Varokaa ilomantsilaiset kehon rakentajat ja voimannostajat. Viime yönä heräsin Enkä saanut nukuttuu laitoin television kolmoselta auki. Siinä oli amerikkalainen voimanostaja kehonrakentaja hirveitä tuloksiakin tehny voimannostossa. Nuo lajithan vaatii aineiden käytön ja piikittämisen sitä on turha kenenkään kieltää muuten tulokset jäävät heikoiksi. No nyt oli eronnut ja kolme lastakin sillä oli. Varmaan aineet ruvennut huimentamaan rupesi homoksi ja ransuksi. Kyllä nauratti kun sitä ohjelmaa katoin. Hirveen lihaksikas ukko rupes meikkaamaan ja naisten vaatteita käyttämään ja ääntään muuttamaan naiselliseksi. Äitisä jollain tavoin hyväksy vain isäsä ei kyllä. No en kyllä yhtään ihmettele kun huimenee tuolla tavoin ei varmasti ole tervettä vaikka kuka muuta väittää. Nykymaailma vielä menny hulluksi kaiken näkönen suvaitaan mikä aiheuttaa vain eri puraa. Katuloilla kävelöö ihan hullun näkösii ihmisii. Ovat kun joulukuusii nenärenkaineen, tatulontiloineen ja epäsiistijä hampuusia. Olisivat vain pysyneet kaappiloissaan ja homostelleet piilossa. Onkun vanhoissa tieteis kifi elo kuvissa jotka asuvat maan alla ydin pommituksen jäljiltä. Toivottavasti ei salille patti jätkä kävele korkkariloissa ja peruukissa. Varokaa pojjaat sitä ne aineet teettää!
Ilomantsin pullistelijat
Anonyymi-ap
313437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Viestin aloittaja kertoo ihan vakavasta asiasta. Yks tyyppi aikonaan kävi salilla ja se rupesi käyttämään hormoneja en puhu nyt ilomantsista. Piikitti ihteesä ja vaikka mitä nappii lie ottanna. Neljässä kuukaudessa kasvo ihan helvetisti. Parin vuoden päästä alako olla sekasin. Makaili salin lattialla välillä oli ruvennut lähentelemään toisia bodaajia. Viimein oli kävellyt katuloilla milloin nahkahousut jalassa ja nahka lätsä päässä. Joskus naisten vaatteissa meikattuna. Kaikki viimein nauro ei voina olla nauramatta huvittava näky. Viimen oli ollu homo huorana ja viimein hirtti ihtesä. Nuita tapauksii on aika paljon. Kannattaa varoa mitä piikittää tai netti tilaus nappii ottaa. Rupeaa lihaksikas poika kiinnostamaan.
Ja naiskehonrakentajien ääni muuttuu todella..tottakai nuo hormonit vaikuttaa kaikkeen..pumpataan vuosia kehoon.
Hormonipiikkii sitä on piikitettävä jos meinaa hirveet lihakset saada. Vaarana yleensä sydän lihaksen liika kasvu joka tappaa yleensä hyvin nuorena. Paljon kuollut amerikkalaisii kehon rakentajii. Niitä joskus netistä katoin. Ei todellakaan oo ruokavalioilla ja proteiini ynnä muilla mömmöillä tehtyjä lihaksia. Tarviivat kyllä aito kasvu hormoonia piikitettynä. Arkussa niitä lihaksia ei kukaan sitten kuitenkaan näe. Ilman hormonia treenaavasta tulee vain semmonen kuivanut jänteinen ukko niinkun 60 vuotta treenannut Matti Esko Hytönen.
Juu näin on. Yks kaveri kreenasi aikonaan 15 vuotta ilman kasvu hormoonia. En tiiä liekkö tehnä liian pitkii sarjoja. Ol yhtä rasvaton kun auzvitsista toisen maailman sodan jälkeen vapautettu vanki. Hauiksessa pikkinen patti ja verisuoni pullotti. Se ol vähä niinkun kisa kunnossa koko ajan. Sille ois pitännä kyllä pistee hormooni piikkii persijeen ol aika kurjan näkönen. Tyhjään meni kovat kreenit siltä kaverilta.
Monihan niillä aineilla on elämäsä pilanna. Jos olisivat tienneet mihin johtaa olisivat varmaan halunneet olla kukka keppinä. Eikös Ilomantsin pullistelijoista suurin osa oo Pyhäselän vankilassa tai ainakin käynnä. Mitä nuita lehtiä ja telkkaria tullu aina katottuu.
Ääni mörenee
Syyhy leviää kuntosaleilla. Elekee lähennellä toisiinne siellä salilla rupeaa syyhyttämään. Ei ou mukava kun rautaa tangossa ja syyhyttää.
Liekkö sulla tapana hankautua siellä salilla sitten kun tiedät että syyhyssä hankala nostella. Älä tuu tartuttamaan kirppujas muihin vaan hoida itsesi ensin kuntoon.
On näkyy kaverilla ruvennut doping aineet vaikuttamaan. Tiijätkö että bodaus on pitkälti homojen laji. Niistä piireistä se aikonaan lähti. Piilo homoja on suurin osa. Siksi teillä nyt on syyhy levinnyt.
Yllättävän paljon tunnut tietävän homoista. Mutta en minä tuomitse...
Kyllä se on yleistä. Podarit panee kakkoseen.
Eikös se tämä yksi nistipullistelija toimi antavana maksusta
Tuli telkkarista tosi asia dokumentti. Ei pysty ruoka valioilla ja jumalattomalla kreenamisella kasvattamaan semmosia lihaksia mitä yhdysvalloissa nähdään tänä päivänä. Arnold wartsenegger näyttää pikku pojalta heidän seurassa. Totta kai ei käytä enää on huvennut 10 prosenttiin mitä joskus oli. Jumalatonta piikittämistä hormoneilla sen näkee ihan puhtain silmin. Ei kaurapuurolla ja ruoka valiolla ole mitään tekemistä niitten kanssa. Seurasin aikonaan läheistä bodari kaveria niin tiedän mistä puhun. Lopettakaa paskan puhuminen. Tänä päivänä hormonien saatavuus vielä niin helppoo. Miks valehdella kun se on totuus. Tiijän sen niin varmasti kun itelle tarjottu. En pääse 130 eteen päin vaikka olisin salilla 24 tuntia vuoro kaudessa.. se on perus juttu. Sitten nappii vuoden päästä 180. Senkin todistin aikonaan. Kaveri käytti minä en. Myöntäkää pullistelijat.
Eikös ne joka hommassa anna ensimmäisen kerran ilmaseksi.
Näkee sen naisen habituksesta onko vetäny mömmöjä ja äänestä myös kuulee. Miehillä pippeli pienenee katkaravuksi.
Mulla muuttuu katkaravuksi kun naisen ääni onkin pelkkää mörinää. Ei kovin seksikästä.
Oon normaali mies vartalo. Yö kerhosta jäi seuraksi kasvoiltaan hemasevan näkönen podari nainen en silloin pitäny podarina kun hienot vaatteet. Yöllä selvisi kun selkä kun peruna pelto ja halus näyttää hapaa. Rupesi tuntumaan että köyrin miehen kanssa. Olkaa rehellisii asioiden kanssa. Pysykää naiset naisena. Kike Elomaa oli vielä nainen. Tämän päivän Amerikan podari naisissa ei ole naista enää jäljellä. Teko kyrpä vain haarojen väliin. Ovat sen jälkeen mahti sonnija.
Seksikäs homo.ou jee
Bodareilla on pieni pippeli. Ei jatkoon.
Näin ne sanoo hirveet lihakset vain ei löydy pippelii noloa.
Tosi on. Ne on niitä Tom miehii. Nahka vaatteet ja nahkalätsä päähän. tom finlandia miehii. Niitä on saliloilla paljon kuulema.
Pitkätukkainen pullistelija kävi persujen illanvietossa, mites kävi?
Tuosta en tiijä varmaks. Podareilla on kyllä taipumus homouteen niin luulen että tuli pannuks. Podareitten illan viettoon tuskin kuuluu vertailla vehkeitä. Koska niitä ei oikeestaan oo . Surkastuu hormoonien käytöstä.
Varmaan saanu kakkoseen.
En ymmärrä miten lihaksikas tai hormonien sivutuotteena oleva ihminen voi olla kaunis? Salilla saa käydä ja parantaa eämää, mutta luomuna.
Podarien himo tanssi on letka jenkka ilman housuja. Eikun kakkoseen.
Miula on tytönpoika alkanu piikittään sitä insuviili
Kohta se siitä pullistuu.
Ilomantsissa on ainakin yksi pullistelija.lyhyt.tumma mies.
En minä hommoista välitä, mutta ransut kiinnostaa
Mänet vain salille siellä niitä varmaan on. Pääset ransuilemaan ja kakkosta silmään panemaan.