kertokaas kaikki kokemuksenne nyt synnytyksen alkamisesta: kuinka kaikki alkoi, enteet yms. ja missävaiheessa raskautta. kertokaa nipistykset, kovat säryt, kuin vesien/tulpan meneminen. =)
kiitos jos viitsitte kertoa uteliaalle.
kiitos jos viitsitte kertoa uteliaalle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lapsivedet lorahtivat kaksi kertaa ja kolmas käynnistetty kalvon puhkaisulla so. lapsivesi lorahti siinäkin.
Eka meni hätä sektioon istukan osittaisen irtoamisen vuoksi rv 34.
Tokassa meni vedet rv 37 ja siitä synnytys lähti, napakoilla suppareilla.
Kolmas alko pienillä ristiselkä kivuilla ja nipistelyillä, jotka sitten muutamassa tunnissa muuttuivat säännölisiksi suppareiksi, laps synty 8 tuntia ensinmäisistä nipistyksistä rv 38.
Neljäs suurin piirtein samoin ku kolmaski kivut vaan oli mahan puolella ja huomattavasti kivuliaamat(polte alavatsalla) ku kolmosesta, synty 7 tuntia ensimäisistä suppareista rv 38.
Nyt viidettä odotellaa syntyväksi, suppareita on jo ollu päivittäin ja yleensä illalla jo ihan kunnolla tuntuviakin, vaan yleensä muutama peräkkäin ja sit loppuvat. Ehkä tästä vielä synnärille päästään lähi viikoina :-)
Eli mulla oli supistuksia jo viikosta 20 lähtien.Sitten laskettuna päivänä alkoi kovat supistelut ja limatulppa irtosi.Supituksen rauhoittuivat yhden päivän jälkeen.Sitten viikkoa myöhemmin viikolla 41 alkoi aivan hirveet supistukset nipisti ja puristi ja aivan kaikkea siltä väliltä ja niitä sitten kesti seuraavaan päivään kunnes sain epiduraalin ja sitä ennen kalvot puhkaistiin.Eli vauva syntyi viikolla 41 1.
Eka synnytys käynnistettiin rv42.Aamulla klo:10 käynnistettin ja vauva syntyi 21.30.
Toinen synnytys alkoi rv40 5 supistuksilla 22.30 ja seuraavana päivänä klo:16.20 oli vauva sylissä.
Kolmas synnytys alkoi rv37 supistuksilla ja urakka oli ohi 25 tuntia myöhemmin.
ensimmäinen lapsi. Meni viikon yli lasketun ajan ilman mitään oireita. Lauantaina (41 0)olin tosi väsynyt ja vähän outo olo muttei supistellut. Seuraavana yönä kävin vessassa n. puoli neljältä ja silloin alkoi tulla lapsivedet lorisemalla. Supistelut alkoi siitä sitten n. puolen tunnin kuluttua ja tulivat vajaan viiden minuutin välein. Lapsi syntyi kuitenkin vesien menosta vasta n. yhdeksäntoista tunnin kuluttua sunnuntai-iltana eli viikolla 41 1.
Molemmat synnytykset on alkaneet epäsäännöllisillä supistuksilla (n.7-15min välein), tästä n. 15h päästä maha on lyönyt ihan veteläksi, luonto on siis hoitanut suolen tyhjenemisen itse :) (synnärillä sanoivat, että tuo on monella varma merkki lähenevästä synnytyksestä). Supistukset ovat jatkuneet edelleen epäsäännöllisinä (tosin voimistuneet kokoajan), ja n.17h päästä ekoista suppareista ovat muuttuneet säännöllisiksi. Tässävaiheessa ollaan lähdetty sairaalaan ja paikat ovat olleet auki 4cm/7cm. Lapsivesi on mennyt vasta synnytyksen loppupuolella (n.0,5-1h ennen vauvan syntymää, molemmissa synnytyksissä kalvot puhkaistu.)
Esikoisen synnytys käynnistyi rv 40 4 ja kuopuksen 40 2.
Esikoisen synnytys ekoista suppareista laskettuna 23h50min ja kuopuksella 23h20min.
Eli mun molemmat synnytykset on ollut tosi paljo toistensa kaltaiset!
Mulla käynnistettiin oksitosiinitipalla, tippa
laitettiin aamulla puoli 11 ja illalla klo 20.22
oli minun jessica eleonorani syntynyt. Viikkoja
oli silloin 39 4.
Minulla synnytykset on olleet aina vähän yllätyksiä. Ensimmäiseltä menimme miehen kanssa kätilöopistolle yliaikaisuuskontrolliin (rv41 5), tutkimuksen tehnyt lääkäri vaan kysäs että haluanko jäädä nyt synnyttämään (kohdunsuu oli auki n2.5cm)vai tulenko aamulla. No jäinpä sit ja synnytys käynnistettiin. Synnytys kesti 5 tuntii ja kerkesin saada epiduraalin, jota ei tosin ollu enää ponnistusvaiheessa. Ponnistusvaihe kesti 40minuuttia ja oli tietty tosi kivulias ilman mitään kivunlievitystä.
Toinen synnytys eteni sit niin että kävin illalla lenkillä ja olo oli tosi hyvä, ei supistuksia eikä mitään. No iltaa myöten sit selkä meni vähän kipeeksi ja lapsvedet tuli yhtäkkiä lattialle. No lähettiin ajeleen kättärille ja vastaanotossa kätilö sanoi ettei laps ole edes vielä laskeutunu ja puhu että jos menisitte vielä kotia(kohdunsuu auki 2cm). No odoteltiin hetkinen ja sit ne kuitenki kärräs mut synnytyssaliin. Laittelivat vähän aikaa mun papreita ja mä kokeilin sellasta isoo jumppapalloo, istahdin sen päälle ja tunsin että nyt aukes loput. Mies huuteli oven raosta kätilölle että nyt täällä tarttis apuu ja sieltähön se lapsi sit tulla tupsahti. Kerettiin olla synnärillä ehkä reilu puol tuntii. En kerinny saada kivunlievitystä, mutta ei ollu siltikään niin kamalaa ku synnytys oli niin nopee.
Kolmas lapsemme tuli vieläkin yllättävämmin. Selkä oli pari tuntii ennen synnytystä vähän kipeenä, mut olo oli sit muuten sellanen ettei suppareita ollenkaan. Jotenki vaan vaistosin että pitäs lähteä synnärille. Sanoin miehelle että mitä jos lähettäis käymään, tullaan takas kotia jos mitään ei tapahdu. Mentiin vastaanottoon ja kätilö alko katteleen ensin papereita ja meinas laittaa vielä jotain sydämenäänen kuuntelu jutskaa sun muuta, no päättiki sit kattoo ensin kohdunsuun tilanteen ja sano että täähän on jo 9 cm auki eli sainkin passituksen kävellä synnytyssaliin ponnistamaan. Pari kertaa hengittelin ilokaasu, joka teki olon vähän hassuksi ja ponnistin laspen ulos. Kerettiinhän sitä olla hetkonen synnärillä, jos oltais jääty vielä kotiin odottamaan ois laps syntyny kotia. Nyt odotellaan jännityksellä neljättä ja ollaan jo loppusuoralla, jokohan tämä syntyy sit kotona :).
mulla ei ole nk avautumiskipuja ollut, supistuksia pitkin raskautta kylläkin,mutta kivuttomia sellaisia mahan jännityksia. ekaa odottaessa menin laitokselle laskettuna paivana kun selkaa jomotti tasaiseen tahtiin, ei kipeasti mutta "erilailla",olin sitten 9cm auki.kalvot puhkaistiin ja lapsi syntyi 2 tuntia siita kun olin laitoksella.Tokassa samat "oireet" itse osasi olla vahan enemman kuulolla ja tiesi miten oma kroppa enteilee joten menin osastolle "ajoissa" 6cm auki...kävin kävelyllä puolisen tuntia, 8cm auki ja kalvot puhkaistiin ja lapsi syntyi n puolessa tunnissa.kummassakaan ei tarvittu kivunlievitysta.