Eliitti auttaa

Iltapökäleessä on estoitta kehuttu rikasta, joka auttoi Hurstin apua 27 tuhannella eurolla.
"Pellehousu 9:03
Aina näitä hyvävaraisia moititaan, mutta nytkin yksi heistä maksoi Hurstin tilavuokran 27.000 € ilman mitään vastinetta ja hyvää tarkoittaen. Oli sitä hyvää joulumieltä.
Hyvää joulua kaikille 🎄🎁"
Kukaan vain ei puhu mitään muista, kuin näistä rikkaista julkuista, joitten hyväntahtoisuutta kilvan ylistetään.
Esimerkiksi minä maksoin työeläkkeestäni enemmän kuin yhden vuoden eläkkeeni pari vuotta sitten toisen kaupungin köyhille jaettavaksi. Eli 30 tuhatta euroa. Koko muu kaupunki yhteensä reilusti alle 10 tuhatta. Ainut kiitos on ollut jatkuvat ruinaukset, että maksa lisää, maksa lisää, maksa lisää. Tottakai yli 30 v kolmivuorotyötä tehneellä on rajattomasti rahaa jaella eläkkeestään kaikille, aivan samoin kuin valtakunnan Hallituksella rikkaammille ulkomaille, ettei näitten kultavarannot ainakaan pienenisi.
Seuraavana vuonna en maksanut mitään. Saituuttani, sanoo saalistajat. Koko kaupungin (yli 200 000 asukasta) potti oli nyt vajaa 4000 euroa.
Yhtenä vuotena maksoin pikkukaupungin puliukoille ja kassialmoille ravintolassa järjestämät joulutarjoilut ja saunat kokonaan. Aiemmin sen teki eräs kaupungin seurapiiriläinen, seuraavaksi kaupunki järjesti sen. Nyt en tiedä, koska muutin pois.
Uutta lastensairaalaakin avustin useamman vuoden palkkaani vastaavalla summalla. Ja monta muuta pienemmillä summilla.
Ainut kiitos on tullut Porvoon sairaalan hoitajilta; tekivät kauniin kiitoskortin! Muut avustuskohteeni ovat osoittautuneet kaikki huijareiksi. Lastensairaalastakin liikkuu monenlaista tietoa; ainakin on rakennettu nykysuomalaiseen tapaan huonosti. Tukiviestistä soittivat kahdesti haukkumasoiton, kun lopetin sen avustukset todettuani huijaukset. MLL tivasi vain, kuinka paljon lahjoitan, kun yritin kysyä neuvoja lapsen avuksi. SPR:lle en anna mitään, sen keräämät miljoona-avustukset Thaimaan tsunamin ja Haitin manjäristyksen uhreille eivät vieläkään ole menneet perille.
Kun julkku antaa roponsa hyväntekeväisyyteen, siitä tehdään suuri numero ja kaikki ylistävät häntä. Presidentti Niinistökin lahjoittaa jotakin, ex-presidentti Halonen ei kai mitään? Rahaa kyllä olisi, hirmupalkka ja täysi verovapaus, koska kaikki me olemme Suomen perustuslain mukaan lain (verolainkin) edessä saman arvoisia. Vähäisemmältä hallintoalamaiselta vain ruinataan lisää ja lisää taskuihin, joista hallintoalamainen ei oikeasti tiedä mitään.
Tärisyttävää joulukrapulaa vain teille, tv 80 v työeläkeläinen, se hyödyttömäksi suursyömäriksi Eliitin leimaama.
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu