Tullaankohan enää koskaan näkemään bändiä livenä nykyisessä kokoonpanossa? Keikkatauko määrittelemättömäksi ajaksi henkilökohtaisista syistä kuulostaa aika vakavalta. Taloudellisesti keikoista luopumisen ei luulisi olevan järkevää. Syyt täytyy olla aika painavia.
Floor muistaakseni jossain haastattelussa sanoi, että hän olisi halunnut keikkailla. Luultavasti tullaan näkemään enemmän Floorin soolokeikkoja.
Keikkatauko
16
909
Vastaukset
- Anonyymi
En ou koskaan käyny nightwissin keikalla. Mut ois kiva käydä! Varmaan voin kuvitella että kaikki on heti viimeisen päälle tehty komeaksi niije keikalla valaistukset sun muut. Ja bändi on voimakkaisiin soundeihin panostava, mut ei liikaa dominoi soundeilla. oon toki kuunnellut youtubesta joitaki Nighwishin live-esityksiä ja hyvin on mennyt ainaki ne livejutut. =)
- Anonyymi
Jotenkin tuntuu, että ei tulla näkemään. Jo Elämäni biisissä Tuomas esiteltiin pelkästään muusikkona, ei Nightwishista pihaustakaan.
Muutenkin haastatteluissa Maestron naama ei enää oikein vakuuta. Näyttää siltä, että mies on hiljalleen päästämässä irti näistä kuvioista ja ei ihme. Marcon menetys oli kova isku niin Nightwishin musalle kuin live-meiningille. Kaikki kunnioitus Jukkikselle mutta onhan hän aivan helvetin tylsää katsottavaa lavalla, jos ennen oli Marco Hietala hoitamassa tonttia.
Huipulle on hyvä lopettaa. Kiitos Nightwish isosta työstä. Porukka Suomen musaskenen legendaarisimpia hahmoja nousi pieneltä kylältä! Yövissun saavutuksia ei hetkeen yksikään orkka peittoa.
Tänä päivänä vielä hyvää syntymäpäivöä Holopaiselle 47v - Anonyymi
No jaa…
onko kaikki aina just prikulleen niin kuin sanotaan? Floor yli nelikymppinen synnyttäjä. Nyt on sen ikäinen kahden lapsen äiti, toinen vasta vauva. Toinen menee kohta kouluun.
Ei ole mitenkään mahdotonta, että se syy keikkailusta toviksi luopumiseen on kuin onkin Floorin tilanne, ainakin merkittäviltä osin.
Nightwish-retkuetta ei liene taloudellisesti kannattavaa liikutella muutaman keikan takia, tarvitaan kiertue, kauankin ulottuva, ja se vie paljon aikaa, ja pitää olla pitkään pois kotoa.
Ja Floorin puoliso ei ole ratkaisu siihen kodin pyörittämiseen, koska hänellekin on samanlainen keikkatyö. Lisäksi uusi vauva vaatii kotona oloa äidiltä vielä tovin.
Samalla on myös kohonneet hinnat, vaikka niihin on helppo vedota, niin onhan ne myös vaakakupissa painamassa. Ja sitten myös tietoisuus siitä, että kun palataan, niin sitten sitä on jo yleisö ehtinyt odottaa. Nightwish keikkaili sangen tuhdisti tässä taukoon asti koronan jälkeen. Joillekin saattoi tulla jopa vähän jo keikkaähkyä…
Vaikka Floor tekee soolokeikkoja, niin ne nyt on ihan erihelppoja. Yksi maa, Floor tienaa isoimmat rahat yksin, ei jakaen niitä viiden muun kanssa. Eli vähemmillä keikoilla pärjää, vaikka katsojia olisi vähemmänkin. Maa, jossa keikkailu tapahtuu, on maantieteellisesti pieni, ja siellä asuu Floorin tukiverkosto, eli lapsenhoitoapua löytyy. Keikkoja tehdään muutamia, ja sitten taas voi palata kotiin lepäämään. Homma on kuitenkin sen verran isoa, että ulkoistamalla hoituu kaikki oheistyö, eli se ei stressaa.
Hietala taas nyt… nojaa… Hietala on Hietala… ääni on ääni… Karisma on karisma… Valtaosa on tietysti innoissaan, mutta onhan hän nyt todella vaivaannuttavaa live-esiintyjä. Mutta Nightwishissä se jokseenkin toimi, kun välispiikkejä oli hyvin rajatusti, soittamiseen sai keskitettyä ajatuksensa, ja niin päin pois. Mutta olihan ne makkara-puheet outoja, noloja, eikä ainakaan hauskoja. Ja muu saarna taas ei istu Nightwish-konseptiin. Mitä nyt muissa ympyröissä Hietalaa nähnyt livenä, niin jostain syystä minut valtaa aina myötähäpeä. Jotenkin se epämukavuuden tunne heijastuu hänestä yleisöön asti, kun ei ole täysin hurmioitunut. Nightwishin kyllä sopisi toinenkin vahva ääni, ja sellainen lienee järjestettävissä, jos se tuntuu tarpeelliselta ja järjestyy mielekkäällä tavalla. Jos sellaisen vedon haluaisi tehdä, pidemmän tauon jälkeen sellainenkin olisi helpompaa, mutta toisaalta jos sellaista ei löydykään, tauon jälkeen on myös helpompi jatkaa ilman ilman, että kukaan enää muistaa kaivata Hietalaa liian kipeästi.
Kyllä Nightwishin vielä keikkakuntoon saa niin, että liput myy. Kun aika on.
Jos niin ei käy, niin sitten tässä on joku muu mutka matkassa, jota emme tiedä. Mutta mulle sellaista ei tästä mitenkään näy rivien välistä ainakaan näillä tiedoilla. - Anonyymi
Disney heviä.Vanhempaa tuotantoa.🤡⛄
https://www.youtube.com/watch?v=9icKP1b44TA - Anonyymi
Voisinpa lyödä vetoa että esiintyvät vielä, jäseniä tulee ja menee joka yhtyeessä, NW tärkein on Tuomas ja tietysti laulaja.
- Anonyymi
Syksyllä 2024 on oman veikkaukseni mukaan seuraava kiertue.
Jos Tuomas ja Troy keikkailevat Aurin kans, niin siten en tiedä. Ja onko Empulla virtaa.- Anonyymi
Uusi albumi julkaistaan v. 2024 aikana eikä sen tiimoilta lähdetä kiertueelle. Mitenkä Nightwish lähtisivät kiertämään syksyllä 2024vai tarkoitatko, että Auri keikkailee silloin?
- Anonyymi
Oma näkemykseni on, että keikkailuun palataan vuonna 2026 jolloin bändi täyttää 30v. Silloin tapahtuu myös se kauan odotettu Olympiastadion konsertti. Ja kokoonpano on sama mikä nyttekin. Voihan se olla, että vierailijoita on sitten Espanjasta asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi albumi julkaistaan v. 2024 aikana eikä sen tiimoilta lähdetä kiertueelle. Mitenkä Nightwish lähtisivät kiertämään syksyllä 2024vai tarkoitatko, että Auri keikkailee silloin?
Katsotaan nyt lähtevätkö vai eivät. On sitä ennenkin päätöksiä pyörretty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma näkemykseni on, että keikkailuun palataan vuonna 2026 jolloin bändi täyttää 30v. Silloin tapahtuu myös se kauan odotettu Olympiastadion konsertti. Ja kokoonpano on sama mikä nyttekin. Voihan se olla, että vierailijoita on sitten Espanjasta asti.
Tämä paluu isosti on kova ja todennäköinen juttu.
Espanjastapa hyvinkin, ja kaksin kappalein. Ja Anette vois alkaa jo treenata sitä Meadows on Heavenia, minä voin tulla kuuntelemaan sen. Mutta sitä vähän epäilen, koska virtuaaliset tomaatit lentää liian helposti ja maailma on lapsellisia ihmisiä väärällään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsotaan nyt lähtevätkö vai eivät. On sitä ennenkin päätöksiä pyörretty.
Ei Nightwishin kiertueen kokoista projektia aloiteta ihan paria viikkoa ennen. Suunnittelu ja järjestelyt tehdään kuukausia ellei jopa vuotta etukäteen. Markokin asiasta valitteli haastatteluissa jälkeenpäin että bändissä ollessa tiedettiin jopa yli vuoden tekemiset lähes minuutilleen ja se miestä rassasi tosi paljon kun kaikki on aikataulutettu.
Jos ensi syksynä aikoo kiertää niin se pitäisi olla lyöty lukkoon jo ajat sitten ja promokoneisto jo käynnissä.
- Anonyymi
Oli mitä mieltä tahansa Holopaisesta(en itse oikein tykkää) niin on hän kuitenkin tosi lahjakas.
- Anonyymi
Ilkka - Pohjalaisessa oli 50 vuotta täyttävän Kai Hahdon haastattelu. Opetushomma jatkuu ja tulossa on keikkaa Suomessa. Kai paljasti lähtevänsä 2024 soolokeikoille myös ulkomaille. Hyvä Kai! Odotan innolla.
- Anonyymi
Metallimamman ääni on ainakin loistokunnossa. Varsinainen tunne-elämys.:) https://www.youtube.com/watch?v=LLNT_Wptou4
- Anonyymi
Ei.
- Anonyymi
Tulevaa settiä pohditaan jo. Youtuben NW-kanavalla Floor kyselee suosikkibiisejä EFMBeeltä ja HN:ltä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sanna niin nättinä Amsterdamin Business Foorumilla
Upeasti edustaa taas Suomea ulkomailla meidän kansainvälinen superstaramme. Miksei persuilla ole ketään siedettävän näk1559819Työeläkkeiden maksaminen on lopetettava
Suomen talous on palkansaajien vuosikausia heikentyneen ostovoiman vuoksi niin kuralla, että palkkasumman jakamisessa ta1267922Sofia Virran pahoinpitelyä puolustetaan netissä
HS soitti Virran pahoinpitelyä puolustaneille https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011516353.html2607472Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi26671Purra tekee hyvää työtä, me suomalaiset haluamme että hän jatkaa myös
seuraavan hallituksen valtiovarainministerinä. Kovina aikoina pitää olla kova.1216152Koska Minja Koskela ja Sofia Virta kääntyy islamiin?
Sekä vihreät että vasurit selvästi pitävät islamista ja muslimeista, varsinkin naiset, joten voidaan olettaaa että nuo k865951Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j535752Stubb jo paljon tunnetumpi ja arvostetumpi maailmalla, kuin Marin koskaan
Stubb tekee sitä työtä mitä pitää, hän ei koreile vaatteilla eikä ole baareissa räkäposkella kuten Marin. Marininhan pit934826Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja62592Pelle Miljoona, 70, saa harvinaista taiteilijaeläkettä - Tämän suuruinen eläke on kuussa!
Pelle Miljoona on kyllä symppis! Peace! Suomen punk-konkari Pelle Miljoona on yksi syksyn Vain elämää -kauden artisteist531398