Väyrynen kertoi aiemmin blogissaan, miten hänen odottamansa kannattajakortit, Keminmaalta vastauslähetyksenä postitettu pikapaketti päätyi Postin kuljettamana Viroon. Tallinnassa paketti oli myös luovutettu vastaanottajalle.
Väyrynen toteaa joulupäivänä lähettämässään tiedotteessa, että aikoo pyytää Postia selvittämään kadonneiden kannattajakorttien arvoituksen. Väyrynen epäilee, että Postin vastauslähetysten järjestelmä oli hakkeroitu.
Sama peli kuin Usassa. Siellähän dokumentti 2000 muulia näyttää turvakameroiden avulla, kuinka nämä "muulit" kantoivat säkkikaupalla BIdenille ääniä, siellähän kuolleetkin äänestivät, jopa koirakin oli antanut äänensä Bidenille!
Ja meillähän katosi ääniä viime vaaleissa vain kansallismielisiltä pienpuolueilta! Liekö siirretty perussuomalaisille? Valeoppositiolle, joka käänsi takkinsa EUn ja Naton suhteen.
Taas vaalivilppiä, ei yllätys
23
323
Vastaukset
- Anonyymi
Suomalaisten eläkevaroja kupataan miljardeittain "salkunhoidon kustannuksilla", jotka ovat uutisten mukaan lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2011. Sijoitusluluihin rokotetaan eli vedetään välistä peräti kaksi miljardia euroa vuosittain, joka on vuosittain maksettavista noin 35 miljardin eläkkeistä yli 5 prosenttia.
Tällainen maa on Suomi!- Anonyymi
Kaikki osakkeen omistajat joutuvat maksamaan kuluja.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Onko presidentinvaalit uusittava, koska tilanne ehdokasasettelussa jätettiin epäselväksi ja toiminta oli suorastaan laitonta. Valtamedia oli lobannut ehdokkaiksi pyrkiviä globalistien edustajia ja vaiennut lähes täydellisesti kansallismielisten ehdokkaiden, Paavo Väyrysen ja Saara Huhtasaaren, näkemykset ennen kannattajakorttien jättämisen takarajaa… jolla olikin yllättävän ”joustava” aikataulu.
Vaaditun 20 000 kannattajakortin keräämisen ja toimittamisen takarajaksi oli ilmoitettu 12.12.2023, mutta samana päivänä selvisi, että se ei ollutkaan aito takaraja. Vaaliviranomaiset antoivat puutteellista tietoa ehdokkaille siitä milloin kortit piti viimeistään toimittaa. Kummallakaan kansallismielisistä pääehdokkaista, Huhtasaarella tai Väyrysellä, ei ollut ennakkotietoa, että todellinen takaraja olikin vasta 20.12.2023.
Molemmat ehdokkaat ehtivät ilmoittaa kampanjansa päättymisestä.
Kyllä on globalisteilla pelko persiissä, kun näin tökerösti estetään mahdollinen pääsy ehdokkaaksi!- Anonyymi
Sääli että Väyrysen ja Huhtasaaren ehdokkuus vääryydellä vietiin, jommasta kummastahan se olisi varmuudella tullut presidentti ! 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Globalismi aiheuttaa merkittävää haittaa nykyään myös Suomelle. Posti ei toimi, terveyspalvelut eivät toimi, sähkön- ja lämmöntuotanto romahtamispisteessä, kaasun hinta moninkertainen, teollisuuden tuotteiden monipuolisuus on kadotettu, palkkojen ostovoima heikkenee, metsäteollisuus kriisissä, työllisyys laskussa, ruokajonot pitenee (80-luvulla ei ollut ruokajonoja), lisää loisivia elätettäviä, sivistyksen ja pisatulosten nopea lasku, idän suhteet pakkasella, piikityksistä johtuva flunssakierre, jne… Tervetuloa uuteen vuoteen!
- Anonyymi
Hahhaaaaa..ei ainoakaan numero oikein!
- Anonyymi
80 luvulla ei ollut ruokajonoja koska ei ollut avustusjärjestöjä jotka olisivat antaneet ruoka apua.
- Anonyymi
Oot kuunnellut liikaa Dj Buranan pilalla biisiä ! 🤣
- Anonyymi
Voisko tästä tulkita ettei Suomi halua Paavoa presidentiksi? Eikä kyllä mihinkään muualle.
- Anonyymi
Väyrynen se on epäillyt koko ikänsä ihan kaikkea muuta paitsi itseään, eikös se ole Trump joka on syytteessä vaalivilpistä, mies josta ei olisi koskaan tullut presidenttiä ilman venäläis hakkereira.
- Anonyymi
Seuraava Harry Potter kirja on globalistit ja Paavon kadonneet äänet.
- Anonyymi
Paavo voisi osallistua venäjän presidentin vaaleihin,haastaisi puuttinin!
- Anonyymi
Tämä tyyppi, joka on kuulemma kaikkien aikojen ylivoimaisesti suosituin presidentti, junaili aikoinaan Suomen turhia mutkia oikoen euroon. Yhteisvaluuttaan liittymistä talousasiantuntijatkin ovat pitäneet suurena virheenä, jopa "vuosisadan virheenä". Tanska ja Ruotsi säilyttivät oman valuuttansa – ja taloutensa kilpailukyvyn. EU:ssa Suomi on ollut kolmea vuotta lukuun ottamatta nettomaksaja, vahvasti miinuksella, ja suurten maiden ajamat mm. rakentamismääräyksiin liittyvät direktiivit uhkaavat tuon tuostakin suomalaisten hyvinvointia.
Kyseinen tyyppi myös vei Suomen Natoon unohtaen lukuisia kertoja esittämänsä vakuuttelut kansanäänestyksestä. Hänen kaudellaan maamme on sekaantunut aseellisesti konfliktiin, joka alkoi Ukrainan vaaleilla valitun presidentin Yhdysvaltain tukemasta syrjäyttämisestä ja Itä-Ukrainan venäjänkielisen väestön kielellisten ja muiden kansalaisoikeuksien nopeasta karsimisesta. Tuohon aikaan jopa nykyinen presidenttiehdokas Alexander Stubb ilmaisi eduskunnassa ymmärtävänsä, mistä maan itäisten osien väestön kapina kumpusi. No onneksi suomalaisten poliittinen muisti on lyhyt ja ymmärryskin haasteellista. Kaiken seurauksena Suomesta on tullut Yhdysvaltain imperiumin alusmaa, jonka puolustustakin on kerrottu johdettavan rajojemme ulkopuolelta.
Jos Suomi olisi pysynyt liittoutumattomana, emme olisi olleet Venäjälle uhkakuva eikä idän suurvallalla olisi ollut "sotilaallista mielenkiintoa" maatamme kohtaan. Nyt sillä todellakin on, ja yli 70 vuotta ylläpidetyt rakentavat suhteet on heitetty romukoppaan kera päivittäisen viholliskuvan syventämisen niin poliitikkojen lausumissa kuin mediassa.
P.S. Mites muuten se Balticconnector-kaasuputken rikko, jota ei kovasta yrittämisestä huolimatta pystyttykään sälyttämään Venäjän syyksi? Se katosi otsikoista yhtä sujuvasti kuin Venäjän absurdi syyttäminen oman kaasuputkensa tuhoamisesta Itämerellä. No mutta, saatiinhan sentään tilalle itärajan "kriisi", sieltä kun tunki tänne peräti murto-osa muiden rajojen kautta tulleista turvapaikanhakijoista. Pistettiin raja kiinni ja samalla estettiin myös suomalaisten liikkuminen läheisiään tapaamaan ja paluu kotimaahan (viimeksi mainittu muuten on rajavartiolain vastaista) ja siinä ohessa jokunen yritys lisää konkurssiin. Saatiinpa näytettyä!- Anonyymi
Haahhaaaaa...
- Anonyymi
Voi hellanlettas!
- Anonyymi
Backmannin opetuslapsi taas satuilee, eikö MV lehdellä oo julkaista mitään tuoteempia "uutisia" .
- Anonyymi
Kyllä suomalaiset ovat koko ajan päässeet liikkumaan Venäjälle ja pois, joutuu tekemään vaan vähän pidemmän matkan, Itä rajan bensa hamstraajien ja huorissa ramppaajien ei tarvi päästäkkään, Venäjän armeijan rippeillä ei ole mitään mielenkiintoa Suomea kohtaan koska tietävät että se olisi Venäjän lorun loppu, sellaisen takuun tämä meidän suosittu tyyppi meille hommasi.
- Anonyymi
Sinä varmaan nostat syytteen rajavartiolaitosta vastaan ? 😅😅😅
- Anonyymi
Puuttinin kannattaisi tilata Kiinasta tai Pojhjois-Koreasta ikkunoita jotka aukeavat sisäänpäin, kohta Vladimir raukka yksin kun kaikki kaverit putoilee ikkunoista kadulle.
- Anonyymi
Minä tiesin jo vuonna 2000 kevväällä kun Jeltsin nimitti Puuttinin iliman vaaleja restentiksi jotta jaahas, se on sitten Ukraina 2020 luvulla EU: n ja Naton jäsen, oli selevät merkit siitä jo silloin, ei tainna Teemu sitä vielä nähä, olikohan ees syntynnä vielä silloin?
- Anonyymi
Minä seuraan kanssa youtubesta erilaisia teorioita, tykkään erityisesti Auri Kanasen siivousvinkeistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop761352- 681195
huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55924Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138906Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.78848Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi31794Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma162793- 61776
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59764- 76675