Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen) masentui:
"Katariina paljasti lauantaina yksityiskohtia henkisestä voinnistaan."
"Katariina joutui alkutalvesta ikävän kohun keskiöön kun hän maalasi taulun saamelaisnaisesta. Katariinaa syytettiin teoksen seurauksena muun muassa kulttuurisesta omimisesta."
"- Monet ajattelevat, että olen poikkeuksellisen vahva, rohkea ja omavoimainen. Olen varmasti noitakin asioita, mutta olen myös herkkä ja haavoittuvainen, ja juuri nyt elämässäni ensimmäistä kertaa masentunut, Katariina myöntää."
Katariina Souri on ajatellut jopa Suomesta pois muuttamista.
https://www.seiska.fi/kotimaa/katariina-souri-masentui-vuodattaa-ahdistustaan-somessa-en-ole-varma-kannattaako-tata-postausta-julkaista/1226832

Vastaukset 21
Vanhimmat
Tämä on ilon päivä ☺️
Voisin astua niin piristyisi.
Mitä tällä Sourilla on lähituntumaa ja tekemistä saamelaisuuden kanssa?
Eihän hän ole väittänytkään, että olisi lähituntumaa.
Luepa Sanna Ukkolan kolumni, jossa oli ASIAA.
tää saamelaisuuden omiminen on mennyt aivan överiksi, siellä muutam käy ylikierroksilla ja pahasti.
Nämä saamelaisaktivist -hörhöt on sitä mieltä, että Sourin porojen maalaminen on heidän kulttuurin omimista ja jotku menee tähän mukaan...?
Souria voisi kouria.
Souri älä houri.
Katariina on herkkä, kaunis ja lahjakas taiteilija. Jätän ikävät kommentit hänestä omaan arvoonsa. Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Kata pidä pintasi, sulje korvasi, älä lue juorulehtiä.
Tee taidetta kuten ennenkin. Maalauksesi ovat upeita. Anna koirien haukkua, karavaani kulkee ja kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Usko itseesi, tee taidetta ja kulje pystypäin.Jätä lehtien palstoilla kommentoivat luuserit omaan arvoonsa.
Kanna itsesi arvokkaasti. Ole ylpeä saamastasi taiteen tekemisen lahjasta. Olet fiksu, älykäs ja upea taiteilija.
Eteenpäin, vaikka kuinka Tuulos!
Masennun, kun minua ei pidetä taiteilijana, eikä tuu apurahoja
Kokeilisi miestä välillä, niin piristyisi.
Hyvä kirjailija ja nyt taiteilijana näkemys kehittynyt. Työ tuottaa tulosta.
Tiesitkö, että kaikille huonoille ja osaamattomille taitelijoille sanotaan aina kauniisti, että he ovat "kehittyneet". Tämä tietysti voi olla tottain, koska umpisurkea ei voi oikeastaan kehittyä huonommaksi.
Eiks enää edes kelpaa alastonkuviin pornolehtiin ja siksikö on masentunut ?
Pieni joukko fanaattisia saamelaisia kiihkoilee ja vetää kilarit pienimmästäkin "rikkeestä". Aivan pistetään loukkaantumista jokaisesta naurettavasts pikkujutusta....Katan maalaus tuskin ketään oikeasti loukkaa. Taiteelliset ansiot on sitten toinen juttu. Saamelaiset voisivat kitistä vähän vähemmän.
Nämä fanaatikot pissii täysin omiin muroihinsa, kun tätä saamelaisuutta "suojelevat". Turistit eivät uskalla ostaa saamelaisten käsitöitä, etteivät joudusilmätikuksi kulttuurin omimisesta ja toisaalta käsitöiden myynti on monen elinehto. Miten ihmiset on niin hölmöjä, että menevät tuohon mukaan esim YLE.
No, Yleä ohjaa aate. Huomaahan sen uutisoinnistakin. Mukavia asioita tapahtuu maailmassa kokoajan, mutta 80% uutisista on negatiivista.
Varsinkin saamelaisille: Taideteos ei vastaa kysymyksiin vaan herättää niitä ja sen perimmäinen merkitys piilee ristiriitaisten tulkintojen välisessä jännitteessä. Souri on onnistunut koska hän teoksellaan herätti keskustelun.
Mukavan oloinen tyttö. Muistaakseni tämä tyttö oli aikoinaan alasti pornolehdessä.
Miten hän paranee masennuksesta kun on paljon puhunut ja kirjoittanut että on masennuslääkkeitä vastaan.
Ja kun elää luonnossa, lisäaineettomasti ja eläinten kanssa niin miten edes voi masentua? Ai niin kun jotkut arvosteli sen "hienoa" taideteosta!
Kuule. Ne on niitä Lykkepillereitä. Parempi pysyä vaan erossa.