Koska tällä palstalla on näköjään muotia keskustella eri nimimerkeillä ihan sen mukaan mikä sivupersoona sattuu olemaan valloillaan (esim. nimimerkki lääkäri) ilmoitan että tästä lähtien käytän nimimerkkejä "herra A", "herra B" ja "Herra C" ihan sen mukaan mikä sattuu olemaan hallitseva olotilani. Minulla ei ollut aikaisemmin sivupersoonia mutta muodin orja kun olen, niin päätin kehittää alkuperäisen persoonani lisäksi kaksi muuta.
Sivupersoonat
???
3334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siehä sälli oot.
Sivupersoonat olivat muodin huipulla -70,luvun alussa.Niistä kirjoitettiin oikein kirjojakin.Luettuani ne pääpin pysyä yhtenä ehjänä kokonaisuutena,antaen toisten tärkeillä erilaisilla persoonillaan.
Kivat sulle
Sivupersoonat taisivat olla yksi tapa yrittää selittää (tai kumota) jälleensyntymisteoriaa. Taisi olla hypnoosiheppu Reima Kampman, joka aiheesta kirjoitteli siihen aikaan. Muistan myös lukeneeni hänen kirjojaan.
Mielenkiintoista tuossa sivupersoonajutussa on oikeasti se, että ihmisen persoonallisuus ylipäätään voi hypnoosissa muuttua täysin toiseksi. Koskaan ei kai päästy yksimielisyyteen, johtuvatko nuo persoonallisuuden muutokset jälleensyntymisestä, vai siitä että ihminen vain "uskoi" hypnologia ja mukamas taantui aikaan ennen syntymäänsä. En itse ihmettele tuota niinkään enää, kun tajuan Walschin kirjojen jälkeen ajan olemuksen vähän eri tavalla kuin ennen. Kuten jo jossain ketjussa sanoin: sekä jälleensyntymiseen uskovat että ei-uskovat saattavat olla molemmat oikeassa.