Aurakuski !

Aurankadun ja Viikatteenkadun risteys alueella menee omakotitalojen välistä nurmikkoalue/polku paloisvuoren ulkoilupoluille/latu ym koirapuistoon.

Miksi tämä ainut reitti tukitaan talviaikaan aina työntämällä se lunta täyteen ja vielä kaiken lisäksi valtavan kokoinen kasa etttei siitä varmasti kukaan kävele?

Tv. Mietteliäs asukki ja aktiivinen ulkoilija.
14427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eipä yllätä.

Äänestä

Työntäisivät ne lumet talojen liittymiin prkl💪

Äänestä

Se ei ole kaupungin ylläpitämä millään lailla, eli EI ole puistoalue. Ja ei ole tarkoitettu läpikulkuun.

Äänestä

Näitä on paljon, kuten vaikkapa torikulman parkkialueelta ja Simonkadulta virranrannan kävelytielle menevät liittymät tukitaan heti ensimmäisenä, kun lunta alkaa tulemaan, loppu talvi on sitten jalankulkioiden tamppaamien polkujen varassa. Kyllä kaupungin kuuluisi pitää ainakin nämä kaupungin kävelytiet ja niitten liittymät auki läpi talven, vai halutaanko ihmisten liikkuvan mieluummin autoilla, kuin jalkaisin/pyörällä?
Toki nythän kaupunki enemissä määrin pyrkii muuttamaan kevyenliikenteenväyliä talvisin laduiksi, joilla myös kävely on sallittu. Ilmeisesti tulee niin paljon halvemmaksi tuo latukoneella läpiajo, kuin auraaminen. Tosin normaalirenkaisella pyörällä sellaisella monikäyttöladulla ei voi ajaa ollenkaan ja käveleminenkin on todella raskasta.
Toinen uusi villitys on tuo kauppojen parkkipaikkojen ja kadunvarsien pysäköintipaikkojen täyttäminen lumipenkoilla, miten se voi olla noin hidasta viedä ne lumet sieltä pois? Onnistuihan tuo hienosti aikaisempinakin vuosikymmeninä, miksi ei enää nykyään? Onko kunnossapidon määrärahat vedetty niin minimiin, että nippanappa saadaan pääväylät ja autotiet pidettyä auki?? Olisiko aiheellista vähentää rahojen haaskaamista kaiken maailman muraaleihin ja muihin hömpötyksiin ja varmistaa ensin, että perusinfra on kunnossa, ennen kuin aletaan kylvämään sitä rahaa muualle.

Äänestä
  • Niillä väylillä kun ei ole talvikunnossapitoa niin voi ihan hyvin puskea lumet sinne, joka haluaa että kulkuväylä on auki niin ei muuta kun kolaamaan siitä hopi hopi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niillä väylillä kun ei ole talvikunnossapitoa niin voi ihan hyvin puskea lumet sinne, joka haluaa että kulkuväylä on auki niin ei muuta kun kolaamaan siitä hopi hopi.

    Kun nykyistä tilannetta katsoo, niin ilmeisesti sitä talvikunnossapitoa ei ole millään iisalmen väylällä. Että hopi hopi vaan.

    Äänestä

  • Vali ,vali,talvella on usein lunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vali ,vali,talvella on usein lunta.

    Kai sen tyhmempikin tajuaa, mutta nyt olikin kyse tiestön kunnossapidosta, jota verovaroin ylläpidetään. Pitäisi priorisoida tuo rahankäyttö niin, että perusinfran ylläpito tulisi kunnolla hoidetuksi ja sitten vasta muuhun hömppään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vali ,vali,talvella on usein lunta.

    Täysin amatööritouhua. Traktorin puskulevyllä työnnelty lähiöt talven läpi. Penkat valuu takaisin tielle. Yhden kaistan väyliä. On kuin jossain syrjäkylällä. Pitäis valita semmoiset urakoitsijat joilla varaa kalustoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Täysin amatööritouhua. Traktorin puskulevyllä työnnelty lähiöt talven läpi. Penkat valuu takaisin tielle. Yhden kaistan väyliä. On kuin jossain syrjäkylällä. Pitäis valita semmoiset urakoitsijat joilla varaa kalustoon.

    Nimenomaan, urakoitsijan kalusto olisi syytä olla aina kuhunkin kohteeseen tarkoituksenmukaisesti valittu.

    Johonkin kaivoskäyttöön tarkoitettu malliston suurin pyöräkuormaaja ahtaan kerrostalopihan auraamiseen, tai sitten joku pieni Bobcat johonkin ison automarketin parkkipaikan putsaamiseen.
    Maalaisjärkikin jo sanoo, että kumpikaan vaihtoehto ei ole juuri siihen kohteeseen kovinkaan optimaalinen valinta.

    Äänestä

ota lapio ja ala kaivaa ei se miettimällä liiku se lumikasakaan
urpo

Äänestä
  • No sittenhän hiihtäjät voivatkin tehdä nämä kaupungin alueen ladut itse, luistelijat jäädyttää nuo yleiset luistelukentät jos tahtovat luistella, autoilijat voivat itse kolata ne yleiset tieosuudet, joilla haluavat ajaa?
    Näissä kun on kyse samoista verorahoilla ylläpidettävistä palveluista, kuluja joihin jokainen kaupunkilainen osallistuu. Siksipä jokaisella kaupunkilaisella on oikeus pyytää kohdistamaan resursseja sinne, missä näkee olevan sille tarvetta. Kaupungilla on tätä varten oma palvelu, jossa sen voi tehdä.
    Joten sinä voit jatkaa urpoiluasi ja kaivella sillä lapiollasi mitä haluat, jos nyt sattuu se lapiokaan kädessä pysymään🤣🤣.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No sittenhän hiihtäjät voivatkin tehdä nämä kaupungin alueen ladut itse, luistelijat jäädyttää nuo yleiset luistelukentät jos tahtovat luistella, autoilijat voivat itse kolata ne yleiset tieosuudet, joilla haluavat ajaa?
    Näissä kun on kyse samoista verorahoilla ylläpidettävistä palveluista, kuluja joihin jokainen kaupunkilainen osallistuu. Siksipä jokaisella kaupunkilaisella on oikeus pyytää kohdistamaan resursseja sinne, missä näkee olevan sille tarvetta. Kaupungilla on tätä varten oma palvelu, jossa sen voi tehdä.
    Joten sinä voit jatkaa urpoiluasi ja kaivella sillä lapiollasi mitä haluat, jos nyt sattuu se lapiokaan kädessä pysymään🤣🤣.

    Aurinkorannikolla ei tarvii miettiä moisia. Hyvvee ja vähälumista joolua.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aurinkorannikolla ei tarvii miettiä moisia. Hyvvee ja vähälumista joolua.

    Aurinkorannikko on persaukisten paikka.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aurankadun ja Viikatteenkadun risteys alueella menee omakotitalojen välistä nurmikkoalue/polku paloisvuoren ulkoilupoluille/latu ym koirapuistoon.

Miksi tämä ainut reitti tukitaan talviaikaan aina työntämällä se lunta täyteen ja vielä kaiken lisäksi valtavan kokoinen kasa etttei siitä varmasti kukaan kävele?

Tv. Mietteliäs asukki ja aktiivinen ulkoilija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu