AAARGHH...

Lyhyesti kerrottuna...

Näin viime syksynä ensimmäisen kerran hänet, tämän pojan (tai miehen, yli 20v), jonka kanssa minulla oli jotain niin outoa yli puoli vuotta. Kun ensimmäisen kerran näin hänet, jäin yksinkertaisesti tuijottamaan häntä rajoituksetta. En ole koskaan tuntenut niinkuin silloin. Hän tuijotti takaisin. Ja katsoi vielä kolme kertaa taakseen loitottuaan..

Siitä se alkoi. Emme tunteneet toisiamme mitenkään, mutta näimme toisiamme aina jossain ulkona ja kaupungilla. Katsoin aina häntä ja hän minua. Vilkuilua ja tuijottelua. Hänen katseensa tunkeutuivat minuun jonnekkin niin syvälle, etten ole koskaan tuntenut mitään samaa. Kuukaudet kuluivat. Aina joskus näin hänet jossain istumassa kavereidensa kanssa tai vain ohi mennen kaupungilla, useitakin kertoja näin pienessä kaupungissa. Aina ohi mennessämme katsoimme taaksemme, kaverimmekin huomasivat.. Kerran hän tuli kovin lähelle kun olin yksin kaupungilla, ja katsoi sillä katseellaan. Ujous kuitenkin lähes kaatoi minut ja "pakenin" paikalta...

Sitten, jokin aika sitten, sain tietää että hän alkoi seurustelemaan erään vaalean tytön kanssa. Tiedän tämän tytön, vaikkemme tunnekkaan... Enää en ole juuri nähnyt häntä missään. Joskus ohimennen tämän tytön kanssa. 2,5 kuukauden aikana muutaman kerran olen nähnyt hänet ilman sitä tyttöä, jolloin hän on edelleen tuijottanut minua. (siis hän ei tiedä minun tietävän hänen tyttöystävästään... emmehän me tunne!) Yhtenä päivänä maaliskuussa näin häntä monia monia kertoja ja katseet olivat kovin vapaita ja "säpinöiviä".. Kun lähdin kävelemään kotiin sinä samana päivänä, kuulin kadulla auton äänen takaani, vislauksen, ja samalla auto hiljensi vieressäni.. Hän hymyili ikkunasta, ja jatkoi matkaa....

Nyt, alkoi juuri kesäloma. Hän pyörii päivittäin mielessäni. Välillä näen hänestä edelleen unia. Tämä tyttöystävä ahdistaa minua yli kaiken... Toisaalta haluan unohtaa koko pojan, sillä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia (ainakaan enää) häneen. Hän seurustelee, EMMEKÄ ME EDES TUNNE toisiamme. Ja en usko että hän enää on edes kiinnostunut minusta, vai onko koskaan ollutkaan. Olen ihan sekaisin:( Tiedän että on paras unohtaa, mutta samalla EN VOI. Yksi syy juuri se, että näen heitä aina joskus. Sellainen päivä on aina pilalla. Ehkä seuraavakin...

Mitä minun pitäisi tehdä? Olisi kiva saada asiallisia kommentteja, sillä en voi puhua asiasta kenenkään kanssa.

PS. OLEN ITSE SEURUSTELLUT JO USEAN VUODEN...
0445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Anna kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu