Kunpa sinä häiritsisit minua irl:ssä enemmän

Etkä jäisi etäiseksi hahmoksi joka vain tervehtii kun satumme näkemään.
En saa koskaan sanottua asioita sinulle mitä haluaisin kun sinulla ei ole koskaan aikaa minulle irl:ssa.
Enkä edes tiedä haluatko oikeastaan edes nähdäkkään.
Ymmärrät varmaan miltä tuollainen käytös vaikuttaa.
Ei se ainakaan minua onnelliseksi tee.
21472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olisit sitten tullu jutteleen kun siinä odotin. Seuraavan kerran oo sen verran reilu että tuut ulos niin voin ehkä osua sua lumipallolla.

Äänestä

Meen vielä kohta ulos niin tule ihmeessä jutteleen. Odotan edessä tällä kertaa.

Äänestä

Tiedän ettet ole juuri hän, mutta minulla on vähän aina sellainen olo että häiritsen. Haluaisin sanoa hänelle vaikka mitä, mutta ei se ole helppoa oikeassa elämässä. Kohteliaisuudesta hän minua taitaa kuunnella koska hän on sellainen. Silti olen onnellinen että hän on elämässäni vaikka näin.

Äänestä

Eli asut toisessa suunnassa?

Äänestä

Kerro nyt mihinkä suuntaan lähden ja kuinka pitkälle. Eilen tuli vähän kylmä ulkona niin ajattelin pukeutua lämpösemmin. Jos mennään vaikka lumisotaa.

Äänestä

Pysähdy seuraavan kerran ja sano että on asiaa.

Äänestä

Muuten ihan ok mutta yhdessä asiassa mentiin liian pitkälle.

Äänestä

Kyllä mä nään ja huomaan kaiken. Vittu kuka oikeesti siltikään jaksaa elää jossain vitun pelossa koko ajan. Kaikkee pitää pelätä ja minä olin siinä niin miks jänistit?

Äänestä
  • Nopeesti ohi mentiin. Ei tää ehkä ole sulle.

    Äänestä

Jotakinko pelkäät? Näytit siltä etten tule sulle pärjään niin mitä pelkäät?

Äänestä

Pieni vinkki sinnepäin, ota ja tervehdi etunimen kera, taatusti pysäyttää

Äänestä
  • Sukunimen käyttö se vasta säväyttääkin, mutta millä tavalla

    Äänestä

tottakai haluan nähdä,mutta en ala sinua stalkkaamaan.

Äänestä
  • Ihan normaalia kanssa käymistä tässä kaivataan.

    Äänestä

Meneekö naiselle vai miehelle?

Äänestä

Toivoisin samaa yhdeltä mieheltä, ettei vaan "jätetä" tätä näin.

Äänestä

Samoin ajattelen miehestä, n sivusta.

Äänestä

Samaa ajattelen naisesta minäkin, jos hänellä on minkäänlaista mielenkiintoa minua kohtaan. Että ottaisi yhteyttä tai lähestyisi jotenkin.

Äänestä
  • Varatun lähestyminen nostaa kynnystä. Muuten olisin jo lähestynyt 😊 mielenkiintoa löytyy paljonkin. Liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Varatun lähestyminen nostaa kynnystä. Muuten olisin jo lähestynyt 😊 mielenkiintoa löytyy paljonkin. Liikaa.

    En ole varattu tietääkseni.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    En ole varattu tietääkseni.

    En ole täysin varma, mutta luulen olevan. Lapsen oon nähnyt, mutta en tyttöystävää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Etkä jäisi etäiseksi hahmoksi joka vain tervehtii kun satumme näkemään.
En saa koskaan sanottua asioita sinulle mitä haluaisin kun sinulla ei ole koskaan aikaa minulle irl:ssa.
Enkä edes tiedä haluatko oikeastaan edes nähdäkkään.
Ymmärrät varmaan miltä tuollainen käytös vaikuttaa.
Ei se ainakaan minua onnelliseksi tee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu