Pomminvarma apu masennukseen ja ahdistukseen!

Haastan teidän hyvät kanssaihmiset ja masennuksesta ym mielenterveysongelmista kärsivät kokeilemaan tätä keinoa ja uskaltaisin väittää että suuri osa saa tästä varman avun/parantumisen.

Jos et ole löytänyt apua tai olet jopa miettinyt elämäsi päättämistä kokeile tätä! Itselleni on toiminut 100%.

Kun olin kovassa masennuksessa, annoin periksi ja menin sänyyn makaamaan, sanoin itselleni että en syö tai juo, makaan tässä kunnes kaikki on ohi. Noin 24 tunnin pimeässä huoneessa makaamisen jälkeen huomasin että oli tolkuton jano, ja join lasillisen vettä. Huomasin että nuo ikävät tunteet ja ajatukset olivat hieman hidastuneet, jatkoin olematta syömättä ja join vain vettä silloin tällöin. Noin kolme päivää maattuani ilman ruokaa, tupakkaa, tai muutakaan stimuloivaa, huomasin että mieleni alkoi jotenkin kirkastua. Muistin hauskoja asioita vuosien takaa, pitkästää aikaa hymyilin. Neljän päivän päästä ihmettelin kun energiaa tuntui olevan vaikka en mitään ollut syönyt, suoli tyhjeni ja oli kevyt ja hilpeä olo. Noin viikon paastoamisen jälkeen masennus oli lähes unohtunut, vanhoja muistoja tulvi mielessä, olo oli lapsenomaisen rento ja huoleton. Joskus tuli surua, ja itkin, sen jälkeen suru nopeasti haihtui ja taas hymylyitti, ihmettelin koska yleensä koen apeutta ja surua, painavaa oloa ja ahdistusta jatkuvasti. Tupakkaa tai alkoholia ei tehnyt mieli. Kävin kävelyllä ja ulkona tuoksui raikkaamalle kuin koskaan, olo oli todella kevyt ja hyvä. Noin 12 päivän paaston jälkeen aloitin syömään muutaman hedelmän, kevyttä kasvis keittoa ilman mausteita ja vain pieni ripaus meri suolaa. Olo joka minulla oli ollut joskus lapsuudessa, utelias, huoleton, leikkisä, kevyt ja iloinen oli tullut takaisin.

Jatkoin tämän jälkeen keskittyen terveelliseen ruokavalioon, jättäen pois viljat, sokerit, öljyt, valmisruuat ym lisukkeet, kaiken ruuan söin sellaisessa muodossa kun se oli luonnostaan, ei kuivattuja tai säilöttyjä eineksiä. Jätin pois lihat, joskus söin kalaa ja kananmunaa.

Liikunta alkoi maistua, iho oli sileä ja hehkui, paino tasaantui, silmäpussit ja rypyt katosivat, valo palasi silmiini ja olo oli energinen, jopa talven pimeällä.

Ihmettelin tätä muutosta ja aloin lukemaan asiasta. Sain selville että ihmisellä on autofagia niminen toiminto, eli kun ravinteita ei tule ulkopuolelta keho alkaa käyttämään polttoaineena sisältä löytyvää tavaraa. Autofagia toimii niin, kuten sinulla olisi uuni jota täytyy koko ajan lämmittää talossasi, jos polttopuut loppuvat alat etsimään kaikkea roskaa ja hyödytöntä talostasi, rikkoutuneita tavaroita ja tilaa vievää krääsää jota poltat ennen kun kajoat arvokkaaseempaan omaisuuteen.

Keho siis polttaa ensin rikkoutuneet ja epämuodostuneet proteiinit, vaurioittuneet solut, varastoituneet rasvat, ja kaiken muun tukkivan ja epähyödyllisen. Kun taas aloitat syömisen keho tuottaa uusia nuoria immuuni ja kanta soluja jotka toimivat paremmin. Terveys kohoaa, olo paranee.

Jos olet masentunut, ahdistunut, epätoivoinen, hukassa, kokeile tätä. Vesipaasto, elimistön puhdistus, ruokavalion muutos ja liikunnan lisäys ihan jopa lenkkeilyn muodossa, voi oikeasti muuttaa elämän ja olon aivan toiseksi.

Haastan teidät kokeilemaan ja postaamaan tuloksia tänne! Kirjoittakaa vailla päiväkirjaa tänne!

Autetaan toisiamme, parannutaan yhdessä!

(Kirjoitan tämän ainoastaan koska minulla oli vakava ongelma ja löysin siihen ratkaisun, haluan jakaa löytämäni ratkaisun jotta muut voisivat mahdollisesti saada saman avun kuin minä)

Kuka on mukana kokeessa?

Lisäkysymyksiä?

2

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen kokeillut vesipaastoa ja toimii. Kuukauden tai pari paaston jälkeen on hyvä fiilis, sitten alkaa taas juimimaan ja taas viikon paasto päälle ja pari kuukautta menee taas hyvin.

    • Anonyymi

      Jos oikea masennus ja elämän voimat lopussa niin tuollainen paasto täysin sopimaton ja vakava riski. Masennus on myös elimistöä fyysiestinetyä psyykkisesti kuomittava tila.
      Paras apu asiantunteva lääkäri ja hyvämterapeutti, ja oikeanlainen mielialalääkitys

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      141
      3183
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3002
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1443
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1187
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1007
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      817
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      793
    Aihe