Tuttavani kertoi vieneensä vieraillessaan kylään pienen joululahjan. Tätä kyläpaikan emäntä ei ollut kuitenkaan vastaanottanut vaan oli sanonut että meillä ei käytetä tuollaisia. Kyse oli laadukkaasta suklaasta ja mausteisesta joulukahvista . Niinpä tuttavani laittoi tuliaisensa kassiinsa takaisin ja toi pois. Oliko mielestänne talon emännältä fiksysti ja kohteliaasti toimittu?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Tökeröä käytöstä. Ottaisin etäisyyttä tuollaisiin tuttaviin. Itseasiassa olen ottanutkin.
Minusta myös suoraan sanottuna moukkamaista. Olisi ollut kohteliasta ottaa tuliaiset vastaan ja kiitellä. Mutta kaikilla ei vaan näköjään ole käytöstapoja eikä kaikki inkkarit välttämättä kanootissa.
Lahjan antaja on harkinnut ostostaitosi koska halusi ilahduttaa lahjan saajaa . Silloin ei sanota ettei käytetä vaan otetaan lahja vastaan, koska se annetaan Sydämmestä änythön ihmiset myy joululahjoja netissä kun ei tykätty , sekin on kamalaa mielestäni , siinäkin on ollut antajalla antaa sydämmensä halusta toiselle lahjan .
Moukkamaista todella . Sain kerran yhden lahja pieneltä tytöltä joka innoissaan sen minulle oli ostanut. Lahja oli sellainen pehmeä vehje mikä laitetaan varpaiden väliin. Silloin kun lakkaa varpaan kynnet. Kiittelin pientä tyttöä kovasti, ja hän oli mielissään.En tietysti tarvinnut sitä koskaan koska en lakkaa varpaiden kynsiä koskaan, mutta antaja halusi ilahduttaa minua , se oli se pääasia . Siinäkin oli se ajatus tärkeämpi mitä se lahja.
Itse en enää vuosikausiin ole lastenlapsille ostanut itse lahjoja annan rahana niin ostavat itse mistä tykkäävät , niin silloin tulee oikein.
Kyllä. Ajatus on tärkein eikä sen sijaan se itse lahja.
Minä suosin nykyisin lahjakortteja varsinkin tällausille teineille. Tosin tänä vuonna sujautin lahjapussiin myös jokaiselle villapohjasukat. Sukkia tarvitsee aina.
Olipa tökeröä käytöstä lahjan saajalta. Hyvä, että antaja otti takaisin.
Itse olisin kiittäen ottanut lahjat vastaan. Jos en itse olisi pystynyt käyttämään olisin tarjoillut vieraille. Kysynyt antajalta, että kiehautetaanko heti maistiaiset.
Kahvi ja suklaa on hyvä kombo. Maistuisi.
Juuri noin olisin minäkin toiminut.
Entinen ystäväni jota en ollut tavannut vuosikausiin ja kun pääsin tapaamaan olin ostanut ison suklaarasian lahjaksi hänelle, kun tiesin että me nuorena pidettiin kumpikin suklaasta.hän ei ottanut lahjaa vastaan, ja oli muutenkin muuttunut tosikoksi. Sain sitten kuulla toiselta ystävältä että hänestä oli tullut Jehovan todistaja muutama vuosi sitten.ei kuulemma lahjuksia ota vastaan.
Jos olisin sen tiennyt en olisi mennyt edes katsomaan häntä vaan pitänyt sen kivan muiston humoristisesta tytöstä mielessäni .
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Minulle on monesti tyrkytetty lahjaksi sellaista mitä en voi käyttää, myös muulloin kun jouluna. Olen aina nätisti sanonut minkä takia en voi lahjaa ottaa vastaan koska joudun sen kuitenkin roskiin viskaamaan ja olen kehottanut lahjan tarjoajaa antamaan sen sellaiselle joka voi sen käyttää tai käyttämään itse. Aina ei kaikki muista esim ruokarajoitteitani jonka takia en tiettyjä tuotteita voi ottaa vastaan enkä edes maistaa koska on minulle hengenvaarallisia. Ei ole vielä kukaan loukkaantunut vaan hyvin ottaneet asian.
Minä taas ajattelen niin että on epäkohteluasta olla ottamatta lahjaa vastaan. Jos ei itse tarvitse tai voi käyttää, aina löytyy sellainen joka voi eli lahjan voi laittaa eteenpäin tarvitseville sillä heitä riittää.
Ei yksityishenkilö ole mikään kierrätyskeskus.
Olisit vienyt vaikka vanhan sohvasi ja kehoittanut heitä antamaan sen sitä tarvitsevalle.
Roskapussinkin voisi hyvin kiikuttaa lahjaksi ja sanoa, että jos ei löydy käyttöä, sen voi anaa roskakuskille joululahjaksi.
Olisit vienyt....?
Kävin äsken lääkärissä ja sanoin, että eräällä tuttavallani on varmasti sukupuolitauti ja nyt tarvittaisiin lääkettä...
Nyt taisi liipata kommenttisi pikkasen liioittelun puolelle.
Ai olit siis saanut "tuliaisia".
Minä saanut....?
No "tuttavallesihan" lääkäristä hait.
Sä voisit ruokarajoitteinesi pysyä vaan kotona mullittelemassa.
No kotonahan olen ollutkin silloin kun niitä mulle sopimattomia tuotteita on tuotu. Ei mun ole niitä muualta tarvinnut hakea. Suakin auttas luetun ymmärtäminen niin ei tarttis toisia nokkia.
terv ruokarajoitteinen
ps. en ole osaani rajoitteisiin valinnut enkä pysty niitä estämään.
Oletko itse muka täydellisen terve? Ei siltä vaikuta.
Minä vein tuttavaperheelle joululahjaksi Koskenkorva-pullon.
Emäntä sanoi, että heillä ei tuollaisia tarvita ja ojensi pullon takaisin.
Menin kotiin, korkkasin kossun ja ryypätessäni ajattelin, että kyllä on kiittämätöntä porukkaa...
No ehkä kuitenkin perhelahjaa hankkiessaan saa käyttää myös harkintaa.
*selkeästi*
Nyt en selkeästi ymmärrä 😁.
Vuosien myötä on tullut jos jonkinlaista kierrätettyä tavaraa lahjaksi. Se on vaan hyvä, että tavara kiertää. Nytkin on talosaunan peilihyllyllä aivan ihana tuikkukippo, jota en ikimaailmassa itse käyttäisi tai edes katselisi.
Yksi asia vähän kaivelee. Miniä ostaa aina pienen joulukukka-asetelman, mutta aina sellaisen, josta en niin välitä. Nytkin tulilatvan peltikipossa. Olen yrittänyt useampaan kertaan vihjata, että josko hyasintti tai amaryllis, mutta aina vaan se peltikippo. Ajattelin ensivuonna ostaa itse tarvittavat kukka-asetelmat, mutta kun ei autoa ole, niin liikkuminen on hankalampaa kukkapakettien kanssa. Täytyy vaan yrittää!
Plantagen, kukkia, kasveja... :
https://www.plantagen.fi/?gclid=Cj0KCQjwqP2pBhDMARIsAJQ0Czrf8k9cs-qpGuGz0Mta0rFYX6QtfQhcA2IbUq2a2IGrBVZJvUYiU_EaAs5WEALw_wcB
Tuovat kotiovellesi. 🌟
*
Jos tilaa joulukuusen kotiintuotavaksi, kannattaa tehdä tilaus jo loka-marraskuulla, vaikka laittaisi kuusen kotiintuonti päiväksi esim. vasta joitain päiviä ennen joulua.
Niin tuovat, mutta minun pitää kuitenkin kantaa paketit saajille. Miksi? No, kun kaikki ovat tottuneet, että saavat asetelmansa jouluaattona, kun joulupukki tuo.
Talon emäntä oli suora ,eikä jälleen kierättänyt lahjaa. Jonka toki olisi voinnut kierätää ja antaa toiselle ystävälle. Niin moni tekee lahjojen kanssa,joista ei välitä itse.
Paremminkin epäkohtelias. Vieraan tuominen ei kelvannut, vieras hämmentyi vaikka ei sitä osoittanut.
Mites tuttava suhtautuisi jos talon emäntä olisi ottanut vastaan kalliit lahjapaketit ja sitten talon emäntä menisi tuttavan luokse kyläilemään tyhjin käsin.?
Tässä tapauksessa ei ollut kyse kalliista lahjapaketeista ja tämä tuttava vie tuliaista omasta tahdostaan odottamatta vastalahjaa. Toisin kuin tämä talon emäntä joka on kertonut että heille tullessaan pitää tuoda tullessaan lahja. Mietis sitä. Ja kuitenkaan tämä tuttavani viemä asiallinen lahja torjuttiin.
Talon emännälle on tainnut tulla muistisairaus. Vaan ei kait kukaan tosissaan sano ettei vieraskäynnille saa tulla tyhjin käsin? Eri asia jos jää yöksi tai peräti viikonlopuksi, silloin jokin tuliainen on paikallaan tai jos on tupaantulijaiset tai synttäriluhjat.
Niinpä. Minä en kyllä kehtaisi sanoa kenellekkään vieraalle että meille tullessa pitää sitten tuoda lahja tai tuliaisia olivat sitten päiväkävijöitä tai yövieraita.
Ei ollut fiksua, eikä kohteliasta.
Olen kiitollinen kaikista lahjoista.
Tästä on aikaa kauan, asianosaiset edesmenneitä; paketoitu suklaarasia, jossa nimellä kuori, sisältäen lahjakortin, annettiin Joululahjaksi.
Kehnosti muistaen, miten tuli esiin, että "pelkkä suklaarasia" oli mennyt suoraa kiertoon lahjana. Siellähän oli nimellä rahanarvoinen kuori ensimmäiselle lahjan saajalle ;)
Iäkkäämpi ihminen oli, ymmärtää toki, ei liika suklaa ole hyväksi.. eikä jäänyt kaunaa.
Sekin, muisto, että oli suklaa, eikä kahvipaketti vähän himmeä.
Voi
Sukulainen ei hakenut kukkiaan
Semmosta meillä
?
Kerro lisää ;)))
Ei ole fiksua tylyttää tuolla tavalla.Mielestäni lahja tulee ottaa vastaan kohteliaasti ja tietysti on jokaisen oma asia mitä lahjalla tekee.Sen voi laittaa kiertoon tai roskiin jos ei miellytä.
Noin moukkamaiseen käytökseen vastaisin samalla oven avauksella,kääntymällä paluu matkalle.
Olen itse törmännyt vastaavaan..Kerran vein iäkkäälle tuttavalle herkkukassin,joka sisälsi kahvia,suklaata,hedelmiä ja viiniä.
Vastaanotto oli tyrmäävä..En kuule tarvitse mitään köyhän apua! Sanoi hän.. Selitin että nämä eivät ole kalliita ja halusin vain ilahduttaa näin,kun en keksinyt aineellista lahjaa kun tiedä että mitään et tarvitse.Hiukan nolostuneena otti lahjan vastaan ja juotiin kahvit sulassa sovussa.
Toinen tapaus kävi x-vaimon kanssa..Tilanne ja tunnetilat olivat jo siinä ajassa hiukan kireät.
Minulla oli kuitenkin tapana ostaa hieman arvokkaampi koru jouluksi ja niin tein sinäkin jouluna..Riipus oli niin kallis että oikein pahaa teki kun palautin sen liikkeeseen ja myyjä katsoi minua todella hämmästyneenä kun kerroin että se ei kelvannut.
Jälkeen päin tietysti tajuan miksi se ei kelvannut,vaikka siinä hetkessä sitä ei osannut ajatella.
Totta kai se olisi näyttänyt pahalta salasuhteessa,jos tuleva x-mies ostaa päällä pidettävän lahjan.Vai ajatteliko hän ettei häneen kannata sijoittaa.
Mielestäni lahja olisi hänenkin pitänyt ottaa vastaan vaikka olikin raahassa mitattuna kallis.Itse en kuitenkaan ajattele niinkään hintaa vaan tunnearvoa ja tunnearvon loukkaus on olla ottamatta lahjaa vastaan..
Mitäkämies.
Tässä tapauksessa lahjan antaja oli niin kiltti ja nöyrä että nieleskellen laittoi lahjat takaisin laukkuun. Pois lähteminen ei varmaan tullut mieleen kun oli juuri matkustanut tuolle kutsutulle vierailulle useamman sata kilometriä.
Minäkin vein kerran alkukesästä kylään mennessäni uusia perunoita kun tiesin että heidän pullollaan ei vielä niitä ollut. Talon isäntä tyrkkäsi pussin takaisin että meillä kyllä on pottuja omasta takaa.
Kaikenlaista sinäkin olet saanut kokea. Ei tainnut olla ez-vaimollasinolla pokkaa ottaa kallista korua vastaan# painoiko huononomatunto ja syyllisyys?
En pidä lahjoista ja tuttuni tietävät sen.
Voisin palauttaa lahjatn kahdesta syystä. Yksi: Että olen pontevasti sanonut etten tahdo ja toinen silti toisi, en kokisi sitä hyvänä tahtona vaan sinä, että toinen ei piittaisi mitä minä tunnen. Kaksi: Jos käyjä ja lahja tulisivat yllättäen, eikä minulla olisi vastalahjaa, voisin tunteä häpeää.
Muussa tapauksessa ottaisin ja laittaisin kiertoon. Siitä olen jokseenkin varma etten itse käyttäisi, Minulle on mahdotonta antaa lahjaa, kun turhia en tarvitse ja ostan itse mitä tarvitsen.
Tarvitseeko tuodusta lahjasta tehdä niin isoa numeroa. Kiittää ja tekee jälkeenpäin lahjalle mitä ikinä haluaa?