä hakemaan. Jeejee, naapurin vanha isäntä seisois passissa kuusen vieressä :D Mikäpä siinä kirves olalla menin kyseeleen onko siinä seuraavan naapurin metässä hyvin kuusija....

      Mutta juu, tosta kaupunnin kuusiaidasta vois ehkä pari kuusen oksaa hakee maljakkoon haisemaan. Siis jos viettäis joulua. Mutta kun tuli puheeks, vois kai sitä hajukuusen huoltsikalta joskus himaan ostaakkin. Kuusen haju ses, joulu not.

      =DW=

      • Kun olin lapsi meillä oli aina aito kuusi. Mummolassa oli vielä aidot palavat kynttilät kuusessa. Liekkö ollut myynnissäkään sähkökynttilöitä. Aidon kuusen tuoksu on hyvä edellyttäen et jostain syystä siihen on ulkona päässyt kuseksimaan naapurin katti. Myöhemmin perheen allergiset ovat olleet esteenä aidon kuusen tai hyasintinkaan hankkimiselle. Toisaalta sanovat muovikuusestakin lähtevän jotain katkuja sisäilmaan.

        Eihän joulua tarvitse kristillisenä juhlana viettää jos ei halua vaan perinteenä ja pimeän talven valon juhlana.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Kun olin lapsi meillä oli aina aito kuusi. Mummolassa oli vielä aidot palavat kynttilät kuusessa. Liekkö ollut myynnissäkään sähkökynttilöitä. Aidon kuusen tuoksu on hyvä edellyttäen et jostain syystä siihen on ulkona päässyt kuseksimaan naapurin katti. Myöhemmin perheen allergiset ovat olleet esteenä aidon kuusen tai hyasintinkaan hankkimiselle. Toisaalta sanovat muovikuusestakin lähtevän jotain katkuja sisäilmaan.

        Eihän joulua tarvitse kristillisenä juhlana viettää jos ei halua vaan perinteenä ja pimeän talven valon juhlana.

        Talvipäivän seisaus.

        On 22 joulukuuta. Se ainoa talven kalenterijuhla. En tiedä, miksi uutta vuotta juhlitaan väärään aikaan.

        Joulu on liki täysin tuulesta tempaistu juhla, kyllä se liittyy vuodenkiertoon ja siis talvipäivän seisaukseen. Juhlittu talven taittumista. Toki siihen on liittynyt pakanallisia juttuja. Mutta kristinusko on siihen päälle väkisellä liimattu uskisten toimesta. Nehän on omineet kaikki muutkin perinteiset juhlapäivät, juhannuksesta lähtien. Keksineet omia merkityksiään.

        Lisäks joulun päälle on sitten liimattu joulupukki ja muu kaupallinen tuuba cocacolan mainoskampanjassa. Mitään perinteistä ei joulussa nykyisin ole.

        Niettä kyllä mä talvipäivän seisausta pidän ihan juhlapäivänä, valonkin juhla, mutta joulu on täyttä roskaa.

        No juhlippa sinä sitä seisausta. Minä lähinnä elämäni perinteitä joissa joulua on aina vietetty.

        Coca-colarekkaa en minäkään kyllä jouluun mitenkään liitä. Perinteisiinkään.

    • Anonyymi

      Tänä vuonna kokosin köyhiä vuosia silmälläpitäen, aikoinaan Anttilan postimyynnistä ostamani komean, vihreän muovikuusen. Parina ed. jouluna on ollut elävä pikkukuusi.

      Kuuseni koristelin eilen. Siitä tuli kaunis.

      • Hyvä mieli katsellessa.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti aito tai ei sitten ollenkaan. Muovi on muovia - en siedä sitä vaatteissa (acryyli) enkä missään muuallakaan, aina sitä ei halusta huolimatta tosin voi välttää.

      • Anonyymi

        Aitoutta itselläni edustaa joulukukat: amaryllis ja hyasintit.
        Tänä Jouluna on nyt tuo muovinen kuusi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aitoutta itselläni edustaa joulukukat: amaryllis ja hyasintit.
        Tänä Jouluna on nyt tuo muovinen kuusi.

        Myös minulla amaryllis juuri puhkeamassa kukkaan sekä uutena joulukaktus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aitoutta itselläni edustaa joulukukat: amaryllis ja hyasintit.
        Tänä Jouluna on nyt tuo muovinen kuusi.

        Kukin tavallaan!

    • Anonyymi

      Aito kuusi meille ja jouluna tuoksuvat hyasintit

      • Jo. Laitoin suoraan pataan kauppareissulla.

    • Anonyymi

      Aito kuusi tietenkin seurakunnan metsästä. Kristittyjen omaisuushan on yhteistä.

      • Ahaa. Onkohan se käsitettävissä ihan noin? Onko tunku kuusenhakkuun?

        Meilläpäin sanotaan että "uskovaisten evväät on yhteiset" silloin kun tarkoitetaan että ei tarvihe maksaa mittää 😊.

      • Anonyymi

        Miellä päin yksi vakaasti uskovain mies käveli kuusen kanssa seurakunnan metsästä ja sanoi vastaantulevalle pällistelijälle: vähän harvensin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miellä päin yksi vakaasti uskovain mies käveli kuusen kanssa seurakunnan metsästä ja sanoi vastaantulevalle pällistelijälle: vähän harvensin.

        Onko sinun mielestäsi uskovaiseksi itseään tituleeraavat ihmiset aina rehellisiä tai ns. " hyviä ihmisiä"?

    • Minun rakkain joulukuusen koriste on tyttäreni saama valkoinen kimalteleva enkeli.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      511
      1908
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      379
      1586
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1377
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      982
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      939
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      936
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      773
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      764
    Aihe