Mistä uusi valtakunnanjohtaja?

Kansa kaipaa vahvaa johtajaa ja Naantali kurinpalautusta.
6241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valtakunnanjohtaja Joulupukki on aivan ilmeinen johtohamo Naantaliin.
Kaikki johtajaa kaipaavat marssimaan hänen perässän pullo kädessä ympäri Naantalia huutaen HoHoHo. Eräille naantalilaisille on huonompikin "isänmaallinen" "johtaja" kelvannut esimerkiksi

Äänestä
  • Jonkunlaista toivoa on Wilhelm Junnilasta, tosin se nykyään haaveilee Brysselin hillotolpasta

    Äänestä

Muumi mamma on teille natseille johtaja. Yhtä uskottava kuin idolinnekin.

Äänestä

Pekka Siitoin oli valtakunnanjohtajana tiukka mutta äärimmäisen oikeudenmukainen. Hän oli aina Suomen ja tavallisen kansan puolella.

Siitoin maksoi työstään kovan hinnan ja joutui poliittisista syistä vankilaan. Totuudenpuhujan osa ei ollut helppo.

Äänestä
  • Heh hee näemmä aika kultaa muistot, tää oli huvittavinta ketjussa.

    Äänestä

  • Han ei ollut tavallisen kansan puolella, vaaan epätavallisen. Siis natsien.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansa kaipaa vahvaa johtajaa ja Naantali kurinpalautusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu